Tämä kuva kertoo kaiken. Se on otettu elämäni kovimman urheilusuorituksen viimeisiltä kilometreiltä. Siinä me yhdessä kahden hullun polkasuystäväni kanssa vedämme kohti maalia viimeisillä voimillamme. Ollaan viimeisellä 124 kilometrin etapilla yhteensä 350 kilometrin pyöräilyreitistä Äkäslompolosta Norjan Altaan. Nuo kilometrit olivat elämäni tiukin fyysinen paikka, josta ei olisi selvitty ilman lujaa päätä ja päättäväisyyttä. Kahden jo ajetun päivän ja 226 kilometrin painaessa jalkoja ja takapuolta me työnnymme läpi norjalaisen rankan vastatuulen, jossa ei ollut alamäkiä – laskutkin piti polkea taistellen ja yhdessä vaiheessa runnoimme putkeen 17 kilometriä ylämäkeä. Epäuskoa, ärräpäitä, puhdasta tuskaa, hikeä, vihlovaa väsymystä. Ei häivähdystäkään adrenaliinin euforiasta.

Viimeiseen 50 kilometriin en tuntenut mitään, en ajatellut mitään. Poljin. Ei muuta.

Kertaakaan ei mielessäni käynyt, että luovuttaisin.

Vaikka eilen oli rankkaa, reissu oli täydellinen. Ylitin ja yllätin itseni täydellisesti. Löysin itsestäni aivan uusia puolia. Tajusin, että ihminen voi vetää itsensä aikamoisille äärirajoille ja selvitä. Ymmärsin kuinka hauska on kilpailla itsensä kanssa. Haastaa itseään ja katsoa mitä tapahtuu, kun mennään alueelle, jota ei itsessään tunne. Koin, miltä tuntuu kun voittaa pahimmat esteensä. Kun tajuaa, että kaikki on mahdollista. 

Tarvitaan vain uskoa ja uskallusta. Tarvitaan sitä että viitsii. Kokeilee. Lähtee. Tarttuu haasteeseen. Ei pelkää epäonnistumista. Ei pelkää. Näkee mahdollisuudet. Näkee voimansa.

”Tuohan on aivan hullua, lähteä treenaamatta tekemään tuollainen suoritus”, niin minulle sanottiin ja niin minäkin olisin voinut ajatella. Epäillä. Mutta minä sanon: tämä oli elämäni seikkailu, jokaisen sekunnin arvoista. Sain tutustua itseeni, löytää sisältäni sisukkaimman ja sinnikkäimmän Ämmän, jonka olen koskaan tuntenut. Tajuta, että tämä Ämmä pärjää. Että tämä Ämmä osaa, pystyy ja voi. Ja haluaa heti ottaa uuden haasteen vastaan, sillä tutkimusmatka on vasta alkanut….

Ja tiedätkö mitä? Niin pystyt sinäkin. Juuri niihin asioihin joista haaveilet. Jos vain kokeilet. Et kuuntele hullutuksia ympäriltä, vaan luotat itseesi. Etkä luovuta. Sinä riität. Sinä venyt. Sinä onnistut. Jos vain haluat!

Kiitos Hullun Polkasu! Kiitos rakkaat uudet ystäväni! Kiitos meidän bussi! Ja ennen kaikkea, kiitos Sampo! Iso ja lämmin halaus tuleviin päiviisi ja perheellesi. Ja kuten jo tänään sinulle sanoin: vastahaasteeni sinulle odottaa nurkan takana…

/Ämmä, joka kävi vähän polkasemassa

Ps. Terveiset bussista. Täällä istutaan huomisaamuun asti ja matkustetaan kohti kotia. On aikaa tehdä välitilinpäätöstä. Tässä oli nyt yksi viime päivinä syntyneistä ajatuksista, näitä syntyy varmasti vielä lisää.