Hyve voi muuttua hetkessä haudaksi – intohimoa on osattava johtaa

Intohimosta on tullut nykyajan ihmisen suurin hyve. Ollakseen haluttu ja hyväksytty, täytyy olla intohimoa ja muistaa kertoa siitä kovaan ääneen. Työpaikat etsivät tekijöitä, joilla on liekeissä roihuava polte. Onpa sitten bussikuski tai luova suunnittelija, intohimon perään kuolataan nyt kovaa. Kirosana ja loppuun kulunut mantra se tuntuu jo vähitellen olevan!


OLEN POHTINUT VIIME aikoina paljon intohimoa tekemisen tapana. Voisi kai sanoa, että olen asenteeltani hyvin intohimoinen ihminen. Heittäydyn rakastamaani työhön täysillä, annan itesestäni paljon ja sytyn flowsta, jonka työni mahdollistaa. Ideoita syntyy alati, niihin tarttuu heti, työtehtävissään antaa aina jotain yllättävä ekstraa – vain siksi, että rakastaa työtään ja saa siitä itselleen niin paljon. Kyse ei ole täydellisyyden tavoittelusta, vaan tavasta tehdä; innostuneisuudesta, halusta paneutua, poltteesta antaa kaikkensa asioissa, joita rakastaa ja arvostaa.

Intohimoinen ihminen ei koskaan osaa suhtautua työhön vain työnä, vaan se elämäntapa, tapa olla ja elää, kuten yrittäjyys. Tekeminen antaa lisää energiaa ja tuottaa iloa elämään. Intohimo vie mukanaan, se on itseään ruokkiva flow.

Kuulostaa hienolta, ja juuri siksi varmasti myös jokaisen työnanatajan unelmalta. Ja sitä se onkin! Mikä on sen hienompaa kuin ihminen, joka saa totetuttaa itseään; se joka syttyy ja sytyttää. Lähtökohtaisesti koen intohimon hyvin positiivisena asiana, mutta näen ja tunnen myös sen synkän kääntöpuolen. Flown keskelle on hyvin helppo hukkua.


TOSIASIASSA INTOHIMO VOI olla kovin vaarallinen ominaisuus. Se saattaa salakavalasti kuormittaa ihmisen.

Ristiriita on valtava: toisaalta se, että operoi innostaan käsin (ja saa organisaationsa tuen tehdä niin, sekään kun ei aina ole kaikille mahdollista) vain lisää omaa energiaa, mutta sitten toisaalta intohimoinen tekemisen tapa kuluttaa usein totaalisen puhki. Jossain on intohimollakin raja, ja tämä raja täytyy niin ihmisen itsensä kuin häntä johtavien tunnistaa.

Itse joudun joka päivä tarkkaan tiedostaen miettimään, miten työtäni teen. Jos en ajattele riittävästi ennen kuin heittäydyn kaikkea minua kiinnostavaan tekemiseen, saatan innostua asioista niin paljon, että ne tehtyäni energia saattaa olla täysin kadonnut.

Intohimon kanssa täytyykin olla tarkkana. Ehkä huolestuttavinta on se, miten vaikeaa on tunnistaa oma tapansa heittäytyä kaikkeen niin syvästi sisään.

Minun työssäni kaikista hienointa on se, että intohimolleni annetaan tuki ja mahdollisuus toteutua. Kaikenlaisia projekteja siitä syntyykin, kuten tämä tekemäni kappale ”Vapaakasvatus on saatanan keksintö” (video tekstin lopussa). Vaikka luovuuden laarit näissä usein tyhjentyvätkin, mikä valtava energia näistä syntyykään – kun vaan muistaa myös välillä levätä ja laskea tekemisessään välillä rimaa. Kaikkien päivien ei tarvitse olla ilotulitusta ja täyttä tykitystä.

 

INTOHIMO EI SAA olla työelämässä vain ylistetty hyve. Parhaimmillaan se palvelee kaikkia, mutta hyödyntääkseen tämän ominaisuuden oikein, sitä täytyy myös osata johtaa. Ensisijaisesti tämä on yksilön oma tehtävä ja olennainen osa intohimoon liittyvää kyvykkyyttä, mutta myös esimiesten tulee ymmärtää miten intohimostaan käsin operoivaa tulee johtaa. Jos haluaa työntekijäkseen intoihimoisen ihmisen, on ymmärrettävä, että siihen sisältyy myös vastuu.

Mutta miten johtaa intohimoa? Miten olla sammuttamatta intoa, tukea sen toteutumista, mutta samalla varmistaa, ettei uuvu?

Ei minulla ole siihen tarkkaa vastausta. On vain oltava hirvittävän herkkänä koko ajan. On osattava arvioida, missä menee raja, jossa intohimo muuttuu tuhoavaksi. On osattava tiedostaa asia; se lienee tärkeintä. Erityisen tärkeää intohimoisen ihmisen toimintamallin tunnistaminen on johtajille ja esimiehille – heidän täytyy myös ymmärtää, mitkä intohimon rajat ovat ja hellästi muistuttaa intohimoisella otteella asiaan kuin asiaan paneutuvalle, jos tilanne näyttää huolestuttavalta. Tämän pitäisi olla päivittäistä työtä tuntosarvet pystyssä – helpommin sanottu kuin tehty.

Haastellisinta intohimoisen ihmisen johtamisessa varmasti on se, että osaa antaa tällaiselle tapaukselle tarpeeksi vapautta, mutta samalla ohjata myös jaksamista. Ja tuossa ohjaustehtävässä usein riittää vain se, että pysähtyy välillä huomauttamaan toiselle siitä, että vähemplikin heittäytyminen riittää.


ITSE SAAN HIENOA tukea työssäni, ja usein pysähdymme yhdessä tiimini kanssa pohtimaan, miten ohjata tapaani tehdä oikealla tavalla ja kuinka varmistaa jaksaminen.

Se on kai sitä kamalaa armoa, jota pitäisi osata itselleen antaa, vaikka polte palaa niin moneen suuntaan ja asiaan. On muistettava, että aina ei ole niin kiire tehdä kaikkea kerralla, ja niin syvällisesti kuin haluaisi. Mutta vaikeaa, suorastaan mahdotontahan tämä on…

Miten sinä johdat omaa tai työntekijäsi intohimoa? Oletko pysähtynyt ajattelemaan asiaa?

Ja tämä! Tutkimusmatkani savolaisuuteen, joka paketoitui luontodokumentiksi savolaisiseliölajistä.

 

 

Tässä kuviin liittyvät videot, nauti intohimoni (ja hulluuteni!) tuloksista!

 

Mainokset

Miten urheilija johtaa yritystä?

Liike-elämä haalii yhä useammin huippu-urheilijoita palvelukseensa heidän poikkeuksellisen kokemuksensa takia. Mutta miten tiimihenkeä johdetaan urheiluopein ja kuinka voittamisen kulttuuri toteutuu suomalaisissa yrityksissä?

Huippulentopalloilija ja kuopiolaisen 3 D Talon tuore toimitusjohtaja Tatu Säisä kävi aamulähetyksessäni haastattelussa ja puhui niin hyvin ja konkreettisin esimerkein siitä, miten siirtää urheiluopit liike-elämään, että haluan jakaa tämän kanssanne – tämä aihe on omaa sydäntäni lähellä ja tiedän, että moni blogini lukijoista on tästä kiinnostunut.

7 minuuttinen haastattely löytyy Yle Areenasta täältä:

https://areena.yle.fi/1-4355378

Tatu Säisä on pitkä mies. Huomiona todettakoon, että hän, kuvassa keskellä, on ainoa, joka tässä istuu 😀 Oikealla työkaverini Juhani.