Kuumenee

Täällä on kuuma. Helleaalto järisyttää Leviä ja pahoin pelkään, että huomiseksi vielä vain kuumenee.

Kuumenee kaikilla mittareilla; säässä, kropassa, päässä… Jos huomenna saamme 26 astetta hellettä, kuten on ennustettu, Arctic Challenge -kisasta on luvassa vieläkin hurjempi koetos, sillä helle ei armoa anna.

Kävin tänään aamulla tutkimassa Levin maastoja parin tunnin mittaisella verryttelyllä ja törmäsin muun muassa näihin…

IMG_3105 IMG_3117

Huomisen haasteita. Fiilis on odottava. Ja pää ihan tyhjä. Kuulemisiin näistä maisemista!

IMG_3120

/Äm

 

Mainokset

Arctic Challenge ja sokkotreffit -haaste…

Kääk.

Huomenta Seinäjoelta, jonne saavuine eilen duunikeikalle!

Herätys hotellilla oli huima. Sain nimittäin käsiini tämän:

 

Laura Peippo, Arctic Challenge -haasteottelun äiti ja (omien sanojensa mukaan) Rakkauden Suurlähettiläs haastoi minut tähän Levillä 23.7. järjestettävään kisaan. Ottelu sisältää 10 kilometrin juoksuosuuden ja 10 erilaista fyysistä haastetehtävää tunturiluonossa.

No sehän nyt ei vielä mitään minun mittaristollani, mutta se twisti! Koska Arctic Challenge on pareissa suoritettava kisa, tässä haasteessa suurin jännitys on sen lisämauste: SOKKOTREFFIT. Pari minulle kun löydettäisiin kisaan nyt käynnistyneen treffikumppanihaun kautta.

Haastepakettini on siis osallistua Arctic Challengeen, jossa kisa-aamuna 23.7. tapaisin parini, hakijoiden joukosta minulle valikoidun sokkotreffiparin. Nyt pitäisi siis kisaan osallistumisen lisäksi uskaltautua heittäytymään treffihaasteeseen.

Että mitäs… ETTÄ MITÄS!?!? Mitä mä teen? Sano!

Ja hurjintahan tässä on, että kuka tahansa riittävän kuntoinen herrasmies voi nyt ilmoittautua Lauralle hakeakseen sokkotreffiparikseni. Että vink vaan.

Ilmoniemi_Maija_DSC1713_2048px

/Äm, joka laittaa tuohon nyt strategisesti yhden parhaimmista kuvaistaan, niin mahdolliset blogiin lisätietoa minusta hakevat sokkotreffikandidaatit näkevät houkuttelevan ulkoisen kauneuteni, eikä todellisuutta…

IMG_2337

Oho.

Yöttömän yön töitä


Se on poro. 


Se olen minä.

Lauantaina poro ja minä samalla, meille kaikille jo mm. viime vuotisen Hullun Polkaisu -reissuni myötä tutuksi tulleella pihamaalla äkäslompololaisen Jounin kaupan pihalla.

Samoilla kulmilla pyöri myös muutama kymmen yöttömän yön Midnight Sun Swimrun -tapahtuman osallistujaa, jotka kisasivat keskikesän kaatosateisessa yössä hurjan uinti- ja juoksuosuuksista koostuneen reitin.

Respect tälle sitkeälle porukalle!

Kävin Ylläksellä tutustumassa tähän minulle uuteen ja mielenkiintoiseen lajiin.

Ja silloin kun ei itse osallistu hulluun urheilukisaan, voi aina juontaa sen…

Anu Uhotoinen, tapahtuman järjestäjä, kertoi swimrun-lajista. Kuva: Taru Pajanen

Nyt matkataan jo kohti kotia. Oli hieno muutaman päivän reissu Lappiin töiden ja vapaa-ajan merkeissä. 

Eilen kävin vaeltamassa upean 7 tunnin reissun; kerron siitä lisää heti kun saan valikoitua sinulle parhaat kuvat.

/Äm, täynnä Lapin kesän yötöntä energiaa (toisin sanoen: en saanut taas nukuttua juuri yhtään…)i

Kuminauha käteen ja haasteet hampaisiin: Emilia Lahti antaa sisulle äänen

”Jos haluaisin kerätä varoja jollekin teemalle, niin voisinhan mennä vaikka pesemään autoja Helsingin keskustaan. Mutta ihmiset reagoivat eri tavalla siihen, kun he näkevät, että olet valmis uhrautumaan.”

Emilia Lahti juoksee tammikuussa 2017 2000 kilometrin ultrajuoksun antaakseen perheväkivallan uhreille äänen. Oma kokemus ja pohdinta siitä miten ihminen selviää äärimmäisistä vastoinkäymisistä sysäsi hänet aikoinaan tutkimaan väitöskirjatyössään suomalaista sisua ja nyt vaativaan juoksusuoritukseen.

Uskallammeko asettaa itsellemme tarpeeksi isoja tavoitteita ja mitä kävisi, jos vetäisimme unelmissamme niin överiksi kuin vain pystymme? Mitä uhrautuminen itselle tärkeissä asioissa tarkoittaa ja vaatii? Näitä jäin pohtimaan, kun sain haastatella Emiliaa.

Jokainen, joka asettaa itselleen jonkin hullun tavoitteen huomaa, että sisu on kuin kuminauha: joka kerta kun sitä käyttää, se venyy, ja seuraavalla kerralla on paljon helpompaa”, hän analysoi tässä Helsinki Realin jaksossa.

Isot unelmat ja hullut tavoitteet. Sisu ja sinnikkyys. Niistä on puhuttava, mutta erityisesti on annettava konkreettisia esimerkkejä erilaisista poluista, joita isoja haasteita kohdaneet tai niitä itselleen asettaneet ihmiset kulkevat. On näytettävä kuinka kuminauha venyy (ja välillä katkeaa pettymysten ja epäonnistumisten keskellä) sitä käytettäessä, jotta me muut voisimme oppia ja uskaltaa itsekin.

”Ei tietenkään tarvitse juosta 2000 kilometriä todistaakseen itselleen mitään, mutta usein me rajoitamme itseämme liikaa. Nyt kun on asettanut tavoitteen tuollaiseen suureen, välietapit muuttuvat helpoiksi ja mahdollisiksi – esimerkiksi maraton tuntuu aika pikkujutulta”, pohtii Emilia, ja minä nyökytän päätäni innostuneesti.

Entä jos koko juttu onkin juuri näissä välietapeissa? Että kun asettaa ison tavoitteen, astuu helpommin suoriutumaan pienemmistä. Tulisiko joskus niitäkään askeleita otettua ilman isoa kuvaa?

Entä jos lopulta ei olekaan kyse siitä suoritutuuko, ja miten, siitä isoimmasta tavoitteesta, vaan siitä, kuinka helpoilta ja mahdollisilta siihen suhteutetut pienemmät askeleet alkavat tuntua – kuinka ne lähtevät toteutumaan lähes itsestään. Mitään ei voi saada jollei ota kuminauhaa käteen ja haastetta hampaisiinsa.

Mitä sinä ajattelet: millainen sinun kuminauhasi on? Katso keskustelumme ja kuulet lisää Emilian ajatuksia!

Emilian ”Sisu – not silence” -projektia voit seurata ja tukea täällä.

Minun pieni meditaatiohetkeni

Olen tänään vähän omissa maailmoissani. Niin ulapalla, että blogikin meinasi unohtua. Ulapalla olon syy selviää sinullekin pian.

Mutta luepa nyt tämä Me Naisten -juoksujuttu, jossa minäkin olin mukana. Tässä se sinulle kokonaisuudessaan.

Hauskaa muuten miten tuon toukokuussa tehdyn jutun jälkeen minun suhtautumiseni juoksemiseen on vähän muuttunut. Juuri kävin lenkillä ja pohdin tätä. Juoksemisesta on tullut helppoa ja hauskaa; keho herää juoksuun paljon nopeammin ja tämäkin meditaatiojuoksija on alkanut vähän enemmän revitellä ja testata kestävyyden rajojaan juoksussa. Hassua. Kunto se taitaa kasvaa kohisten ja itselle alkaa asettaa kovempia haasteita. Silti edelleen juoksemisen ydin on minulle päästä irti turhista ajatuksista – se on minun pieni meditaatiohetkeni revitellen tai ilman revittelyä.

Hyvää yötä!

   
   
/Äm, intoillen huomisesta, jolloin tapahtuu hurjia juttuja, jääpä vaan odottamaan uutisia

Meditaatiojuoksija Me Naiset -lehdessä

Ah. Perjantai. Mikä ihana tekosyy lähteä vaikka lenkille!

Uusimmasta MeNaiset-lehdestä löytyy tuttu tyyppi. Annoin lehdelle taannoin haastattelun siitä mikä minua inspiroi lenkkipolulle. Nyt minua tituleerataan sitten ”meditaatiojuoksijaksi”. Sen tittelin kannan mielelläni, sillä sitähän lenkkeily minulle tarkoittaa parhaimmillaan: Oman mielen ja kehon purkamista luonnossa juosten sekä… no, loput voit lukea itse lehdestä. Käypä siis hakemassa lehti omaksesi kaupasta!

menaiset

 

Haastan sinut tänä viikonloppuna lähtemään lenkille sijainnistasi riippuen jonnekin luontoon; meren tai järven rannoille, vuorille tai tuntureille tai metsän siimekseen. Sitä minä toivoisin yhä useamman ihmisen tekevän – löytävän liikunnan ilon luonnon keskeltä!

Reipasta viikonloppua, rakkaat!

/Ämmä, joka ei kyllä nyt lähde lenkille, vaan unelmoi juuri suklaasta. Tänään on Meditaatiojuoksijan lepopäivä

Pinsedag ja minä olen tässä

Muistako, kun tammikuun yhdeksäntenä päivänä kerroin aamustani Norjassa, näin:

”Heräsin tänään lähes parhaimmalla tavalla, jolla ihminen voi herätä. Pari vielä ihan vähän parempaa tapaa tiedän, siksi tuo ilmaisu ”lähes parhain tapa”. Mutta paras mahdollinen juuri tässä ja nyt.

Prut

Prut

Prut

Pru

Pru

Pruu-u…

u-pruuu…

Pruuuu…

uuuu…

uuuuuuuu…

Tuo ääni, se minut herätti. Kalastaja toisensa perään käynnistämässä koneita ja lähdössä merelle. Kalastuslaivojen virta lipumassa satamasta pois.

Tänään ei ole myrskyä!”

Kerroin, että pitkän tauon jälkeen kalastajat olivat päässeet vihdoin merelle kalastamaan juksalla. Se oli tärkeä päivä, sillä yli kuukauden kestäneen Norjan kalastusministeristä ja myrskyistä johtuneen kalastustauon jälkeen Støssä päästiin vihdoin ja viimein merelle kokeilemaan kalaonnea.

”Keli on sopiva juksaamiselle, mutta ei riittävän hyvä koljasiimojen laskemiselle, niille joita minä syksyllä tein. Turska puolestaan ei ole vielä tullut, jotta voisi laskea turskasiimoja. Se tarkoittaa, että meille koukuttajille ei ole töitä, mutta se ei haittaa! Tärkeintä on, että tämä kylä alkaa vähitellen herätä henkiin.”, kuvailin ja kerroin itse olevani välillä hengissä ja välillä taas vähän vähemmän sekä keksineeni innostavaa tekemistä aamuihini:

”Olen onneksi löytänyt tekemistä tähän suhteellisen virikkeettömään arkeeni ja erityisesti aamuihin (lue: ei nettiä, ei Hesaria, ei telvisiota, ei radiota, ei puhelinta, joiden parissa nauttia aamupala): minä teen nyt joka aamu ristikoita! Sain muutaman suomalaisen aikakauslehden ja olen nyt aivan koukussa ristikoihin. Ja sitten välillä, kun tulee pattitilanne, selailen postilaatikosta tipahtanutta Bøn ja Øksnesin kuntien vuoden 2015 kalenteria. Välillä aivotyötä ja välillä kalenterin selaamista, näin alkavat minun päiväni… Opinpahan nyt ainakin norjalaiset juhlapäivät ja kuninkaallisten synttärit.”

Sitten minä löysin kalenterista helluntaipäivän 24.5, josta kirjoitin:

”Ja sitten on joku pinsedag 24.5. Siitä minulla ei ole mitään hajua, että mikä päivä se on. Ja siitäkään minulla ei ole mitään hajua, missä minä olen pinsedagina. Jännää! Toivotaan, että olen siihen mennessä saanut ainakin vähän lisää ristikoita, sillä nämä alkavat kohta loppua kesken. Missä sinä olet pinsedagina? Pidetään tämä mielessä ja katsotaan, kun on pinsedag, 24.5.2015.”

Tämän jälkeen minä selvitin sanakirjasta, että pinsedag on helluntai ja että sana pinsel tarkoittaa kärsimystä.

juksa2

Tältä näytti aamiaispöydässäni tammikuussa

 

juksa3

Ja tänään on nyt sitten pinsedag, helluntai. Ja minä olen tässä. Istun kirjoittamassa blogiani Rakkauden Saarella Helsingissä, uuden ruokapöytäni ääressä nauttien rauhallisesta sunnuntaista tiukan työkeikan ja kuvausreissun jälkeen. Ajatella!

Oletko koskaan tehnyt tätä; asettanut itsellesi jonkin määräpäivän tulevaisuuteen ja sitten kun se koittaa pysähtynyt miettimään mitä kaikkea elämässäsi on tapahtunut? Mikä on muuttunut ja mitkä asiat taas ovat pysyneet?

Minun kohdallani paljon on tapahtunut ja moni asia muuttunut kun vertaa tuohon aamuun tammikuussa. Mutta se, mikä pysyy on tämä (jonka osaltaan jo eilen kiteytin): Elän elämää, jossa minulla on ihan hemmetin hauskaa joka päivä, saan tehdä järjettömän mielenkiintoisia juttuja ja viettää aikani parhaiden tyyppien seurassa mitä hulluimmissa paikoissa jauhaen mitä huonompia juttuja. Koko ajan sattuu ja tapahtuu ja minä pääsen mukaan juttuihin, joista moni voi vain unelmoida. Elämästäni ei puutu rytinää tai mielikuvitusta. Vain taivas on rajana ja ihan kaikki on mahdollista.

Tämä on imelää, mutta menköön: tänään minä tajuan, että rakastan elämääni ja olen TÖRKEÄN etuoikeutettu, onnellinen ja kiitollinen kaikesta, mitä saan nähdä ja kokea – on nääs vaatinyt vähän töitä ja uskoa päästä tähän.

helluntai

Missä sinä olet tänään, pinsedagina?

/Ämmä, joka vasta nyt saadessaan ystävältään tänään tämän hauskan kuvan, muisti, että tähän pinsedagiin liittyi myös tämä heilajuttu… juoksu jatkukoon!

Me Naiset metsässä

Mä näen tämän henkilökohtaisen kehityskaareni suhteellisen nousujohteisena ja räjähdyksenomaisena. Eipä ole ensimmäisestä virallisesta juoksukisastani ehtinyt kulua kuin viisi päivää, kun minua jo haastateltiin polkujuoksu-urastani Me Naiset -lehteen.

LOL, sanoisi nuorempi väki.

No, totta puhuakseni, polkujuoksukokemukseni nyt vain sattui sopivasti kuin pisteenä iin päälle tähän jo aiemmin sovittuun haastatteluun Me Naisiin, ja tätä uutta rakkauttanihan minä tietysti hehkutin. OIen edelleen ihan fiiliksissä torstaisesta kokemuksestani! Vaikka eihän polkujuoksu sinällään ole minulle mikään uusi juttu, polkujahan minä olen tallannut aina niin juosten kuin kävellen. Ehkä vaan se uusi ja innostava havainto tähän lajiin liittyen on, että tätäkin hommaa voi tehdä isossa tapahtumassa muiden ihmisten seurassa. Jotenkin minulle niin arkinen asia sai aivan uuden sävyn viime viikkoisessa Bodom Trail -tapahtumassa.

mn

Aamulla me naiset menimme metsään ja kuvasimme kolean mutaisessa säässä juttua varten valokuvaaja Satu Kemppaisen ja toimittaja Linnea Lassilan kanssa. Jotakin tällaista on luvassa 4.6. Silloin kannattaa polkaista lähimpään kauppaan hakemaan oma lehti ja lukea lisää!

Muikeaa maanantaita, mukkulat! Menkää tällä viikolla metsään! Se on kivaa. Se virkistää.

/Ämmä, joka koettaa sulattaa itseään kuvaussession koleasta kankeudesta.

 

Puhetyöläisen huhhuh-maanantai

Huhhuh, mikä päivä. Huhhuh ihan ensisijaisesti siksi, että en voinut etukäteen arvatakaan kuinka eilinen kirjoitukseni on teitä taas liikuttanut. Viestejenne ja ajatustenne määrä on ollut valtava, kiitos ihan jokaiselle! Toivottavasti tässäkin aiheessa olen voinut antaa tukea ja tsemppiä samassa tilanteessa oleville aivan kuten viimeksi kirjoittaessani työttömyydestä. Näille isoille aiheille, elämän peruskysymyksille näyttää olevan tilaus, ja olen onnellinen, että minulle on annettu ehkä pieni ripaus tavallista enemmän uskallusta käsitellä aiheita, joista monet vaikenevat.

Kaikki tämä vain sinun vuoksesi ❤

Huhhuh, mikä päivä myös siksi, että aamulla herätessäni luulin kuolevani allergiseen kohtaukseen tai vähintäänkin menettäväni ääneni kokonaan – sehän ei oikein toimenkuvaani puhetyöläisenä soveltuisi. Onneksi asianmukaisella lääkityksellä ja aamupäivän levolla sain vähän helpotusta olooni ja iltapäivällä pääsin sovitusti töihin radiospotin nauhoituksiin. Äänikin kulki ihan kirkkaasti ja kuuluvasti näitten kaljupäitten komennuksessa.

rs1

rs2

Muuten tämä päivä on sujunut aika pitkälti vaaka-asennossa. Ihanaa, että kesä tulee, mutta tämä siitepöly ei sovi minulle ollenkaan. En ole tosin ihan varma, onko tämä vain allergiaa vai onko minulla myös flunssa. Ja sehän taas ei sovi nyt kuvionhin lainkaan sekään: torstaina on Bodom Trail -polkujuoksutapahtuma ja minun pitäisi juosta siellä. Tänäänkään ei mennä treenaamaan kammottavan olon takia ja nyt alkaa vähän jännittää kuinka torstain käy.

Sellainen maanantai se. Kunhan ajatukseni kirkastuvat ja olo paranee, vastailen lopuillekin teille, jotka lähetitte viestejä eilisen kirjoitukseni johdosta.

Kirkasäänistä ja kuuluvaa viikkoa sinulle, ystäväiseni!

rs3

/Äm

Toisenlainen vappu

Olen osallistumassa parin viikon päästä Bodom Trail -polkujuoksutapahtumaan. Uusi MaiLife haaste on taas heitetty minulle: 12 kilometriä pitäisi taittaa Bodomjärven maastoissa Espoossa ja vähän jännittää että kuinkahan jaksan.

Nyt on treenattava, jotta kunto olisi kohdillaan Helatorstaina. Täällä Jyväskylän korkean paikan leirillä on juhlittu vappua siis kuntoilun merkeissä.

Ja aika mutaisissa tunnelmissa, polut kun eivät vielä antaneet parastaan

  

Mutta fiilis on hyvä. Suurin juoksuani haastava tekijä ovat mielenkiintoiset luonnonilmiöt. Entä jos juoksupolun varrella näkyy jotain mielenkiintoista, jota on voitava jäädä tutkimaan? Kuten tänään. Satuin paikalle keskelle kymmenien joutsenten invaasiota!  

Polkujuoksu on kyllä minun tapani liikkua, kun siinä voi yhdistää kunnon treenin ja luonnon. 

Iloista Vappupäivän iltaa sinulle. Huomenna on pappani hautajaiset, joten huomenna keskityn läheisiini ja sukuun. Palaataan siis parin päivän päästä!

  

/Äm, joka vietti toisenlaisen vappuaaton kuntosalilla äidin kanssa ja toivoo, että supergeenit periytyvät äidiltä tyttärelle: ihan jokainen kuusikymppinen ei ole noin timmi kuin minun mutsini!