Uusia ystäviä voi löytää mistä vaan – polkujuoksu on parasta yhdessä

Sain tänään kolme uutta ystävää! Kysyin Kuopion kaverikerholaisilta kuka lähtisi mukaan metsään ja nämä mahtavat, entuudestaan kaikki toisilleen tuntemattomat tyypit tulivat!

Ihanan virkistävä lenkki, vaikka nyt kyllä huomasimme, että metsän olosuhteet kovaa vauhtia sulavine lumineen ovat nyt vähän haasteelliset. Vettä oli ja haasteellsisia paikkoja oli paljon, mutta se ei menoa haitannut.

Polkujuoksu on parhainta yhdessä, ja tämä todella on yhteisöllinen laji se tuli testattua tänään!

Mutta mikä ehkä vielä hienompaa: tänän taas kävi toteen se, että uusia ystäviä voi löytää milloin vaan ja mistä vaan!

Mainokset

Välineurheilu ei ole väärin – parhaat polkujuoksukengät varmistavat juoksun laadun ja turvallisuuden

Vammani myötä olen alkanut arvostaa jalkojani aivan uudella tavalla ja huolehtia niiden hyvinvoinnista paremmin kuin koskaan aiemmin. Siksi erityisesti nyt, kun lähden ensimmäisiä kertoja treenaamaan alustalta hyvin vaihtelevaan maastoon, halusin satsata kenkiin todenteolla. En ole valmis ottamaan minkäänlaista riskiä sen suhteen, että huonolaatuisten tai poluille sopimattomien kenkien takia juoksun laatu kärsisi tai minulle sattuisi uusia vammoja.

On tärkeää, että kengät tukevat askelta ja soveltuvat maastoon. Erityisesti minun tapauksessani, kun luotto omaan juoksuaskeleeseen on polvileikkauksen ja sen kuntoutuksen johdosta vielä hutera, tarvitsen kengän johon voin luottaa ja jonka tiedän myös omalta osaltaan suojaavan minua mahdollisilta havereilta.


TAVALLAAN JÄNNÄÄ, ETTÄ näinkin aktiivinen ja paljon eri lajeja treenannut harrasteurheilija kuin itsekin olen, vasta nyt massiivisesta ja koko elämän mullistaneesta polvivammasta (lue lisää esim. tästä, tästä ja tästä) urheilukuntoon kuntouduttuani olen tajunnut varusteiden merkityksen urheiluun. Välineurheilu ei ole väärin! Toivon, että sinun ei tarvitsisi tätä asiaa tajuta vasta ison ureheiluvamman koettuasi, vaan muistaisit ilman kolhujakin satsata tärkeimpiin treenivarusteisiin.

Äärettömyyksiin ei tietenkään tarvitse mennä, ja juuri polkujuoksun aloittaminen on esimerkiksi hiihtoon (joka oli edellinen urheiluhaasteeni, katso tästä lisää) verrattuna paljon helpompaa, sillä varustemielessä kynnys aloittamiseen on matalammalla. Hiihdon aloittamista minäkin olin siirtänyt vuosikaupalla siksi, että hyvät varusteet vaativat vähän rahaa, mutta polkujuoksun voi aloittaa paljon huokeamman hinnan panostuksilla. Juoksuun sopivat ihan perus juoksuvaatteet, eikä siihen tarvita mitään erityisiä välineitä.

Tärkein ovat kengät.

Ja kyllä, olenhan minä ne jo nimennyt; ne ovat Sarvat. Sukseni olivat Karviset (karvapohjistaan johtuen nimetty). Jotenkin tämä karva- ja sarva-, toisiinsa niin kivasti rimmaava teema jatkuu välinevalinnoissani näissä urehiluhaasteissani.

 

SUURIN ONGELMA UREHILUKENKIEN valinnassa on minulle ollut aiemmin usein se, että jotenkin päädyn valitsemaan liian pienet kengät. Siksi nyt halusin kääntyä asiantuntijan puoleen, joka tietää mikä on olennaista kengissä. Valinnakseni päätyivät nämä Sarva Xero 4 W -malliset nastakengät. Minulle merkkinä ne ovat aivan uusi tuttavuus, ja siksi olenkin nyt mielenkiinnolla muutaman lenkin verran päässyt perehtymään näihin kenkiin.

Tutkimme myös kahta muuta mallia kumipohjaisista nappulakengistä.

Vasemmalla nastakengät ja kaksi oikeanpuoleista hieman erilaisia vaihtoehtoja kumipojaisista nappulakengistä.

 

Erityisesti polkujuoksussa keskeistä on se, että kenkä istuu jalkaan oikein. Poluilla jalat liikkuvat kengässä erilaisia esteitä ylitettäessä paljon enemmän kuin päällystetyllä tiellä. Kengät eivät saa hangata eivätkä painaa ja niiden tulee istua hyvin ja napakasti jalkaholvin kohdalta.

Nämä valitsemani kengät ovat suomalaiset, mikä on minulle tärkeä, myös ideologinen, kriteeri. Eipä sellainenkaan ole aiemmin tullut mieleeni, että suomalaisessa metsässä on omat erityispiirteensä, ja ainahan se on parempi, jos kenkien suunnittelun lähtökohta on juuri suomalainen metsä ja soveltuvuus sen ainutlaatuisille poluille.

Kengät täytyykin myös valita maaston mukaan ja mitä paremmin niiden valinnassa osaa arvioida tulevien reittiensä olosuhteet ja maaston muodot, sen paremmin kengät voi itselleen valita. Nyt päädyimme nastoihin, sillä aloittaessani juoksun metsissä on vielä paljon lunta ja jäätä eivätkä nappulapohjaiset kengät ole riittävät. Näillä voin juosta läpi kesänkin, mutta vähän kutkuttaa jo se, että pääsisi kokeilemaan ja vertailemaan nappulapohjaisten tuntumaa ja sopivuutta juoksuuni. Mutta liikaa en itsekään halua hifistellä, perushyvät kengät, joihin voin luottaa on kriteeristöni tärkein kohta.


ON SELVÄÄ, ETTÄ oikealla kenkävalinnalla juoksusta saa myös paljon enemmän irti. Kun satsaa kenkään, voi myös luottaa siihen, että jalka pitää ja kantaa. Itselläni on vielä vamman ja pitkän jalan käyttämättömyyden jäljiltä oikeat linjaukset hukassa, eikä askel ole ja tämä kenkä auttaa minua myös tukemaan askeleen linjausta. Ihmeitä se toki ei tee, ja valppaana täytyy olla koko ajan. Omassa juoksutreenissäni joudun keskittymään valtavasti siihen, että astun oikealla tavalla.

Tuntuma ensimmäisten testien jälkeen kenkiin tähän on erinomainen. Ensimmäisellä lenkillä tutkimme ja testasimme kenkiä Hannun kanssa tarkemmin, esimerkiksi niiden pitoa jäällä, joka oli kyllä ensiluokkaista ja sai ymmärtämään sen, miksi tavallinen lenkkikenkä ei suinkaan sovi poluille. Luulenpa, että tässä matkan varrella tulee vielä lisää ajatuksia myös kengistä ja varusteista, ja treenin edetessä kerron varmasti vielä niistä lisää.

Täällä Pohjois-Savon metsissä pääsee vielä näin huhtikuussakin kokeilemaan miten kivasti kengät toimivat, kun uppoaa lumihankeen.

Jos et muuten jo tätä juttua kuullut ”Näin liikkeelle polkujuoksussa huippusuunnistaja Hannu Airilan vinkeillä”  niin kuuntelepa se ja pääset mukaan ensimmäiseen treeniimme Hannun kanssa ja kuulet lisää hänen ajatuksiaan polkujuoksukengistä ja ensimmäisistä juoksutreeneistä.

Niin, ja tästä polkujuoksuhaasteestani lisää löydät täältä: ”Tule kanssani polkujuoksutreeniin huippuvalmennuksessa – matkalla Tahko Trailiin”

 

Juoksu jatkukoon!

 

Lähteet: Hannu Airilan haastattelu

Näin liikkeelle polkujuoksussa huippusuunnistaja Hannu Airilan vinkeillä

Koska polkujuoksu tapahtuu metsässä ja poluilla, mitään erityistä juoksutekniikkaa siinä ei tarvitse olla. Kokemuksen karttuessa askel hioutuu vähitellen polun juurakoihin ja kivikoihin, ja sitä myöten juoksusta tulee sulavampaa ja taloudellisempaa – lähes itsestään. Juostessa kannattaa katseella hakea sopivaa ajolinjaa muutaman metrin päästä ja sovittaa askelet sen pohjalta maaston mukaan.

Muun muassa näin valmentajani Hannu Airila ohjeisti minua aloittaessamme yhteisen taipaleemme polkujuoksun saloihin.

Tervetuloa mukaan ensimmäiseen polkujuoksutreeniin! Kuuntele tästä Yle Areenasta löytyvästä jutusta muun muassa se, miten aloittelijan on hyvä käynnistää polkujuoksutreeni ja millainen harjoittelu sopii ensimmäille viikoille, kun tavoitteena on 23-kilometrin juoksu. Pohdimme myös millaiset kengät on syytä laittaa jalkaan, kun metsässä on vielä lunta ja jäätä.

Juttu löytyy täältä: https://areena.yle.fi/1-4416814

Ja minulle valituista kengistä kerron vielä seuraavassa polkujuoksu-aiheisessa blogitekstissäni lisää, se luvassa pian!

Yhtä hymyä ensimmäisen treenin jälkeen! Valmentajani Hannu Airilan lisäksi mukana lenkillä oli myös Saara Grönholm, urheilupsykologini.

 

Kuumenee

Täällä on kuuma. Helleaalto järisyttää Leviä ja pahoin pelkään, että huomiseksi vielä vain kuumenee.

Kuumenee kaikilla mittareilla; säässä, kropassa, päässä… Jos huomenna saamme 26 astetta hellettä, kuten on ennustettu, Arctic Challenge -kisasta on luvassa vieläkin hurjempi koetos, sillä helle ei armoa anna.

Kävin tänään aamulla tutkimassa Levin maastoja parin tunnin mittaisella verryttelyllä ja törmäsin muun muassa näihin…

IMG_3105 IMG_3117

Huomisen haasteita. Fiilis on odottava. Ja pää ihan tyhjä. Kuulemisiin näistä maisemista!

IMG_3120

/Äm

 

Arctic Challenge ja sokkotreffit -haaste…

Kääk.

Huomenta Seinäjoelta, jonne saavuine eilen duunikeikalle!

Herätys hotellilla oli huima. Sain nimittäin käsiini tämän:

 

Laura Peippo, Arctic Challenge -haasteottelun äiti ja (omien sanojensa mukaan) Rakkauden Suurlähettiläs haastoi minut tähän Levillä 23.7. järjestettävään kisaan. Ottelu sisältää 10 kilometrin juoksuosuuden ja 10 erilaista fyysistä haastetehtävää tunturiluonossa.

No sehän nyt ei vielä mitään minun mittaristollani, mutta se twisti! Koska Arctic Challenge on pareissa suoritettava kisa, tässä haasteessa suurin jännitys on sen lisämauste: SOKKOTREFFIT. Pari minulle kun löydettäisiin kisaan nyt käynnistyneen treffikumppanihaun kautta.

Haastepakettini on siis osallistua Arctic Challengeen, jossa kisa-aamuna 23.7. tapaisin parini, hakijoiden joukosta minulle valikoidun sokkotreffiparin. Nyt pitäisi siis kisaan osallistumisen lisäksi uskaltautua heittäytymään treffihaasteeseen.

Että mitäs… ETTÄ MITÄS!?!? Mitä mä teen? Sano!

Ja hurjintahan tässä on, että kuka tahansa riittävän kuntoinen herrasmies voi nyt ilmoittautua Lauralle hakeakseen sokkotreffiparikseni. Että vink vaan.

Ilmoniemi_Maija_DSC1713_2048px

/Äm, joka laittaa tuohon nyt strategisesti yhden parhaimmista kuvaistaan, niin mahdolliset blogiin lisätietoa minusta hakevat sokkotreffikandidaatit näkevät houkuttelevan ulkoisen kauneuteni, eikä todellisuutta…

IMG_2337

Oho.

Yöttömän yön töitä


Se on poro. 


Se olen minä.

Lauantaina poro ja minä samalla, meille kaikille jo mm. viime vuotisen Hullun Polkaisu -reissuni myötä tutuksi tulleella pihamaalla äkäslompololaisen Jounin kaupan pihalla.

Samoilla kulmilla pyöri myös muutama kymmen yöttömän yön Midnight Sun Swimrun -tapahtuman osallistujaa, jotka kisasivat keskikesän kaatosateisessa yössä hurjan uinti- ja juoksuosuuksista koostuneen reitin.

Respect tälle sitkeälle porukalle!

Kävin Ylläksellä tutustumassa tähän minulle uuteen ja mielenkiintoiseen lajiin.

Ja silloin kun ei itse osallistu hulluun urheilukisaan, voi aina juontaa sen…

Anu Uhotoinen, tapahtuman järjestäjä, kertoi swimrun-lajista. Kuva: Taru Pajanen

Nyt matkataan jo kohti kotia. Oli hieno muutaman päivän reissu Lappiin töiden ja vapaa-ajan merkeissä. 

Eilen kävin vaeltamassa upean 7 tunnin reissun; kerron siitä lisää heti kun saan valikoitua sinulle parhaat kuvat.

/Äm, täynnä Lapin kesän yötöntä energiaa (toisin sanoen: en saanut taas nukuttua juuri yhtään…)i

Kuminauha käteen ja haasteet hampaisiin: Emilia Lahti antaa sisulle äänen

”Jos haluaisin kerätä varoja jollekin teemalle, niin voisinhan mennä vaikka pesemään autoja Helsingin keskustaan. Mutta ihmiset reagoivat eri tavalla siihen, kun he näkevät, että olet valmis uhrautumaan.”

Emilia Lahti juoksee tammikuussa 2017 2000 kilometrin ultrajuoksun antaakseen perheväkivallan uhreille äänen. Oma kokemus ja pohdinta siitä miten ihminen selviää äärimmäisistä vastoinkäymisistä sysäsi hänet aikoinaan tutkimaan väitöskirjatyössään suomalaista sisua ja nyt vaativaan juoksusuoritukseen.

Uskallammeko asettaa itsellemme tarpeeksi isoja tavoitteita ja mitä kävisi, jos vetäisimme unelmissamme niin överiksi kuin vain pystymme? Mitä uhrautuminen itselle tärkeissä asioissa tarkoittaa ja vaatii? Näitä jäin pohtimaan, kun sain haastatella Emiliaa.

Jokainen, joka asettaa itselleen jonkin hullun tavoitteen huomaa, että sisu on kuin kuminauha: joka kerta kun sitä käyttää, se venyy, ja seuraavalla kerralla on paljon helpompaa”, hän analysoi tässä Helsinki Realin jaksossa.

Isot unelmat ja hullut tavoitteet. Sisu ja sinnikkyys. Niistä on puhuttava, mutta erityisesti on annettava konkreettisia esimerkkejä erilaisista poluista, joita isoja haasteita kohdaneet tai niitä itselleen asettaneet ihmiset kulkevat. On näytettävä kuinka kuminauha venyy (ja välillä katkeaa pettymysten ja epäonnistumisten keskellä) sitä käytettäessä, jotta me muut voisimme oppia ja uskaltaa itsekin.

”Ei tietenkään tarvitse juosta 2000 kilometriä todistaakseen itselleen mitään, mutta usein me rajoitamme itseämme liikaa. Nyt kun on asettanut tavoitteen tuollaiseen suureen, välietapit muuttuvat helpoiksi ja mahdollisiksi – esimerkiksi maraton tuntuu aika pikkujutulta”, pohtii Emilia, ja minä nyökytän päätäni innostuneesti.

Entä jos koko juttu onkin juuri näissä välietapeissa? Että kun asettaa ison tavoitteen, astuu helpommin suoriutumaan pienemmistä. Tulisiko joskus niitäkään askeleita otettua ilman isoa kuvaa?

Entä jos lopulta ei olekaan kyse siitä suoritutuuko, ja miten, siitä isoimmasta tavoitteesta, vaan siitä, kuinka helpoilta ja mahdollisilta siihen suhteutetut pienemmät askeleet alkavat tuntua – kuinka ne lähtevät toteutumaan lähes itsestään. Mitään ei voi saada jollei ota kuminauhaa käteen ja haastetta hampaisiinsa.

Mitä sinä ajattelet: millainen sinun kuminauhasi on? Katso keskustelumme ja kuulet lisää Emilian ajatuksia!

Emilian ”Sisu – not silence” -projektia voit seurata ja tukea täällä.

Minun pieni meditaatiohetkeni

Olen tänään vähän omissa maailmoissani. Niin ulapalla, että blogikin meinasi unohtua. Ulapalla olon syy selviää sinullekin pian.

Mutta luepa nyt tämä Me Naisten -juoksujuttu, jossa minäkin olin mukana. Tässä se sinulle kokonaisuudessaan.

Hauskaa muuten miten tuon toukokuussa tehdyn jutun jälkeen minun suhtautumiseni juoksemiseen on vähän muuttunut. Juuri kävin lenkillä ja pohdin tätä. Juoksemisesta on tullut helppoa ja hauskaa; keho herää juoksuun paljon nopeammin ja tämäkin meditaatiojuoksija on alkanut vähän enemmän revitellä ja testata kestävyyden rajojaan juoksussa. Hassua. Kunto se taitaa kasvaa kohisten ja itselle alkaa asettaa kovempia haasteita. Silti edelleen juoksemisen ydin on minulle päästä irti turhista ajatuksista – se on minun pieni meditaatiohetkeni revitellen tai ilman revittelyä.

Hyvää yötä!

   
   
/Äm, intoillen huomisesta, jolloin tapahtuu hurjia juttuja, jääpä vaan odottamaan uutisia

Meditaatiojuoksija Me Naiset -lehdessä

Ah. Perjantai. Mikä ihana tekosyy lähteä vaikka lenkille!

Uusimmasta MeNaiset-lehdestä löytyy tuttu tyyppi. Annoin lehdelle taannoin haastattelun siitä mikä minua inspiroi lenkkipolulle. Nyt minua tituleerataan sitten ”meditaatiojuoksijaksi”. Sen tittelin kannan mielelläni, sillä sitähän lenkkeily minulle tarkoittaa parhaimmillaan: Oman mielen ja kehon purkamista luonnossa juosten sekä… no, loput voit lukea itse lehdestä. Käypä siis hakemassa lehti omaksesi kaupasta!

menaiset

 

Haastan sinut tänä viikonloppuna lähtemään lenkille sijainnistasi riippuen jonnekin luontoon; meren tai järven rannoille, vuorille tai tuntureille tai metsän siimekseen. Sitä minä toivoisin yhä useamman ihmisen tekevän – löytävän liikunnan ilon luonnon keskeltä!

Reipasta viikonloppua, rakkaat!

/Ämmä, joka ei kyllä nyt lähde lenkille, vaan unelmoi juuri suklaasta. Tänään on Meditaatiojuoksijan lepopäivä

Pinsedag ja minä olen tässä

Muistako, kun tammikuun yhdeksäntenä päivänä kerroin aamustani Norjassa, näin:

”Heräsin tänään lähes parhaimmalla tavalla, jolla ihminen voi herätä. Pari vielä ihan vähän parempaa tapaa tiedän, siksi tuo ilmaisu ”lähes parhain tapa”. Mutta paras mahdollinen juuri tässä ja nyt.

Prut

Prut

Prut

Pru

Pru

Pruu-u…

u-pruuu…

Pruuuu…

uuuu…

uuuuuuuu…

Tuo ääni, se minut herätti. Kalastaja toisensa perään käynnistämässä koneita ja lähdössä merelle. Kalastuslaivojen virta lipumassa satamasta pois.

Tänään ei ole myrskyä!”

Kerroin, että pitkän tauon jälkeen kalastajat olivat päässeet vihdoin merelle kalastamaan juksalla. Se oli tärkeä päivä, sillä yli kuukauden kestäneen Norjan kalastusministeristä ja myrskyistä johtuneen kalastustauon jälkeen Støssä päästiin vihdoin ja viimein merelle kokeilemaan kalaonnea.

”Keli on sopiva juksaamiselle, mutta ei riittävän hyvä koljasiimojen laskemiselle, niille joita minä syksyllä tein. Turska puolestaan ei ole vielä tullut, jotta voisi laskea turskasiimoja. Se tarkoittaa, että meille koukuttajille ei ole töitä, mutta se ei haittaa! Tärkeintä on, että tämä kylä alkaa vähitellen herätä henkiin.”, kuvailin ja kerroin itse olevani välillä hengissä ja välillä taas vähän vähemmän sekä keksineeni innostavaa tekemistä aamuihini:

”Olen onneksi löytänyt tekemistä tähän suhteellisen virikkeettömään arkeeni ja erityisesti aamuihin (lue: ei nettiä, ei Hesaria, ei telvisiota, ei radiota, ei puhelinta, joiden parissa nauttia aamupala): minä teen nyt joka aamu ristikoita! Sain muutaman suomalaisen aikakauslehden ja olen nyt aivan koukussa ristikoihin. Ja sitten välillä, kun tulee pattitilanne, selailen postilaatikosta tipahtanutta Bøn ja Øksnesin kuntien vuoden 2015 kalenteria. Välillä aivotyötä ja välillä kalenterin selaamista, näin alkavat minun päiväni… Opinpahan nyt ainakin norjalaiset juhlapäivät ja kuninkaallisten synttärit.”

Sitten minä löysin kalenterista helluntaipäivän 24.5, josta kirjoitin:

”Ja sitten on joku pinsedag 24.5. Siitä minulla ei ole mitään hajua, että mikä päivä se on. Ja siitäkään minulla ei ole mitään hajua, missä minä olen pinsedagina. Jännää! Toivotaan, että olen siihen mennessä saanut ainakin vähän lisää ristikoita, sillä nämä alkavat kohta loppua kesken. Missä sinä olet pinsedagina? Pidetään tämä mielessä ja katsotaan, kun on pinsedag, 24.5.2015.”

Tämän jälkeen minä selvitin sanakirjasta, että pinsedag on helluntai ja että sana pinsel tarkoittaa kärsimystä.

juksa2

Tältä näytti aamiaispöydässäni tammikuussa

 

juksa3

Ja tänään on nyt sitten pinsedag, helluntai. Ja minä olen tässä. Istun kirjoittamassa blogiani Rakkauden Saarella Helsingissä, uuden ruokapöytäni ääressä nauttien rauhallisesta sunnuntaista tiukan työkeikan ja kuvausreissun jälkeen. Ajatella!

Oletko koskaan tehnyt tätä; asettanut itsellesi jonkin määräpäivän tulevaisuuteen ja sitten kun se koittaa pysähtynyt miettimään mitä kaikkea elämässäsi on tapahtunut? Mikä on muuttunut ja mitkä asiat taas ovat pysyneet?

Minun kohdallani paljon on tapahtunut ja moni asia muuttunut kun vertaa tuohon aamuun tammikuussa. Mutta se, mikä pysyy on tämä (jonka osaltaan jo eilen kiteytin): Elän elämää, jossa minulla on ihan hemmetin hauskaa joka päivä, saan tehdä järjettömän mielenkiintoisia juttuja ja viettää aikani parhaiden tyyppien seurassa mitä hulluimmissa paikoissa jauhaen mitä huonompia juttuja. Koko ajan sattuu ja tapahtuu ja minä pääsen mukaan juttuihin, joista moni voi vain unelmoida. Elämästäni ei puutu rytinää tai mielikuvitusta. Vain taivas on rajana ja ihan kaikki on mahdollista.

Tämä on imelää, mutta menköön: tänään minä tajuan, että rakastan elämääni ja olen TÖRKEÄN etuoikeutettu, onnellinen ja kiitollinen kaikesta, mitä saan nähdä ja kokea – on nääs vaatinyt vähän töitä ja uskoa päästä tähän.

helluntai

Missä sinä olet tänään, pinsedagina?

/Ämmä, joka vasta nyt saadessaan ystävältään tänään tämän hauskan kuvan, muisti, että tähän pinsedagiin liittyi myös tämä heilajuttu… juoksu jatkukoon!