Tartu siihen mikä on

Huhhuh, mikä viikko. On etsitty luovuutta, kiteytyksiä, selityksiä. Töitä iso kasa, mutta onpa ollut vaikea löytää lankojen päitä ja saada jotain järkevää aikaan. Lisämausteen tähän soppaan on aiheuttanut se, että sitä soppaa ei ole; siis tämä ihana lähes hiilihydraatiton puhdistuskuurini, joka jatkuu vielä puolitoista viikkoa. Se tekee hyvää, tiedän, mutta huhhuh kun keho ja aivot huutavat hiilareita.

Viimeisillä voimillani ennen tämän aikajakson paketointia historian unoholaan kiteytän parhaimman mahdollisen elämänviisauden tämän viikon opeistani. Se on tämä.  

Kun kaaoksen hetki on käsillä sitä jää niin helposti junnaamaan asioihin, joita ei voi hahmottaa tai hallita – asioihin, joita ei vielä ole olemassa, vaan jotka syntyvät oikean ajattelun ja toiminnan tuloksena. Tyhjästä on vaikea nyhjästä, olen tajunnut tällä viikolla. 

Siksipä on lähdettävä liikkeelle siitä mikä jo on – tuossa edessä ja tässä näin – ja kysymysmerkit alkavat muuttua huutomerkeiksi, pisteiksi ja pilkuiksi – yksi kerrallaan ja juuri siinä järjestyksessä kuin tarkoituksenmukaista on. 
Näillä eväin kohti uutta viikkoa. Kiitos, että teette siitä taas seikkailujen arvoisen! 

/Ämmä

Mainokset

Kaaos on etappi numero yksi

Kuukausi sitten kerroin sinulle aloittavani ammatillisen prosessin, jossa tarkoitukseni on tutkia voiko Nobodysta tulla Somekuningatar. Kerroin aloittavani tutkimuksen, jossa selvitän voisinko tehdä blogistani ihan oikeaa, palkallista työtä ja kehittyä sisältömarkkinoinnin ja sosiaalisen median ammattilaisena. Lupasin altistaa itseni ja mediani, avata prosessin, rahan ja luvut sekä onnistumiset ja epäonnistumiset, innostumiset ja ahdistukset, mallit ja mittarit, löydökset ja ymmärryksen. Minulla ei ollut mitään suunniteltuna, vaan prosessi sysäytyi liikkeeseen tuosta pisteestä.

Kuukausi on vierähtänyt, enkä ole kyennyt vielä kiteyttämään sinulle mitä kaikkea prosessissani on tapahtunut. Onko tapahtunut mitään? Kovaa vauhtia on menty moneen suuntaan, mutta siltikin tuntuu, etten ole saanut aikaan mitään. Ja sinä, joka olet seurannut menoani vierestä, ihmettelet varmasti tunnettani. Olet nähnyt paljon tapahtumia ja tohinaa sekä eteenpäinmenoja. Voittoja?

Mutta minä en osaa sanoa mitä on tapahtunut ja missä pisteessä prosessini on nyt. Miksi? Miksi on niin vaikeaa nähdä omia saavutuksiaan? Mistä tiedän, että olen saavuttanut tavoitteeni? Mistä tiedän mitä olen saavuttanut? Miksi on vaikea hahmottaa, että onko oikeastaan mitään tapatunut vai onko kaikki ollut aivan turhaa? Miksi niin vaikea osoittaa sormella asiat, jotka ovat olennaista kehittymisen kannalta. Miksi en näe saavutuksiani? Mitkä oikeastaan ovat saavutusten mittarit? Pitääkö jotain konkreettista tapahtua, jotta voi sanoa saavuttaneensa jonkin etapin, vai voiko prosessi itsessään olla saavutus? Mitä pitää tavoitella?

Miksi minulla ei ole sinulle näinä päivinä muuta kuin valtava määrä kysymyksiä? Miksi ei ole tuloksia?

Kuluneen kuukauden aikana tunteet ovat kulkeneet laidasta laitaan. Pääasiallisesti pää on ollut koko ajan myllerryksestä sekaisin. Hämmentynyt. Olen pelännyt epäonnistuvani ja käynyt ylikierroksilla. Olen valtavan innostunut ja halukas tekemään unelmastani totta. Räiskin joka suuntaan, testaan ja kokeilen. Yritän hahmottaa. Kaikki tuntuu lähinnä isolta kaaokselta. Kaikenlaisia tapahtumia soljuu elämässäni, mutta asiat eivät yhdisty pääni sisällä saumattomaksi kokonaisuudeksi. Tuntuu vaikealta löytää langan päätä. Tuntuu vaikealta löytää olennaiset asiat. Tuntuu vaikealta hahmottaa kokonaisuus. Tuntuu vaikealta sanoa ei. Tuntuu vaikealta sanoa kyllä. Tuntuu vaikealta.

Kaikki tuntuu vaikealta.

vaikeus

Kävin tänään eräässä tärkeässä tapaamisessa Somekuningattaruuteeni liittyen. Se on eräänlainen saavutus prosessissani, josta kerron sinulle pian. Näin tämän kirjoituksen tapaamispaikkani seinällä, ja tajusin, että ehkä nyt olennaisinta on antaa mennä ja jatkettava samaan malliin kuin tähänkin asti; toimittava, otettava kaikki vastaan mitä tulee, kokeiltava ja katsottava mitä syntyy.

Niinhän kaikki elämän prosessit etenevät. Kaaos on tila, joka vaaditaan, jotta pystyisi lopulta löytämään olennaisen. Kun kaaoksen seurauksena pystyy jättämään pois turhat asiat, voi sen jälkeen rauhassa luoda, kasvaa ja kypsyä. Kunnes taas tulee uusi turbulenssi, joka sysää kaaokseen… 🙂

Ensimmäinen oppi prosessissani Nobodysta Somekuningattareksi olkoonkin seuraava:

Nauti kaaoksesta, äläkä anna sen hämätä. Alussa kaikki tuntuu vaikealta ja mahdottomalta. Vastaukset tulevat vain tarttumalla toimeen ja tekemällä. Kaaos on etappi numero yksi – tärkein saavutus uuden prosessin alkaessa. 

Ensimmäisten päivien tärkeät sanat

Kävelin eilen yönä koiran kanssa ulkona. Olin sanalla sanoen puhki. Pää on pyörällä. Viimeiset päivät ovat vain vilahtaneet ohi, sillä olen ollut koko ajan liikkeessä. Mennyt uusiin paikkoihin, tavannut uusia ihmisiä, tehnyt uusia asioita. Mikään ei ole vielä paikoillaan. On sellainen jäsentämättömyyden hetki, joka nyt tuntuu kaaokselta, mutta joka on väistämätön uuden alussa. Viime päivät ovat koostuneet muutamista toisiaan jatkuvasti seuraavista ja toistuvista teemoista. Tärkeistä sanoista, joita olen tutukinut. Tunnustellut. Niistä ensimmäinen on jäsentymättömyys. Hyvin iso sana viime päivinä.

Viime öinen kävely oli ensimmäinen hetki, kun ehdin vähän pysähtyä hengittämään syvään viime päivien aikana. Itketti, mutta en väsymykseltäni pystynyt edes itkemään. Tunteiden myrsky. Se on viime päivien teema. Myrsky. Sana! Yhdessä hetkessä meinaan ratketa palasiksi kaiken kauneuden keskellä. Kauneus! Suurin ja mielen räjäyttävin kokemus viime päivinä. Ja sitten taas toisessa hetkessä toimimattomat puhelimet, nettiyhteydet, mikä tahansa pikkuruinen asia, voi murtaa mielen. Väsymys. Se on viime päivien sana. Minulla on valtava ikävä sinua. Suomea. Toimivia kännyköitä. Omia rutiinejani. Epätoivo.

Ja kaiho. Se on tärkeä sana. Kaiho.

Tunsin valtavaa kaihoa kävellessäni yöllä koiran kanssa ulkona. Nostin katseeni taivaalle. Siellä oli revontulia! Jylhiä, vihreitä ja suhusevia revontulia. Oli kylmän kosteaa, mutta minä vain seisoin ja seisoin rannalla tuijottaen niitä. En voinut olla huomaamatta Pohjantähteä ja Otavaa ja ajatella ällön klisheisesti: siellä sinä olet, ystäväni, Suomeni, samojen tähtien alla. Kyllä sinä siellä olet! Ja minä olen nyt täällä. Lähelläolo. Sana, joka on kovin tärkeä juuri nyt.

Kiitollisuus. Se on kaikista isoin asia, jota tunnen juuri nyt. Kuinka minä olen voinut ansaita jotain tällaista? Olen pökertyä maisemiin, en ole ikinä nähnyt mitään tällaista. Mikään tapa maailmassa ei riitä kuvaamaan sitä kiitollisuutta, jota tunnen Lauria, yhteyshenkilöäni, joka tämän reissun on minulle järjestänyt, kohtaan. Miten maailmassa voi löytyä tällaista hyvyyttä, tällaisia ihmisiä, tällaisia paikkoja! Hyvyys. En tiennyt, että tällaista voi olla.

Minä haluan, että sinä näet tämän kaiken! Että tunnet tämän saman, minkä minä nyt. Tätä ei voi sanoin kuvailla. Tätä ei voi ymmärtää millään tavoin. En edes minä. Epäusko.

* * *

Poimin sinulle tähän oheen joitakin viime päivinä nappaamiani pikakuvia. Ne ovat aivan random-järjestyksessä, sillä en kykene nyt kovin jäsenneltyyn ajatteluun… Tämä päivä on vielä harjoiteltava uutta rytmiä, joten en pysty vielä tämän parempaan kirjoitukseen. Mutta lupaan, kunhan suurin pöly laskeutuu, otan aikaa kuvata ja kirjoittaa ensimmäisistä päivistäni enemmän.

Jäsentymättömyys. Siinä se sana tuli taas uudelleen. Pian jäsentymättömyys muuttuu uudeksi normaaliksi elämänrytmikseni.

IMG_7669

Pietikäisen Lauri (näin Peltsi hänet Erätulilla esitteli ja niin teen minäkin…). Minun enkelini. Tuo valoilmiö vasemmassa alakulmassa on Herra Hermanni. Tässä olemme matkalla Stöhön pari päivää sitten.

IMG_7769 IMG_7796 IMG_7786 IMG_7784 IMG_7779 IMG_7773

Levollista sunnuntaita sinulle! Minulle päivän seuraava sana on työ. Täällä työ ei katso viikonpäivää. Voi, palan niin halusta kertoa sinulle enemmän siitä. Sillä et voi uskoa, mitä minä täällä ihan oikeasti teen!

Kaapistaulostulonjälkeinenkaaos

Nyt kun minä sitten olen tullut kaapista ulos, ni ole hyvä:

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
RRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR
GGGGGGGGGGGGGGGGHGGGGHGGGGGGHGGGGGGGGGGGH
HHHHHHHHHHHH
H.

arg11

mikä määrä asioita pitäisi tehdä!

Patoutumat purkautuvat. Viime päivinä olen joutunut pitämään nämä asiat vielä sisälläni, mutta nyt nyt sitten kun olen sinulle eilen kertonut, ni täs ois niinku täyslaidallinen. Miten kukaan voi elää kaapissa?! Niinku asioissa?!

Kato kun olen vaan koko ajan halunnut kertoa siitä mikä homma on muuttaa. Tässä on ihan hirveesti asioita järjesteltävänä. Tilanne on siis se, että minä en vaan yksinkertaisesti löydä yhteyttä tällä hetkellä siihen järjestelmälliseen minääni. Huitelen vaan ympäriinsä ja hoen itselleni, että skarppaa nainen!

En tiedä mistä lähtisin liikkelle. Kämppä on irtisanottu. Kuntosalijäsenyys on irtisanottu. Ihan kamalo olo. Siis vaan siitä, että kuukausi ja sitten en enää pääse kuntosalille. Hiphei ja tervemenoa vaan kaupunkilaistyttö kylään jossa siis ei ole edes ruokakauppaa!

argh22

Olenko muistanut mainita, että kaikista eniten koko maailmassa vihaan muuttamista. Tämä muutto taitaa olla elämäni 20. Että jos mimmi on 33 v, ni on siinä muuteltu. Sitten vaan kohoaa sellainen kysymys, että miksiolentekemässätämäntaas?

Toiseksi eniten maailmassa vihaan ruokakaupassa käyntiä. Minua ei vaan ole rakennettu tekemään ruokaostoslistaa niinku viikon tarpeista. Yleensä ostan yhden asian kerrallaan ja käyn noin kolme kertaa päivässä sitten kaupassa. Että kohta kun se lähin ruokakauppa on 20  kilometrin päässä…

Ei ajatella sitä.

Ajatellaan näitä tavaroitani. Olen tässä nyt viikon tuijottanut vaatekaappiani, pitäisi alkaa käydä läpi vaatteita, jotka säästää, heittää pois, pistää säilöön, vie kirpputorille, ottaa mukaan, heittää ikkunasta ulos… Kenkiä on miljoona.

Mihin sijoitan kaikki 222 kirjaani? Tai niiitähän on vielä vintillä laatikollinen lisää. Perhana. Minä olen asunut tässä asunnossa yhdeksän kuukautta mitentäällävoiollanäinpaljontavaraa?!

Aion pakata mukaani vain rinkallisen tavaraa, talvivaatetta ja sen sellaista. Sitten pakkaan matkalaukkuun kesäkamaa ja pyydän jonkun vieraan sitten tuomaan sen minulle myöhemmin. Muuten tämä tavara pitäisi saada sijoitettua jonnekin.

Jos vaan laittais silmät kiinni ja toivois, että ne jotenkin lentäisi tuosta jonnekin.

argh33

En tiedä.

Tämä on nyt vaan jotenkin hoidettava.

Mites sulla tänään? Maanantai ja kaikkee! Ihanaa viikkoa sinulle, ja muista, että vaikka tällainen kaapistaulostulonjälkeinenkaaos iskeekin usein tällaisessa tilanteessa, niin kyllä tää tallainen kannattaa. Että ihan rohkeasti vaan tee niinku kaikkee jännää. Ja sillee.

/Ämmä, intopiukeena

Tärkeintä on olla

Tämä on päivän paras muistutus elämän olennaisimmista asioista

20140303-164214.jpg
Aloitin tänään uuden työprojektin, ja kuten aina uusien juttujen alussa, pää on ihan sekaisin kaikesta uudesta tiedosta ja tietämättömyydestä.

Mutta kun muistaa, että ”tärkein on olla” – antaa asioiden tulla, ottaa ne vastaan ja sallia kärsivällisesti kaaoksen myllertää päässä – kaikki alkaa vähitellen loksahdella paikoilleen.

Tärkeintä on olla läsnä ja hyväksyä. Jos antaa hetkellisen kaaoksen sekoittaa pään ja heittäytyy sen vietäväksi, ei mistään tule mitään.

/Maija, joka iloitsee Jännästä Maanantaista