Kaipaus on inhimillinen lämpö minussa, yhteenkuuluvuuden kosketus ihmisessä

Minulla on hengästyttävän haikea olo. Kaivertava kaipaus, joka kätkee sisälleen tämän käsinkosketeltavan kaihon. Miten kaunis kokemus se onkaan!

Olen viime aikoina pohtinut monia usein negatiivisena nähtyjä tunteita toisesta näkökulmasta. Entä jos tämän kaiken kääntäisikin hyväksi, mitä kokisin?

Ja nyt kaipuu, sen kauneus! Miksiköhän sitä juoksee usein kaipuutaan karkuun ja pakenee tuota tunnetta että on jotain vaille ja vajaa? Pelkääkö kohdata kipua ja sen että sattuisi?

Oikeastaan kaipuu ei kerro kivusta, vaan siitä, että on elossa. Kaipaus on inhimillinen lämpö minussa, yhteenkuuluvuuden kosketus ihmisessä. 

Olin äitini kanssa muutaman päivän reissulla Prahassa, ja tässä Vltava-joella. Mikä upea kaupunki!

Mainokset