Kaipaus on inhimillinen lämpö minussa, yhteenkuuluvuuden kosketus ihmisessä

Minulla on hengästyttävän haikea olo. Kaivertava kaipaus, joka kätkee sisälleen tämän käsinkosketeltavan kaihon. Miten kaunis kokemus se onkaan!

Olen viime aikoina pohtinut monia usein negatiivisena nähtyjä tunteita toisesta näkökulmasta. Entä jos tämän kaiken kääntäisikin hyväksi, mitä kokisin?

Ja nyt kaipuu, sen kauneus! Miksiköhän sitä juoksee usein kaipuutaan karkuun ja pakenee tuota tunnetta että on jotain vaille ja vajaa? Pelkääkö kohdata kipua ja sen että sattuisi?

Oikeastaan kaipuu ei kerro kivusta, vaan siitä, että on elossa. Kaipaus on inhimillinen lämpö minussa, yhteenkuuluvuuden kosketus ihmisessä. 

Olin äitini kanssa muutaman päivän reissulla Prahassa, ja tässä Vltava-joella. Mikä upea kaupunki!

Hullu haikeus

Kello on 1 yöllä.

Veikkaanpa, että tänään ei uni tule.

Sur.

Rurrurr.

Huomenna herätään viimeiseen kokonaiseen päivään Vegasissa.

On haikea olla. Vietin illan vanhojen ystävieni kanssa, joita en ole nähnyt melkein kahteenkymmeneen vuoteen. Hullua. Siis se, miten ihmiset eivät muutu ollenkaan ja samalla muuttuvat niin paljon. Hullua, miten jossain kohtaa elämän varrella meistä on tullut aikuisia. Tavallaan. Ja tavallaan olemme edelleen niitä high school -ikäisiä villikkoja.

Moni asia muuttuu ja lopulta ei mikään.

Hullua.

vegas1

Melissa, Carrie, Liz, R.J. ja minä. Kuvat eivät oikein tee oikeutta kohtaamisemme kauneudelle hämärän ravintolatilan takia. Mutta suurinta kauneutta ei voi kuviin vangita. Suurimman kauneuden voi vain tuntea.

vegas2 vegas5 vegas3

Hirveän vaikeaa selittää mitä juuri nyt tunnen.

Hullua haikeutta. Käsittämätöntä kolahtelua. Mielen myllerryksiä. Tämä reissu on palauttanut mieleeni niin monta suunnitelmaa, unelmaa ja toivetta, jotka ovat olleet unohduksissa vuosien ajan. Muistoja, tuoksuja ja tunteita. Elämää. Näiden ihmisten näkeminen saa minut kaipaamaan. Tämä koko matka on saanut minut kaipaamaan. Niin montaa asiaa, ettet uskokaan.

vegas6 vegas4 vegas7

Vietimme yhdessä hauskan illan illallisineen ja peleineen. Oli haikeaa ja vaikeaa hyvästellä heidät. Hullua. Siis se, miten tämä reissu on saanut minut kaipaamaan takaisin. Niin monesta eri syystä, ettet uskokaan.

/Ämmä, joka koettaa nyt nukahtaa hetkeksi

Jääthän?

Tänään on Norjan kansallispäivä, ja minulla on ikävä – pitihän minunkin viettää tämä toukokuun 17. päivä Norjassa juhlien norjalaisten suurta päivää. Välillä on jopa kovin outoa ajatella, että olen edes ollut koko paikassa. Tuntuu jotenkin unenomaiselta tuo kaikki, aikani Norjassa. Välillä harmittaa kovasti, että matkani siellä jäi kesken.

Vai jäikö se?

Ehkä kaiken pitikin mennä näin? Ehkä tuon ajan merkitys selviää minulle vielä. Kenties.

Tänään kaipaan. Kokemuksiani ja maailmaa, joka oli hetken minun. Ehkä se on edelleen minun?

maisema