Työ siimankoukuttajana Norjassa – hyppy uomasta avaa rikkaudet

Posted on 8 toukokuun, 2017 by Maija Ilmoniemi

Ah! Mä en ehkä kestä!

Löysin ennenjulkaisematonta videomateriaalia Norjan seikkailultani, ja siitä syntyi tämä muutaman minuutin mittainen ”minidokumentti”.

Tervetuloa kanssani sillinkäryiseen kalastustupaan keskelle sen suloista arkea. Tapaat niin suomalaiset työkaverini kuin pomoni, kalastajat Tomin ja Fritzin. Millaista on työ siimankoukuttajana ja mitkä asiat saavat viiden hengen työtiimimme nauramaan fyysisesti rankan työn tiimellyksessä?

Elämäni kovin työkokemus ei tule suinkaan mikrofoniin hötöttämisestä tai somesepustuksista. Se tulee tästä – kun sain vuonna 2014–2015 tehdä töitä Pohjois-Norjassa kalastajan apulaisena ja pistää koetukselle kaikki totutut tapani sekä rikkoa rajoittavat rajani.

Tänään minulla on sinulle yksi kysymys: Millaisiin maailmoihin sinä voisit päästä kurkistamaan jos hyppäisit hetkeksi pois omasta uomastasi?

Lisää kalastustuvan arjesta voit lukea myös täältä ja koko seikkailustani kategorian ”Vuosi Norjassa” alta.

/Äm, joka suuntaa kohti uutta viikkoa haikein tunnelmin: tuli kova ikävä Støhön

Kauhuleffojen kiintiöblondi kalatehtaalla ja haaste helvetistä – suosittu MaiLife-tarina nyt videolla

Posted on 27 maaliskuun, 2017 by Maija Ilmoniemi

On aika aikuisten satutunnin!

Millaista on elämä kalatehtaalla? Koska minulta edelleen kysellään tasaisin väliajoin apua Norjaan kalatöihin menemisessä, paljastan nyt kaiken siitä mitä kalatehtaan salattu elämä on.

Tämä tarinahan on tuttu MaiLifesta parin vuoden takaa, nyt se saa uuden muodon videolla…

Ja täällä MaiLifessa 27.11.2014 julkaistu tarina kalatehtaan kauhuista

Kalakaveruuksia

Posted on 7 huhtikuun, 2016 by Maija Ilmoniemi

Huh tätä ajan kulkua! Olen ollut Suomessa ja asunut Rakkauden Saarella jo vuoden. Olisinpa vuosi sitten tiennyt kuinka tärkeäksi tämän saaren rannat ovat minulle muodostuneet. Siellä minä vaeltelen päivittäin meren rannalla seuraamassa vuodenaikojen vaihtumista. Meri, kuten tiedät, on yksi tärkeimmistä voimaelementeistäni. Ilman sitä en jaksaisi.

Muistatko, kun vuosi takaperin törmäsin Rakkauden Saaren Kalakavereihin? Mitähän heille mahtaa tänään kuulua?

Millaisen varovaisuusetiketin sinä voisit huomenna rikkoa ja keitä tuntemattomia mennä rohkeasti tervehtimään? Ajattele, se saattaa johtaa vaikka minkälaisiin uusiin kalakaveruuksiin ja seikkailuihin, mahdollisuuteen oppia uutta tai jakaa pieni hetki iloa ja veljeyttä toisen kanssa!

Näin sinulle kerroin vuosi sitten:

Rakkauden Saaren Kalakaverit

Myönnetään. Olen aika innostunut uudesta kodistani Helsingin upeimmalla saarella. Niin innostunut, että kuka tahansa vastaani tuleekin naapurustossa, on pakko päästä kertomaan, että minä olen ihan uusi täällä ja vain muutaman päivän täällä vietettyäni aivan rakastunut kotiini. Mutta se näköjään kannattaa, sillä kun avaa suunsa ja heittäytyy keskusteluun aivan tuntemattomien ihmisten kanssa, voi päästä osaksi jotain hienoa. Kuten eilen kun tapasin Rakkauden Saaren kallioilla Kalakaverit.

Pitkäperjantai eikä mitään tekemistä. Vedän ulkoilukamat päälleni ja lähden ulos luontoretkelle. Olen tiirannut Google mapsisita hyvän reitin. En vielä tunne uutta asuinaluettani hyvin ja on saatava sen kulmat haltuun. Tsuumaan alueet, joilla on mahdollisimman paljon vihreää ja sinistä. Metsää ja merta. Olen kuullut, että Saaren luonto on upea ja kalliorannat kiehtovan kauniit. Ne on nähtävä. Ajattele, vuosikaudet tässä kaupungissa ja tämä kolkka minulta on jäänyt koluamatta lähes täysin!

Kävelen rantaan. Ihmetyn näkemästäni. Tuntuu, että Helsingistä avautuu minulle silmänräpäyksessä aivan uusi puoli. Luonto sellaisena, jona sitä en ole vielä pääkaupungissa kohdannut. Rauhana ja kauneutena. Ja kalastajina! Ihmisiä virveleiden kanssa kallioilla, kahluuhaalareissa merellä. Pysähtelen alituiseen tuijottamaan merta. Tuleekohan sieltä jo kalaa? Jäät ovat sulaneet lähes kuukautta etuajassa.

Enpä olisi uskonut vielä vuosi sitten, että kalat ja kalastaminen voisivat tätä tyttöä joskus kiinnostaa. Mutta jotain taikaa siinä Norjassa oli. Katselen meressä seisovaa, keskittyneesti virveliään heittävää miestä ja tunnen hänen kanssaan valtavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Minäkin uskallan nykyään koskea kalaan! Vaikken minä koskaan ole virvelöinyt. Mutta kerran kalanainen, aina kalanainen. Ainakin minä osaan suolistaa. Siitä jaksan edelleen olla ylpeä.

Näen heidät jo kaukaa. Porukan, joka on vallannut kokonaisen kallion ja asettanut virvelinsä tukia vasten lillumaan veteen. Heillä on ihan oma leiri; istuimia, eväitä ja asianmukaiset erävarusteet. Kipitän kohti kalliota. Tuntuu, että on pakko mennä katsomaan miesten touhuja lähempää. Kysymään tuleeko kalaa. Ja kertomaan, miten upeaa on nähdä että näin lähellä Helsingin keskustaa löytyy kalamiesten paratiisi. Ja se, että minä olen ihan uusi täällä ja vain muutaman päivän täällä vietettyäni aivan rakastunut kotiini!

Samalla sekunnilla kun astun kalliolle yksi virveleistä alkaa liikkua kummallisesti. Jotain on tarttunut syöttiin! Minä myhäilen salaa; nyt on hetkeni tervehtiä porukkaa. En tiedä onko etiketin mukaista vain tunkeutua äkkiarvaamatta keskelle virvelöintiin keskittynyttä mieslaumaa, mutta kukapa kalamies ei esittelisi saalistaan innoissaan myös ulkopuolisille!

Ja niinhän hän esittelee – kalamies Nalle ylpeänä kampelaa, joka nousee merestä. Se muistuttaa ihan ruijanpallasta! Muistatko, kun kävin koettamassa pallasonnea Norjassa. Ja otin sinutkin mukaan merelle tällä videolla.

Miehet hihkuvat. Kaverukset Jani, Nalle, Tero ja Jyri. Tänään ei ole vielä kala aiemmin tarttunut eikä tämäkään ihan mikään hirmusaalis ole, mutta ennalta odottamaton, tunnelmaa kohottava merenelävä kuitenkin. Tänään kun on lähdetty pyytämään siikaa, vähän tunnustelemaan mitä meri voisi antaa jo huhtikuun alussa tänä poikkeuksellisena vuotena jolloin jäät ovat lähtenee totuttua aiemmin. Yhdessä on kalastettu jo pitkään. Miehet ovat tunteneet toisensa jo koulupojista, 25 vuotta. Nyt on hankittu yhdessä venekin, joka lasketaan pian vesille. Sitä herraseurue odottaa malttamattomana.

Kun kampelahässäkkä rauhoittuu, kaivetaan repusta kaakaota. Makkarat kärisevät grillillä. Eräretki kaupunkiluonnossa, intoilen! Miehille tämä on tärkeä henkireikä. Yhdessä kavereitten kanssa on mukava viettää aikaa kiireisen arjen keskellä. Se on hienointa, isot kalasaaliit ovat toissijaisia. Tänne tullaan olemaan yhdessä tärkeiden ystävien kanssa. Kavereille ja yhteisille kalastusreissuille, niin pidemmille kuin lyhyemmille, on löydyttävä aina aikaa.

Kerron kalastaneeni Norjassa, ja Nalle alkaa puhua minulle norjaa. Hän on ollut siellä vaihto-oppilaana ja kieli on tarttunut. Ja edelleen maa kutsuu kalastusreissuille. Naurattaa. Saamme hauskaa yhteistä puhuttavaa kokemuksistamme. Kalastus on aihe, joka selvästi yhdistää tuntemattomatkin.

Yksi miehistä tarttuu virveliin ja lähtee heittämään sitä toiselle kalliolle. Muut huutelevat perään ja nauru raikaa. Kalakaverit. Heidän hyvä fiiliksensä tarttuu minuun. Ajattele, jos olisin vain kävellyt ohi tulematta moikkaamaan poikia! En edelleenkään tiedä toiminko etiketin mukaisesti tullessani utelemaan kampelasta ja nappailemaan siitä kuvia, mutta hitot etiketeistä: siinä me vasta toisiimme tutustuneet kalakaverit nyt tönötämme rantakalliolla, tuijotamme silmä herkeämättä virveliä ja keskustelemme pitkän tovin ystävyydestä, epäitsekkyydestä ja kalastuksesta.

”Kampela saattaa jäädä päivän ainoaksi kalaksi”, Tero sanoo ja osoittaa muutaman kymmenen metrin päähän merelle. ”Viimeisten vuosien aikana jotkut ovat keksineet laskea verkkoja rannoille ja ne imevät kaikki kalat”. Se harmittaa. Verkkojen vesille laskua ei kontrolloi tai rajoita mikään taho. Kun edes vähän kauemmaksi laittaisivat, niin jäisi mahdollisuus meille rannasta kalastavillekin saada jotain. ”Ihminen on välillä vähän hassu. Ei ole aina niin helppoa ajatella muita. Vaikka ihan varmasti tässä meressä kalaa riittäisi meille kaikille”.

Minä mietin, kenelle voisi soittaa ja kysyä voisiko asialle tehdä jotain. Olisipa hienoa, kun me muistasimme ajatella vähän kaveriakin. Ihan kuten nämä Kalakaverit tekevät. Rakkauden Saaren Kalakaverit!

Rakkauden Saaren Kalakaverit, vasemmalta lukien: Jani, Nalle, Tero ja Jyri

He ovat veljiä, jotka tietävät, että kaveria ei kannata jättää ja kaikille riittää. Hauskoja heppuja, joilla on upea harrastus. Minä mietin voisinko joskus tulla kalastamaan heidän kanssaan. Tällaisia ihmisiä on ilo tavata! Ehkä sitä välillä kannattaa olla välittämättä siitä rikkooko etikettejä. Silloin voi tavata vaikka minkälaisia kalakavereita.

Millaiseen kuplaan voisit kurkistaa?

Posted on 13 maaliskuun, 2016 by Maija Ilmoniemi

”Ihmiset kaivautuvat omiin poteroihinsa ja seurustelevat vain samanmielisten kanssa. Sosiaalinen pääoma rapautuu, kun ihmiset eivät enää tunnista toistensa todellisuutta. Uskotaan, että oman kuplan totuus on paras totuus. Se on vääränlaista ylpeyttä.”, sanoi Piispa Irja Askola tänään Helsingin Sanomien haastattelussa, joka kiinnitti huomioni. Suosittelen lukemaan, sillä se antaa paljon ajateltavaa.

Olen pohtinut tätä aihetta paljon – viimekin aikoina. Siksi päätin tänään nostaa esiin blogissani tarinani siitä kun Valtiotietieden maisterista tuli kalastajan apulainen; nyt käänsin sen englanniksi. Minä olen ollut onnekas päästessäni tutustumaan erilaisiin maailmoihin ja tapoihin elää. Juuri nyt toivon, että kesätyöhakuni poikisi taas jotain ihan muuta, aihetta myös kertomuksilleni.

Tämä ajatus nousi tuosta kirjoituksestani. Ehkä se on ajankohtaisempi tänään kuin pitkiin aikoihin?

Kaunista alkavaa viikkoa sinulle, ystäväni. Millaiseen kuplaan sinä voisit ensi viikolla kurkistaa?

/Ämmä

Täältä voit lukea ”Kun Valtiotieteiden maisterista tuli kalastajan apulainen” -artikkelini kokonaan Suomeksi

Pinsedag ja minä olen tässä

Posted on 24 toukokuun, 2015 by Maija Ilmoniemi

Muistako, kun tammikuun yhdeksäntenä päivänä kerroin aamustani Norjassa, näin:

”Heräsin tänään lähes parhaimmalla tavalla, jolla ihminen voi herätä. Pari vielä ihan vähän parempaa tapaa tiedän, siksi tuo ilmaisu ”lähes parhain tapa”. Mutta paras mahdollinen juuri tässä ja nyt.

Prut

Pru

Pruu-u…

u-pruuu…

Pruuuu…

uuuu…

uuuuuuuu…

Tuo ääni, se minut herätti. Kalastaja toisensa perään käynnistämässä koneita ja lähdössä merelle. Kalastuslaivojen virta lipumassa satamasta pois.

Tänään ei ole myrskyä!”

Kerroin, että pitkän tauon jälkeen kalastajat olivat päässeet vihdoin merelle kalastamaan juksalla. Se oli tärkeä päivä, sillä yli kuukauden kestäneen Norjan kalastusministeristä ja myrskyistä johtuneen kalastustauon jälkeen Støssä päästiin vihdoin ja viimein merelle kokeilemaan kalaonnea.

”Keli on sopiva juksaamiselle, mutta ei riittävän hyvä koljasiimojen laskemiselle, niille joita minä syksyllä tein. Turska puolestaan ei ole vielä tullut, jotta voisi laskea turskasiimoja. Se tarkoittaa, että meille koukuttajille ei ole töitä, mutta se ei haittaa! Tärkeintä on, että tämä kylä alkaa vähitellen herätä henkiin.”, kuvailin ja kerroin itse olevani välillä hengissä ja välillä taas vähän vähemmän sekä keksineeni innostavaa tekemistä aamuihini:

”Olen onneksi löytänyt tekemistä tähän suhteellisen virikkeettömään arkeeni ja erityisesti aamuihin (lue: ei nettiä, ei Hesaria, ei telvisiota, ei radiota, ei puhelinta, joiden parissa nauttia aamupala): minä teen nyt joka aamu ristikoita! Sain muutaman suomalaisen aikakauslehden ja olen nyt aivan koukussa ristikoihin. Ja sitten välillä, kun tulee pattitilanne, selailen postilaatikosta tipahtanutta Bøn ja Øksnesin kuntien vuoden 2015 kalenteria. Välillä aivotyötä ja välillä kalenterin selaamista, näin alkavat minun päiväni… Opinpahan nyt ainakin norjalaiset juhlapäivät ja kuninkaallisten synttärit.”

Sitten minä löysin kalenterista helluntaipäivän 24.5, josta kirjoitin:

”Ja sitten on joku pinsedag 24.5. Siitä minulla ei ole mitään hajua, että mikä päivä se on. Ja siitäkään minulla ei ole mitään hajua, missä minä olen pinsedagina. Jännää! Toivotaan, että olen siihen mennessä saanut ainakin vähän lisää ristikoita, sillä nämä alkavat kohta loppua kesken. Missä sinä olet pinsedagina? Pidetään tämä mielessä ja katsotaan, kun on pinsedag, 24.5.2015.”

Tämän jälkeen minä selvitin sanakirjasta, että pinsedag on helluntai ja että sana pinsel tarkoittaa kärsimystä.

Tältä näytti aamiaispöydässäni tammikuussa

Ja tänään on nyt sitten pinsedag, helluntai. Ja minä olen tässä. Istun kirjoittamassa blogiani Rakkauden Saarella Helsingissä, uuden ruokapöytäni ääressä nauttien rauhallisesta sunnuntaista tiukan työkeikan ja kuvausreissun jälkeen. Ajatella!

Oletko koskaan tehnyt tätä; asettanut itsellesi jonkin määräpäivän tulevaisuuteen ja sitten kun se koittaa pysähtynyt miettimään mitä kaikkea elämässäsi on tapahtunut? Mikä on muuttunut ja mitkä asiat taas ovat pysyneet?

Minun kohdallani paljon on tapahtunut ja moni asia muuttunut kun vertaa tuohon aamuun tammikuussa. Mutta se, mikä pysyy on tämä (jonka osaltaan jo eilen kiteytin): Elän elämää, jossa minulla on ihan hemmetin hauskaa joka päivä, saan tehdä järjettömän mielenkiintoisia juttuja ja viettää aikani parhaiden tyyppien seurassa mitä hulluimmissa paikoissa jauhaen mitä huonompia juttuja. Koko ajan sattuu ja tapahtuu ja minä pääsen mukaan juttuihin, joista moni voi vain unelmoida. Elämästäni ei puutu rytinää tai mielikuvitusta. Vain taivas on rajana ja ihan kaikki on mahdollista.

Tämä on imelää, mutta menköön: tänään minä tajuan, että rakastan elämääni ja olen TÖRKEÄN etuoikeutettu, onnellinen ja kiitollinen kaikesta, mitä saan nähdä ja kokea – on nääs vaatinyt vähän töitä ja uskoa päästä tähän.

Missä sinä olet tänään, pinsedagina?

/Ämmä, joka vasta nyt saadessaan ystävältään tänään tämän hauskan kuvan, muisti, että tähän pinsedagiin liittyi myös tämä heilajuttu… juoksu jatkukoon!

Rakkauden Saaren Kalakaverit

Posted on 4 huhtikuun, 2015 by Maija Ilmoniemi

Rakkauden Saaren Kalakaverit, vasemmalta lukien: Jani, Nalle, Tero ja Jyri

Kalastajan apulaisen ankara arki: Oodi sennasiimalle

Posted on 19 tammikuun, 2015 by Maija Ilmoniemi

Sinä.

Sinä saatana.

Sinä jumalan hylkäämä kasa muovista siimaa.

Minä vihaan sinua.

Sinun mahtiasi ei voi ymmärtää kuin se, ken on seisonut edessäsi koettaen taivuttaa sinua tahtoonsa. Se, joka ei ole tällä paikalla seissyt, iloitkoon, laulakoon, juokoon Reinin viiniä sekä varmistakoon ettei tällä paikalla joudu koskaan seisoman.

Sillä se, ken edessäsi seisoo, joutuu katkeraan kadotukseen. Kivuliaaseen kidutukseen. Helvetin helotukseen.

Minä vihaan sinua.

* * *

Tämä on tositarina erään ihmisen eräästä viiden tunnin ja viidenkymmenenviiden minuutin piinasta eräässä kalastustuvassa kaukana sivistyksestä jossain Pohjois-Norjan perukoilla. Tämä on siimankoukutuksen nurja puoli. Tämä on selviytymistarina. Tai olisi, jos siinä joku selviytyisi…

(Teksti sisältää törkeän alatyylistä ja siksi kovin pahoiteltavaa, mutta tapahtumakulkujen selostamisen kannalta välttämätöntä kielenkäyttöä sekä silmitöntä vihaa. Toimitus pyytää anteeksi ja anoo ymmärrystäsi.)

Lauantai, koukutustupa, kello 7.12; 0 tuntia, 0 minuuttia.

Kalastaja-Tomilla on tänään vapaapäivä. Minulla ei. Tom lähtee taas huomenna merelle, ja tarvitsee siimoja. On minun aikani loistaa. Tehdä taikojani. Olen pumpannut itseni täyteen taistelutahtoa. Eilen meni jo hyvin. Kolmessa tunnissa sain siiman siirrettyä pöntöstä toiseen. Meressä käyneestä, selvitettävästä, sinne uudelleen heitettävään, koukutettavaan.

Kello 7.16, 0 tuntia 4 minuuttia

Siinä se on. Sennasiimapönttö. Pöntöllinen muovista siimaa, joka minun täyryy selvittää. Se nostetaan pyörivälle telineelle, snyrrerille eli kierteenpoistajalle, jotta sitä voi pyörittää tarpeen tullen. Tarve tulee aika usein, sillä sennasiimassa on jännitteitä. Sellaisia, joita on pirullista purkaa. Pitää osata pyörittää juuri oikealla tavalla, juuri oikeaan suuntaan, juuri oikean verran, jotta sen saa kierrettyä nättiin kasaan siihen toiseen edessäni seisovaan, koukutettavaan pönttöön.

Minä en osaa.

Tämä on tuuripeliä. Jännitteet aiheuttavat jännitystä.

Kello 7.20, 0 tuntia 8 minuuttia

Olen nyt tuijottanut sitä neljä minuuttia, hokien mielessäni jokaisen menestysoppaan itsekannustuslauseen, jonka osaan.

”Sä pystyt tähän, sä oot sisäinen sankari, sä oot menestyjä, se on asenteesta kiinni, sä käännät haasteellisen tilanteen mahdollisuudeksi, sä oot sä, sä oot mä, sä oot forevä”.

Tai jotain.

Kello 7.21, 0 tuntia 9 minuuttia

Nyt tuli lähtö, sano Annikki Täht…ö. Otan siimaa suojaavan sanomalehtipaperin pois pöntöstä ja nostan siimaa ulos pöntöstä siirtäen sen toiseen pönttöön samalla siivoten siitä sotkut pois ja laittaen sen koukkuihin palat silliä syötiksi. Tämä on tehtävä rauhallisesti, ei saa vetää.

Kello 8.02, 0 tuntia 56 minuuttia

Tämä sujuu! Tämä onnistuu! Mä onnistun! Siima tulee ulos selvitettävästä pöntöstä, saan sen kieritettyä nätisti rullalle koukutettavaan pönttöön ja samalla pyöräytettyä syötin koukkuun!

Kello 8.30, 1 tunti 18 minuuttia

Sanotaan, että parhaimmat sennan koukuttajat ovat valmiita tässä vaiheessa. Alan epäillä sitä valheeksi. Minulle on tullut jo kolmas paha sotku tunnin sisällä. Koukut ovat kiinni siimassa. Kun puhdistettavaa pönttöä pyörittää liikaa, koukut kiertyvät siiman ympärille yhä tiukempaa ja tekevät valtavan sotkun. Koukut pitää ensin varovasti irrottaa ja vapauttaa siimasta, pujotella pois sen ympäriltä. Jos vetää sivulle, tulee valtava tuho. Siima sotkeutuu itseensä.

Ni, näin on käynyt. Jo kolme kertaa.

Kello 9.15, 2 tuntia 3 minuuttia

Seison liikkumatta tuijottaen pönttöjä suu auki. Katse selvitettävään pönttöön, sitten koukutettavaan. Olen tehnyt niin jo kahdeksan ja puoli minuuttia. En kuolemaksenikaan tiedä mihin suuntaan selvitettävää pönttöä pitää pyörittää, jotta jännite vapautuisi. Kokeilen. Jo valmis ja koukutettu siima koukutettavassa pöntössä alkaa kiertyä. Jokin on mennyt vikaan. Puran monta kerrosta jo syötitettyjä koukkuja lattialle. Syötit ovat sulaneet limaiseksi löllöksi. Lopulta vika löytyy. Koukutettavaan pönttöön on jäänyt jännite. Se pistää kaiken sekaisin. Jollain vippaskonstilla saan jännitteen purettua.

Katson lattialle.

Ulos nostamani siima on sotkeutunut koukkuihin. Yhtä sotkua seuraa aina toinen sotku. Niinhän se on ihmiselämässäkin. Tai ainakin minun elämässäni.

Yhtä sotkua koko touhu.

Kello 10.20, 3 tuntia 8 minuuttia

Eilen olin tässä vaiheessa valmis. Nyt en ole puolessavälissäkään. Note to self: jokin on pahasti vialla. Minun päässäni? Mietin, mitä tekisin juuri nyt jos olisin Helsingissä. Ei ehkä kannatakaan. Sennasiimashow jatkukoon!

Kello 10.30, 3 tuntia 18 minuuttia

Energia. Loppu. Aivo. Jumi. Kuolema. Ruoka. Pasta. Jauheliha. Kastike. Suuhun.

Kello 10.35, 3 tuntia 23 minuuttia

Olen kiskaissut viidessä minuutissa täysjyväpastaa kurkusta alas. En ehkä ehtinyt edes tajuta sitä itse. Tässä työssä energia loppuu kuin seinään. Olen seissyt jaloillani 3 tuntia 18 minuuttia. Olen pitänyt viiden minuutin tauon. Ei kukaan kiellä pitämästä pidempää taukoa, mutta minun sinnikkyyteni ei anna periksi. Ei tänne ole kahville tultu.

Kello 10.45, 3 tuntia 33 minuuttia

Seison jalat ristissä. Virtsarakko meinaa haljeta, mutta minä en jaksa mennä vessaan. Pitäisi mennä kalatehtaalle asti ja sinne on ainakin sataviisikymmentä metriä. Jännä, miten alati kiristyvä virtsarakko saa hermon kiristymään. Tämä on ihmiskoe!

Kello 10.46, 3 tuntia 34 minuuttia

Minä lähden nyt vessaan! Tästä ei tule ikinä mitään!!!!!

Kello 11.30, 4 tuntia 18 minuuttia

Käännän selvitettävää pönttöä millin myötäpäivään ja heti saman verran takaisin vastapäivään. Ei. MIHIN SUUNTAAN TÄTÄ PITÄÄ KÄÄNTÄÄ??? Siima selvitettävässä pöntössä on taas aivan sekaisin. Haluan heittää koko roskan seinään. Kaataa maahan. Hyppiä päällä tasajalkaa. Sylkeä. Laskea housut alas ja näyttää takapuoltani.

Mutta ei kannata, sillä se menisi vain enemmän sotkuun.

No, takapuolen näyttämisestä ei nyt mitään haittaa ole. Tuo kaveri tuskin pienestä hätkähtää.

Pienestä? Tai no, alati suurenevasta, sillä liiallinen itseni lääkintä suklaalla on alkanut näkyä peräpuolellanikin.

Ja sitä tekee nytkin mieli. Suklaata. Fazerin sinistä. Sitä minulla on kotona vielä kaksi ja puoli levyä, kiitos rakkaitten blogini lukijoiden, jotka ovat sitä minulle lähettäneet. Sitähän on tutkittukin. Miten suklaa kohottaa mieltä. Omalta osaltani olen koettanut tutkia asian paikkaansapitävyyttä. Tomii. Olen elävä todiste suklaan positiivisesta vaikutuksesta mielenterveydelle.

Nyt ei olisi pahitteeksi pieni positiivinen vaikutus mielenterveydelle.

Kello 11.50, 4 tuntia ja joitain minuutteja… en kykene enää laskemaan

Missä olin silloin, kun avaruudellista hahmotuskykyä on jaettu? Pyörittää pitäisi, mutta mihin suuntaan?

Ja missä ovat kalastajat olleet, kun tätä kalastusmenetelmää on kehitetty?

Tuhannen tuiterissa varmaan.

Suklaan lisäksi tuhannen tuiteri voisi olla minullekin hyvä ratkaisu juuri nyt.

Ja näitä pönttöjä pitäisi joskus kyetä selvittämään ja koukuttamaan kuusi kappaletta päivässä. Sen verran matemaattista hahmotuskykyä minulle on jaettu, että pystyn laskemaan ettei tällä tahdilla siihen vuorokaudessa pystytä.

Tuhannen tuiteri kuulostaa koko ajan houkuttelevammalta.

Kello 12.10, jotakuinkin 5 tuntia

Kalastaja-Arto kurkistaa tuvan ovesta. Kysyy miten menee.

”Päin vittua”, puhahdan.

Kalastaja-Arto nyökkää ja painaa oven kiinni.

Kello 12.15, minuuttia vajaa 5 tuntia

Koetan keskittyä. Puhallella ilmaa ulos keuhkoista ja vetää sitä rauhassa nenästä sisään. Keskityn toistamaan kaikki vaiheet kuten minulle on opetettu: pitämään siimasta kiinni oikein, purkamaan koukkuja pois sen tieltä, soljuttamaan sitä käsieni välillä, tunnustelemaan jännitystä ja löytämään pyörittämällä oikean pisteen, jossa jännitys laukeaa, ja siima soljahtaa itsestään kerälle puhdistettavasta pöntöstä siihen, jota koukutan valmiiksi kalastajalle. Alan ymmärtää, mitä koukutuksen opettajani Lauri on todennut:

”Siimalla on oma sielu, se pitää oppia tavoittamaan.”

Minä en tiedä voinko koskaan tavoittaa tätä sielua.

Kello 12.30, jotain viiden tunnin rajapyykin jälkeen

Voimat loppuvat taas kuin seinään. Huudan erinäisen määrän kirosanoja ja paiskaan kumihanskat lattialle. Menen kalatehtaan vessaan. Kaksi kyyneltä tulee pöntöllä.

Palaan koukutustupaan ja kaivan muovikassista Nutrilett-ateriankorvikepatukan. Löysin sen ruokakaupan poistotuotteista puoleen hintaan. Ikinä en ostaisi muuten noin kallista ja pahaa patukkaa. Vessanpöntöllä olen ehtinyt laskea tuntipalkkani tällä suoritustasolla. Sillä palkalla ei ostettaisikaan Nutrilettia.

Avaan paketin ja huomaan, että siellä onkin kaksi patukkaa. Tiedän, että tämä on koko päivän positiivisin asia. Kaksi patukkaa puoleen hintaan yhdessä paketissa. Mietin elämäntaito-oppaita ja ylistän mielessäni elämän pieniä iloja.

Ja ketut ylistän. Mieluummin polttaisin kaikki elämän pienet ilot roviossa.

Murran palan patukkaa, tungen sen suuhuni ja meinaan oksentaa. Se on todella pahaa.

Kello 12.35, 5 tuntia ja ihan liian paljon minutteja

Tuijotan pönttöjä edessäni. Alan ymmärtää miksi 98 prosenttia tässä kylässä asuvista polttaa tupakkaa.

Kello 12.50, 5 tuntia ja vieläkin enemmän ihan liian paljon minuutteja

Loppu soljuu, kunnes tulee jumi. Soljuu. Ja tulee jumi. Nyt esiin ovat astuneet alkukantaiset vaistot. Tunkijan vainu. Sen ihmistä edeltäneen villihomosapienssin, joka vain tunkee, kun on pakko. Minä tungen, kun on pakko. En ajattele. Villihomosapienssin aivot olivat paljon Maijahomosapienssia pienemmät.

Kello 13.07. VIITTÄ VAILLE KUUSI TUNTIA!

En minä tiedä itsekään miten sen tein. Miten ikinä sain sen valmiiksi? Mutta siinä se on, taivutettuna näteille kierteille pönttöön edessäni. Ei huutomerkkiä. Vain piste. Tämä show sai nyt vihdoin pisteen. En juhli. En elämän isoja enkä pieniä iloja. Jalat huutavat. Mietin vain sitä kuinka korkealle ne voin kohta nostaa ja kuinka syvälle sohvaan porautua.

Minä mietin myös päivää, jolloin minun pitäisi pystyä tekemään tämä kuusi kertaa.

Päätän, ettei ole enää hyvä miettiä.

Nappaan tavarani ja syöksyn ovesta ulos. En ole varma palaanko tänne enää koskaan.

* * *

Minä vihaan sinua.

Sinä olet elämäni suurin opettaja.

Kärsivällisyys.

Usko.

Toivo.

Voitontahto.

Elämä.

Kuolema.

Menestyksen takana olevat katkerat kyyneleet.

Noi nyt näin alkajaisiksi.

Voinko koskaan rakastaa sinua?

Maijan faktaruutu: sennasiima

Sennasiima on ohutta nailonsiimaa, jolla kalastetaan pääsääntöisesti turskaa. Se on pituudeltaan 500 metriä ja siinä on syöttikoukkuja 230 kappaletta. Sennaa kutsutaan kelluvaksi siimaksi. Siinä on seitsemän kohorengasta ja kuusi narua, joihin asetetaan kivet painoksi.

Toisin kuin koljasiimassa, joka on punottua narusiimaa, sennasiiman syötit kelluvat siksakin omaisesti 1-15 metrin pohjasta siiman välivedessä pitävien kohorenkaiden avulla – siimat siis asettuvat eri korkeuksiin ja liikkuvat virtauksen ansiosta vedessä. Koljasiimassa syötit makaavat meren pohjalla. Turska nappaa vedessä heiluvaan sennasiiman syöttiin, kolja puolestaan syö imemällä pohjassa paikallaan olevan syötin.

Uusi vuosi, uusi kalastuskiintiö

Posted on 2 tammikuun, 2015 by Maija Ilmoniemi

Vaikka kaikki muu olisi (ja onkin) elämässä epävarmaa, niin yhdestä asiasta on täysi varmuus: uusi vuosi on katkaissut ministerin pitkät kynnet eivätkä ne enää pääse sorkkimaan meidän soppaamme!

Uusi vuosi tarkoittaa täällä uutta kalastuskiintiötä. Tänään on satamassa kuhissut, kun kalastajat ovat pyörineet tutkimassa tiluksiaan ja sitä miltä merellä näyttää. Voisinpa veikata, että heti kun sää sallii, merelle käy suuri ryntäys.

Tässä on tämän päivän tärkeimmät. Päivän kalastuskiintiö.

Piha täynnä kalastajien autoja, se on se tärkein. Keittiön ikkunastani kuvasin.

Tai ehkä tärkein on se, että keksin asetella nämä kaikki kuvat yhteen kuvaan, sillä niiden kaikkien lataaminen erilisinä tähän blogiin olisi täältä koukutustuvan kökkönetistä mahdotonta. Arvannet siis, että nettiä minulla ei edelleenkään ole…

Koiran kanssa ollaan nyt kahtena päivänä tutkimassa maisemia, eilen siellä tutulla pienen pirtin portailla sekä tänään Dronningrutalla ja todettu, että talvi on sulanut kokonaan pois. Katsotaan saadaanko lunta vielä tänä talvena. Ei ainakaan jos pitkään on vielä +7 astetta.

Tänään näin kaupan pihalla palolaitoksen johtoauton ja se pisti naurattamaan: sitä kutsutaan täällä kommandoautoksi. Minusta kommandoautin pitäisi kyllä olla musta. Koko auto takalasia muoten musta ja edessä vain tuulilasi, josta näkisi läpi. Kommandoauto.

Sitten käytiin näiden kulmien viihdekeskuksessa eli Asvon kirpputorilla. Löysin sieltä nokkahuilun ja olisin halunnut ostaa sen, mutta jotenkin ajatus kirpputorilta ostetusta nokkahuilusta yökötti. Sen sijaan ostin tuon kirjan. Sen on kirjoittanut mies, joka ainoana maailmassa on valloittanut Pohjois- ja Etelänavan sekä Mount Everestin ja purjehtinut Atlantin yli, Kap Hornin ympäri sekä sieltä Antartikselle ja Galapagokselle. Että siinä on tälle Rampe Jentallekin ehkä jotain opittavaa. Etenkin, kun kirjan nimi on ”Kaikki mitä en oppinut koulussa”.

Sellainen päivä se. Nyt minä käyn vielä töihin, koska minullakin raksuttaa uusi vuosi ja uusi kalastuskiintiö.

Viikonloppuja!

/Äm, joka tuntee hienoista energiavajeen ja väsymyksen aiheuttamaa luovuuspuutistilaa ja hihittää edelleen kommandoautolle.

Käsityöläisen sunnuntai

Posted on 28 joulukuun, 2014 by Maija Ilmoniemi

Tääl mie taas oon! Harvinaisen laiskaksi sitä ihminen käy mitääntekemättömyydessä. Näitä Arton siimapönttöjä on tehtävänä vielä monta ja nyt on ryhdistäydyttävä kirjanlukemisilta, koska kalastaja itse saapuu huomenna Thaimaan lomaltaan. Käsityöläisen kellokortti ei katso viikonpäivää. Eikä laiskan. Jos sillä kellokorttia edes on.

Käsityöläiseksi aion itseäni tituleerata vastedes. Ihan vaan tämän takia

Sitten yläasteaikaisten piperryspuperrusten, minä olen alkanut kutoa sukkaa! Kävin eilen kahvilla suomalaisten Marjon ja Teemun luona ja Marjo lainasi sukkapuikot ja kerän villalankaa. Minä hurahdin illalla tähän touhuun täysin. Katsoin läppäriltä kaksi elokuvaa ja tuo syntyi niiden aikana!

Ylpeyden hetki!

Ja mummouden ensiaskel… En ole muuten vieläkään kertonut taannoisesta Mummoklubin tapaamisesta, jossa olin. Kerron heti, kun on parempi nettiyhteys. Tällä kertaa tämä on taas herran haltuun, pätkähtävätkö sunnuntaitervehdykseni maailmalle täältä koukutustuvalta.

Ihanaa sunnuntaita! Ei enää montaa päivää ja tämä vuosi on taputeltu. Jes!

Pusupusi!
Äm.

Yllätyskyykky!

Posted on 16 joulukuun, 2014 by Maija Ilmoniemi

Oletko nähnyt sen Siskonpeti-viihdeohjelman sketsin, jossa Pirjo Heikkilän esittämä ylipirteä jumppaohjaaja vetää jumppaa flegmaattisille jumppaajille ja sitten ihan yhtäkkiä yllättäen ja sitten ihan yhtäkkiä yllättäen huutaa: ”YLLÄTYSKYYKKY!!!!”? Niinku tämä tässä videolla?

Tämä hemmetin ärsyttävä akka on pyörinyt minun silmissäni katkeamattomana luuppina nyt eilisillasta lähtien.

Kato, kun täällä Støssä on tullut taas uusi yllätyskyykky!

* * *

Kirjoitin tänään aamulla kello 5.30 viimeisillä voimillani tällaisen muistiinpanon tämän päivän blogikseni siltä varalta, etten tämän päivän jälkeen kykenisi enää mihinkään enkä kirjoittamaan mitään muuta:

”Nyt minä olen murtumispisteessä. Jos selviän näistä päivistä ennen joulua, selviän todennäköisesti tulevaisuudessa mistä vain.

Sitä miten selviän näistä päivistä, en vielä tiedä.

Pääni ei yksinkertaisesti pysy mukana enää vaihtuvissa tilanteissa. Saattaa kuulostaa näin kirjoitettuna oudolta, mutta nyt en osaa kuorruttaa kerrontaani jännittävillä sanakiekuroilla ja lauseenparsilla, jotta saisin esille paremmin sen tunteen, jota nyt tunnen. Jotta voisit edes vähän ymmärtää kuinka sekaisin olen. Koeta tajuta tästä.

Heippa.”

Tämä kuva kuvaa henkistä tilaani tällä hetkellä paremmin kuin yksikään sana. Minä ja 30-kiloinen molva tänään päiväunilla Støn kalatehtaan lattialla.

* * *

Ajattele, että sulla on ajatus, että sä lähdet Norjaan koukuttamaan siimaa. Ja sitten sä menet sinne Norjaan ja alat koukuttaa siimaa. Mutta sitten muutaman päivän päästä kun sä olet just aloittanut sen siiman koukuttamisen, tulee myrsky ja sitten sä et koukutakaan siimaa pariin viikkoon. Ja sitten sulla on se ajatus, että odotetaan tässä nyt sitten sitä että myrsky laantuu. Ja sitten parin viikon päästä myrsky laantuu ja sä menet takaisin koukuttamaan siimaa ja sitten sulla on ajatus, että no nyt sä koukutat sitä vihdoin siimaa. Mutta sitten pari viikkoa koukutettuasi kuulet, että työt loppuvat kokonaan, koska enää ei saa kalastaa.

No sitten sulla on ajatus, että sä oot työtön. Ja sitten sä joudutkin henkesi pitimiksi hyppäämään helvetilliseen haasteeseen ja lähtemään suolistamaan tehotuotantokalatehtaalle ja sun päähän tungetaan se ajatus, että sä saatkin nyt töitä suolistajana kun sulla ei ole niitä siimankoukutustöitä, joita sä alunperin lähdit sinne Norjaan tekemään. No, sitten kun sä olet tehnyt sen yhden työvuoron siellä tehotuotantokalatehtaalla, sä ajattelet, että okei tää on nyt tässä, että nyt sitten tehdään tätä helvetillistä suolistamista hengen pitimiksi. Ja sitten sä odotat ja odotat että joutuisit taas sinne suolistamaan. Mutta sitten sä kuuletkin, että ei ne laivat menekään sinne merelle ennen ensi vuotta ja niitä suolistuksia ei ole ja sitten sun päässä on taas uusi ajatus, että okei nyt ollaan sitten taas työttömiä ja että töitä on ensi vuonna vasta ja mitenkähän tässä pärjätään kun kaikki kaveritkin lähtee Suomeen lomalle.

No sitten sä kuuletkin, että sulle onkin tarjolla vähän siimankoukutustehtäviä, kun yhdelle kalastajalle voi koukuttaa vähän varastoon ensi vuotta varten ja sitten sä alat koukuttaa sille kalastajalle ja sitten sun päässä on ajatus, että okei, nyt sä sitten teet näitä töitä ja sitten onkin jo kohta ensi vuosi. Ja sitten siinä välissä on yhdet tehotuotantokalatehtaan pikkujoulut, johon sä olet menossa ja sun päässä on ajatus, että nyt on kivat pikkujoulut joissa se sympaattinen Viidenminuutinmies pokaa sut. Mutta sitten kun sä odotat kyytiä pikkujouluihin, eikä sun netti toimi, koska SUN NETTI EI NYT VAAN JOSTAIN PERKELEEN SYYSTÄ TOIMI, etkä sä siitä johtuen saa tietoa että sä et saakaan mennä sinne pikkujouluihin. Ja sitten sulla on se ajatus, että sun Vuosisadan Rakkaustarina on tuhottu.

Ja sitten. Sitten sulla on se ajatus, että nyt sinä et enää kestä yhtään uutta muutosta vallitsevaan tilanteeseen, johon täytyy sopeutua ihan sairaalla nopeudella, niin sitten Støhön tuleekin yllättäen kaksi laivaa, joista kukaan ei ole tiennyt mitään! Ja sitten tehtaanjohtajalle tulee kamala paniikki saada riittävästi työntekijöitä töihin noin tunnin sisällä.

Ja sitten sua tullaan anelemaan töihin.

Ja sitten sulle tulee tunnin mittainen itku, koska sä et vaan enää kestä niitä yllättäviä uusia ajatuksia ja tilanteita, joihin sun pitää sopeutua. Ja sitten sulla ei ole enää yhtään ajatusta päässä.

NIIN SIINÄ OLLAAN JUST NYT!

Ja tässä kohtaa tullaan tuohon aamulla kirjoittamaani pätkään. En osaa sanoin kuvata mikä ahdistus minut valtasi.

* * *

Niin. Tuli taas uusi yllätyskyykky. Kaksi laivaa, joiden piti tulla Støhön vasta ensi vuonna, päättivät lähteä etuajassa kalaan koska seitä on meressä poikkeuksellisen paljon. Ja ne saivatkin huippusaaliit. Ja tämä kaikki tuli jostain syystä kaikille Støssä täytenä yllätyksenä. Ja koska se Myren Kalatehdas, jossa viimeksi olin suolistamassa ja jonka pikkujouluihin minua ei päästetty, on painunut jo joululomille, Stø oli ainoa paikka johon nämä laivat saattoivat tulla. Ja tehtaanjohtaja Leifille tuli tenkkapoo. Hän ei ollut varautunut tähän. Hänenkin, pääsääntöisesti ulkomaalaiset, työntekijänsä ovat lomilla ja hänen piti haalia kasaan kaikki kynnelle kykenevät suolistajat.

Ni, sitten eilen illalla minua tultiin anelemaan töihin. Ja minä, kaikkien eilen vuodatettujen kyyneleiden jälkeen, olen ollut tänään suolistamassa. Ja menen huomenna. Vaikka minä en enää jaksa yhtään uutta yllätyskyykkyä.

Tällasta tänään. En edelleenkään osaa kuorruttaa kerrontaani jännittävillä sanakiekuroilla ja lauseenparsilla, jotta saisin esille paremmin sen tunteen, jota nyt tunnen. Jotta voisit edes vähän ymmärtää kuinka sekaisin olen.

Koeta tajuta tästä.

Mut sen mä vaan pyydän, että kun menet ostamaan niitä joulukaloja sieltä Stockmannin herkun kalatiskilta, niin pidäthän pienen hiljaisen hetken minun kunniakseni; se kala, jonka olet juuri ostamassa, saattaa olla pala tuota molvaa, jonka kanssa olen lepäillyt kalatehtaan lattialla. Oikeasti ensin meinasin käyttää tässä sanaa ”maannut” kalatehtaan lattialla, mutta se kuulosti jotenkin vähän pahalta. Mut pidä se hiljainen hetki kuitenkin. Pliis.

/Äm, ja YLLÄTYSKYYKKY!

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä:

Jaa:

Tykkää tästä: