Blondi isolla peellä!

Huomenta pirteät pöpperöiseni! Menin eilen nukkumaan klo 21 ja heräsin tänään klo 8.30. Tuli sitten nukuttua. Se oli kai se kuohuviini kampaajalla ja ihan hirveä mättö ruokaa tyhjään mahaan kotiin tultuani, kun uuvutti minut totaalisesti. No, jospa tämä melkein 12 tuntia olisi nyt tehnyt tehtävänsä.

Muuten meillä on täällä aika normaali aamu; koira yrittää piilottaa luuta sänkyyn peittojen alle ja minä juon kahvia ja otan kuvia itsestäni. Käy katsomassa Instagramista miltä meidän aamumme näyttää: Herra Hermanni on pääosassa luineen. Tuosta koiran sänkyyn tulosta on tullut vähän ongelmallista viime aikoina. Ennenhän se ei saanut tulla sänkyyn olleenkaan, mutta nyt kun asun niin pienessä asunnossa, koira väistämättä aina minun poissa ollessani hyppää sängylle makoilemaan, eikä sitä oikein pysty rajoittamaan. Näillä on nyt mentävä, toivottavasti sitten taas joskus saan tämän tavan siitä kytkettyä pois…

koiraluu

Minä puolestani otan kuvia itsestäni tällä kertaa siksi, että voisin todentaa teille miten ihanat keväiset hiukset sain eilen kampaajani Tuan käsittelyssä. On se vaan uskomatonta, miten uudet raidat hiuksiin saavat mielen kirkastumaannäin paljon. Ei muuten ole tullut vielä sitä aika perinteistä naisten juttua minulle eteen, että kun elämässä tapahtuu iso muutos, sitä haluaa laittaa ensimmäisenä hiukset uuteen kuntoon, esimerkiksi värjätä toisen värisiksi tai leikata lyhyeksi. Minä olen nyt tyytyväinen samaan malliin näin vaaleana ja pidempihiuksisena. Mutta jos tekisin jotain uutta mitä se olisi? Mitä mieltä olet? Värjäisinkö tummaksi? Leikkaisinko?

uudethiukset

uudethiukset2

Näillä pohdinnoin se päivä taas lähtee käyntiin. Kiva viikonloppu ilman suunnitelmia edessä.

/Maija, blondi isolla peellä.

First things first

Ajoin aamulla Turusta Helsinkiin; first things first, suoraan kampaajan käsittelyyn ihanaan Volymeen Töölöön… Jokseenkin pitkä on matka kampaajalle, olen käynyt viimeisen vuoden aikana Ruotsissa kampaajalla vain kerran, muuten olen aina yhdistänyt käynnin Suomessa vierailun yhteyteen. Nyt lounasta ja seuraavaksi ostoksille Verkkokauppaan. Se, mitä sieltä ostan, paljastuu viimeistään parin viikon päästä.. Nyt voin vain sanoa, että olen superinnoissani!

20130909-124840.jpg