Arkistojen aarre: Näin minusta photoshopattiin kansikuvamalli

Jostain syystä huomioni on kiinnittänyt viime aikoina useampikin dokumentti ja juttu naisen kehonkuvasta ja ulkonäköpaineista. Muun muassa Yle Areenassa on tuore, suuresti arvostamani toimittaja Louis Therouxin dokumentti anoreksiasta (jonka suosittelen muuten katsomaan!).

Mieleni palautuikin muutaman vuoden taakse, jolloin tein hurjan ihmiskokeen; muistatko, kun teetätin itsestäni ”täydellisen naisen” ja kansikuvamallin standardein photoshopatun kuvan?

Tässä se arkistojen aarteena uudelleen! Mitä ajatuksia tarinani sinussa herättää? Tällaistahan kuvakirjo nykyisin somessakin jo on…


 

Näin minusta photoshopattiin kansikuvamalli
(Julkaistu MaiLifessa 6.4.2014)

 

HALUSIN TEHDÄ testin: miltä näyttäisi ”täydellinen minä”, naistenlehtikansikuvien standardien mukaisesti retusoitu Maija. Halusin nähdä iteseni nykymaailman kauneusihanteiden mukaisena täydellisenä naisena ja tutkia millaisia ajatuksia itsensä näkeminen kuvassa käsiteltynä herättää.

Halusin, että ammattilainen ottaisi pois kaiken epätäydellisyyden ja voisin ihailla itseäni kerrankin virheettömänä – sellaisena kasvona ja vartalona, joka myisi aparaatin kuin aparaatin, saisi kaikki maailman naiset haluamaan olla kaltaisensa ja miehet lankeamaan viettelykseen.


OLEN AINA vihannut isoja hörökorviani, leveää nenänpäätäni, epäsymmetristä leukaani, laatikon mallista päätäni, isoja reisiäni, sitä miten hymyillesäni leveästi ikeneni näkyvät…. Oman kuvan katsominen on todella vaikeaa. Sitä keskittyy epätäydellisyyksiin, siihen mikä minussa on vialla, vertailee itseään muihin oman kauneusihanteensa mukaisiin ihmisiin ja useimmiten ajattelee olevansa ihan kammottava.

Niinpä pyysin valokuvaajaystävääni Mirkku Merimaata photoshoppaamaan yhden valokuvan minusta. Pyysin häntä tekemään minusta kansikuvakaunottaren, lähes nuken, sellaisen, joita me katsomme silmästä silmään kioskien lehtihyllyillä päivittäin. Valitsimme ihmiskokeeseemme tämä Niina Stoltin minusta kuvaaman kuvan:

 

Ja sitten sain, mitä halusin; Mirkku väänsi kuvani uuteen uskoon vallalla olevan länsimaisen kauneusihanteen mukaan…

 

 

JUURI NYT TUNTUU siltä, etten pysty kirjoittamaan mitään. Ensimmäinen reaktioni kuvan nähdessä on totaalinen shokki, siis oikeasti olen aika mykistynyt järkytyksestä. Miten feikki! Siis katso kasvojani! En se ole minä – se on joku joka yrittää jotain. Niin ajattelen kun näen kuvan ensimmäistä kertaa.

Kaikista eniten minua ahdistavat nuo nukkemaiset kasvot. Tuo nukke puristaa ja pinnistää ollakseen kaunis, tai ollakseen ylipäänsä jotain. En minä ole sellainen. Sen kaula on nostettu, hampaat vaalennettu ja hymy levennetty, silmiä suurennettu, lantio käännetty, tissejä kohotettu ja pyöristetty, käsivarsia kavennetty ja pää väännetty luonnottomaksi; sehän näyttää ihan avaruusoliolta!

En näe tässä kuvassa itseäni. Identiteettini on muuttunut kokonaan. Minulle tuossa ihmisessä ei ole mitään persoonaa ekä tuo virheettömyys tunnu todelliselta. Näen tässä kuvassa aika surullisen ihmisen. Mistä se ajatus tulee? Siitä, että tuo pää jotenkin vangitsee minut epäaitoudellaan.

Silmä palaa koko ajan takaisin alkuperäiseen kuvaan. Kun vertailen näitä kuvia, en yllättäen enää näekään tuossa alkuperäisessä kuvassa virheitäni, vaan bongaan sieltä asioita, joista todella pidän itsessäni. Ja ne piirteet on myös häivytetty minusta pois photoshopatussa kuvassani. Yhtäkkiä pidänkin hymystäni, jossa vilahtavat ikenet, silmistäni, jotka ovat pienet, mutta kertovat jotain tarinaa, jota käsitellyssä kuvassa ei näy. Pää ei enää näytäkään laatikolta, kun vertaan sitä noihin avaruusolon kasvonpiirteisiin. Vertaa sinäkin nyt vielä tästä:

 

OLEN YLLÄTTYNYT reaktiostani. Halusin, että olisin rakastunut itseeni photoshopattuna. Että olisin voinut vaihtaa tämän kuvan Facebookin profiilikuvaksi ja saada sille sata tykkäystä. Minähän voisin myös todeta olevani tuossa kuvassa aika kuuma kissa! Juuri sellainen viidakontähtönen, jota tuijotan televisiosta ja mietin miksi itse en ole sellainen.

Mutta enemmän tuo kuva antaa minulle vaan vilunväristyksiä. Tällaisena olen halunnut nähdä itseni, mutta nyt kun katson kuvaani, en oikeastaan nauti näkemästäni – ja se kaikki kulminoituu ajatukseen feikkiydestä, epäaitoudesta. Minusta tuntuu enemmänkin, että kaikki kauneus on otettu pois minusta. Sillä kauneuteni koen tulevan juuri monestä epätäydellisestä piirteestäni ja siitä tarinasta, jota minun kauneusihanteesta poikkeavat piirteeni kertovat.

Mitä sinä olet mieltä? Erityisesti sinä mies, kumpi sinua miellyttää enemmän? Entä nainen, kumpi sinä haluaisit olla näistä kahdesta?

Tämä kuva on ilman muuta överikäsittely ja ajatus siitä, miten naisesta saa tehtyä lähes nuken. Mutta tällaiseen länsimaiseen nukkenaiseen me törmäämme jatkuvasti. Eikä ole ihme, että monella itsetunto omasta kropastaan pyörii nollalukemissa. Minulla myös. Varsinkin nyt eron jälkeen, kun tunnen olevani kaikista elossa (jotenkuten) olevista eliöistä epähaluttavin muinaisjäänne. Ja sitähän minä kuitenkin vain haluaisin, että olisin haluttava; että kuvani olisivat kauniita ja täydellisiä ja sitten joku unelmieni prinssi tulisi ja ratsastaisi minut auringonlaskuun.


KUVAAJA MIRKKU kiteytti asian hyvin:

”Musta tuo kuva näyttää kuitenkin aika ”oikealta ihmiseltä”, mutta se onkin niin järkyttävää, koska tuota ihmistä ole olemassakaan. Se on silti selvästi valokuva, jota me katsotaan kuin dokumenttia ja aitoa asiaa, vaikka tuo on kaukana aidosta.”

Niin. Erityisesti, kun parin kolmekymppisen miehen testiryhmästä toisen näistä mielestä kuva oli näyttänyt ”tosi kuumalta”… Mutta sekin on ihan ok, sillä kauneus on aina katsojan omassa päässä. Se, minkä minä miellän kauniiksi, voi ollakin sinun mielestäsi tosi rumaa. Sinä saat tykätä minusta enemmän photoshopattuna – tai pitää minua rumana edelleen käsittelynkin jälkeen.

Mielenkiintoista minusta tässä on se, että vaikka kauneus on aina suheellista, joku meitä ihmisiä suurempi voima voi määritellä sen, mikä on yleisesti kaunista ja kuumaa rakentaen meille ideaalimallin, johon kaikkien pitäisi sulloutua.


EN OTA KANTAA siihen, onko oikein vai väärin käsitellä kuvaa ja rakentaa tällaista illuusiota. On täysin luonnollista olla kriittinen itsensä suhteen ja verrata itseään johonkin yleiseen idaaliin. Mutta samalla on tärkeä muistaa, että tätä kansikuvan ideaalinaista ei ole olemassa.

Tällainen naiskuvasto luo meille naisille (ja miehillekin?) paineita, hyvin epärealististisia sellaisia. Naisten pitäisi olla tätä ja miesten pitäisi haluta tätä? Mirkku sanoi, ettei hän missään tapauksessa tekisi tällaista koetta kenenkään epävarman nuoren ihmisen kanssa, sillä tämä on aika raaka testi – sen tajusin nyt itsekin. Aika vereslihalla täällä ollaan juuri nyt. Todella outoa!

Muotilehtien mainoksissa on varmasti vielä kovempiakin muutoksia. ”Noiden huippumuotilehtien mainosten photarigurut ovat niin taitavia ettei me nähdä sitä trikkiä”, sanoi Mirkku ja kertoi photaroinnin tekemisen olleen myös kauheaa tehdä. ”Tuli oikeasti paha mieli: eletään kyllä kauheiden sterotypioiden ja väkisin samaan muottiin puristamisen aikaa. Persoonat häviävät tässä puuhassa.”

Niin, mitä mieltä sinä olet?

/Maija, sanattomana… kauneudesta?

Mainokset

Pitkäperjantai

Katsoin kauniiseen kaukaisuuteen asettaen aalloille ajatuksen:
Olkoon onni osanain ja siunaus suurin seuranain.
Pyydän pienen paremman, tulevan tieni tarjoavan.
Pitkäperjantai.

 

Täydellinen kuin suihkulähteiden tanssi

Olen koko päivän yrittänyt miettiä mitä kirjoittaisin.

Joka toisella kertaa, kun asiaa ajattelen, olen meinannut rustata orastavasta ahdistuksesta; siitä, miten päivä päivältä ikävämmältä alkaa tuntua lähdön lähestyessä. Kuinka rintaa puristaa ajatus siitä, että täytyy palata.

Mutta ei. Huolimatta siitä, että en suin surminkaan halua täältä pois, haluan mieluummin osoittaa sen, mitä sydämessäni aidoti ja oikeasti tunnen.

Se on jotakuinkin tällaista

 
Kauneus, kosketus, kiitollisuus, kepeys, tanssi, aurinko, riemu, räjähdykset, harmonia, onni. Lista jatkuu loputtomiin. 

Täydellisyys.

Sellainen on oloni.

Täydellinen kuin suihkulähteiden tanssi.

/Ämmä, joka katsoi tätä esitystä eilen Las Vegasissa Bellagio-hotellin pihassa

Kun pysähtyy

Kuinka usein sinä pysähdyt katsomaan? Mitä huomaisit, jos pysähtyisit? Minä olen viime päivinä nähnyt upeita auringonlaskuja, jotka laskevat värikkään hiljaisuuden meren ylle ja rauhoittavat kirpeän syyspäivän yöunille. Ja minä olen huomannut: muuta en tarvitse, vain tämän. Niin saattaa käydä kun pysähtyy. Hyvää yötä, ystäväni!  

Tyhjänä kauneudesta

Hoh. Onpa tyhjä ja haikea olo. Tämä paikka on… voi hitto, kun sitä on niin vaikea selittää. Niin järisyttävän pysäyttävä. Kaikilla mahdollisislla tavoilla.

Tämänhän näit jo tänään. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?

IMG_8201

Tänään oli käsittämättömän kaunis päivä. Ajoimme 50 kilometrin päähän Sortlandin kylään vähän asioille, ja matkalla meinasi henki salpaantua kaiken kauneuden keskellä. Vain vähän mereltä poispäin ajettuamme kohtasimme talven!

IMG_8198

Viime yönä on satanut lunta, ja nyt vuoret hohkaavat valkeina. Oli upea auringonpaiste, täydellinen kuvausilma.

IMG_8225 IMG_8228

Ja minä sain täydellisen kahvin!

IMG_8220 IMG_8211

Olisikohan tuo nyt riittävän mustaa? Ja syntistä?

Helvetin kahvista huolimatta uni painaa. Nukuin Hermanni mahani päällä parin tunnin unet. Kauneus on tyhjentänyt minut täysin. Nyt vain istun, ja tuijotan ilmaa kynttilän valossa pää aivan tyhjänä. Viime päivinä olen monta kertaa saanut itseni kiinni pohtimassa elämän merkitystä. Sitä miksi meidän tiemme vievät niihin paikkoihin ja tilanteisiin, joihin kulloinkin päädymme. Tuo kysymys ei jostain syystä anna nyt minulle rauhaa. Enkä oikeastaan usko, että vastaus selviää minulle vielä pitkään aikaan. On vain uskallettava olla tyhjänä kaiken kauneuden keskellä, luotettava, että vastaus niihin asioihin, jotka oikeasti ovat tärkeitä, selviää.

Kaunista viikonloppua sinulle, ystäväni! Uskalletaanhan olla tyhjiä kaiken kauneuden keskellä edes tämän viikonlopun ajan.

 

Ensimmäisten päivien tärkeät sanat

Kävelin eilen yönä koiran kanssa ulkona. Olin sanalla sanoen puhki. Pää on pyörällä. Viimeiset päivät ovat vain vilahtaneet ohi, sillä olen ollut koko ajan liikkeessä. Mennyt uusiin paikkoihin, tavannut uusia ihmisiä, tehnyt uusia asioita. Mikään ei ole vielä paikoillaan. On sellainen jäsentämättömyyden hetki, joka nyt tuntuu kaaokselta, mutta joka on väistämätön uuden alussa. Viime päivät ovat koostuneet muutamista toisiaan jatkuvasti seuraavista ja toistuvista teemoista. Tärkeistä sanoista, joita olen tutukinut. Tunnustellut. Niistä ensimmäinen on jäsentymättömyys. Hyvin iso sana viime päivinä.

Viime öinen kävely oli ensimmäinen hetki, kun ehdin vähän pysähtyä hengittämään syvään viime päivien aikana. Itketti, mutta en väsymykseltäni pystynyt edes itkemään. Tunteiden myrsky. Se on viime päivien teema. Myrsky. Sana! Yhdessä hetkessä meinaan ratketa palasiksi kaiken kauneuden keskellä. Kauneus! Suurin ja mielen räjäyttävin kokemus viime päivinä. Ja sitten taas toisessa hetkessä toimimattomat puhelimet, nettiyhteydet, mikä tahansa pikkuruinen asia, voi murtaa mielen. Väsymys. Se on viime päivien sana. Minulla on valtava ikävä sinua. Suomea. Toimivia kännyköitä. Omia rutiinejani. Epätoivo.

Ja kaiho. Se on tärkeä sana. Kaiho.

Tunsin valtavaa kaihoa kävellessäni yöllä koiran kanssa ulkona. Nostin katseeni taivaalle. Siellä oli revontulia! Jylhiä, vihreitä ja suhusevia revontulia. Oli kylmän kosteaa, mutta minä vain seisoin ja seisoin rannalla tuijottaen niitä. En voinut olla huomaamatta Pohjantähteä ja Otavaa ja ajatella ällön klisheisesti: siellä sinä olet, ystäväni, Suomeni, samojen tähtien alla. Kyllä sinä siellä olet! Ja minä olen nyt täällä. Lähelläolo. Sana, joka on kovin tärkeä juuri nyt.

Kiitollisuus. Se on kaikista isoin asia, jota tunnen juuri nyt. Kuinka minä olen voinut ansaita jotain tällaista? Olen pökertyä maisemiin, en ole ikinä nähnyt mitään tällaista. Mikään tapa maailmassa ei riitä kuvaamaan sitä kiitollisuutta, jota tunnen Lauria, yhteyshenkilöäni, joka tämän reissun on minulle järjestänyt, kohtaan. Miten maailmassa voi löytyä tällaista hyvyyttä, tällaisia ihmisiä, tällaisia paikkoja! Hyvyys. En tiennyt, että tällaista voi olla.

Minä haluan, että sinä näet tämän kaiken! Että tunnet tämän saman, minkä minä nyt. Tätä ei voi sanoin kuvailla. Tätä ei voi ymmärtää millään tavoin. En edes minä. Epäusko.

* * *

Poimin sinulle tähän oheen joitakin viime päivinä nappaamiani pikakuvia. Ne ovat aivan random-järjestyksessä, sillä en kykene nyt kovin jäsenneltyyn ajatteluun… Tämä päivä on vielä harjoiteltava uutta rytmiä, joten en pysty vielä tämän parempaan kirjoitukseen. Mutta lupaan, kunhan suurin pöly laskeutuu, otan aikaa kuvata ja kirjoittaa ensimmäisistä päivistäni enemmän.

Jäsentymättömyys. Siinä se sana tuli taas uudelleen. Pian jäsentymättömyys muuttuu uudeksi normaaliksi elämänrytmikseni.

IMG_7669

Pietikäisen Lauri (näin Peltsi hänet Erätulilla esitteli ja niin teen minäkin…). Minun enkelini. Tuo valoilmiö vasemmassa alakulmassa on Herra Hermanni. Tässä olemme matkalla Stöhön pari päivää sitten.

IMG_7769 IMG_7796 IMG_7786 IMG_7784 IMG_7779 IMG_7773

Levollista sunnuntaita sinulle! Minulle päivän seuraava sana on työ. Täällä työ ei katso viikonpäivää. Voi, palan niin halusta kertoa sinulle enemmän siitä. Sillä et voi uskoa, mitä minä täällä ihan oikeasti teen!

Elämä voittaa!

Ruokaa on saatu (jo pariin otteeseen, silä äiti odotti kotona kanakeiton kanssa) ja kohteessa ollaan. Tuntui jotenkin pitkältä tuo matka Helsingistä Jyväskylään. Mutta onneksi pysähdyttiin välillä Toivakassa meidän perheen mökillä. Ja siellä näin tämän päivän kauneimman näkymän.

mökkimaisema

Ihana Leppävesi, joka on kuoritunut talven ja jään alta! Tätä kauneutta on ihana katsella. Tulee sellainen olo, että elämä voittaa; jääkausi on päättynyt ja roudan alta puskee uusi kevät!

/Maija, luonnon ihmeestä mykistyneenä

 

Näin minusta photoshopattiin kansikuvamalli

HALUSIN TEHDÄ testin: miltä näyttäisi ”täydellinen minä”, naistenlehtikansikuvien standardien mukaisesti retusoitu Maija. Halusin nähdä iteseni nykymaailman kauneusihanteiden mukaisena täydellisenä naisena ja tutkia millaisia ajatuksia itsensä näkeminen kuvassa käsiteltynä herättää.

Halusin, että ammattilainen ottaisi pois kaiken epätäydellisyyden ja voisin ihailla itseäni kerrankin virheettömänä – sellaisena kasvona ja vartalona, joka myisi aparaatin kuin aparaatin, saisi kaikki maailman naiset haluamaan olla kaltaisensa ja miehet lankeamaan viettelykseen.


OLEN AINA vihannut isoja hörökorviani, leveää nenänpäätäni, epäsymmetristä leukaani, laatikon mallista päätäni, isoja reisiäni, sitä miten hymyillesäni leveästi ikeneni näkyvät…. Oman kuvan katsominen on todella vaikeaa. Sitä keskittyy epätäydellisyyksiin, siihen mikä minussa on vialla, vertailee itseään muihin oman kauneusihanteensa mukaisiin ihmisiin ja useimmiten ajattelee olevansa ihan kammottava.

Niinpä pyysin valokuvaajaystävääni Mirkku Merimaata photoshoppaamaan yhden valokuvan minusta. Pyysin häntä tekemään minusta kansikuvakaunottaren, lähes nuken, sellaisen, joita me katsomme silmästä silmään kioskien lehtihyllyillä päivittäin. Valitsimme ihmiskokeeseemme tämä Niina Stoltin minusta kuvaaman kuvan:

IMG_9344_aitomaija

 

Ja sitten sain mitä halusin; Mirkku väänsi kuvani uuteen uskoon vallalla olevan länsimaisen kauneusihanteen mukaan…

 

IMG_9344_superefeikkimaija

 

JUURI NYT TUNTUU siltä, etten pysty kirjoittamaan mitään. Ensimmäinen reaktioni kuvan nähdessä on totaalinen shokki, siis oikeasti olen aika mykistynyt järkytyksestä. Miten feikki! Siis katso kasvojani! En se ole minä – se on joku joka yrittää jotain. Niin ajattelen kun näen kuvan ensimmäistä kertaa.

Kaikista eniten minua ahdistavat nuo nukkemaiset kasvot. Tuo nukke puristaa ja pinnistää ollakseen kaunis, tai ollakseen ylipäänsä jotain. En minä ole sellainen. Sen kaula on nostettu, hampaat vaalennettu ja hymy levennetty, silmiä suurennettu, lantio käännetty, tissejä kohotettu ja pyöristetty, käsivarsia kavennetty ja pää väännetty luonnottomaksi; sehän näyttää ihan avaruusoliolta!

En näe tässä kuvassa itseäni. Identiteettini on muuttunut kokonaan. Minulle tuossa ihmisessä ei ole mitään persoonaa ekä tuo virheettömyys tunnu todelliselta. Näen tässä kuvassa aika surullisen ihmisen. Mistä se ajatus tulee? Siitä, että tuo pää jotenkin vangitsee minut epäaitoudellaan.

Silmä palaa koko ajan takaisin alkuperäiseen kuvaan. Kun vertailen näitä kuvia, en yllättäen enää näekään tuossa alkuperäisessä kuvassa virheitäni, vaan bongaan sieltä asioita, joista todella pidän itsessäni. Ja ne piirteet on myös häivytetty minusta pois photoshopatussa kuvassani. Yhtäkkiä pidänkin hymystäni, jossa vilahtavat ikenet, silmistäni, jotka ovat pienet, mutta kertovat jotain tarinaa, jota käsitellyssä kuvassa ei näy. Pää ei enää näytäkään laatikolta, kun vertaan sitä noihin avaruusolon kasvonpiirteisiin. Vertaa sinäkin nyt vielä tästä:

vertailu

 

OLEN YLLÄTTYNYT reaktiostani. Halusin, että olisin rakastunut itseeni photoshopattuna. Että olisin voinut vaihtaa tämän kuvan Facebookin profiilikuvaksi ja saada sille sata tykkäystä. Minähän voisin myös todeta olevani tuossa kuvassa aika kuuma kissa! Juuri sellainen viidakontähtönen, jota tuijotan televisiosta ja mietin miksi itse en ole sellainen.

Mutta enemmän tuo kuva antaa minulle vaan vilunväristyksiä. Tällaisena olen halunnut nähdä itseni, mutta nyt kun katson kuvaani, en oikeastaan nauti näkemästäni – ja se kaikki kulminoituu ajatukseen feikkiydestä, epäaitoudesta. Minusta tuntuu enemmänkin, että kaikki kauneus on otettu pois minusta. Sillä kauneuteni koen tulevan juuri monestä epätäydellisestä piirteestäni ja siitä tarinasta, jota minun kauneusihanteesta poikkeavat piirteeni kertovat.

Mitä sinä olet mieltä? Erityisesti sinä mies, kumpi sinua miellyttää enemmän? Entä nainen, kumpi sinä haluaisit olla näistä kahdesta?

Tämä kuva on ilman muuta överikäsittely ja ajatus siitä, miten naisesta saa tehtyä lähes nuken. Mutta tällaiseen länsimaiseen nukkenaiseen me törmäämme jatkuvasti. Eikä ole ihme, että monella itsetunto omasta kropastaan pyörii nollalukemissa. Minulla myös. Varsinkin nyt eron jälkeen, kun tunnen olevani kaikista elossa (jotenkuten) olevista eliöistä epähaluttavin muinaisjäänne. Ja sitähän minä kuitenkin vain haluaisin, että olisin haluttava; että kuvani olisivat kauniita ja täydellisiä ja sitten joku unelmieni prinssi tulisi ja ratsastaisi minut auringonlaskuun.


MIRKKU KITEYTTI asian hyvin:

”Musta tuo kuva näyttää kuitenkin aika ”oikealta ihmiseltä”, mutta se onkin niin järkyttävää, koska tuota ihmistä ole olemassakaan. Se on silti selvästi valokuva, jota me katsotaan kuin dokumenttia ja aitoa asiaa, vaikka tuo on kaukana aidosta.”

Niin. Erityisesti, kun parin kolmekymppisen miehen testiryhmästä toisen näistä mielestä kuva oli näyttänyt ”tosi kuumalta”… Mutta sekin on ihan ok, sillä kauneus on aina katsojan omassa päässä. Se, minkä minä miellän kauniiksi, voi ollakin sinun mielestäsi tosi rumaa. Sinä saat tykätä minusta enemmän photoshopattuna – tai pitää minua rumana edelleen käsittelynkin jälkeen.

Mielenkiintoista minusta tässä on se, että vaikka kauneus on aina suheellista, joku meitä ihmisiä suurempi voima voi määritellä sen, mikä on yleisesti kaunista ja kuumaa rakentaen meille ideaalimallin, johon kaikkien pitäisi sulloutua.


EN OTA KANTAA siihen, onko oikein vai väärin käsitellä kuvaa ja rakentaa tällaista illuusiota. On täysin luonnollista olla kriittinen itsensä suhteen ja verrata itseään johonkin yleiseen idaaliin. Mutta samalla on tärkeä muistaa, että tätä kansikuvan ideaalinaista ei ole olemassa.

Tällainen naiskuvasto luo meille naisille (ja miehillekin?) paineita, hyvin epärealististisia sellaisia. Naisten pitäisi olla tätä ja miesten pitäisi haluta tätä? Mirkku sanoi, ettei hän missään tapauksessa tekisi tällaista koetta kenenkään epävarman nuoren ihmisen kanssa, sillä tämä on aika raaka testi – sen tajusin nyt itsekin. Aika vereslihalla täällä ollaan juuri nyt. Todella outoa!

Muotilehtien mainoksissa on varmasti vielä kovempiakin muutoksia. ”Noiden huippumuotilehtien mainosten photarigurut ovat niin taitavia ettei me nähdä sitä trikkiä”, sanoi Mirkku ja kertoi photaroinnin tekemisen olleen myös kauheaa tehdä. ”Tuli oikeasti paha mieli: eletään kyllä kauheiden sterotypioiden ja väkisin samaan muottiin puristamisen aikaa. Persoonat häviävät tässä puuhassa.”

Niin, mitä mieltä sinä olet?

/Maija, sanattomana… kauneudesta?

Because I’m a woman

Koska mä oon nainen (tai ainakin tyttö), (ja koska joudun odottamaan lentojentällä myöhäsä olevaa kyytiä ilman tekemistä) mulla on oikeus (suorastaan velvollisuus) muotiblogini (joskin hieman vaihtoehtoisen) lisäksi tehdä tällaisia tyttöpäivityksiä meikeistä (huom tätä ei ole sponsoroitu, tulee suoraan omasta sydämestä. Ja lompakosta.) (Niin ja sivuhuomiona kerrottakoon, että mainostajat, saa näitä juttuja mulle lähetelläkin!)

20131016-164924.jpg

20131016-164912.jpg
Ostin tämän Helsinki-Vantaan lentokentältä. Tämä on salainen supertuotteeni, meikkini salaisuus (varmasti blogiini liittämieni kuvien perusteella hyvin vakuuttavaa). Mutta leikki sikseen: kun tätä Clarinsin Fix Makeup -suihketta suihkauttaa kasvoilleen, meikki kestää koko päivän. Siis koko päivän. Ei tarvitse korjailla meikkiä kertaakaan. Suosittelen.
/Maija, ylpeänä ekasta tuote-esittely- ja meikkivlogistaan.

First things first

Ajoin aamulla Turusta Helsinkiin; first things first, suoraan kampaajan käsittelyyn ihanaan Volymeen Töölöön… Jokseenkin pitkä on matka kampaajalle, olen käynyt viimeisen vuoden aikana Ruotsissa kampaajalla vain kerran, muuten olen aina yhdistänyt käynnin Suomessa vierailun yhteyteen. Nyt lounasta ja seuraavaksi ostoksille Verkkokauppaan. Se, mitä sieltä ostan, paljastuu viimeistään parin viikon päästä.. Nyt voin vain sanoa, että olen superinnoissani!

20130909-124840.jpg