Surinaa ja tikitystä

Tiktaktiktaktiktak.

Noin sanoo kello.

Kolmanneksi viimeinen päivä Vegasissa kääntyy yöhön.

Surrurrururrurr.

Noin sanoo minun pääni, sillä kello oikeastaan huutaa:

TIKTAKTIKTAKTIKTAK!!

Siis huutaa ja juoksee kohti toiseksi viimeistä päivää Vegasissa.

SURRUURRUR huutaa minun pääni, sillä tuntuu, että niin paljon on vielä tekemättä ja jotain jää kesken. Ja minä panikoin, sillä jotain jää kesken ja minä en halua että niin on.

* * *

”Don’t think ahead. Anything can happen anytime”, kirjoitin eilen päiväkirjaani. Ihan tuosta noin vaan tuo virke tuli mieleeni.

Niin, ei kai kannattaisi kuunnella kellon tikitystä, ja ajatella maanantaiaamun kotiinlähtöä jottei pää turhaan surisisi. Sillä mitä tahansa voi tapahtua milloin vaan.

Tänään tapahtui muun muassa tällaisia asioita

IMG_8785

Aamun ensimmäinen drinkki. Hirveä kolpakollinen vihersmoothieta. Ei täällä vain hampurilaisia vedetä…

IMG_8824

Aamupäivän shoppailureissun turistihomia. Las Vegas Town Squaren ostoskeskuksen yli laskeutuvat lentokoneet viereiselle McCarranin lentokentälle. Käytin 30 minuuttia elämästäni koettaen saada täydellista lentokoneselfietä. Ni, miten käy?! Kaksoisleuka. Mut on tuo kone aika lähellä, vai mitä!?

IMG_8910

Kyllä. Oli pakko mennä vielä samoilemaan Red Rockiin. Tässä muutamia kuvia lisää tuosta upeasta paikasta.

IMG_8915 IMG_8939 IMG_8976

IMG_8950

Täydellinen vuoriselfie. Ja kaksoisleuka.

IMG_8982

Auringonlaskun värit takapihallamme.

 

IMG_8992

Tyttöjen vanhemmat lähtivät tänään illalliselle ulos ja minä jäin neitien vahdiksi kotiin. Tässä he tekevät minulle iltapalaksi maapähkinävoi- ja hillotoasteja samalla kun minä makaan sohvala odottaen että he tarjoilevat purtavan minulle. Tätä kutsutaan täydelliseksi ulkoistukseksi!

IMG_8991

Ja näitä täydellisiksi jäähtyneiksi ja ällömakeiksi hiilaripommeiksi.

IMG_8986

Ja tätä taas kutsutaan ihan vaan jäätelöksi. Tästä puuttuu enää taustamusiikkina Celine Dionin ”All by myself”. Se itse asiassa löytyisi minulta videonpätkänä toissapäiväisestä Celinen konsertista (AI NIIN, en muistanut kertoa koko konsertista sinulle!) nauhoitettuna, mutta koska kuvasin konsertissa luvatta, niin jätettäköön jakamatta…

 

Tiktaktiktaktiktak, huutaa kello.

Onneksi minä en enää kuule sitä, vaan vain keskityn nyt ottamaan kaiken irti viimeisistä päivistä.

/Ämmä

Ajatuksia työhaastattelusta, Ikean kelloista ja epäilyttävistä ruotsalaisista

Sunnuntai. Kellot on siirretty. En saanut keittiön kelloa takaisin seinälle, naula oli murtanut seinää niin, että se putosi. Nyt se nököttää tuossa lattian rajassa. Missähän on vasara, jotta saisin uuden naulan seinään? Oletteko muuten huomanneet, että tuollaisia Ikean Bravur-seinäkelloja on ihan joka puolella; minne tahansa menee, jostain vastaan tulee sellainen? Olen ajatellut aloittaa projektin, jossa kuvaan kaikki vastaan tulevat Bravur-kellot. Ehkä aloitan sen nyt. Maailma pyörii hitaasti. Hermanni nukkuu sohvalla, minä plärään nettiä keittiössä. Treenaamaan haluaisin lähteä, mutta selkä on ihan hirveän kipeä. En tiedä uskallanko rasittaa sitä.
hermannikello
Niin mitä mietin näin sunnuntaiaamuna? Pari asiaa Bravur-kellojen lisäksi heiluu mielessäni. Huomenna on toinen työhaastattelu. Tai se on oikeastaan jutustelutuokio erään mielenkiintoisen firman toimitusjohtajan kanssa. Esittäytyminen. Vähän niinkuin minun myyntitilaisuuteni. Että he ottaisivat minut töihin. Sinne haluaisin. Ehkä. Huomenna korostuvat siis erityisesti myynitaitoni; että osaan kertoa taustani ja osaamiseni kiinnostavalla tavalla ja argumentoida tarpeellisuuteni tälle firmalle. Että minun kanssa he pääsisivät kehittymään. Sitähän ne firmat työntekijöiltään tarvitsevat. Että saavat osaavia ja innostuneita tekijöitä, jotka auttavat firmaa eteenpäin omissa tavoitteissaan. Huomista haastattelua en jännitä yhtään. Sinne aion vain mennä ja katso mitä vastaan tulee. Sen on pakko riittää. Sanakirjasta aion tarkistaa vielä muutaman sanonnan ruotsiksi. Jotta olen vakuuttava.

Torstain haastattelusta jäin miettimään yhtä asiaa; kuinka varteenotettava työnekijä todella olen kielitaitoni takia. Tuo yrityshän etsii juuri minun kaltaistani ihmistä. Ilman mitään itsekehua; minä olisin heille täydellinen. Se kävi selväksi haastattelussa. Mutta sitten tullaan tähän kieleen. Kuinka paljon nämä yrittykset luottavat siihen, että selviydyn vaativissa asiakastehtävissä ruotsiksi? Ei mitään hajua. Ja se näissä ruotsalaisissa on kummallista, suorastaan epäilyttävää, että heidän sisimpiin ajatuksiinsa ei vain pääse käsiksi. Ovat niin iloisia ja positiivisia kaiken aikaa. Kuten torstaina: haastattelijat olivat yhtä hymyä, täynnä iloista meinikiä ja positiivisuutta. Ilmekään ei värähtänyt antaakseen merkkiä siitä kuinka he todella ajattelevat. En siis osaa sanoa yhtään millaiset mahdollisuuteni ovat mennä eteenpäin. Se jää nähtäväksi, selvinnee ensi viikolla. Jännää.

maijakello2

Ja sitten on tietysti vielä se yksi asia, joka tässä koko työnhakuasiassa hiertää. Mutta koitan saada sen kiteytetyksi toisella kertaa.

/Maija, joka lähtee nyt nakuttamaan Bravuria seinään