MaiLife Luontohaaste: kutsu minut luontoretkelle kanssasi!

Ehkä eniten Norjasta pois lähdössä on harmittanut se, että tällä erää tavoitteeni etsiä luontosuhdettani Pohjois-Norjan upeassa luonnossa jäi kesken. Halusin retkeillä luonnossa, oppia siitä – ihmetellä ja ihastua sekä palauttaa juureni maahan.

Luin tänään Keskisuomalainen-lehteä. Sen etusivulla törötti tämä juttu. Kuinka osuvaa; minä kun teen seuraavat luontoretkeni juuri Keuruulla!

luontohaaste

Luettuani tuon jutun oivalsin jotain: eihän minun tavoitteeni ”naisesta, luonnosta ja seikkailusta” tarvitse päättyä siihen, että olen nyt palannut Suomeen tai että en välttämättä kohta enää tee töitä suoraan luonnon parissa. Jotenkin sitä ihminen niin helposti jämähtää johonkin tiettyyn kaavan, jonka päähänsä rakentaa. Suomessahan on mitä upeampia mahdollisuuksia toteuttaa luontounelmaansa, retkeillä, seikkailla ja oppia luonnosta. Onneksi Norjaankin pääsen taas pian vähintäänkin lomareissulle ja voin sielläkin jatkaa tutkimusmatkaani. Luonto on mieletön ja upea voimavara, joka meille on annettu. Siihen pääsee käsiksi aivan kaikkialla!

Ja sitten minä keksin tämän: minullahan on tuo MaiLife-haastekin täällä. Nyt minä haluaisin sinun haastavan minut luontoretkelle kanssasi johonkin sinulle rakkaaseen ja tärkeään tai sinua muuten innostavaan paikkaan. Mitä siellä voisi tehdä, mitä haluaisit esitellä, mitä toivoisit minun oppivan? Tutkitaan yhdessä mikä on luonnon syvin olemus, mitä se voi meille ihmisille antaa ja kuinka me voimme palvella luontoa parhaiten! Ja minä saatan ottaa haasteen vastaan sekä kirjoittaa/tuottaa videota seikkailustamme. Sähän tunnet mut, saat minut varmasti kokeilemaan jos jonkinlaista, mielikuvituksella ei ole rajoja…

Yhteinen seikkailu alkakoon!

luontohaaste2

 

Eihän noita vanhempia voi kuin rakastaa!

Heh.

Isä soitti.

Roomasta!

Tämä on todellinen victory! Puhuttiin nääs ensimmäistä kertaa hänen kanssaan Norjaan lähdöstäni. Kyllä. Kymmenen päivää ennen lähtöäni. Ulkoistin alun alkujaan koko hänelle tästä koko jutusta kertomisen äidille. Liikaa pelkoja. Isä kun raukka on niin monet kerrat joutunut repimään pelihousunsa kanssani – taitaa pitää välillä varsinaisena taivaanrannan maalaina.

Mutta nyt se oli sitten Roomassa ja päätti soittaa sieltä minulle kello 8 sunnuntaiaamuna.

Kysyi, että mitä kaikkia tavaroitani he nyt voivat ottaa säilytykseen. Ja kun sitä minä olin juuri pelännyt – että isä ei varmasti suostu ottamaan yhtä ainutta haihattelijatyttönsä tavarakappaletta.

Nyt luulen, että viimeinenkin pelko on raivattu tieltäni. Se kuntosalinpuutepelkokin voitettiin perjantaina, kun sain viestin ja kehotuksen Norjasta tulevalta kollegaltani Teemulta hankkia nyrkkeilyhanskat. Hän on nimittäin pystyttänyt kalastustupaan nyrkkeilysäkin. Joten siellä sitten mäiskitään. Ensi viikolla on hankittava hanskat. Eikun se olikin toiseksi viimeinen pelko. Nimittäin hiusten värjääminenhän se edelleen jännitää. Kutrit kaipaavat raitoja vaikka keskellä tundraa. Mutta onko kampaamoja 100 kilometrin säteellä, the question remains. Tuon pelon kun vielä voittaisi, niin sittenhän se ois menoksi ja matkalle vaan.

No sitten pari tuntia isän soiton jälkeen soitti äiti. Kertoi lukeneensa aamulla Keskisuomalaisesta ”järkyttävän jutun”. Se lähetti sen minulle tekstiviestinä.

suhteeton

Mitään nokkelaa ei irtoa suustani juuri nyt. Eihän näitä vanhempia voi muuta kuin rakastaa!

Tämä on muuten näkymäni nyt. Tuosta savotasta pitäisi alkaa ottaa selvää tänään.

savotta

 

 

Liikkuvaa sorttia

Huomenta, hapsiaiset! Kiirastorstai alkaa Jyväskylässä aika kiiraissa merkeissä. Jos aivastuksiin voisi kuolla, niin se olisi goodbye minulle. Harmittaa olla nyt sairaana, kun olisin halunnut vähän lähteä nostalgiareissulle tuonne kylille. En ole käynyt Jyväskylän keskustassa varmaan pariin vuoteen.

Aamu alkaa kahvilla ja Keskisuomalaisella.

keskisuomalainen

Jännä miten sitä onkin ajautunut jotenkin kauas näistä kotiseutunsa tapahtumista. Eivät nämä tapahtumat ja uutiset oikein tunnu koskettavan minua juurikaan. Niin, olenhan minä ollut jo pois Jyväskylästä kauemmin kuin täällä olen asunut.

Meidän perhe on ollut sellaista aika liikkuvaista sorttia, ja olemme muuttaneet ympäri Keski-Suomea useita kertoja. Minulla ei ole oikein sellaista kokemusta ”perinteisestä” kantakodista, joka monella ystävälläni on; sellaisesta tutusta kodista samassa paikassa, johon tullaan aina juhannuksena ja jouluna, ja jossa vanhemmat asuvat vuodesta toiseen. Minulla on aina ollut todella hyvä koti, mutta sen sijainti on vain muuttunut useita kertoja. Jyväskylään tulimme muistaakseni vuonna 1990, ja täälläkin olemme vaihtaneet kotia useamman kerran. Tässä vanhempieni talossa en ole koskaan itse asunut.

20140417-100113.jpg

Laskin, että olen muuttanyt nyt elämässäni noin 20 kertaa. Se on aika paljon. Mutta juuri se on ollut minulle henkilökohtaisesti todella tärkeä kokemus. Olen jo lapsesta lähtien oppinut sopeutumaan uusiin paikkoihin ja ympäristöihin, joutunut luomaan kaveripiirit uudelleen ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Se on minulle suuri rikkaus tänän päivänä. Siksi minulle on niin helppo asettua uusiin ympyröihin. Ja jotenkin se on myös jättänyt poltteen liikkeeseen. En osaakaan olla paikoillani ja asua samassa paikassa liian pitkään, olen vähän sellaista liikkuvaa sorttia.

/Maija, aivastaa ja oikaisee jalat sohvalle vielä hetkeksti, vaikka liike polttaisi; esim. treenaamaan ois aika kiva mennä