Suomalainen mielensäpahoittajien keskustelukulttuuri?

Avoimen ja vapaan keskustelun tulisi olla kansalaisoikeus, suorastaan -velvollisuus! Mutta miten käy ajattelun tässä suomalaisessa mielensäpahoittajien keskustelukulttuurissa, jossa sattaminen ja satutetuiksi tuleminen tuntuvat olevan usein keskustelun lopputulos? Ääripäät Uskaltaako enää sanoa mitään?

Somekohuista ja -lynkkauksista on tullut arkipäivää 2010-luvulla, ja tämä aiheuttaa monissa huolta keskustelun laadusta ja siitä, siirtyykö tällainen puhe myös kasvokkaiseen vuorovaikutukseen. Osaammeko me enää keskustella rakentavasti?

Minulla on upea mahdollisuus päästä käymään keskusteluja viisaiden ihmisten kanssa; nyt töissäni pääsin pohtimaan asiaa enemmän. Pyöreään pöytään kollegani Juhani Forsmanin ja minun kanssa istui Ilkka Koponen, joka on lääkäri ja pappi ja näin tarkastelee maailmaa niin uskon kuin tieteen näkökulmasta. Syntyi tämä podcast, kuultavissa alla olevasta linkistä Yle Areenassa…

Suomalainen mielensäpahoittajien keskustelukulttuuri – Yle Areenassa nyt!

 

 

Mainokset

Toteuta unelmasi – onnistuisitko sinäkin näillä ohjeilla?

Vaikka yksinäisyys on teemoittanut blogiani tällä viikolla, sitäkin keskeisempi aihe elämässäni juuri nyt on uusi työura. Olen taas murroskohdan edessä. Ensi viikolla, kun minua työllistänyt ja talouttani pyörittänyt projekti päättyy, olen taas tyhjän päällä vailla tietoa seuraavasta. Sellaista on yrittäjän ja ”itsenäaisen artistin” elämä. Tyhjien pysähdysten kanssa on opittava elämään. Se on ehkä hurjien unelmien hinta…

* * *

”Sä huudat että sä oot hukas ilman mua enkä mä oo kukaan ilman sua”, on pätkä laulua, joka on pyörinyt päässäni tällä viikolla. Vieraanamme Helsinki Realissa kävi laulaja Hanna Maaria, joka on ääni tuon Cheekin hittibiisin takana.

Minua ja Hanna Maariaa yhdistää yksi asia: hurjat unelmat. Hanna Maaria haluaa nousta haastavassa musiikkibisneksessä eturivin tähdeksi ja minä mediamaailman naispuoliseksi Armaniksi. Joku saattaa välillä meille nauraa, mutta tiedättekö mitä: me olemme jo niin pitkällä unelmissamme, ettei niitä voi kukaan enää pysäyttää.

Hukassa olisimme ilman toinen toisiamme: Hanna Maarian kanssa keskustellen kiteytyi upea jakso Helsinki Realia, jossa teemme oivalluksia myös siitä kuinka tehdä unelmista totta.

 

Ja koska mä en oo kukaan ilman sua, jatkoin pohdintaa vielä vähän, ja kiteytin muutaman oivalluksen omasta kokemuksestani. Keskustelumme lisäksi haluan jakaa kanssasi tänään nämä ohjeet:

1.Kiteytä

Niin. Minun unelmani on olla naispuolinen Arman Alizad. Tämä viittaus oli hauska heitto joltain lukijaltani pari vuotta sitten. Hän oivallutti minut tuolloin, että tässä maassa armaneitten ja madventureseiden rinnalla on tyhjä paikka naiselle, joka itsensä likoon laittaen ja erilaisia ihmisiä tavaten voi avata teidän eteenne erilaisia maailmoja, kohtaamisia ja rajojen ylityksiä. Ensin kommentti huvitti minua suuresti, mutta sitten tajusin: juuri sitähän minä jo blogissani teen, eikä mikään saa minua syttymään enemmän. Tuosta lähtien olen kiteyttänyt unelmani tähän helposti ymmärrettävään lauseeseen. Unelma on osattava nimetä selkeästi, jotta se voi alkaa ohjata toimintaa.

2. Päätä

Yritin pitkään jopa taistella unelmaani vastaan – yritin olla kai ”järkevä”. Tällä viikolla tajusin kuitenkin päättäneeni jo kauan sitten, että tämä kortti on käännettävä perinjuurin hulluudesta viis. Unelma täytyy tunnustaa ja hyväksyä itselle, päätös on tehtävä ja sen oltava selkeä. Luulen, että tämä on kaikista tärkein vaihe. Kun päättää, voi ottaa omistajuuden unelmaansa. Ja sitten voi tapahtua.

3. Sano ääneen vähättelemättä

Kaikista eniten minua on hävettänyt sanoa ääneen tuo lause: ”Minä haluan olla naispuolinen Arman Alizad”. Mitä sinä ajattelet? Mitä ajattelet jos epäonnistun? Olen usein kertonut asiaani hieman naureskellen suojellakseni itseäni toisen mahdollisesti tyrmäävältä reaktiolta. On ollut vain pakko opetella lopettamaan vähättely ja uskaltaa sanoa unelma kaikille vastaantulijoille – vain siten se voi toteutua.

4. Usko ensin itse, ja muut uskovat kyllä sinuun

Sinä olet tällä matkalla mukanani ja joka päivä todennan polkuani edessäsi. Vielä nytkin häveliäisyyttäni koettelee tämän asian kirjoittaminen selkeiksi sanoiksi, sillä jännitän reaktiotasi. Mutta olen päätökseni tehnyt. Olen päättänyt uskoa. On itse uskottava ja uskallettava, muiden usko (ja kenties jopa apu) kyllä seuraavat perässä.

5. Kulje askel kerrallaan

Haparoivia, pieniä askeleita, ja usein yhden eteenpäin otettuaan joutuu heti kaksi taaksepäin. Mutta mihinkään ei voi päästä, jos ei aloita jostain; yksi polku johtaa aina seuraavaan. Blogini lisäksi Helsinki Real -keskusteluohjelmamme on konkreettinen esimerkkini siitä, mitä omien unelmien tavoittelu vaatii. Aloitimme ohjelman kaksi vuotta sitten innostuksestamme mielenkiintoisiin ihmisiin ja keskusteluihin. Päätimme lähteä tuumasta toimeen ja katsoa mihin idea kantaa. Me teimme vain, emmekä välittäneet tavoitammeko ohjelmallamme vain omat vanhempamme. Tärkeintä oli oppia tekemällä ja kehittyä, jotta voisi taas saavuttaa uuden tason tekemisessä.

6. Tiedä, että työsi kantaa hedelmää

Hyvin nopeasti ohjelman tekeminen osoitti minulle missä olen parhaimmillani ja oivallutti, että minulla on kyky tehdä samanlaisia töitä isommaltikin. Toivon, että jonain päivänä tällaisesta työstä minulle maksetaan myös palkkaa, nyt monta asiaa teen korvauksetta. Mutta se on unelmien hinta: toimeen tarttuminen, kova työ ja usko siihen, että tekemällä, keräämällä kokemuksia ja osoittamalla osaamisensa tehty työ kannattaa. Pienestä on aloitettava, kellon viisareita välillä venytettävä ja karvaitakin tappioita koettava.

7. Näe saavutuksesi

Tänään minä olen erityisesti kiitollinen. Yksi tärkeimmistä tekemistäni oivalluksista on ollut se, miten tärkeää on osata nähdä se minkä jo on saavuttanut ja ymmärtää olevansa jo pitkällä. Minulla on menestyksekäs blogi, joka tarjoaa erinomaisen harjoittelukentän. Minulla on upea keskusteluohjelma, jolla voin totetuttaa unelmaani jo nyt. Ei unelmani ole ”tuolla jossain”, etäisyyden päässä, vaan se tapahtuu juuri nyt, tässä. Olen tehnyt valtavan työn, ja siitä voin nauttia täysillä. Tämä on kenties koko hommassa toisiksi tärkein asia!

8. Huuda, että sä oot hukas ilman mua enkä mä oo kukaan ilman sua

Apua saa kun sitä pyytää. Unelmat vaativat toteutuakseen toisia ihmisiä. Tänään erityisesti olen kiitollinen kollegastani Juhasta, jota ilman en voisi tuottaa sinulle tätäkään jaksoa Helsinki Realia.

* * *

Hanna Maarian lahja on laulu, ja Helsinki Real yksi minun lahjoistani sinulle. Toivon, että sen kautta pääset kuulemaan ja näkemään sellaisia keskusteluja, joihin et välttämättä arjessasi aina pääse. Toivon, että nautit tästäkin jaksosta!

hannamaaria2

Kaunista sunnuntai-iltaa sinulle! Minkä unelman sinä voisit näillä ohjeilla toteuttaa?

/Äm

 

Oletko pysähtynyt kuulemaan?

En voi sanoin kuvailla sitä iloa, jota tunnen, kun saan tavata erilaisia ihmisiä ja käydä heidän kanssaan mielenkiintoisia keskusteluja. Jokainen kohtaamine on kullan arvioinen, sillä toisen ihmisen kautta voi päästä tutustumaan aivan uuteen maailmaan ja inspiroitua itse ihmeisiin. Joskus ei tarvita kuin pieni katse tai puolikas sana, joskus voidaan viettää tunteja puhuen ja jakaen kokemuksia.

Minä toivon, että me pysähtyisimme vielä useammin kohtaamaan toisiamme, heittäytymään keskusteluun ja kuulemaan kenties sellaista, jota emme voisi itse osata koskaan kuulla. Jotta voisin tarjota sinullekin mahdollisuuden päästä osalliseksi upeista keskusteluista, oppia toisilta ja saada uutta ajateltavaa, työstämme Helsinki Reali -keskusteluohjelman uusia jaksoja innolla. Seuraavina viikkoina pääset kuulemaan muun muassa lauluja Hanna Maarian (tuttu mm. Cheekin ”Sä huudat” -biisistä) tarinaa periksiantamattoman työn ja tuloksista sekä seikkailupurjehtija Kari ”Ruffe” Nurmen oivalluksia itsensä voittamisesta.

hannamaaria ruffe

Tänään tärkeimmän oivalluksen ja opin minulle tarjosi Ruffe, tuo mies tuossa yllä, joka on edelleen Suomen nuorin valtameripurjehtija ja seilannut muiden seikkailujen muassa Huippuvuorten ympäri ja laiturilla Tallinnaan. Hän sanoi tänään näin:

”Tärkeintä pelkojen voittamisessa on päätös. Kun tekee selvän päätöksen päämäärästä, eivät pelot enää hallitse mieltä ja voi keskittyä olennaiseen – onnistumiseen.”

Mitä sinä olet oppinut tällä viikolla joltain toiselta ihmiseltä? Oletko pysähtynyt kuulemaan?

Minulla on suuri onni, että minut on sinut, blogiystäväni. En tiedä muistanko aina kiittää siitä riittävästi. Te opetatte minulle enemmän kuin tiedättekään. Iloa iltaasi!

/Äm

Helsinki Real ja Monitoimimies André Noël Chaker

”Monipuolisuus on tapa varmistaa, että sulla on rikas elämä ja pysyt kilpailukykyisenä – että voi yhdistää asioita, joita kukaan ei ole yhdistänyt ennen, että saa olla vaikka lakimies ja laulaja. Niistä asioista tulee innovaatioita.”

Minä toivoisin, että jokainen suomalainen voisi päästä ainakin kerran elämässään tämän miehen vaikutuspiiriin. André Noël Chaker on kanadan-ranskalainen juristi, joka sattui 90-luvun alussa tupsahtamaan Suomeen. Jyväskylään (kyllä, minun kotikaupunkiini), jos ollaan tarkkoja.

Kuvittele tämä: olet menestyvä lakimies ja kuljet New Yorkin Manhattanin kadulla, kun saat puhelun ja kutsun muuttaa Suomeen. Seuraava kuva: kävelet Jyväskylän Kauppakatua ja ihmettelet mitä oikein tapahtui.

Tapahtui ihme, ensin yhdelle ihmiselle ja sitä kautta koko Suomelle. André Noël Chaker rakastui Suomeen, jäi tänne ja on tehnyt mielenkiintoisen ja monivaiheisen uran suomalaisena monien muottien miehenä. Tällaisia ajatuksia ja raikasta uudistuvoimaa Suomi tarvitsee juuri nyt, ja siksi kutsuimme Andrén Helsinki Realin kevään ensimmäiseen jaksoon.

Ihanaa voida kutsua sinut taas mukaan seuraamme, nyt kevään aikana muutaman jakson verran!

”Palkkaa mamu, pistä naiset johtamaan, ota laina pankista, lähde pois töistä ja lähde tekemään oma unelmaasi. Tee enemmän töitä tuntimääräisesti, ainakin väliaikaisesti, ja fiksummin siten, että otat kaverin mukaan ja olet nöyrä ettet osaa kaikkea itse. Löydä oma tie menestykseen”, ohjeistaa André Nöel Chaker Suomea.

Tämä on Helsinki Real! Katso tästä lisää…

Tällä energialla siivitän sinut uuteen viikkoon!

/Äm

Ps. Ja hei, kerro meille tästä herääviä ajatuksiasi! Helsinki Real on syntynyt merkityksellisiä keskusteluja varten.

Sydämen laulu

Voi te ihanat, rakkaat ihmiset! Kiitos viesteistänne ja kommenteistanne sunnuntaiseen pohdintaani kuunelemisesta, keskustelemisesta ja palvelemisesta. Odotan edelleen ajatuksianne, sillä olen tosissani; haluan olla täällä teitä varten ja teidän kanssanne. Siksi katson suurella uteliaisuudella, mitä seuraavien viikkojen kuluessa tapahtuu.

Sain eräältä teistä tänään upean viestin. Ja linkin erääseen yksinkertaisesti järisyttävään videoon, jonka haluan jakaa kanssanne. Se on tämä

 

Katso se, ja halutessasi, kerro minulle mitä ajatuksia se herätti. Minä olen sanaton, sillä tuo upea Tiger Singleton kosketti minua syvältä aitoudellaan ja olemuksellaan. Videolla hän lausuu runon, jonka poimin tähän myös luettavaksesi.

The Heart’s Song

What could be said about following the heart?
As I sit quietly, I’m tempted to say nothing
For when I speak to your soul, the mind only hears words
Just waiting for the chance to interrupt me
So many thoughts you have
Believes
Opinions
Silly expectations
Sitting in your mind like an empty brick

All wait but with no real sustenance

When might you be done?

Finished with this mental game?
Asking questions without listening
Seeking thoughts of a different color
Trying to avoid the end of your egoic flame
The eternity you long for will never be found in the jungle of your mind

Such a tool was not meant to discover the infinite

So get off the mental wheel of searching for what it cannot find

This expedition is for the heart
A journey of a thousand souls
To reach that, which is everywhere, one must stop looking for gold
To hear the whispers of life, one must move with a new way of listening

To heart the heart and to follow it’s movement, one just has to be willing to give up everything

Sydämen laulua keskiviikkoiltaasi! Ja kiitos sinulle, ihana, joka lähetit tämän linkin minulle!

/Äm

Minun rakkaat, viisaat lukijani – ajatuksianne epäonnistumisesta

Tiedätkö miten hienoa on kuunnella avonaisen parvekkeenoven takaa sisälle kotiin kaikuvaa mustarastaan kujerusta? Tiedät ainakin, jos asut Rakkauden Saarella. Minkä konsertin me saamme päivittäin kuulla! Olen seistä töjöttänyt olohuoneessani silmät kiinni ja kuunnellut pitkän ajan. Linnut, no sinä tiedät: kovin kiehtovia minulle. Jos rullaat blogini etusivua vähän alaspäin ja syötät tuosta sivun oikeasta reunasta löytyvään ”Etsi MaiLifesta”-ruutuun hakusanan ”lintu”, löydät tarinoita kohtaamisistani lintujen kanssa.

Oikeastaan hauskaa pysähtyä tänään taas lintujen äärelle, sillä päivälleen vuosi sitten kerroin blogissani kuinka olin juuri huomannut, että entisen kotini ikkunalaudan alle oli pesinyt lintuperhe – tuota ihmeellistä luonnon näytelmää minä sitten sain seurata pitkin kesää.

* * *

Eilinen kirjoitukseni herätti teissä ajatuksia. Henkilökohtaiselle Facebook-seinälleni kertyi monta niin hyvää oivallusta, että ajattelin nyt koota muutamia lainauksia kommenteistanne tänne sinunkin luettavaksesi.

Mitä sinä olet mieltä? Millaisia ajatuksia nämä sinussa herättävät?

* * *

Jukka: ”Tuli mieleeni sanonta: ”epäonnistut vain, jos lakkaat yrittämästä.””

Perttu: ”Se joka ei tee elämässä virheitä ei tee elämässä yleensä mitään muutakaan.”

Vesa: ”Omat odotukset on yleensä suurin este onnistumiselle. Tai siis sille että pystyisi epäonnistumisestakin löytämään ne asiat missä on onnistunut. Täydellisesti onnistuneita tapahtumia mahtuu elämään aika vähän…tai sitten pitää hiukan karsia omia odotuksia. Ja paskat muiden odotuksista.”

Minä: ”Oma pää, omat odotukset.. siinähän ne varmaan suurimmat haastajat. Ja aina täytyy uskaltaa nousta epäonnistumisesta. Luottamusta se vaatii. Luulen, että silloin kun luottamus horjuu, tapahtuu parhain kehitys.”

Jukka: ”Joo, egon kaitseminen on jotain, mikä pitää aloittaa joka päivä alusta. Jos erehtyy luulemaan, että nyt se on jotenkin kurissa, niin kappas, se ryömii takaovesta ohjaksiin. Aluksi sitä luulee, että on tosi henkistynyt ja ylevässä tilassa. Sitten rupee kelaileen, että jopas muuten olenkin fiksu, oikeastaan muut on aika tyhmiä ku ne ei hiffaa tätä juttuu. Sit huomaa, että alkaa ahdistuu, ku ei jaksa enää noudattaa sitä omaa ylevää ideaalia. Ja sit sen ahdistuksen kääntää muihin, ku ne aina pilaa mun jutut. Ja about tossa vaiheessa on turvallista sanoa, että ollaan itseasissa pisteessä, jossa tuskin enää tapahtuu se mikä olis parhaaksi. Sitä rupee luulemaan, että tietää milleen homman pitäs mennä, eikä hyväksy muuta, vaikka se oma luulo ois ihan väärä juttu. Tai siis, oikea, koska kyllä siitä oppii, mut helpommallakin ois voinut sen opin saada. Tai oikesstaan ei, koska ei saanut – ei ollut valmis. Tartti treenii. Näin se menee. Vaikeemman kautta. Syitä voimme vain arvailla.”

Minä: ”Mulle tulee mieleen joidenkin kuukausien takaa oma kirjoitukseni (johin muuten viime viikkoisessa sinkku-kirjoituksessanikin viittasin) ”Stressiä ei aihe epävarmuus vaan älytön tarve kontrolloida”. Se on yksi fiksuimmista oivalluksistani ja kiteytyksistäni, mutta vaatii perkele työntekoa joka päivä. Elämä.”

Jukka: ”Oot ihan oikeassa. ”PAKKO ONNISTUA ja sit mä olen onnellinen.” Sekunnin. Tyytyväisyys loppuu kehitykseen. Ja päin vastoin.”

Minä: Sitä minä mietin edelleen, että kuinka pitkälle onnistuminen on kiinni itsestä? Mikä on sattuman vaikutus?

Jukka: ”Totta, mutta (ainakin mulla) tuossa ymmärryksessä on todella suuri riski siihen, että luisuu lakoniaan: ”Aivan sama mitä teen tai tapahtuu, koska kaikki on mitä on.””

Eeva: ”On vapauttavaa, kun tajuaa, että jokainen tie on oikea tie.”

Minä: ”Niin, Eeva, toi on vaikea ajatus vaikka olenkin sinällään ihan samaa mieltä. Kun nyt realistisesti itse ajattelen esim omaa tilannettani, niin tietyllä tavalla jokainen tie ei ole oikea. En mä ihan mihin tahansa halua päätyä.”

Vesa: ”Ei oikeata tietä ole olemassakaan, on vain helvetin paljon kyltittömiä risteyksiä joista sitten valitaan. Olis tarjolla, umpikujaa, oikotietä, kiertotietä, loputonta tietä, ylä-ja alamäkeä. Kun joku tie tulee tutuksi, kehittyminen loppuu… Mä tykkään siitä että aloittaa tekemään jotain jossa luulee itsekkin epäonnistuvan. Tekee, tekee saa valmiiksi eikä se olekkaan sellainen kuin odotti, eli epäonnistui. Silti kuitenkin projektista jää fiilis, ei saatana onnistuin paremmin kuin ne jotka eivät edes yrittäneet. Mulla on kaikennäköisiä toissijaisia tällaisia projekteja jotka ei liity elämisen ylläpitämiseen milläänlailla…vapauttavia. Rakennan, korjaan, ehjään ja entisöin. Ihan puhdasta ammattitaidotonta puuhastelua, mutta antaa älyttömän paljon. Ja niissä ei tarvitse onnistua.”

Hanna: ”Mut kaiken tuon mietinnän keskellä pitää muistaa se, että ihminen muuttuu vuosien varrella. Se epäonnistuminen joka tapahtui viisi vuotta sitten on ehkä muokannut sinua johonkin suuntaan ihmisenä. Ehkä silloin viisi vuotta sitten se oli oikea suunta, mutta ei enää. Joku sanoi hyvin, epäonnistumisista oppii, tyhmä on silloin kun suorittaa pieleen menneet ajatukset uudestaan.
Yksi ystäväni sanoi hyvin hieman pilke silmäkulmassa ; leuka rintaan ja uusia pettymyksiä kohti.”

Aili: ”Epäonnistuminen on osa elämää ja elämä mahdollistaa myös onnistumiset. Terveisin syöpäpotilas, joka ottaa ilolla vastaan epäonnistumiset, kun elämä vain saisi jatkua.”

Minä: ”Aili ❤ kaikki on suhteellista, kiitos että muistutat siitä.”

* * *

Tämän lisäksi muutamia ajatuksia löytyy vielä MaiLifen Facebook-ryhmästä. Tule tykkäämään sivusta, ja näet millaista keskustelua siellä käytiin.

Kiitos te rakkaat, viisaat lukijani! Te olette parhaita. Tätä työni ja elämäni on parhaimmillaan; keskustelua teidän kanssanne! Ja linnun laulua!

linnut

Tuossa muuten ne linnut ikkunani takana tasan vuosi sitten! Tänään on ollut niin haipakkaa menoa, etten ole ehtinyt ottamaan yhtäkään kuvaa päiväni varrelta.

 

/Ämmä, joka tykkää teistä ihan valtavasti

Maailma tarvitsee näkyvää heikkoutta

Støssä on myrsky. Pitäisi varmaan laskea kaikki kirjoitukseni tässä blogissa, jotka alkavat tuolla lauseella. Niitä on tämän kahden ja puolen kuukauden aikana kertynyt aikamoinen määrä.

Vaikka tilanteet syksyn aikana ovat muuttuneet monta kertaa, yksi asia on määrittänyt tätä loppuvuotta. Myrsky. Tänään se on vain vaihtanut muotoaan. Ensi yöksi on luvattu vaarallisen kovaa tuulta. On monta lämpöastetta, tiet ovat muuttuneet tappavan liukkaiksi ja sataa vaakasuoraan.

Viime päivät ovat olleet vaikeita. Olen joutunut miettimään voinko jäädä Norjaan. Reissuni ei ole osoittautunut tähän mennessä suureksi menestykseksi taloudellisesti – ja sinähän tiedät ne lähtökohdat, joista tänne lähdin, tähän ei todellakaan olisi varaa. Nyt ihmetellessäni kuinka maksan ensi kuun vuokrani on ollut pakko pysähtyä.

Onko järkeä kiduttaa itseään?

Taas olen sen saman äärellä: mikä järki on järjettömyydessä. Onko sitä?

* * *

”Anna jokin merkki, mikä tahansa, että minun kannattaa vielä uskoa ja jatkaa.”

Niin minä sanoin ääneen eilen nukkumaan mennessäni. En minä uskonut siihen itsekään. Että mitään merkkiä tulisi.

Aamulla, kun vasten repivää tuulta kampesin itseni koukutustuvalle katsomaan toimisiko siellä internetyhteys, meinasin pyörtyä. Jotain on tapahtunut yön aikana – minun sähköpostini, Facebookini ja blogini pursuavat viestejä teiltä, ajatuksia taannoin kirjoittamaani blogiin liittyen.

Minä räjähdin itkemään. Olen liikuttunut ja sanaton kaikkien viestienne ja tarinoittenne keskellä.

Tämä kuulostaa ehkä kornilta näin suomeksi ja ventovieraille lausuttuna, mutta minä rakastan teitä. Minä rakastan sinua. Mikään seikkailu ei vedä vertoja sille yhteydelle ja rakkaudelle, jonka olen saanut kanssanne jakaa.

* * *

Riittämättömyys. Riittämättömyyttä minä tunnen juuri nyt. Riittämättömyyttä siitä, että toimimattoman nettiyhteyden takia en pysty vastaamaan teille niin nopeasti kuin haluaisin; joudun matkustamaan kahdenkymmenen kilometrin päähän, jotta saan rauhassa olla hyvän netin ääressä.

Riittämättömyyttä siitä, että en tiedä mitä teille sanoisin. Olette mykistäneet minut kauneudellanne. Tuntuu, etten keksi sellaista vastausta viesteihinne, joka kiteyttäisi kaiken mitä ajattelen ja tunnen. Kaiken sen, mitä minulle on tapahtunut, sen mitä haluaisin sinulle sanoa.

* * *

Noustaksemme arjen yläpuolelle, pois sen huolista ja vaikeuksista me tarvitsemme kauniita tarinoita. Maailma tarvitsee kauneutta; kauniita kuvia, nättejä hetkiä. Se tarvitsee rohkeita tarinoita ja urheita sankareita. Maailma tarvitsee seitsemän stepin ohjeita menestykseen ja kolmen kilon laihdutukseen.

Mutta se näyttää tarvitsevan myös näkyvää heikkoutta. Esimerkillistä heikkoutta. Sillä heikkouden keskellä me yhdistymme, aivan kuten viime helmikuussa tällä videolla totesin.

Mitään muuta en ensi vuodelle toivo kuin sen, että saan jatkaa näin. Tätä. Kokemusteni kiteyttämistä niiden jakamista kanssasi. Keskustelua sinun kanssasi.

Tämän vuoden aikana minä olen löytänyt elämäni kadonneen merkityksen – se on tämä työ, nämä kohtaamiset kanssasi ja kanssanne. Ja se antoi minulle tänään tarvittavat voimat uskoa vielä hetken siihen, että joku merkitys tällä, joka nyt hetkellisesti tuntuu itsensä kiduttamiselta, on. Nyt kun mietin vuottani taaksepäin ja katson teidän palautettanne, tiedän: kaikki on ollut tämän arvoista. Minä olen selvinnyt tähän asti ja selviän nytkin. Jollain tavalla. Sitä tapaa en vielä vain tiedä.

Jollain tavalla ihminen selviää aina.

IMG_8201

Ja se vastaukseni, jota en nyt osaa kiteyttää. Se on täällä blogissani, näiden tämän vuoden varrella kirjoittamieni rivien välissä. Se on uskoa, toivoa, epätoivoa, heikkoutta, rehellisyyttä… äärilaitoja.

Toivotan sinulle jo nyt hyvää uutta vuotta, sillä en ole varma pääsenkö huomenna netin ääreen. Kiitos tästä vuodesta! Ensi vuonna me rokataan, eiks vaan! Niin minä olen päättänyt. Ja tuo tuossa yläpuolella on kaunein kuva, jonka olen tänä vuonna ottanut. Kännykällä, ilman mitään kuvankäsittelyjä.

Maailma on kaunis, ilman kuvankäsittelyä.

❤ Ämmä

Kannabisasiaa luvassa sunnuntaina

Sunnuntaina HelsinkiRealissa aiheena on kannabis ja vieraana Suomen Kannabisyhdistyksen puheenjohtaja Timo Larmela. Kuten kerroin, oli haastattelu minulle aika jännittävä, sillä en tiennyt juuri mitään tästä aiheesta etukäteen – olenhan aina ollut, no, kuten tulevassa haastattelussa paljastuu, aikamoinen päihteiden vastainen kukkahattutyttö. Tämä oli tosi jännä keskustelu, kurkkaa tästä mitä on luvassa sununtaina!

 

Häröt keskustelut on parhaita

Vieläkin hymyilyttää eilinen! Tehtiin haastattelua Maaretan kanssa ja siitä tuli kaikkien aikojen sekavin ja häröin jutustelutuokio. Mielenkiinnolla odotan kun näen jakson – en nimittäin muista juuri mitään mitä puhuimme, sen verran poukkoili keskustelumme asiasta toiseen. Mutta niin käy silloin kun pari sielultaan samanlaista mielikuvituksellista ihmistä kohtaavat.

Maaretta on jotenkin sellaisen karismaattisen hulluttelun ja timanttiuden yhdistelmä. Nainen, joka on niin ”spot-on”, mutta samalla järjetön pilke silmäkulmassa. Ja ”järjettömällä” viittaan nyt enemmän pilkkeen kokoluokkaan kuin sen aivottomuuteen…

Meitä yhdistää Maaretan kanssa sellainen impulsiivisuuden ja keskittyneen mielenkiinnon  – vähän niin kuin sillä apinalla, jota sunnuntaina Korkeasaaressa tutkin. Että saatamme paneutua yhteen asiaan ihan valtavalla intensiteetillä mutta sitten ihan äkkiarvaamatta saadakin jonkun uuden umpulssin ja rynnätä sen kimppuun valtavalla mielenkiinnolla. Hauskaa, miten peilaamalla toisia – näköjään niin ihmisiä kuin eläimiä – voi oppia niin paljon itsestään.

bild 1 bild 2  bild 4 bild 5

Voi Juha parkaa mitä hän joutuikaan meidän seurassa kestämään… 🙂 Maaretan työhön ja yhteen keskustelun aiheeseemme, karismaan, voit tutustua täällä, fantasmago.com-sivulla.

/Ämmä, rakkaudesta häröilyyn

Miehen näkökulma naisen taloudelliseen riippuvuuteen puhuttaa

Tomppa kommentoi eiliseen blogiini naisten taloudellisesta riippuvuudesta näin:

tomppa3

Ja minä kysyin aamulla Tompan ajatusten innoittamana: ”Onko meidät ihmiset rakennettu niin, että miehen itsetunto ei vain kestä sitä, että nainen tienaa enemmän tai on menestyvämpi. Että toimivatko sellaiset parisuhteet pidemmällä tähtäimellä, joissa nainen on parempituloisempi? Onko tämäkin meillä geeneissä, että miehet on rakennettu taloudellisesti perheen pääksi, ja jos tilanne kääntyykin päälaelleen, he eivät sitä kestä? ”

Nämä kysymykset ovat herättäneet teissä paljon ajatuksia. Kokoan nämä pariin postaukseeni tulleita kommentteja nyt tähän kokonaiseksi keskusteluksi jotta sinä voit nyt osallistua. Mitä mieltä sinä olet?

kommentti3

kommentti2

kommentti4kommentti

 

Mies, oletko samaa mieltä? Nainen, tunnistatko itseäsi näistä ajatuksista? Sana on vapaa!

sol

/Ämmä, kippistäen tänään taas tehdyille blogiennätyksille ja vielä kerran kiittäen teitä, rakkaat lukijani!