Härdellihiljaisuus

Huh.

Toivottavasti olet seurannut sosiaalisen median kanaviani, esimerkiksi Instagramia, jotta olet saanut tietää vähän askeleistani. On ollut aikamoinen härdelli, enkä ole yksinkertaisesti voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin askel kerrallaan asioiden suorittamiseen. Siksi tämä härdellihiljaisuus.

Instagramiin olen kuitenkin saanut jotain ajatuksia päivitettyä; se tuntuu helpoimmalta enkä ole enää kokenut tarpeellisesksi päivittää samoja asioita tänne blogiin, juuri enempää kun en juurikaan ole osannut käänteistäni kiteyttämään.

On ollut edellisen työn päättäminen, muutto ja uuden aloittaminen Helsingissä. Tämä tahti on yllättänyt minut rankkuudellaan. Kirjoitan kyllä ja herätän blogin paremmin eloon uudelleen, kun asiat vähän tasoittuvat.

Tänään oli ensimmäinen päivä ikuisuuksiin, kun saatoin vain olla ja levähtää. Tekee hyvää!

Huppu päässä koko päivän 😀 Onneksi tänään sohvalla makaamisen lisäksi sain vihdoin purettua myös vaatteeni muutoni jäljeltä kaappiin. Siinä ne ovat lattialla maanneet viikon, kun ei ole vaan yksinkertaisesti ole ollut voimia laittaa niitä paikoilleen.

Mainokset

Luova prosessi konkretisoituu salamaniskussa – yksi ratkaisu ”writer’s blockiin”

Kuten eilisessä kirjoituksessani kerroin, en ollut aikeissa kirjoittaa erityisherkkyydestä – ainakaan vielä tässä vaiheessa. Tämä johtui osin tuosta liiallisen ”uuh, olen löytänyt tästä kehyksestä itseni” -hehkutuksen välttelystä johtuen ja osin puhtaasti siitä syystä, etten ole tiennyt mitä ja miten asiasta kirjoittaa.

Koko kevään ajan mielessäni on hahmottunut tiettyjä tähän teemaan liittyviä aiheita, mutta jokin blokki on ne tähän mennessä siirtänyt syrjään eikä ole purkautunut oikeiksi sanoiksi. Tuossa vaiheessa en edes vielä osannut osoittaa noita ajatuksia kuuluvaksi herkkyyden teemaan, mutta sitten, kun näin erityisherkkyydestä kertovan dokumentin, josta jo eilen mainitsin, aloin ymmärtää miten irrallaan toisistaan leijailleet ajatukset liittyivät toisiinsa.

Mutta siltikään, en ajatellut, että olisi tarpeen kirjoittaa.

Mutta sitten tuli se lauantainen ukkonen.

Tämä tarina on vaan pakko kertoa erityisesti siksi, että se on iso oivallus jo sinällään: Oppi siitä mitä luovuus on ja kuinka luovat ideat syntyvät. Ja kuinka yllättäen ajattelua estävät muurit murtuvat.


SEN LISÄKSI, että olen lukenut viime aikoina erityisherkkyydestä, luen parhaillaan kirjaa luovuudesta. Nuo teemathan kohdallani liittyvätkin vahvasti yhteen, sillä erityisherkkyyteni ilmenee erityisesti ja hyvin ilmeisenä vahvassa luovuudessani ja lahjakkuudessani.

Kaltaiseni luova ihminen törmää jatkuvasti blokkeihin, jotka yhtäkkiä ilmestyvät kulman takaa järkyttämään luovuuden virtaa. Sellaisen olen viime viikkoina, jopa koko keväänä kokenut. En vain ole saanut kirjoitettua blogiini juuri mitään; en mistään aiheesta. Ja tässä vaiheessa todettakoon, että tämä blogi on minulle yksi merkittävimmistä kanavista, joissa toteutan luovuuttani.

Mutta sitten: Ukkonen!

Olin lajittelemassa pyykkiä, kun se iski. Tuo ukkonen todella tuli puskien takaa, sillä vain hetkeä aiemmin oli ollut pilvetön taivas, eikä merkkiäkään myrskystä.

Pyykkien parissa ajatellut mitään erityistä, en varsinkaan sitä, että olisin aikeissa kirjoittaa jotain, sillä tiesin jo, että se ei tuolla hetkellä onnistuisi. Olin keskittynyt viikaamiseen ja vaatteiden viemiseen vaatekaappiini paikoilleen. Käteni olivat hyvin konkreettisessa tekemisessä ja työssä. Samalla sekunnila, kun ukkonen iski, ryntäsin ikkuaan ihmeissäni. Jollain tavalla tajusin heti, että jokin sytyke syntyi. Keskeytys tasaiseen toimintaani oli nin äkilllinen ja kova (ukkosen jylinä oli todella kovaa), tulin uteliaaksi nähdä muuttuneen tilanteen.

Juoksin ikkunalta toiselle ja jollain tavalla tulin hyvin tietoiseksi tilanteesta ja olin siinä vahvasti läsnä. Palasin useamman kerran pyykkieni pariin ja sitten taas takaisin ikkunalle. Ukkonen, sen ennalta-arvaamaton räiske ja kova sade olivat minusta käsittämättömän mielenkiintoiset.

Ja yhtäkkiä salamojen välkkymisen myötä mieleni palautui lapsuuden kokemukseen pallosalamalla pelottelusta. Ehkä kyseessä oli ihan todellinen fyysinen ja erityisesti kuuloaistini virittänyt myrskyn ääni, joka myös minussa sai aikaan ”salamaniskun” Huh, tämä kuulostaa varmaan tosi kummalliselta, mutta sellaista se luovuus ja luva prosessi on: Yksi nopea impulssi johtaa toiseen, avaa muiston, tunteen ja sitä kautta johtaa johonkin päättelyketjuun.

Lapsuuden muisto viritti toisen ajatuksen peloista, tämä puolestaan johti seuraavaan, ja… Pyykkien laitto jäi minulta kesken, ja ryntäsin tietokoneelle. Aloin kirjoittaa, ja yhdellä, hyvin lyhyellä istumalla (en muista tarkkaan, mutta tuskin puolta tuntiakaan meni, kun se oli valmis) kirjoitin tekstin. Se vain tuli kauttani ja mudostui sanoiksi blogiin. Kun olin saanut tuon kaiken kirjoitettua, laitoin loput pyykit paikoilleen ja päätin mennä viimeistelemään tekstin lasillisen äärelle. Matkalla sain vielä mieleeni muutamia lauseita ja ajatuksia, ja ne auttoivat minua viimeistelemään tekstin.

Suhteellisen suoraviivaista, sanoisin!


TUOSSA SALAMANISKUSSA, kirjaimellisesti, palaset loksahtivat kohdilleen eikä minun ei enää tarvinnut tavallaan tehdä mitään. Vastustelu ja epätietoisuus ratkesivat itsestään.

Enää ei ollut kysymystäkään, etteikö tuota tarinaa ja kertomusta erityisherkkyydestäni olisi kuulunut juuri tuolla hetkellä kertoa. Olin miettinyt monta muuta aihetta, joista olisin voinut kirjoittaa, mutta mikään niistä ei lähtenyt purkautumaan todelliseksi tekstiksi. Sitten vain tuli tuo kertomus.

Näin se menee. Joka ihmeen kerta. Saattaa olla pitkäkin aika, joka tuntuu itsestä järjettömältä blokilta, mutta asiat kehittyvät mielessä, ja kun niille on oikea aika tulla ulos, ne tulevat. Kyseessä on juuri tuollainen jokin pieni hetki, joka varastaa huomion, ohjaa ajattelun johonkin ilmeisestä poikkeavaan ja luo tilan synnyttää se ”luova tuote”, jota on tekemässä. Pitää luottaa prosessiin. Ja siihen, että joskus asiat vain ratkeavat itsestään, omasta puolesta.


LUOVUUS JA LUOVA prosessi ovat ihan järjettömän mielenkiintoinen asia. Ehkä joku, joka osaa ns. mallintaa toimintaa, siis poimia tällaisesta kertomuksesta itselleen malliksi konkreettisen prosessi, jolla olen kyseisessä tilanteessa toiminut – itse kun en osaa sitä tämän paremmin ja vähemmän hörhömmin juuri nyt kuvata.

Ehkä oppi tässä lopulta on se, että prosessiin luottamisen lisäksi blokkitilanteissa on hyvä hakeutua jonkin uudenlaisen ja erilaisen impulssin pariin, jos luonto ei sellaista tällä tavoin järjestä, tekemään jotain erilaista, ihan muuta kuin ilmeistä kirjoittamiseen liityvää.

Ohhoh. Olipas purkaus 😀 Mutta ihan järjetön kokemus itselleni, ehkä edes pieni osa siitä välittyy sinullekin tämän tekstin kautta.

Ah! Tämä on työni yksi hienoja puolia! Koska työpäiväni alkaa jo aamulla klo 5 ja työt loppuvat jo puolen päivän jälkeen, pääsen nauttimaan näin kesäisin pitkästä iltapäivästä auringossa. Tänään lähdin puistoon ottamaan aurinkoa ja lukemaan. Nyt luen Elisabeth Gilbertin kirjaa luovuudesta. Suosittelen, jos asia kiinnostaa! Enemmän tämä kenties tarjoaa inspiraatiota ja kannustusta oman luovan työn tekemiseen kuin varsinaista oppia. Mutta se on kerrassaan inspiroiva teos!

Yllättävä muutos on aina myös mahdollisuus – näillä ohjeilla saat otteen kaaoksesta!

Minulla on rakenteellinen ongelma. Olin viikon verran masentunut. Sitten jokin naksahti päässä. En minä osaa olla masentunut!

Taidan olla sellainen yllättävien muutosten mestari. On tullut saatua oma osanen kontrolloimattomista käänteistä. Niitä olet sinäkin tässä blogissa päässyt seuraamaan. Jos luet tekstiäni ensimmäistä kertaa, nämä sivut kertovat enemmän, tervetuloa! Nyt vastaani tuli taas uusi muutosvaade odottamattomalla hetkellä ja minä olin vaarassa lamaantua. Mutta tänään aivot ovat jo osanneet suunnata olennaiseen: uusien ratkaisujen etsimiseen ja eteenpäin johtavan tien löytämiseen.

Olen pohtinut tänään paljon muutosta ja keinoja, joilla olen pyrkinyt ratkaisemaan erilaisten elämänmullistusten tuomaa näköalattomuutta. Haluan jakaa kanssasi yhden erityisen hyvin elämässäni toimivan tavan muuttaa yllättävät muutokset mielessä mahdollisuuksiksi. Ensin pieni taustatarina…

 

VIIME VIIKKOINA AJATUKSENI ovat olleet kovin levällään, eikä blogiin ole riittänyt oikein kerrottavaa. Kuntoutan polveani edellisen yllättävän elämänmuutoksen, puoli vuotta sitten tapahtuneen onnettomuuden jäljiltä (täällä lisää). Se on kovaa hommaa, ja juuri nyt tuntuu, että kehitys on jämähtänyt paikoilleen. Jalka vaivaa, kipuilee ja kärsivällisyyteni on koetuksella. Joka päivä törmään vajaavaisesti toimivaan kehooni, ja se kiukuttaa. Mutta olosuhteet minun on vain osattava hyväksyä, se on avainteijä muutoksista selviämisessä. Tapahtunutta vastaan ei voi taistella.

Voimat ovat vielä vähäiset, ja tämä pakottaa keskittymään vain olennaiseen. Olenkin pistänyt isomman panoksen uuteen videoblogiini (näitkö jo tämän, tarinani siitä, kun Kauhuleffojen kiintiöblondi meni kalatehtaalle?). Videot siksi, että erityisesti töitäni ja brändini kehittämistä ajatellen on tuntunut tärkeltä tuoda esiin tiettyjä vahvuuksiani: esiintymistä, luovuutta, huumoria ja tarinankerrontaa.

Erityisesti haluan päästä jatkamaan Lahden MM-kisojen juontohommieni aloittamaa uutta, hyvää virettä pitkän sairauslomani jälkeen. Kun kisat ovat nyt ohi, ja on ollut hetkellisesti hiljaisempaa, olo on ollut vähän kärsimätön. Olen tehnyt viimeisten vuosien varrella muutoksia työurallani, ja tämä vahvistaa kärsimättömyyttäni: tarvitsisin näyttöjä työssäni, jotta voisin saada niitä lisää. Vaikka polvi vielä asettaa omat haasteensa, haluaisin vain päästä tekemään työtäni ja saamaan enemmän säpinää elämääni.

Olen tehnyt tiukan päätöksen, että nyt minun on suuntauduttava ”tietokoneen ja netin ulkopuolelle”, pois näiden seinien sisältä, jossa olen maannut sairauslomallani kuukausia. Haluan ihmisten pariin ja heidän eteensä – siellä minä olen parhaimmillani. Yrittäjän myyntikin on kovaa hommaa, ja töitä saa tehdä kovasti sen eteen, että pääsee taas kunnolla markkinoille omine taitoineen. Osaan paljon erilaisia asioita, mutta nyt joudun sanomaan paljon myös ”ei”. On rajattava, jotta olisi enemmän tilaa ja energiaa oikeille asoille. Jos jotain, muutosrumba, jossa minut on marinoitu, on opettanut vetämään rajoja.

Eipä ole tullut otettua viime aikoina oikein kuviakaan. Ja siinäpä sitten lähestulokoon ainoa, joka löytyi, oikein selfie-naamanvääntöjen kuningatar 😀 Olin viime viikolla lasten- ja koiranvahtihommissa.

 

NÄIDEN SEINIEN ULKOPUOLELLE MENO tapahtuu nyt myös ulkoisten voimien ohjaamana, vähän ulkona omasta kontrollistani: nykyinen asuntoni menee vuokrantantajan toimesta jossain vaiheessa myyntiin. Tämä on ollut uusi yllättävä käänne, jota en ehkä odottanut tapahtuvaksi juuri nyt kaiken muun myllerryksen keskellä. Vaikka minulla olisikin myyntihetkestä vielä aikaa kuusi kuukautta etsiä kotia, päätin, että aloitan uuden asunnon etsimisen heti. Pöytä puhdistuu taas. Tämä muutos yhdistettynä tilanteeseen, jossa yritän kuntouttaa jalkaani ja nostaa itseäni taas tauon jälkeen työareenoille, meinasi hetkellisesti pistää pakan sekaisin. Onneksi tämä kuitenkin on suhteellisen pieni verrattuna kaikkiin aiempiin myllyihini! 

Tuntuu se silti hassulta; tavallaan viimeinenkin kiinnike elämässä irtoaa. Etenkin, kun tästä kodista on minulle viimeisten kuukausien aikana muodostunut varsinainen turvapaikka. Tätäkin on vaikea sanoin selittää, mutta kun on ollut turvattomassa tilassa, epävarman polvionnettomuuden kynsissä, kodista on muodostunut turvasatama. Muistatko, kun kirjoitin tästä ajatuksesta jo aiemmin? Kun rukoilin Eteenpäin vetäviä enkeleitä? Niitähän minä nytkin tarvitsen, ja ehkä eniten juuri nyt kaipaan jotain ihmettä, apua, joka tulee minun ulkopuoleltani, jonkun toisen tahon toimesta, onpa kyse sitten töiden tai asunnon löytämisestä.

Mutta vaikka kaipaan jotain ulkopuolista enkeliä, kokemani muutokset ovat kasvattaneet minusta itsestäni ”eteenpäin vetävän enkelin”. Sellaisen, joka ei osaa maata masennuksen kourissa pitkään, vaan löytää ratkaisuja. Sellaisen, joka pystyy vetämään itseään eteenpäin, esteittenkin yli. Se on taito, josta olen kaikista kiitollisin. Yksinäisyys ja yksin selviytyminen on ollut vaikeaa, mutta se on opettanut minulle sen, etten pelkää yksinoloa tai toimeen tarttumista.

Uudet ja erilaiset näkökulmat kiehtovat minua, myös muutoksessa. Lapsethan ovat mestarillisia niitä löytämään. Tämä näky kauppakeskuksen pihalla huvitti minua suunnattomasti taannoin.

 

SEINÄLLÄNI ON ”TAULU”. Siihen, silmieni eteen, kokoan olennaisia asioita elämässäni: juttuja, joita minun täytyy tehdä ja asioita, joita tavoittelen. Sen keskeisimmät sarakkeet ovat ”tämä hetki” ja ”x-factor”. Olen viimeisen vuosien aikana saanut oppia kantapään kautta sen, että nämä kaksi asiaa vaikuttavat siihen, miten elämä kulkee. Toinen on omassa kädessä oleva ajattelu ja toiminta – se, miten tähän hetkeen suhtautuu – ja toinen se kontrolloimaton,  koko ajan läsnä oleva tuntematon, x-factor.

Minulla on kaksi kysymystä ja kaksi ohjetta, joita toistan itselleni päivittäin. Erityisesti silloin, kun elämä tuntuu näköalattomalta, kontrolloimattomalta ja vaikeaselkoiselta, nämä kysymykset ja ohjeet ovat kullan arvoisia – oikeastaan ainoa tie ulos myllertävästä mielestä.

Kysymykset ovat: ”Mikä on olennaisinta juuri nyt?” ja ”Mitä en osaa nähdä juuri nyt?” 

Ja ohjeet: ”Tartu siihen, mikä on.” sekä ”Mitä tahansa voi tapahtua.”

Kysymykset ovat tavallaan hieman ristiriitaiset: keskityn siis toisaalta tarttumaan niihin asioihin, jotka näen kirkkaasti ja konkreettisesti edessäni tehtävinä ja hoidettavina asioina (vain tarttumalla siihen, mikä on jo käsissäni ja varmaa, asiat menevät eteenpäin), mutta toisaalta samalla koetan pitää mielessä ja hahmottaa sen, mitä en voi nyt nähdä (vain se, ettei jää kiinni yhteen ainoaan edessä näkyvään ratkaisuun, tarjoaa mahdollisuuden uusien ideoiden tai vaihtoehtojen syntymiseen).

Siksi minä joka päivä muistutan itseäni, oli tilanne kuinka selvä tai epäselvä, että on tartuttava siihen, mikä on ja että mitä tahansa voi tapahtua.

Ja kun näitä kysymyksiä muistaa itseltään kysyä aina neuvottomuuden hetkellä, sekä luottaa siihen, että nuo ohjenuorat kantavat elämää, onkin kaikki yhtäkkiä hyvin selkeää ja helppoa.

 

EILEN OLIN VIELÄ ”MASENTUNUT”. En tiedä, mitä yön aikana tapahtui, mutta tänään herätessäni oivalsin: nythän taas mikä tahansa on mahdollista. Ehkä katsoin tuota postit-lappuviidakkoa seinälläni ja pohdin omia ohjeitani hieman tarkemmin. Jostain syystä olen tänään erityisen innokas! Koska minua ei mikään pidä kiinni, ja asunnostakin joudun vastoin omia suunnitelmiani nyt jollain aikataululla lähtemään, voin katsoa kauemmas, kohti isompaa kuvaa. Onhan tämä ollut mahdollista jo aiemminkin, mutta nyt tieto asunnosta jotenkin konkretisoi kaiken. Mikäli minulle tarjoutuu työmahdollisuuksia, jotka johtavat haluamaani päämääriin, pääkaupunkiseudun ulkopuolella, voin muuttaa nyt vaikka toiselle paikkakunnalle.

Tänään sain mieleeni uuden mahdollisuuden, jota en olisi osannut ajatella ilman tarvetta pohtia pois muuttamista, siis sitä x-factoria. Koska toiveeni on kehittyä tietyissä asioissa, joista en ole viime vuosina vielä saanut riittävästi kokemusta, totesin: Asun Helsingissä, mutta minähän voisin myös nyt muuttaa jonnekin toiselle paikkakunnalle, jos löytäisin työn vaikka maakuntaradiossa. Siellä voisin kehittyä ammatissani, ja ehkä sen jälkeen avautuisivat toiset, isommatkin ovet. Tämä on nyt pakko sanoa ääneen, jotta se voisi vaikka toteutua.

Minä sanon näitä asioita ääneen siksikin, että sinäkin saisit konkreettisen esimerkin siitä, miten elämän yllättävät käänteet tuovat mukanaan aina jonkin mahdollisuuden. Mahdollisuuksiin pitää osata katsoa. Välillä saa masentuakin, kunhan siihen ei jää kiinni. Välillä saa itkettää ja välillä saa naurattaa, eikä se tee ihmisestä jakomielitautista tai pakota syömään mielialalääkkeitä. Ei. Se on elämää!

Jos kaipaat apua yllättävän muutoksen hallinnassa, kokeilepa noita edellä esittämiäni kysymyksiä ja ohjeita! Luulen, että ne voivat auttaa.

/Äm, toivottaen tervetulleeksi vinkit asunnoista ja töistä sekä niiden yhdistelmistä 😀

Huippukirjailijoiden opissa

Näin ne päivät vaan vilahtavat, että vasta illalla havahtuu aivan yhtäkkiä, miten hienoja juttuja sitä yhteen päivään mahtuukaan. Tänään minun agendallani on ollut töitä, mielenkiintoinen tapaaminen ja kohokohtana huippu koulutus. 

Olin tänään Image-akatemian kirjailijakoulussa. Siellä pohdittiin kirjoittamista ja kirjailijan työtä Suomen kovimpien kirjailijoiden, kuten Riikka Pulkkinen, Juha Itkonen ja Miina Supinen, johdolla.

  
Kattaus oli niin laaja, ja puhujia laidasta laitaan, joten kaiken opin sulattaminen vie hetken. Mutta paljon ideoita ja inspiraatiota on nyt tämä pieni kirjailija pullollaan. Sinäkin toivottavasti saat päivän anneista tulevaisuudessa nauttia.

Väsymys on hurja. Kotiin tultuani olen lähinnä vain tuijotellut seiniä. Kehokuurini viimeinen viikko alkoi tänään. Thank god! Minua ei todellakaan ole tehty ihmiseksi, joka vahtii jokaista suupalaansa. Ja tarvitsen hiilihydraatteja, jotta aivoni toimisivat. No, tähän aiheeseen en mene syvemmälle täällä, Snapchatissa annoin jo täyslaidallisen, käy katsomassa sieltä. Mutta kuurin päätyttyä kerron sitten kootusti tarkemmin mistä tässä 28 päivän jaksossa on kyse ja mitä on tapahtunut – jos vaan selviän tämän läpi, se on pieni kysymysmerkki tällä hetkellä 😝

Kiitos tästä päivästä! On tämä elämä vaan täynnä upeita mahdollisuuksia. Toivottavasti myös sinulle.

Kauniita unia!

/Ämmäsi

Kohti uusia haasteita

Kuva otettu 20.7.2015 klo 9.15 #2

Maanantai! Olen minä täällä. Käynnistelen uutta viikkoa kahvikupin äärellä unelmoiden.

Viime viikot ja kuukaudet ovat olleet blogissa aikamoista hulabaloo-menoa, ja siitä syystä tämä loppu heinäkuu menee osittain ”blogi-lomaillen”. Älä siis ihmettele, jos seuraavien(kaan) päivien aikana ei ihan joka päivä totutun lailla blogissa ole elämää. Välillä on ladattava henkisiä akkuja, sillä tämä homma käy kyllä työstä. Rakkaasta ja tärkeästä sellaisesta, mutta erityisesti kun on tällaisia MaiLife Haasteiden kokoisia ponnistuksia, huomaa, että niiden jälkeen täytyy antaa aivoillekin aikaa levähtää.

Vaikka minulle tämä kirjoittaminen ja blogin tuottaminen onkin suhteellisen helppoa hommaa, kyllä siihen aikaa ja energiaa tulee käytettyä valtavat määrät. Ja se intensiteetti, jolla tässä on mukana… niin hienoa ja palkitsevaa. Mutta ihan kaikesta sitä ihminen tarvitsee välillä vähän taukoa ja etäisyyttä. Ja kyllähän minä täällä jo aivot sauhuten suunnittelen seuraavia askeleita elämässä, nekin tarvitsevat vähän tilaa kehittyä ja kasvaa mielessä.

Viikonloppu on syksyn palapelin kasaamisen lisäksi koostunut urheilusta. Pään purkaminen ja uusien ideoiden saaminen tapahtuu minulla parhaalla tavalla, kun ei keskity siihen päähän tai uusien ideoiden etsimiseen ollenkaan, vaan antaa kehon liikkua. Hullun Polkasusta jäi valtava treeni-into, ja juuri hetki sitten sähköposti kilahti uutta treeniohjelmaa Tiialta. Aloitamme nyt valmistelevan kauden, jolla pidetään kunto yllä. Sitä nimittäin tullaan tarvitsemaan…

Mutta nyt käynnistellään uutta viikkoa ja katsotaan mitä se tuo tullessaan. On sellainen olo, että tästä tulee hyvä viikko. Ainakin kohti uusia haasteita mennään.

Toivottavasti myös sinulla alkaa nyt hieno viikko missä tahansa sen vietätkin!

Meteliä maanantaihin, murut!

/Ämmä

 

Mistä toivot minun bloggaavan?

Päivät näyttävät vaan vilahtavan ohi silmien. Paljon tapahtuu, ja sitten taas ei oikeastaan mitään. On näköjään taas se aika: en tiedä mitä blogiini kirjoittaisin. Kai tämä kuuluu bloggaamiseen – että on ajanjaksoja, jolloin tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa.

Siksi on vain yksi vaihtoehto ja kääntyä sinun puoleesi: Mistä toivoisit minun bloggaavan? Mistä aiheista haluaisit minun kertovan, millaisia kokemuksia blogissani kiteyttävän?

Kommentoi tai laita viestiä! Ajatuksesi ovat kullanarvoisia, jotta pääsisin eteenpäin tästä kirjoittamisblokistani.

piissi

Joku oli peintannut tuollaisen piissin kerrostalon seinään. Olen aika varma, että se oli tehty meizille 🙂 Muistatko muuten, kun olin graffittitaiteilijan kanssa maalaamassa graffitteja? Tekisipä taas mieli lähteä! Tällainen juttuhan siitä viimeksi syntyi. Haluaisitko kenties tällaisia lisää?

 

Nainen, kynä – ja pikkuruiset aivotkin. Tarvitsetko apua?

Huomenta! Tämä on ihan puhtaasti mainos. Koska minä puhkun nyt niin paljon intoa ja inspiraatiota, olisi ne saatava hyödynnettyä johonkin erityisesti nyt, kun minulle ei Norjassa näytä töitä olevan ja aikaa on. Että jos tarviit jotain, niin nyt kannattaa käyttää!

* * *

Hei sinä, joka haluat tarjota lukijoillesi tai katsojillesi tuoreita tarinoita Norjasta: ihmisistä, luonnosta, kulttuurista, taloudesta! Tai sinä, joka haluat virittää firmasi viestin tehokkaalla ja oivaltavalla tavalla. Täällä ois nainen ja kynä – ja pikkuruiset aivotkin, joihin on kasaantunut aikamoinen määrä mielikuvitusta. Ja niin hurja määrä intoa sekä inspiraatiota, että ne pitää ehottomasti käyttää sinun hyväksesi! Kun kolahti, ja tarvitset apua, laita viestiä minulle. Tiiraa vaikka tästä lisää

maija_ihmettelee3

/Äm, tällast tarjolla

Minä, kännykkä ja the teksti

Nukahdin viime yönä kello 5 ja olen nukkunut vajaat neljä tuntia. Eihei, en ole ollut juhlimassa, vaan olen koko yön maannut sängyssä kännykkäni kanssa. Olen kirjoittanut sillä muistiinpanoja. Aina yhden kirjoitettuani, työnsin kännykän lattialle sängyn alle ja aloin odottaa unta tulevaksi. Ei tullut uni, vaan taas seuraava ajatus, joka oli kirjoitettava muistiin. Ja sitten tämä taas toistui. Miljoona kertaa. Kännykkä sängyn alle, unen odotus, ajatus, kännykkä käteen ja muistiinpano. Lopputulos on se, että olisi kai ihan sama ollut vain olla hereillä koko yö ja kirjoittaa tietokoneella.

Viime päivät olen nakutellut muistiinpanoja kännykkääni ihan kaikkialla missä olen kulkenut. Höpötän ääneen ja naputan sanoja muistiin. Sanalla sanottuna katseet joita saan osakseni ovat… ihmetteleviä. Varsinkin eilen, kun muistiinpanoinnostuksissani törmäsin lyhtypylvääseen. Onneksi kuhmu otsassa on jo laskeutunut. Täytynee jatkossa varmistella, että vähän muistaa katsoa eteensä.

Joku teksti puskee nyt vain ulos minusta, enkä voi sitä pysäyttää. Sen on nyt annettava tulla, ja katsottava sitten mitä siitä syntyy. Mutta ei tämä pidemmän päälle ihan terveellistä taida olla. Kotona on ihan järjettömän kuuma ja hiki valuu pitkin käsivarsiani. Ilma ei liiku mihinkään. Koiran on paennut taas sängyn alle, siellä on vähän viileämpää. Huomenna pääsen onneksi mökille.

sängynalla

Siellä se Herra makaa kuumissaan sängyn alla. Tuon samaisen sängyn alla vietti kännykkäni viime yönä aina pienen lepohetken ennen kuin taas joutui muistiinpanonäpytykseni kohteeksi. Sängynalukseni on nyt siis kuumaa kamaa!

/Ämmä, jatkaa näpynäpyä

Tässä on hyvä

Tänään en ota sinulle kuvaa ruokalautasestani, vaikka lounasta parhaillaan nautinkin. Eihän siinä edes olisi mitään yllätyksellistä katsottavaa, samaa jauhelihasalaattia kuin eilen.

Sen sijaan laitan sinulle tämän kuvan. Se on Mirkun valokuvausstudion vessasta. Otin sen jo aikoja sitten, mutta jotenkin sen jakaminen ei vaan ole tullut aiemmin ajankohtaiseksi.

hereisgood

Olkoon se naisen ailahteleva mieli tai mikä ikinä, mutta tähän päivään tämä vessanoviteksti sopii. Tänään minulla on todella hyvä olla juuri tässä. On ihan hemmetin hyvä olla yksin. Viime päivät olen treenannut, lukenut ja kirjoittanut. Perjantaina lähden mökille, ja jatkan samaa rataa. Kirjoitan. Ja luen ja treenaan. Yksin. Sitä odotan kuin kutta nousevaa.

Kirjoitan nyt sellaisia asioita, joista kerron sinulle varmasti myöhemmin. Ja vaikka en kertoisikaan, vaikka tulisin siihen tulokseen, että tämä kirjoittamisen lopputulema jäisi vain minulle, niin haluan juuri nyt välittää sinulle tämän tunteen. Sen, että on ihan hirveän hyvä olla. Nämä asiat, joita nyt teen, auttavat minua menemään eteenpäin. Se oli se pieni ajatus silloin yhtenä päivänä kun tajusin että koska asioideni kulku on epätietoisuuden vallassa, minun on tartuttava siihen mitä nyt on. Tähän hetkeen ja näihin kykyihin, joita minulla on. Asioihin, joihin voin itse vaikuttaa sataprosenttisesti, enkä tarvitse niiden etenemiseen muita.

Sillä aikaa kun koko Suomi lomailee eikä kukaan ajattele työtä tai sen antamista, enkä minä siis ollen pääse työnhaussani eteenpäin, keskitän intohimoni ja energiani tähän. Kirjoittamiseen. Siihen minkä osaan ehkä parhaiten. Sen minä tajusin.

Ja tässä minä kirjoitan. En taaskaan instagrammoinut tai photoshopannut, jotta pääsisit ihan oikeaan ja todelliseen tunnelmaan. Olen vakavissani (vaikka tuo kuva kyllä näyttää enemmän Pelle Hermannin vaimolta, mutta vakavissaan se on Pelle Hermannin vaimokin, jos Pelle Hermannilla nyt ylipäänsä on vaimoa). Tästä kirjoittamisesta ja siitä, että nyt on just hyvä tässä.

näpynäpy

/Ämmä, ja hirveen hyvä tässä näin

Kun mieli tökkii, pistä sun äässi sheikkaamaan!

Eilinen kertomukseni näytti kiinostaneen ja koskettaneen monia teistä. Kiitos kommenteistanne ja viesteistänne! Minun oloni on suoraan sanottuna vähän outo. Tuli kerrottua asia, joka todella on painanut mieltä; en ole kokenut voineeni kirjoittaa täysipainosesti, kun en ole uskaltanut kertoa romahduksestani. Mutta nyt kun sen tiedät, niin minä olen oikeastaan aika helpottunut. Ei tarvitse salailla, eikä kierrellä asioita – joskaan en myöskään tiedä kuinka paljon enää aiheesta kirjoitan. Katsotaan miten elämän lehdet kääntyvät. Mutta sydämellinen kiitos voimantoivotuksistanne ja aidosta välittämisestä! Ilman teitä en olisi tässä.

Voimia minulle tuo erityisesti tämä treeniprojektini. Kävin aamulla treenaamassa, ja sen jälkeen maailma tuntuu taas aivan mahtavalta paikalta (ohjelmani kolmososa, funktionaalinen treeni, jossa mennään kovalla sykkeellä). Sitä viestiä haluan myös sinulle välittää – pistä kehosi liikkeelle, jos mieli tökkii. En tiedä tulenko toistamaan tämän joka kerta kun liikunta-aiheesta kirjoitan, mutta tämä Fitnesszilla-projektini on parasta mitä olen itselleni tehnyt. Saan treenistä valtavat kicksit – korostaen nyt vielä, että tämä ei ole mikään anoreksiaprojekti. Tilanteessa, jossa ei pysty kontrolloimaan maailmaa ympärillään, sitähän on kovin helppo alkaa kontrolloida sitä ainoaa, mitä hallita voi – omaa kehoaan. Mutta minä haluan puhua terveellisen liikunnan puolesta. Se on kullekin meistä erilaista omista lähtökohdistamme käsin. Sinulle se voi tarkoittaa lyhyitä kävelylenkkejä ja jollekin toiselle taas rääkkitreeniä. Pääasia, että kun mieli on maassa, sä pistät sun äässin sheikkaamaan!

huhtikuuntreeni

/Maija, todella äässiään sheikanneena…