Sinä. 

Sinä saatana.

Sinä jumalan hylkäämä kasa muovista siimaa.

Minä vihaan sinua.

Sinun mahtiasi ei voi ymmärtää kuin se, ken on seisonut edessäsi koettaen taivuttaa sinua tahtoonsa. Se, joka ei ole tällä paikalla seissyt, iloitkoon, laulakoon, juokoon Reinin viiniä sekä varmistakoon ettei tällä paikalla joudu koskaan seisoman. 

Sillä se, ken edessäsi seisoo, joutuu katkeraan kadotukseen. Kivuliaaseen kidutukseen. Helvetin helotukseen. 

Minä vihaan sinua.

* * *

Tämä on tositarina erään ihmisen eräästä viiden tunnin ja viidenkymmenenviiden minuutin piinasta eräässä kalastustuvassa kaukana sivistyksestä jossain Pohjois-Norjan perukoilla. Tämä on siimankoukutuksen nurja puoli. Tämä on selviytymistarina. Tai olisi, jos siinä joku selviytyisi…

(Teksti sisältää törkeän alatyylistä ja siksi kovin pahoiteltavaa, mutta tapahtumakulkujen selostamisen kannalta välttämätöntä kielenkäyttöä sekä silmitöntä vihaa. Toimitus pyytää anteeksi ja anoo ymmärrystäsi.)

Lauantai, koukutustupa, kello 7.12; 0 tuntia, 0 minuuttia.

Kalastaja-Tomilla on tänään vapaapäivä. Minulla ei. Tom lähtee taas huomenna merelle, ja tarvitsee siimoja. On minun aikani loistaa. Tehdä taikojani. Olen pumpannut itseni täyteen taistelutahtoa. Eilen meni jo hyvin. Kolmessa tunnissa sain siiman siirrettyä pöntöstä toiseen. Meressä käyneestä, selvitettävästä, sinne uudelleen heitettävään, koukutettavaan.

Kello 7.16, 0 tuntia 4 minuuttia

Siinä se on. Sennasiimapönttö. Pöntöllinen muovista siimaa, joka minun täyryy selvittää. Se nostetaan pyörivälle telineelle, snyrrerille eli kierteenpoistajalle, jotta sitä voi pyörittää tarpeen tullen. Tarve tulee aika usein, sillä sennasiimassa on jännitteitä. Sellaisia, joita on pirullista purkaa. Pitää osata pyörittää juuri oikealla tavalla, juuri oikeaan suuntaan, juuri oikean verran, jotta sen saa kierrettyä nättiin kasaan siihen toiseen edessäni seisovaan, koukutettavaan pönttöön.

Minä en osaa.

Tämä on tuuripeliä. Jännitteet aiheuttavat jännitystä.

Kello 7.20, 0 tuntia 8 minuuttia

Olen nyt tuijottanut sitä neljä minuuttia, hokien mielessäni jokaisen menestysoppaan itsekannustuslauseen, jonka osaan.

”Sä pystyt tähän, sä oot sisäinen sankari, sä oot menestyjä, se on asenteesta kiinni, sä käännät haasteellisen tilanteen mahdollisuudeksi, sä oot sä, sä oot mä, sä oot forevä”.

Tai jotain.

Kello 7.21, 0 tuntia 9 minuuttia

Nyt tuli lähtö, sano Annikki Täht…ö. Otan siimaa suojaavan sanomalehtipaperin pois pöntöstä ja nostan siimaa ulos pöntöstä siirtäen sen toiseen pönttöön samalla siivoten siitä sotkut pois ja laittaen sen koukkuihin palat silliä syötiksi. Tämä on tehtävä rauhallisesti, ei saa vetää.

Kello 8.02, 0 tuntia 56 minuuttia

Tämä sujuu! Tämä onnistuu! Mä onnistun! Siima tulee ulos selvitettävästä pöntöstä, saan sen kieritettyä nätisti rullalle koukutettavaan pönttöön ja samalla pyöräytettyä syötin koukkuun!

Kello 8.30, 1 tunti 18 minuuttia

Sanotaan, että parhaimmat sennan koukuttajat ovat valmiita tässä vaiheessa. Alan epäillä sitä valheeksi. Minulle on tullut jo kolmas paha sotku tunnin sisällä. Koukut ovat kiinni siimassa. Kun puhdistettavaa pönttöä pyörittää liikaa, koukut kiertyvät siiman ympärille yhä tiukempaa ja tekevät valtavan sotkun. Koukut pitää ensin varovasti irrottaa ja vapauttaa siimasta, pujotella pois sen ympäriltä. Jos vetää sivulle, tulee valtava tuho. Siima sotkeutuu itseensä.

Ni, näin on käynyt. Jo kolme kertaa.

Kello 9.15, 2 tuntia 3 minuuttia

Seison liikkumatta tuijottaen pönttöjä suu auki. Katse selvitettävään pönttöön, sitten koukutettavaan. Olen tehnyt niin jo kahdeksan ja puoli minuuttia. En kuolemaksenikaan tiedä mihin suuntaan selvitettävää pönttöä pitää pyörittää, jotta jännite vapautuisi. Kokeilen. Jo valmis ja koukutettu siima koukutettavassa pöntössä alkaa kiertyä. Jokin on mennyt vikaan. Puran monta kerrosta jo syötitettyjä koukkuja lattialle. Syötit ovat sulaneet limaiseksi löllöksi. Lopulta vika löytyy. Koukutettavaan pönttöön on jäänyt jännite. Se pistää kaiken sekaisin. Jollain vippaskonstilla saan jännitteen purettua.

Katson lattialle.

Ulos nostamani siima on sotkeutunut koukkuihin. Yhtä sotkua seuraa aina toinen sotku. Niinhän se on ihmiselämässäkin. Tai ainakin minun elämässäni.

Yhtä sotkua koko touhu.

Kello 10.20, 3 tuntia 8 minuuttia

Eilen olin tässä vaiheessa valmis. Nyt en ole puolessavälissäkään. Note to self: jokin on pahasti vialla. Minun päässäni? Mietin, mitä tekisin juuri nyt jos olisin Helsingissä. Ei ehkä kannatakaan. Sennasiimashow jatkukoon!

Kello 10.30, 3 tuntia 18 minuuttia

Energia. Loppu. Aivo. Jumi. Kuolema. Ruoka. Pasta. Jauheliha. Kastike. Suuhun.

Kello 10.35, 3 tuntia 23 minuuttia

Olen kiskaissut viidessä minuutissa täysjyväpastaa kurkusta alas. En ehkä ehtinyt edes tajuta sitä itse. Tässä työssä energia loppuu kuin seinään. Olen seissyt jaloillani 3 tuntia 18 minuuttia. Olen pitänyt viiden minuutin tauon. Ei kukaan kiellä pitämästä pidempää taukoa, mutta minun sinnikkyyteni ei anna periksi. Ei tänne ole kahville tultu.

Kello 10.45, 3 tuntia 33 minuuttia

Seison jalat ristissä. Virtsarakko meinaa haljeta, mutta minä en jaksa mennä vessaan. Pitäisi mennä kalatehtaalle asti ja sinne on ainakin sataviisikymmentä metriä. Jännä, miten alati kiristyvä virtsarakko saa hermon kiristymään. Tämä on ihmiskoe!

Kello 10.46, 3 tuntia 34 minuuttia

Minä lähden nyt vessaan! Tästä ei tule ikinä mitään!!!!!

Kello 11.30, 4 tuntia 18 minuuttia

Käännän selvitettävää pönttöä millin myötäpäivään ja heti saman verran takaisin vastapäivään. Ei. MIHIN SUUNTAAN TÄTÄ PITÄÄ KÄÄNTÄÄ??? Siima selvitettävässä pöntössä on taas aivan sekaisin. Haluan heittää koko roskan seinään. Kaataa maahan. Hyppiä päällä tasajalkaa. Sylkeä. Laskea housut alas ja näyttää takapuoltani. 

Mutta ei kannata, sillä se menisi vain enemmän sotkuun. 

No, takapuolen näyttämisestä ei nyt mitään haittaa ole. Tuo kaveri tuskin pienestä hätkähtää.

Pienestä? Tai no, alati suurenevasta, sillä liiallinen itseni lääkintä suklaalla on alkanut näkyä peräpuolellanikin.

Ja sitä tekee nytkin mieli. Suklaata. Fazerin sinistä. Sitä minulla on kotona vielä kaksi ja puoli levyä, kiitos rakkaitten blogini lukijoiden, jotka ovat sitä minulle lähettäneet. Sitähän on tutkittukin. Miten suklaa kohottaa mieltä. Omalta osaltani olen koettanut tutkia asian paikkaansapitävyyttä. Tomii. Olen elävä todiste suklaan positiivisesta vaikutuksesta mielenterveydelle.

Nyt ei olisi pahitteeksi pieni positiivinen vaikutus mielenterveydelle.

Kello 11.50, 4 tuntia ja joitain minuutteja… en kykene enää laskemaan

Missä olin silloin, kun avaruudellista hahmotuskykyä on jaettu? Pyörittää pitäisi, mutta mihin suuntaan? 

Ja missä ovat kalastajat olleet, kun tätä kalastusmenetelmää on kehitetty?

Tuhannen tuiterissa varmaan.

Suklaan lisäksi tuhannen tuiteri voisi olla minullekin hyvä ratkaisu juuri nyt.

Ja näitä pönttöjä pitäisi joskus kyetä selvittämään ja koukuttamaan kuusi kappaletta päivässä. Sen verran matemaattista hahmotuskykyä minulle on jaettu, että pystyn laskemaan ettei tällä tahdilla siihen vuorokaudessa pystytä.

Tuhannen tuiteri kuulostaa koko ajan houkuttelevammalta.

Kello 12.10, jotakuinkin 5 tuntia

Kalastaja-Arto kurkistaa tuvan ovesta. Kysyy miten menee.

”Päin vittua”, puhahdan.

Kalastaja-Arto nyökkää ja painaa oven kiinni.

Kello 12.15, minuuttia vajaa 5 tuntia

Koetan keskittyä. Puhallella ilmaa ulos keuhkoista ja vetää sitä rauhassa nenästä sisään. Keskityn toistamaan kaikki vaiheet kuten minulle on opetettu: pitämään siimasta kiinni oikein, purkamaan koukkuja pois sen tieltä, soljuttamaan sitä käsieni välillä, tunnustelemaan jännitystä ja löytämään pyörittämällä oikean pisteen, jossa jännitys laukeaa, ja siima soljahtaa itsestään kerälle puhdistettavasta pöntöstä siihen, jota koukutan valmiiksi kalastajalle. Alan ymmärtää, mitä koukutuksen opettajani Lauri on todennut:

”Siimalla on oma sielu, se pitää oppia tavoittamaan.”

Minä en tiedä voinko koskaan tavoittaa tätä sielua.

Kello 12.30, jotain viiden tunnin rajapyykin jälkeen

Voimat loppuvat taas kuin seinään. Huudan erinäisen määrän kirosanoja ja paiskaan kumihanskat lattialle. Menen kalatehtaan vessaan. Kaksi kyyneltä tulee pöntöllä. 

Palaan koukutustupaan ja kaivan muovikassista Nutrilett-ateriankorvikepatukan. Löysin sen ruokakaupan poistotuotteista puoleen hintaan. Ikinä en ostaisi muuten noin kallista ja pahaa patukkaa. Vessanpöntöllä olen ehtinyt laskea tuntipalkkani tällä suoritustasolla. Sillä palkalla ei ostettaisikaan Nutrilettia.

Avaan paketin ja huomaan, että siellä onkin kaksi patukkaa. Tiedän, että tämä on koko päivän positiivisin asia. Kaksi patukkaa puoleen hintaan yhdessä paketissa. Mietin elämäntaito-oppaita ja ylistän mielessäni elämän pieniä iloja.

Ja ketut ylistän. Mieluummin polttaisin kaikki elämän pienet ilot roviossa.

Murran palan patukkaa, tungen sen suuhuni ja meinaan oksentaa. Se on todella pahaa.

Kello 12.35, 5 tuntia ja ihan liian paljon minutteja

Tuijotan pönttöjä edessäni. Alan ymmärtää miksi 98 prosenttia tässä kylässä asuvista polttaa tupakkaa.

Kello 12.50, 5 tuntia ja vieläkin enemmän ihan liian paljon minuutteja

Loppu soljuu, kunnes tulee jumi. Soljuu. Ja tulee jumi. Nyt esiin ovat astuneet alkukantaiset vaistot. Tunkijan vainu. Sen ihmistä edeltäneen villihomosapienssin, joka vain tunkee, kun on pakko. Minä tungen, kun on pakko. En ajattele. Villihomosapienssin aivot olivat paljon Maijahomosapienssia pienemmät.

Kello 13.07. VIITTÄ VAILLE KUUSI TUNTIA!

En minä tiedä itsekään miten sen tein. Miten ikinä sain sen valmiiksi? Mutta siinä se on, taivutettuna näteille kierteille pönttöön edessäni. Ei huutomerkkiä. Vain piste. Tämä show sai nyt vihdoin pisteen. En juhli. En elämän isoja enkä pieniä iloja. Jalat huutavat. Mietin vain sitä kuinka korkealle ne voin kohta nostaa ja kuinka syvälle sohvaan porautua. 

Minä mietin myös päivää, jolloin minun pitäisi pystyä tekemään tämä kuusi kertaa.

Päätän, ettei ole enää hyvä miettiä.

Nappaan tavarani ja syöksyn ovesta ulos. En ole varma palaanko tänne enää koskaan.

* * *

Minä vihaan sinua.

Sinä olet elämäni suurin opettaja. 

Kärsivällisyys.

Usko. 

Toivo.

Voitontahto.

Elämä.

Kuolema.

Menestyksen takana olevat katkerat kyyneleet.

Noi nyt näin alkajaisiksi.

Voinko koskaan rakastaa sinua?

Maijan faktaruutu: sennasiima

Sennasiima on ohutta nailonsiimaa, jolla kalastetaan pääsääntöisesti turskaa. Se on pituudeltaan 500 metriä ja siinä on syöttikoukkuja 230 kappaletta. Sennaa kutsutaan kelluvaksi siimaksi. Siinä on seitsemän kohorengasta ja kuusi narua, joihin asetetaan kivet painoksi.

Toisin kuin koljasiimassa, joka on punottua narusiimaa, sennasiiman syötit kelluvat siksakin omaisesti 1-15 metrin pohjasta siiman välivedessä pitävien kohorenkaiden avulla – siimat siis asettuvat eri korkeuksiin ja liikkuvat virtauksen ansiosta vedessä. Koljasiimassa syötit makaavat meren pohjalla. Turska nappaa vedessä heiluvaan sennasiiman syöttiin, kolja puolestaan syö imemällä pohjassa paikallaan olevan syötin.