Aikana ennen jotain

Pitävätköhän kotkat myrskystä?

Olen seurannut niitä nyt koko aamun ikkunastani. Støssä on kova myrsky, arktinen pyörremyrsky, joka on jäänyt pyörimään yllemme moneksi päiväksi, mutta kotkat kaartavat ikkunani edessä. Ne näyttävät nauttivan siitä, miten saavat siipiään lehattamatta leijua ilmassa. Arktisessa pyörremyrskyssä siipiä tarvitaan vain leijumiseen. Aivan kuin ne olisivat huvipuistossa, niin leikkisästi ne heittäytyvät pyörteen vietäväksi.

Osaavatkohan kotkat nauraa?

Minä istun kirjaa lukien kynttilänvalossa turvallisten seinien sisällä. Turvallisten, mutta ohuitten. Kovimmillaan tuuli puhaltaa seinistä läpi sisään ja kynttilätkin sammuvat.

Älkää menkö, ajattelen.

Älkää menkö, kotkat, viihdyttämästä minua.

Älkää menkö, kynttilät, valaisemasta minua. Ainoasta jalkalampustani on palanut lamppu. Naurattaa. Ihan kuin aikana ennen sähköä. Koko elämäni tuntuu nyt olevan kuin aikana ennen.

Aikana ennen jotain.

IMG_9137

 

Onneksi kynttilöitä riittää. Kaupat ovat joululomilla enkä minä kahdenkymmenen kilometrin päähän ostoksille nyt pääsisikään. Ei tuolla myrskyssä ole liikkuminen.

Koirakin näyttää tyytyneen osaansa, käpertyneenä kylkeeni se tuhisee sohvannurkassa ilman tahtoa lähteä tarpomaan lumihankeen. Aamulla se meinasi hukkua lumeen, niin syvä on kinos. Poikkeuksellista Støssä, kuulen. Usein tänne ei sada lunta lainkaan. Golf-virta. Säätiedotus lupaa muutaman päivän päästä kuutta plusastetta. Silloin jätämme hyvästit talvelle. Tuulelle emme varmasti sano näkemiin, se tuntuu kuuluvan tähän maailmankolkaan vahvasti,

Tähän maailmankolkkaan aikana ennen jotain.

Mutta nyt nautimme lumesta ja tuulesta. Yhdessä. Yhdessä lumi ja tuuli. Minä ja koira. Tämä on meidän joulumme.

Ja tuo tuolla ulkona on kotkien joulu. Nekin nauttivat. Maahan pyörteinä osuvassa tuulessa ja tuiverruksessa ne näyttävät olevansa onnellisimmillaan.

Ja minä, minäkin olen onnellisimmillani. Juuri nyt.

Jokin on palannut, tunnen.

Pilke silmäkulmassa. Sitä minä rakastan ihmisissä eniten. Sitä minä rakastan itsessäni eniten ja nyt se tuntuu palanneen. Leikkisyys ja nauru.

Pimeys alkaa laskeutua ja kotkat häviävät näköpiiristä. Ilman valoa ne eivät voi leikkiä. Leijua.

Tuulee yhä kovempaa, mutta nyt on mentävä ulos. Koiran ja itseni takia. Täytyy voida tuulettua.

Päivän viimeisen kaamosvalon turvin suuntaan katulamputtomalle tielle. Tuuli huutaa. Hetkenä minä hyvänsä se voisi repiä vaatteet päältäni ja heittää minut ojaan. Ihmemaahan.

Riisun hupun; on kuultava tarkemmin. Jumalan puhetta. Jumalan isolla tai pienellä jiillä, sama se. Jokin korkeampi voima se kuitenkin on.

Kuuntelen.

Kuulen.

* * *

Nenänpäätä ja poskia kylmää. On tullut pilkkopimeää. Minä olen menettänyt ajantajun ja seison nyt pimeässä ympärilläni synkkä musta.

Ei se mitään, minä löydän kyllä kotiin.

* * *

Puhkun ja puhisen. Kiroan. Koira vetää kovaa eteenpäin. Eikö se tajua, että minulla on täysi työ työntää itseäni tuulen läpi. Miksi sen tuntuu olevan helpompi kulkea tässä pyörivässä tuulessa? Tuuleeko koiran korkeudella hiljempaa?

Tuuleeko kotkan korkeudella kovempaa?

Tuuli ei anna periksi. Se tuntuu voittavan. Se tunkee suuhuni ja nenääni, enkä voi hengittää. Kun vihdoin avaan kotioven, se tulee. Itku.

Nyt sen piti tulla.

Ja huomenna tulevat taas kotkat. Aikana ennen jotain.

IMG_9103

Ei niistä kotkista kuvia saa otettua vaikka kuinka haluaisin. Mutta tuossa on Saukko nimeltä Anu. Se käveli minua vastaan keskellä autotietä jouluaattona, kun kuljin kotiin joulukirkosta. Auto sen perässä joutui hidastamaan vauhtiaan ja ajamaan Anun takana kunnes se hyppäsi ojaan peseytymään tässä pienessä makean veden purossa. Niin tekee Anu. Se on tämän kylän kuningatar.

Rakkautta viikonloppuun, Äm

Mainokset

Kiihkeitä naarattavia ja palvottuja taruolentoja – pallasonnea koettelemassa

Koko yö sitä on nyt jännitetty. Tuleeko ruijanpallasta? Ja jos tulee, niin kuinka iso? Olemme käyneet edellisenä päivänä laskemassa siimat merelle Arton kanssa ja nyt, vuorokausi myöhemmin, noustaan taas laivaan tarkistamaan kalasaalis. Arto on suomalainen, Støssä jo toistakymmentä vuotta asunut kalastaja – ainoa, jonka kalastuskiintiötä ministeri Aspaker ei ole vielä pitkillä kynsillään sorkkinut, sillä Arto kalastaa kakkosryhmän laivalla. Minä olen onnellinen. Meinasi jäädä koko kalareissu tältä syksyltä väliin politiikan takia. Mutta palataan nyt ensin vielä eiliseen…

IMG_7587 IMG_7598

On lauantaiaamu ja saavun kalastusrakennukselle. Siimapönttöjä nostetaan juuri laivaan. Vielä yksi pönttö mukaan Arton Lottas Fangst -laivaan. Minä. Todellinen kalastuspönttö, sillä minä olen tänään elämäni ensimmäistä kertaa kalastusaluksessa. Tänään lasketaan siimat mereen ja huomenna ne tullaan aamun valjetessa nostamaan. Siinä välissä jännitetään pallasonnea. Suurta vastuuta tästä myyttisestä pallasmenestyksestä on koetettu sälyttää minun harteilleni. Uskomuksen mukaan ruijanpallaksen pyyntiin mukaan lähtevällä naisella on tärkeä rooli: hänen pitäisi edellisenä yönä tehdä jotain juttuja, joihin naisen lisäksi liittyy joku random mies. Minä peitän korvat kämmenilläni ja hoen ”enkuuleenkuuleenkuule”, kun kippurassa räkättävä ukkolauma juttua minulle kertoo.

Paljon taikauskoa liittyy kalahommiin. Paljon uskoa taikoihin liityy myös minuun ja niihin mieshommiin… Ja paljon nämä navan alittavat jutut tuntuvat kalastajia naurattavan.

No okei. Naurattaa ne myös mua. Räkätän ukkojen kanssa ja mietin tulevaisuuttani; kuinka turmeltuneena ihmisenä tulenkaan täältä pois takaisin sivistyksen pariin.

* * *

Kun kysyttiin lähdenkö mukaan merelle, huusin tapani mukaan ”joo!” sen kummempia ajattelematta. Halusin nähdä miten itse väkertämäni siima toimii ja mistä tässä siimakalastuksessa oikeasti on kyse. Mutta viimeistään nyt astuessani laivaan tajuan, että edessä saattaa olla yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. Nyt ei olla menossa naaraamaan mitään pikkusinttejä, vaan ruijanpallasta, joka on eittämättä merten kuningatar. Potentiaalisesti siis minustakin voi tulla merten kuningatar tällä keikalla; olenhan elämäni ensimmäisellä kalareissulla ja mahdollisuus on saada niin iso vonkale, ettei sellaisia ihan joka purosta nosteta. Olen yksimielisesti päättänyt, että se minkä Arto tänään merestä nostaa on vähän niinkuin minunkin fisuni ja se lasketaan minun saaliikseni.

IMG_7652

Suristamme merelle. Taivaalla on paksuja pilviä. Tuulta on vain 4-5 metriä sekunnissa, mutta tiukasti saa horisonttia tämä kalastajanalku tuijottaa, ettei paha olo ota valtaa. Nyt ymmärrän todella hyvin miksi 12 metriä sekunnissa on merellä ehdotan rantaan jäämisen raja. Tämä on minulle jo aivan riittävästi.

Kalamies tietää oikeat kalapaikat. Niin määrätietoisesti me ajamme oikeaan kohtaan ja hidastamme laivan kulkua. Se on perimätietoa se. Yksi kalastaja löytää hyvän kala-apajan ja muut seuraavat perässä. Tänään meitä ei seuraa kukaan, kiitos kalaministerin. Nyt on mahkuja isoon settiin, ajattelen innoissani.

kalastus2

Maisemat ovat upeat, vielä pieni kangastus aurinkoakin on nähtävissä. Auringolle saa nyt heittää hyvästit ja toivoa, että tammikuun lopussa näemme taas uudelleen. Mutta nyt auringonnousuakin tärkeämpää on toivoa sormet ristissä, että ruijanpallasta saadaan. Tätä varmistaakseen Arto surraa siimaa vähän eri syvyyksille: ensin syvemmälle ja sitten vähän matalammalle kun emme voi tietää missä kala liikkuu ja miten virtaukset pyörivät.

IMG_7627 IMG_7629

Seuratessani Arton siimanlaskua mereen ajattelen Erätulilla-ohjelman Peltsiä, Suomen myyttisintä kalamiestä, ja sitä miten sillä on jotenkin aina niin huono kalaonni siinä sen ohjelmassa. Støssä vieraillessakaan ei Norjanmeri oikein avannut hanojaan.

Naurahdan.

Mulle ei käy niin.

Kohahdan.

Hitto.

Nyt on näytön paikka.

”Peltsi, I’ll kick your white little ass!”, myhäilen päätäni hitaasti ylösalas nyökyttäen ja mietin sitä yhtä verkkokalvolleni piirtynyttä kohtausta Erätulilla-ohjelmasta, jossa Peltsi juoksee mereen Støn reissullaan.

Ni. Alasti.

Sillä hetkellä taisteluhenki nostetaan oikealle tasolle. Minä haluan, että minun elämäni ensimmäisellä kalastusreissullani saan isomman kalan kuin Peltsi koskaan! Ikinä! Sitten katsotaan kuka on kuningas näissä hommissa. Olisikohan sittenkin pitänyt kuunnella niitä räkättäviä ukkoja vähän tarkemmin? Ihan vaan siksi, että olisi voinut varmistaa että kaikki mahdollinen tämän myyttisen suomalaiskalamiehen voittamisen suhteen tulisi tehtyä. Toisaalta, eipä siihen taideta paljoa vaatia. Näytöt kilpakumppanillani ovat suht heikot…

* * *

Suht heikot ovat illan saaliit minullakin sitä pallasonnen hankintaa ajatellen. Olemme jättäneet siiman merelle, puksuttaneet takaisin rantaan ja nyt jännitämme kalasaalista porukalla ruotsalaisen Ingvorin 60-vuotissynttäreillä. Näiden synttäreiden vieraskaarti koostuu lähinnä keski-iän reilusti ylittäneistä kalastajista vaimoineen.

Taikauskotoimenpiteet sikseen, päätän, ja keskityn syömiseen. Kyllä kuuskymppisetkin voivat olla hauskat. Kuuntelen paikallisen bändin soittoa ja irtaannun taas ajatuksissani jonnekin ihan muualle. It-firman pikkujouluihin tällä kertaa. Meno juhlissa on ihan sama ja soittajat lavalla näyttävät ihan it-firman firmabändiltä: bassossa se vähän harrikkahenkinen koodari, solisitina virkaintoinen ja ihan hemmetin tosissaan homman kuin homman ottava projektipäällikkö ja kitaristina firman kovin myyntitykki, se tyyppi joka tietää aina kaiken kaikesta. Omasta mielestään.

IMG_8712

Voihan sitä pallasonnea näinkin tavoitella! Ja ainakin sitä voi tavoitella viettämällä aikaa samassa seurueessa kylän pallaskuninkaan kanssa udellen häneltä kaikki pallassalaisuudet. Istun Kyrren ja hänen vaimonsa Ingridin kanssa jälkiruualla ja meillä on hauskat jutut. Muistatko Kyrren, sen kalastajan ja leirintäaueen omistajan, jonka mökillä taannoin olimme?

Jos täs kaupungis on vaa yks sheriffi, ni se on Kyrre!

kyrrensaalis

Toi on Støn pallassheriffin 207 kiloinen lätty. Kyrre on sellainen 190-senttinen jantteri, joten ihmettelepä siitä tuon kalan kokoa. Tämän lisäksi Kyrre on saanut 185-, 145- ja 130-kiloiset lärpäkkeet. Norjassa suurin kalastettu pallas oli 315 kiloa

On se pallaksen pyynti jotain ihan muuta. Ruijanpallas kiehtoo kalamiehiä, sillä se on ihan pirskatin iso kala ja esiintynyt heille aina mystisenä ja pyhänä olentona – niin kiihkeänä pyynnin kohteena kuin kunnioitettuna ja palvottuna taruolentona.

Ihan just sopivasti kuin tehty minulle ensimmäiseksi kalasaaliiksi. Ei mitään pikkusinttejä, vaan kiihkeitä naarattavia ja palvottuja taruolentoja. Salaa toivon kuitenkin, että yli satakiloista ei tällä kertaa tule. En voi muutenkaan tajuta mihin ne merestä nostettavat kalat tässä pikkupaatissa oikein laitetaan. Entäs jos painoa tulee liikaa ja me hukutaan?

IMG_7700

Ja sitten tulee sunnuntaiaamu. Nyt lähdetään testaamaan onko it-firman pikkujoulut ja kylän pallaskuninkaan vieressä istuminen tehonneet. Haemme kalatehtaalta sammion ja se vinssataan veneeseen. Tuohon meidän saaliimme laitetaan. Olen vähän epäileväinen. Entä jos tulee iso ruijanpallas, eihän se tuohon mahdu? Arto kertoo, että jos yli 100 kilon jättipallas tänään saadaan, se köytetään laivaan ja hinataan perässä. En tiedä mitä muut ajattelevat, mutta minulla on tosi vahva fiilis siitä, että laivan hinuritoiminnot ovat tänään tarpeen.

IMG_7604

Vilkutas Stølle hyvästiksi ja puksutamme merelle. Sää on eilistä kirkkaampi ja merikin rauhallisempi, uskon sen enteilevän hyvää. Laivaa ohjaa Svein, hän on kovin hiljainen. Artokin tuijottaa merta mietteissään. Taitaa jännittää. Minäkään en uskalla puhua pukahtaa sillä tämäkin voi olla joku taika, josta minä en vaan ole kuullut. Että pallakseen mentäessä on oltava hipihiljaa.

IMG_7707

Ja sitten ollaan perillä. Merellä kelluu punainen poiju, jonka sinne merkiksi jätimme. Noilla minä muuten teen Stø Boxing Clubilla vatsoja, poiju on hyvä jumppapallo. Kiristyvän vatsalihaksen lailla tunnelma veneessä sähköistyy kuin taikaiskusta. Minäkin ryntään asemiin veneen laidalle. Arto alkaa vinssata siimaa ylös merestä. Vasta nyt huomaan, että siima on aivan erilaista kuin ne joita minä olen tehnyt. Tässä on järeitä koukkuja 15 metrin välein. Niinpä tietysti, eihän 200 kiloista millään pikkukoukuilla napatakaan.

Hiljaista pitää. Siimaa nousee merestä minuutteja. Kymmeniä minuutteja. Arto ja Svein katsahatavat toisiaan ja Svein sanoo minulle, että nyt ei oikein hyvältä näytä. Minua mietityttää. Ei kalan tulemattomuus, vaan se, että minä en tiedä kuinka iso on Peltsin isoin saama kala. Puhutaanko nyt kiloista? Kymmenistä kiloista? Sadoista tuskin. Arton isoin ruijanpallas oli 69-kiloinen. Se on minuakin paljon painavampi. Oho.

IMG_7736

Sitten kalaa alkaa tulla. No, ainakin yksi. Se on keila. Norjalaiset eivät pidä sitä oikein minään, mutta olen kuullut että se on hyvää kalakeitossa. Ja että sen maksa on hyvää. Vai oliko se hyvämaksainen molva? En ole varma. Mutta nyt merestä nousee sellainenkin. Molva.

Taas tulee pitkä hiljainen kausi.

Ei mitään.

Ei vieläkään.

No…

Ei.

JA SITTEN!!!! SITTEN!!

Turska.

”Komia lätty.”, totean videokameralle.

Ja hirveän iso sellainen. Painoa sillä on noin 17 kiloa.

IMG_7757 IMG_7758 IMG_7824

En ole eläissäni nähnyt noin isoa kalaa. Tuijotan sitä suu auki. Käännän katseeni Sveiniin yrittäen hakea hänestä sellaista veljellistä intoa isosta kalasta, mutta hän näyttää tottuneen tällaisiin lättyihin. Svein suolistaa kaloja. Minulla on hirveän hyvä fiilis. On kuin olisi kotiin tullut. Minäkin osaan tuon! Suolistamisen! Me ollaan niinku samaa jengiä ja minä olen siitä tosi ylpeä. Meinaan ehdottaa Sveinille, että suolistaisin yhden kalan, mutta en uskalla. Suolistaiskohan Peltsi?

IMG_7827IMG_7748

Kalan nosto kestää yllättävän kauan. Tai meidän tapauksessamme siiman nosto. Kalaa ei juuri tule. Turskan, molvan ja keilan lisäksi yksi ruijanpallas, mutta sen ovat ravut syöneet luurangoksi eikä siitä ole iloa kellekään. Eikä se ole edes satakiloinen. Pallashuumani alkaa laantua. Olisiko sittenkin pitänyt ottaa ne ukkojen räkätykset tosissaan? Tehdä taikoja? Minähän tulin tänne voittamaan!

IMG_7813

IMG_7846

Lokit kirkuvat ympärillämme. Ne haluavat suolet ja maksat ja mahalaukut ja pernat ja nää kaikki mulle hyvin tutut kalan sisäelimet. Paha olo alkaa vallata minut. Oksettaa. Laiva on kiikkerä, sellaisiahan nämä norjalaiset kalastuspaatit ovat ja se sekoittaa tasapainoaistin. On alkanut jo hämärtää ja tuntuu, että viimeisinkin läpö pakenee. Palelee. Nyt tuo siima saisi jo loppua. Pelottaa, ettemme ehdi pois ennen pimeän tuloa. Sitten se vasta alkaakin oksettaa. Mutta en jaksa valittaa. Mitä turhista. Viime päivät ovat opettaneet minulle paljon asenteen lujuudesta.

IMG_7782

Tapitan Arton ja Sveinin työtä silmä tiukkana. Arto nostaa taas uuden kalan merestä ja Svein alkaa suolistaa sitä. Yhtäkkiä paikalle lehahtaa kotka. Sulavin liikkein se kaartaa haaskalle ja nappaa jaloillaan jonkun ison limaklöntin merestä. Meinaan kaatua takamukselleni! Se on hienointa, mitä olen koskaan nähnyt. Kun kalasaaliissa ei liiemmin ole seurattavaa, kotkat pitävät nyt meidän mielenkiintoimme yllä.

Odotan, että kotka lehahtaisi paikalle uudestaan ja nappaisi lisää sisäelimiä ja saisin napattua siitä uvan. Säästämme mehukkaimpia paloja, jotta voimme sitten heittää niitä mereen, kun kotka on taas näköpiirissä. Emme onnistu uudelleen ja valokuvat jäävät saamatta. Onneksi nyt tämä näkymä on tallentunut vahvasti verkkokalvolleni ja toivottavasti peittää nyt sen edellisen siellä pitkään pyörineen. Sen ”white little erätuli-äässin”, jota päätin nyt tällä reissulla potkia.

IMG_7860 IMG_7849

Siimat on nyt nostettu merestä ja matkatessamme kohti kotisatamaa pyydän Artoa antamaan tyhjentävän lausunnon kalasaaliista.

”Tällaista on kalastus”, hän toteaa ykskantaan.

Minä ajattelen Kimi Räikkösen tyhjentäviä lausuntoja. Aika samanlaisia Arton kanssa. Päättelen että enempiä on turha tivailla. Minun mieltäni kaihertaa riittääkö se seitsentoistakiloinen turska. Ruijanpallas jäi saamatta. Se oli lopputulos. Tällaistahan se kalastus on. Arvaamatonta. Yllätyksiä täynnä. Pallaksen sijaan meidät yllättivät kotkat, joita kaartaa näköpiirissämme seitsemän. Minulla on ollut ikimuistoisin laivamatka ikinä. Se riittää minulle.

Kunhan vain seitsentoistakiloinen turska on tarpeeksi. Nyt on vaan selvitettävä mikä kilpakumppanini isoimman saaliin paino on… Luotan itseeni. Luotan Artoon. Me on voitettu. Varmasti.

10819048_726750904090543_558816005_n 10814324_726750690757231_1530813208_n

/æm, yks onnellinen kalanainen, joka kertoo, että huomenna (ellei tuu suolistuskutsua) on luvassa vielä videota kalareissulta ja se se vasta hieno video onkin: Seittemäntoistakilon turska.

Tajunnanvirtaa päiväunien jälkeen

Luojalle kiitos päiväunista! Jos en olisi äsken ottanut tunnin nokkaunia, voi olla, että tänään ei liiemmin olisi tekstiä blogiin syntynyt.

Tänään ketuttaa. Puhtaan yksinkertaisesti ottaa pannuun. Tämä tilanne. Älä käsitä väärin, en ole yhtään epoätoivoinen tai huolissani, ainoastaan väsyneen tympääntynyt. Haluaisin vain tehdä töitä. No, tänään on kyllä lepopäivä tullut hyvin tarpeeseen, viimeisen viikon rankka työputki painaa, mutta noin yleisemmällä tasolla haluaisin, että taas huomenna lompsisin tuohon kokutustupaan ja tekisin töitä kuten tarkoitus oli.

Mutta toisin kävi. Nyt pohdin päätäni puhki mitä voisin alkaa tehdä. Olen todella yllättynyt kuinka rennosti tilanteen otan. Ehkä se johtuu, että viimeisiin vuosiin suhteutettuna tämä tuntuu kuitenkin aika pienelle. Epävarmuuttakin näemmä oppii pistämään mittasuhteisiin ja sietämään. Siitä olen kovin onnellinen tänään.

Päiväunet olivat todella makoisat. Kaamos alkaa selvästi tuntua. Tässä kun on aikaa tunnustella omaa kehoaan ja sen tuntemuksia, huomaa, että kai se ihminenkin on eläin muiden joukossa. Tuntuu, että pitäisi vetäytyä kohti talvea. Syödä ja nukkua. Välttää kaikkea turhaa ponnistelua. Olla yksin karhunkolossaan. Tänään aion tehdäkin niin. Levätä yksin kotona.

Ehdin käydä koiran kanssa lenkkeilemässä juuri ennen pimeän laskua ja rankkasateen alkua. Täällä on taas myrsky. Vaikka meidän kalastajamme Tom saisikin vielä lain puolesta kalastaa, ei sää anna periksi. Hänkään ei ole täällä moneen päivään. Perjantaihin asti on luvattu huonoa säätä.

riekko1

Tämän päivän kuvasaldo on heikohko. Tuossa on Hermanni lenkillä, se on juuri haistanut riekon.

 

Minä odotan, että viime päivien tapahtumien ja nopeiden muutosten aiheuttama myllerrys aivoissa laantuisi, ja saisin jonkin selkeän idean siitä, mitä seuraavaksi olisi hyvä tehdä. Vielä se ei tunnu onnistuvan. Mutta silti luotan. Että kaikki järjestyy oikealla tavalla. Ei sitä muuta ihminen voi. Huomaan, että kun uskallan ajatella nyt näin, vältyn valtavalta määrältä turhaa stressiä ja ahdistusta, joka voisi pahimmillaan sekoittaa pääni ja viedä voimani täysin.

Kyllä minä silti olen miettinyt tänään paljonkin, että mikä ihme tämän kaiken tarkoitus on. Jälleen kerran olen pohtinut, että miksi oikeastaan olen täällä. Siksi olisi niin tärkeää olla töissä; ettei ehtisi liikoja miettimään, antaisi vaan mennä. Koska niinä päivinä kun tekemistä on, kaikki on ihan selvää.

Tiedätkö muuten mikä on ehkä hienoin näky koskaan? Se, kun kotka leijuu ilmassa kovan tuulen kannattelematta räpsyttämättä siipiään. Sellaista näkymää minä tuijottelin tänään pitkään. Jotain maagista noissa linnuissa on. Ehkä sillä, että kotkat näyttäytyvät minulle nyt niin usein on joku tärkeä merkitys.

Täällä on pimeää ja sade ropisee kattoon. Millaista sinulla siellä on?

riekko2

Ja tuossa on se riekko. Sillä on vähän hommat sekaisin. Se on nimittäin vaihtanut jo värinsä valkoiseksi talvea varten, mutta ei raukka tajua, että lunta ei ole ja että me nähdään se vain entistä paremmin. Lintu seisoi vain paikoillaan ihan meidän lähellä, eikä liikkunut mihinkään, vaikka Hermanni haukkui ja repi hihnaa vieressä. Riekko-parka luotti siihen, että sen väri suojaisi sitä…

/Äm, sellaisella tajunnanvirralla mennään tänään

Työttömän seitinohuet kalsaripäiväsokerikännit

Jaahas. Tänään menin sitten tänne

työtön3

Norjan työvoimatoimistoon. Nyt just, jos haluat tietää, ei ole mikään maailman mieltä ylentävin olo. Vähän surkuhupaisaltahan tämä tuntuu jos ihan itsekkäästi vain itseni kannalta asiaa ajattelen. Tulin Norjaan töihin, tein töitä kaksi viikkoa, jäin työttömäksi ja menin työkkäriin. Kun tiedät tarinaani vähän taaksepäin, ymmärrät ehkä miksi harmittaa. Kun sitä oli tänne tulleessaan ajatellut että vihdoin elämässä on joku varmaa hetken eteenpäin.

työtön2

Ni. Ei ollu. Mutta minkäs teet. Joihinkin asioihin elämässä ei vain voi vaikuttaa.

Yritin kuitenkin ottaa sinulle sellaisen mahdollisimman ankean työttömyyskuvan. Vähän niinku kurjuutta maksimoidakseni.

työtön1

Eipä tuo nyt oikeastaan sen kummemmalta näytä kuin minä minä tahansa muunakaan päivänä. Joka päivä yhtä ankea tai hohdokas, päätä sinä kumpi. Nyt puitteet vaan ovat työvoimatoimistossa. Ehkä on parempi olla ajattelematta nyt asiaa sen enempää. Työkkärissä käynnin lisäksi olen siivonnut koko aamun ja siivous yhdistettynä viimeisten päivien kovaan työtahtiin meinaa nujertaa kropan. Väsyttää ja väsyneenä ei kannata liikaa miettiä. Katsellaan taas huomenna.

Onneksi on kaksi tilannetta lieventävää asianhaaraa:

1. irtokarkkipussi, jolla aion kohta vetää seitinohuet sokerihumalat
2. kotkapari, joka äsken auringonlaskulla Hermannin kanssa lenkiltä palatessamme lensi vain muutaman metrin korkeudelta päältämme vuorille. Jumalaut’ se näky ja tunne, kun kotkat humauttavat siipiään ihan pään yläpuolella, se jos joku kumoaa kaiken surkeuden. Sen hienompaa ei ole. Luontoa mahtavampaa ei ole, vaikka se luonto sitten joskus aiheuttaisikin oman työttömyyden.

En saanut kotkista kuvaa, joten tässä sinulle kuva karkkipussistani

irtokarkki

/Ämmä, kohta seitinohuissa kalsaripäiväsokerikänneissä

 

Väsymyksen väärti

Kyllähän minä ihan vähän haaveilen siitä. Että olisi perjantai ja viikonloppu alkamassa. Viisi yli kymmentuntista päivää putkeen siimankoukutustöitä tuntuu. Tämä on fyysisesti valtavan rankkaa työtä. En olisi voinut uskoa kuinka koville se ottaa. Väsyttää vietävästi ja jokaista jalan lihasta särkee. Kello ei ole edes iltaseitsemää ja tekisi mieli mennä nukkumaan. Keho vaatii lepoa ja hiilihydraatteja, sen olen huomannut viime päivinä.

Täällä ei kai tunneta sellaisia käsitteitä kuin ”loma” tai ”viikonloppu”. Niiden sijaan ”myrsky” tarkoittaa meille hengähdysaikaa. Tänään kalastajat eivät lähde merelle, eivät ehkä huomennakaan. Tuulta on liikaa. Ehkä keskiviikkona minulla on vapaapäivä. On tunnustettava, että se tulee tarpeeseen. Taitaa viedä oman aikansa ennen kuin keho ja mieli tottuvat tällaiseen työhön. Vaikka minulla ne ovat lujaa tekoa, nyt otetaan naisesta mittaa. Voimille tämä käy.

Mutta sitten taas toisaalta. Tämä on kaiken väsymyksen väärti

kotkalentää

Kotka lenteli tänään koukutustupamme yllä. Kuvasin sen tuvan ikkunasta. Tämän voimalla jaksan taas.

Hyvää yötä, rakkaat ihmiset!

 

 

Kotkapariskunnan raukea rauha

Huomenta! Siis HUOMENTA!!!!!

Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit tänään kun heräsit?

Minä näin tämän!

IMG_6906

Kotkapariskunta istumassa rauhassa omalla kalliollaan. Siinä ne ovat mietiskelleet koko aamun. Paikallaan. Vierekkäin. Yleensä niitä on vain yksi. Mutta nyt, kun myrsky on laantunut, ne ovat molemmat kotona. Ehkä isäkotka on ollut myrskyhommissa viime päivät.

IMG_6922

 

kotkapari

Täällä näyttää tänään tältä ja minä meinaan seota. Taas.

IMG_6889

IMG_6919

Joka hemmetin päivä olen onnellisempi. Varmempi. Että maailma antaa, kun uskaltaa ottaa vastaan.

IMG_6914

Støssä on edelleen lunta. Illalla oli ihan jouluolo. Raukea rauha. Rauhallinen onni. Onnellinen kiitos. Kiitollinen mieli.

Kaikkea kaunista päivääsi! Minä olen lähdössä (mikä säät vaan sallivat) tänään vähän vaeltelemaan ja yöksi erämökille.

 

 

Kotka, kettu, koira, kuvia ja kokemuksia

Tuijotan keittiön ikkunasta ulos. Støssä sataa. Tuosta suoraan kun katson, näen tämän

kotka

Se on kotka! Voitko ymmärtää? Kotka suoraan keittiöni ikkunasta bongattuna. En ole koskaan nähnyt kotkaa luonnossa. Tämä kuva on otettu eilen, mutta siellä se lintu seisoo passissa edelleen sateesta huolimatta. Vartioi Støtä ja sen asukkaita. Minuakin! Ja Herra Hermannia, joka on mennä sekaisin näistä luonnon ihmeistä. Eilen näimme ketun, mutta sitä en saanut ikuistettua kameralle. Jos olisin Herran päästänyt vapaaksi, se olisi varmasti järjestänyt kuvausmahdollisuuden… Minun pikku ketunmetsästjäni.

Tuo on muuten varmaan ensimmäinen koskaan ottamani kunnon luontokuva. Vielä täytyy vähän harjoitella kuvaamista, mutta siihen täällä varmasti on aikaa.

kotka2

Fiilis on vähän hassu. En oikein tiedä mitä tehdä; rytmi on ihan hukassa. Eilen pidin totaalisen lepopäivän. Katsoin vain leffoja NRK:n netti-tv:stä ja söin suklaata. Suomalaisia oli eilen saunomassa yhdessä, mutta minä päätin jäädä rauhassa yksin kotiin. Huomasin kaipaavani sitä kovasti, sillä täällä tahti on ollut reipas, ja yksinolo tekee välillä todella hyvää. Minäkin, joka olen hyvin seurallinen ja ihmisiä rakastava tyyppi, kaipaan paljon tilaa olla yksin. Täällä saa olla sen suhteen tarkkana. Olin suorastaan yllättynyt, miten paljon täällä ihmiset pitävät yhtä. Ja minullakin on sellainen jännä ristiriitainen tilanne, että haluaisin pian tutustua kaikkiin ihmisiin, mutta sitten samalla huomaan kuinka väsyttävää se on.

Toissa iltana istuimme pitkään suomalaisen Kilinän luona, hän teki meille ihanan poroillallisen.

kilinäillallinen kilnäillallinen2

Nyt on kuulunut huhua, että Lofoottien Tomppa, minun kalastajani, olisi lähdössä tänään merelle. Se tarkoittaisi töitä huomisille. Syöttejä on oltavana valmiina kalastajan lähtöä varten. Toivon, että hommiin päästäisiin pian, niin saisi taas harjoiteltua työtä. Vie oman aikansa ennen kuin siinä oppii riittävän nopeaksi.

Tänään olin ajatellut mennä kuvaamaan lisää ympäristöä, mutta tuo sade ei oikein tee oikeutusta maisemille. Minulla on nyt kaksi asiaa, jotka haluan esitellä sinulle pian kuvin: tämä kotikyläni ja työni! Luulen, että ensi viikolla siihen on mahdollisuus. Olisi niin paljon kuvattavaa, enkä tiedä mitä sinulle ensimmäisenä näyttäisin.

Ehkä pääset fiilikseen mukaan myös näin. Että kuvia ja ajatuksia tulee vähän miten sattuu ja tajunnanvirtana. Kyllä minä vielä joku päivä saan aikaiseksi jotain jäsennellympää.

/Ämmä, joka saattaa kohta rykäistä Stø Boxing Clubille