Facebookissa on viime päivinä levinnyt tiuhaan tahtiin Helsingin Sanomien juttu riippuvuuksista. Minäkin klikkasin linkin auki ja aloin lukea Jani Kaaron pohdintaa siitä kuinka addiktiot syntyvät vääränlaisen sosiaalisen ympäristön kuihduttaman mielen seurauksena – korvikkeena ”hengen köyhyydelle”.

Juttua lukiessani hiki alkoi puskea pintaan ja virrata pitkin ohimoitani…

Siinä kerrottiin rotilla tehdyista huumekokeista eri ympäristöissä: ”…jos rotat saavat elää luontaista ja lajityypillistä elämää omassa sosiaalisessa yhteisössään ne eivät a) osoita kiinnostusta päihteisiin ja b) eivät addiktoidu odotetulla tavalla huumeisiin, jotka toisessa kontekstissa olisivat niille erittäin addiktoivia…” Ja sitten sovelletaan rottakokeen oppeja ihmisiin: ”Erilaiset addiktiot ovat ihmisten tapa sopeutua juurettomuuteen; elämään vailla oman sosiaalisen ryhmä lohtua. Riippuvuus ei ole pelkästään yksilön mielihyvän tavoittelua tai pakoa todellisuudesta, vaan pyrkimys löytää jokin korvike sille sosiaaliselle yhteisölle, joka häneltä on otettu pois tai jota hän ei koskaan saanut.”

Ja sitten se iski tajuntaani: minähän olen addikti!

Minä olen ollut addikti ja riippuvuuteni syntyi turvaksi juurettomuudessani. Minun riippuvuuteni ei ollut mikään aine, vaan toinen ihminen. Ruotsissa menetin oman sosiaalisen ympäristön; sen tärkeän oman elinpiirin töineen ja tekemisineen, johon olin kotimaassani tottunut. Ja kun tuo ympäristö hävisi minulta, enkä pystynyt yrityksistäni huolimatta rakentamaan samanlaista tilalle, suuntasin tarpeeni kuulua johonkin sekä tulla nähdyksi ja kuulluksi toiseen ihmiseen. Halusin rakentaa tästä pikkuyhteisöstämme oman turvapaikkani, oman kotini, mutta tulinkin siitä riippuvaiseksi. Tämä aihe on sen verran arka ja yksityinen, että tämä on nyt kaikki, mitä haluan asiasta sanoa. Enkä usko kirjoittavani siitä jatkosskaan paljon tämän enempää – mutta jaan tämän pienen ajatuksen, sillä olen oivalluksestani ylpeä ja toivon, että se voisi auttaa jotain muutakin ihmistä hahmottamaan omaa elämäänsä. Kaltaiselleni ”itsenäiselle naiselle” kun tällaisen puolen löytäminen itsestään ja sen tunnustaminen on aika vaikeaa.

Vaikean asiasta tekee myös se, että riippuvuudesta on usein vaikea päästä irti. Kuten Hesarin jutussa todetaan: ”Tämä ”kodin” tunne on tärkeä syy siinä, miksi addiktioista luopuminen on monille niin vaikeaa; siinä ihminen joutuu hylkäämään elämäntavan ja yhteisön, jonka hän on tuntenut omakseen… Miten hän koskaan pärjäisi sen ulkopuolella?”

Mutta tiedättekö; kyllä hän pärjää! Koska hän on hemmetin fiksu muija, ja vielä fiksumpi kaiken tämän jälkeen!

/Maija, stronger than yesterday!