Kiitollisuusnorsu

Olen pommittanut teitä tänään Facebookin MaiLife-ryhmässä ja Instagramissa kuvilla, sillä tänään on merkityksellinen päivä.

Minulla on nimipäivä. Se ei ole millään tavoin merkityksellistä itsessään. Mutta tämä on merkityksellistä: Joskus noin kolmekymmentä vuotta sitten, kauan sitten 80-luvulla minä sain äidiltäni nimipäivälahjan. Se oli sellainen pussukka, jossa oli kaikenlaista pikkutyttöä innostavaa tilpehööriä. Kaikkien muitten pikkuesineiden joukossa oli pikkuruinen posliininen norsu. En tiedä miksi, mutta jostain syystä se norsu sai minut ihan valtavan onnelliseksi. Ja edelleen, jok’ikisenä nimipäivänäni heinäkuun toisena minun mieleeni muistuu tuo tilpehööripussukka, pikkunorsu ja se valtava onnellisuuden tunne, jota koin.

Olen miettinyt tänään paljon kiitollisuutta. Sitä, kuinka merkityksellisiä pienet asiat ja tapahtumat meille voivat olla sekä miten pienen pienistä teoista syntyy suurin kiitollisuus, sellainen viaton lapsen kaltainen onni ja innostus. Sen kun muistaisi joka päivä; innostua ja iloita lapsen lailla.

Elämän melskeessä tuo posliininen norsu katosi jonnekin. Mutta kuten jokaisena nimipäivänäni, myös tänään aamulla minä muistin sen. Tämän inspiroimana postasin aamulla ensimmäisen kuvan tarinani siivittämänä. Tämän

np2

Ja sitten. Vain muutama tunti aamuisen kuvani ja tarinani julkaistuani minä sain lahjan eräältä upealta blogini lukijalta, josta on tullut minulle viime kuukausina uusi ystävä! Tämän

np1

Hän oli nähnyt kuvani ja päättänyt ostaa minulle tämän kivestä hiotun norsun. Voit arvata reaktioni, kun tämän sain?! Riemu, ilo, käsittämätön kiitollisuus. Söimme lounasjäätelöitä puistossa ja minä olin niin iloinen tästä yllättävästä huomionosoituksesta, että kierin innoissani nurmikkoa pitkin. Ja tietysti, postasin kuvan kaikkien nähtäväksi 🙂

Tästä tuli juuri suurin aarteeni, joka saa muistuttaa minulle tästedes joka päivä siitä mikä on elämässä tärkeintä. Kiitollisuus.

Ystävät rakkaat: kiitollisuuden aiheita on kaikkialla, emmekö tänään jokainen voisi koettaa bongata niistä mahdollisimman monta? Minä aloitan kiittämällä kaikista ystävistä, joita tämän kuluneen vuoden aikana olen saanut elämääni. Blogini on ollut tärkeä kanava näihin uusiin ihmiskohtaamisiin. Se on auttanut meitä yhdistymään ja jakamaan ajatuksiamme. Se on upeinta, mitä saattaa olla!

Kauneutta ja kiitollisuutta päivääsi, rakkaani! Ja onnea kaikille Ämmille!

/Äm

Ps. Muistathan tulla tykkäämään MaiLifen Facebook-ryhmästä ja seuraamaan minua Instagramissa. Niistä löytyy myös kuvia ja materiaalia, jotka eivät blogiini päädy.

Piutpaut Ruotsille ja menneisyydelle!

Salli mun hehkuttaa! Siis ihan toden teolla heiluttaa käsiä ilmassa ja huutaa ”wootwoot” Sillä, niin kuin tiedät, ei ole itsestään selvää, että ylipäänsä pystyn hehkuttamaan mitään kaiken vuodenvaihteen elämänhärdellin jälkeen. Ni, anna mä nyt vedän ja kunnolla, vaikka tämä onnensa hehkuttaminen ei varmaan ole hyväksyttävää jollain kansallisella mittarilla. Mutta aion tehdä, kuten ihana ystäväni Fatbardhe Hetemaj tulevan sunnuntain HelsinkiRealin jaksossa kehottaa meitä suomalaisia tekemään; ihan rohkeasti kehumaan itseään. Nyt nääs näitä hehkutuksen aiheita pompsahtaa elämään yksi toisensa jälkeen ja voin sanoa, että tänään – juuri tänään, tässä ja nyt – olen ihan valtavan onnellinen, että olen… no, tänään tässä ja nyt. Pari kuukautta sitten halusin vain takaisin Ruotsiin turvalliseen elämääni rakastamani miehen kainaloon, mutta tänään… ei vois vähempää kiinnosta!

Jos yhden asian tämä minun tarinani voi sinulle opettaa, niin se on se, että vaikka jotkut tapahtumat elämässä tuntuvat epäoikeudenmukaisilta ja vääriltä tai satuttavat kovasti, niille kaikille on tarkoituksensa. Usko minua! Usko kun hehkutan! Muistatko kun joulukuussa pohdin elämän johdatusta? Tämä blogini tässä linkin takana. Kun haistattelin piutpaut johdatukselle; mikään ei mennyt silloin kuten toivoin ja suunnittelin enkä voinut ymmärtää missä oli vika. No, let me tell ya, se oli hemmetti JOHDATUSTA sekin! Koska olin väärässä paikassa – sitä en vain silloin itse tiedostanut tai myöntänyt itselleni!

sydämet

Ja nyt minä haistatan piutpaut sille väärälle paikalle, menneisyydelle. Sillä kun on oikeassa paikassa, tapahtuu oikeita asioita. Sen voin tässä hehkutukseni lomassa vakuuttaa. Elämä on ihan **tun jees just nyt! Ja parempaa on koko ajan luvassa.

Tänään tunnen itseni todella etuoikeutetuksi. Olen saanut viettää etätyöpäivää kotona, ja aamulla sain tiedon, että MaiLife on noteerattu osaksi Sanomalehtien liiton mediakasvatusta. Sitten iltapäivän vietän etuoikeutetuksi esikoiskirjailija Jenniemilian kirjapiirissä, jossa valikoitu joukko toimittajia ja bloggareita pääsee lukemaan hänen kirjansa Rakastan, siis olen  ja käymään kuuden viikon kurssin hänen ohjauksessaan. Olen terve ja sain vetää kunnon treenin ihanalla salilla, jossa ei ole muita naisia kuin minä ja monta miestä (kyllä, se se vasta etuoikeutettua on!)! Ja kaiken kukkuraksi saan tällaisen lahjapaketin:

bild 1

Jokanaisen unelma: kassillinen koruja Glitteristä! Ni, wootwoot, kädet ilmaan! Rankkasateen jälkeen tulee aurinko. Se on fakta. Usko mua!

bild 2

/Maija, piupau!

Kuinka kiitollinen pitää olla kun ei siltä tunnu?

Äitini soitti. Kertoi veljestäni, joka on Afrikassa vapaaehtoistyössä. Hän kävi vierailulla paikallisen perheen luona tervehtimässä työkaverinsa Plan-kummilasta. Perhe on köyhä, heillä on vain pari kanaa ja yksi kukko toimeentulonsa turvana. Juuri edellisenä yönä ennen veljeni vierailua yksi kanoista on varastettu. Perhe on syvästi peloissaan ja huolissaan, sillä heidän koko elämänsä on nyt vaakalaudalla. Yhden kanan tähden! Varkaudesta tietämättömänä veljeni tuo mukanaan tuliaisina elintarvikkeita; kaikkea sellaista, mistä tämä perhe on aiemmin pystynyt vain unelmoimaan. Perhe on niin kiitollinen kaikista saamistaan lahjoista, että ojentavat yhden kanoistaan veljelleni kiitoslahjaksi. Vaikka heiltä on juuri varastettu yksi kana, he haluavat antaa toisen hänelle osoituksena kiitollisuudestaan!

Mikä ajoitus! Kirjoitin tähän aluksi, että suorastaan surkuhupaisa, mutta nyt luetuani lauseen se ei tunnu yhtään oikealta. En tiedä mikä on oikea sana kuvaamaan ajatuksiani. Minä vain itken. Olen koko päivän vältellyt blogin kirjoittamista siksi että minulla on tänään maailman paskin päivä. Päätä särkee julmetusti, kaikki harmittaa ja itkettää. Tuntuu taas lohduttomalta, enkä pystyisi tänään kirjoittamaan muusta kuin pahasta olostani. Ja samalla mielessäni on pyörinyt se aiemmin syksyllä saamani palaute, jossa kysyttiin miksi valitan ja syydän itsesäälipaskaa niskaani, vaikka minulla on oikeasti kaikki hyvin ja jollain toisella asiat ovat paljon huonommin. Ja sitten tuli tuo äitini puhelu. Itken, ja yritän vain miettiä suloista Tuna-koiraa, joka sai minut aamulla hymyilemään. Mutta itken vain enemmän…

tuna3

@tunameltsyourheart

Välttelen kirjoittamista, koska en tiedä mitä on hyväksyttävää kirjoittaa: pitääkö minun todella hehkuttaa kiitollisuutta ja onnellisuutta silloin, kun siltä ei oikeasti tunnu, sillä jollain toisella asiat ovat paljon huonommin? Kuinka aito saan olla tunteitteni kanssa ja kuinka rehellisesti niistä kirjoittaa tietäen, että nämä ovat kuitenkin aika pieniä huolia? Kuinka huono ihminen olen, kun valitan päänsärkyäni tai sitä että tililläni ei ole euroa tai kruunuakaan rahaa eikä minulla työtä, kun jossain muualla asiat ovat paljon huonommin? Kun samalla tuntuu aika epärehelliseltä kieltää omat tunteensa ja keksiä jotain positiivista kirjoitettavaa. Minä olen kuitenkin tässä ja nyt ja tunnen nämä tunteet tässä ja nyt. Kuinka onnellinen ja kiitollinen minun pitää olla, vaikka se tuntuisikin esittämiseltä? Kuinka sallittuja ovat minun omat pienet tunteeni, vaikka ne maailman mittakaavassa eivät olisikaan kovin suuria?

Nyt on vain niin syyllinen ja syntinen olo! Miten kehtaan edes ajatella omia huoliani, kun toisella puolella maapalloa köyhä perhe osoittaa kiitollisuuttaan veljelleni antamalla hänelle arvokkaimman omaisuutensa! Mutta en voi näille ajatuksille mitään. Onko minulla oikeus tuntea näin?

asscrack

/Maija, kirjoittaen tästäkin eteenpäin omista aidoista tunteistaan

Lahja anopille

Toivotaan, että anoppi ei ehdi lukea tätä ennen iltaa, jolloin tapaamme hänen kanssaan. Etten paljasta salaisuutta. Hänellä on tänään syntymäpäivä ja minä, ihana miniä, kävin palavereiden välissä ostamassa hänelle syntymäpäivälahjaksi My Beautu Day -lahjakortin ihanaan Helsinki Day Spahan. Peukut pystyyn, että hemmottelulahja on mieluinen. Itse olisin voinut jäädä myös ottamaan jonkun hoidon… Mutta jääköön se toiseen kertaan. Nyt vuorossa uusi kahvila, uusi mielenkiintoinen palaveri!

20131014-162814.jpg