Lahden jälkeinen tyhjyys

Minä oon kyllä pikkuisen pihalla nyt. Ei oikein irtoa.

Hirveän vaikea on kuvailla sitä tunnetta, joka syntyy joka ikinen kerta, kun palaa intensiiviseltä työkeikalta kotiin – etenkin kun se värittyy flunssan ja polvivamman sumentamalla sekamelskalla. Olen edelleen kovin kipeä.

Tunne on jotain hämmennyksen, innostuksen, väsymyksen, kiitollisuuden ja tyhjyyden täyttämää myllerrystä. Näin käy, kun yhtäkkiä kaikki hälinä ympärillä laantuu, eikä ole ihmisten silmäparien tuijottamana ja löytää itsensä taas omista nurkistaan. Ihanaa, mutta samalla kovin pysäyttävää.

Lahden työkeikka, siis työ juontajana hiihdon MM-kisoissa, oli minulle tietysti odotettu juttu. Vedenjakaja, sanoisin jopa. Kaiken vamma-arkeni ja kuntoukseni keskellä se oli sellainen mittapuu, jota odotin. Siihen tietyllä tapaa päättyi vamma-aikani ja pääsin testaamaan työkuntoni. Kuntoutus keskittyi siihen, että olisin kunnossa Lahdessa, jopa leikkaukseni oli ajoitettu sen mukaan. Välillä todella jännitti, olisinko riittävässä kunnossa, mutta kuin ihmeen kaupalla (ja kovalla työllä) kunto oli oikein hyvä. Mutta nyt kaikki tietysti kasaantuu. Voimat ylipäänsä ovat olleet vähäiset ja vastustuskyky alhainen, joten flunssa pääsi iskemään pahasti ja nyt on hetki palauduttava.

Lahti oli sanalla sanottuna upea. Hienot MM-kisat, joissa sain toimia juontajana. Upea matka on kuljettu ja palkitsevaa työtä on saanut tehdä hienossa seurassa kuluneiden parin viikon aikana.

Nyt matka suuntaa kohti uusia seikkauiluja. Ehkä siksikin oloni on hämmentynyt, sillä en vielä tiedä mitä ne ovat. Lahden keikka oli selkeä, aikataulutettu piste elämässäni, jossa pitkään edessä on muutoin ollut vain epätietoisuutta. Ja nyt ihmetellään hetki taas. Luvassa on hienoja juttuja, sen tiedän, ja voin nyt jo sanoa.

Mutta nyt minä lepään vielä tämän päivän, kunto ei anna muuta myöten.

Tällaiselta(kin) maailmani näytti Lahdessa

Näkymä päätyöpaikkani, Salppurin Salonki VIP-tilojen ikkunasta. Paraatipaikat noin niinku mäkihypyfanille.

Muutamana iltana juonsin myös tällä juhla-areenan lavalla.

Ja Lahden Hiihtomuseon seinältä löytyi tuttu tyyppi. Elämäni yksi suurimmista saavutuksista päästä urheilijana museon seinälle! Elämä on.

Vakavaa analyysiä mäkihypystä Toni Niemisen kanssa.

Mietaa on niin iso, että hän sai pitää haastatteluissa mikkinsä itse 😀

On etuoikeutettu olo, sillä pääsin haastattelemaan legendaarisia suomalaisia hiihtohahmoja. Tässä kohta 80-vuotta täyttävä hiihtovalmentaja Immo Kuutsa. Näiden kuvissa näkyvien ihmisten kanssa majoituimme myös samassa hotellissa vierekkäissä huoneissa ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Miten mielenkiintoisia keskusteluja pääsinkään heidän kanssaan käymään!

Mainokset

Naisflunssassa kohti uutta päivää

Hiphei! Työn ja eilisten kultajuhlien vilskeessä suhisevat nämä päivät Lahdessa. Tänään on vähän myöhäisempi lähtö juontohommiin, joten ehdin jopa ajatella blogia hetken.

Tällaiset työputket imaisevat hassulla tavalla sisäänsä. Täällä eletään varsinaisessa kisakuplassa, ja tuntuu välillä, että muu maailma ympärillä hämärtyy. Hiihtolajit täyttävät ajatukset ja ote on kiinni tapahtumissa kisa-alueella. Aamut alkavat ajatellen edellisen päivän kisatapahtumia ja valmistautumista uuden päivän koetoksiin. Hauskaa, miten ihmisestä kuoriutuu nopeasti varsinainen asiantuntija, kun on elänyt jonkin aikaa vain ajatellen ja nähden urheilu- ja urheilija-aiheisia asioita. Mutta tällaista tämä työ on parhaimmillaan; intensiivistä ja mukaansatempaavaa. Luulen, että tarkempia analyyseja minulta näistä kuluneista viikoista kannattaa odottaa vasta, kun pääsen takaisin kotiin.

Nyt minä olen näin. Tämä on normaaliksi muuttunut aamunäkymäni.

img_5400

Makaan mahdollisimman pitkään vaaka-asennossa, jalat kohotettuna, ja käymässä läpi päivän matskuja sekä haastatteluja. Tänään tosin polvivamma jää kakkoseksi: minulla on NAISflunssa. Tarkoittaa siis sitä, että kamala kuume, kurkkukipu, yskä ja nuha, mutta kaikki elämä ja työt ja muu mahdollinen hoidetaan kuin ei olisi mitään vialla. Koska nainenhan ei flunssaan kaadu. Toisin kuin miehet. Se miesflunssa onkin sitten ihan käänteinen tauti.

Iloa torstaihin! Se on toivoa täynnä myös Lahdessa.

/Äm

 

 

Hiihtäjäeliölaji – luontodokumentti mystisestä hiihtästä

Vauhdikkaasti kulkevat päivät Lahdessa. Tänään on ollut kisoissa välipäivä, siis vapaapäivä minulle, ja olen ehtinyt tehdä sinulle pienen koosteen tärkeimmistä.

Nääs hiihtäjistä.

Koska mä nyt olen työkeikalla Lahden MM-hiihdoissa, olen päässyt tekemään läheistä tuttavuutta jos jonkinlaisen hiihtäjän kanssa. On siis aika luontodokumentin. Lähdin hiihtäjäeliölajin jäljille, ja koetin selvittää tämän kansalliseläimemme ikiaikaisen mysteerin. Yhtään hiihtäjää ei ole vahingoitettu tämän dokumentin tuotannossa… Kovin paljoo ainakaan.

 

Tämän ja muun erikoisen infon lähteille pääset myös jatkossa, kun tilaat Youtube-kanavani.

Nurua alkavaan viikkoon!

/äm

Tamppaajaukot

Lahes on huippumeno. Kisat on polkaistu käyntiin, ja fiilis paranee päivä päivältä. Se mikä kenties ei parane, vaan kulkee vähän alamäkeä, on tämä halvatun koipi. Seisominen ja kävely saavat sen turpoamaan illaksi varsinaiseksi palloksi.

Iltaisin minä toivon, että yön aikana minullekin tehtäisiin näin

img_5395

Tällaiset tamppaajat tasoittavat suksineen mäkihyppymäen alastulorinteen kisojen välillä. Se on hauskaa katsottavaa.

 

Että yön aikana tuollaiset pikku tamppaajaukot tulisivat tasoittamaan jalan kuntoon seuraavaa päivää varten – tänä aamuna kun totesin, ettei edes yö riittänyt täysin polven palautumiseen.

Mutta polvesta viis, Lahdessa aurinko paistaa ja työnteko maistuu.

Viikonloppuja, villikot!

/Äm

Laskeutuminen Lahteen

Piuhat alkaa olla iltayhdeksältä jo aika lyhyet. Olen laskeutunut onnellisesti Lahteen. Varsinainen vilinäpäivä takana, ja äsken, asettuessani hotellin sängylle makaamaan, totesin, että tänään on enää urha yrittää tehdä mitään älyllistä. Tänään aamulla kävin tekemässä spiikkaustyökeikkani (joka muuten sujui täydellisesti, eilen päivittelemäni ”on an adventuret”kin soljahtivat kuin sylkeä vaan) ja uppouduin studiokopissa niin syvälle äänityöhön sekä duunitekstieni ilmaisuun, että tuntuu, että jo puolen päivän aikaan olin älyllisesti tyhjentänyt pakan.

Olen päivän aikana kävellyt aikamoisen määrän, eniten koko viiteen kuukauteen, ja nyt hieman soimaan itseäni siitä. Voimia pitäisi säästää, sillä huomenna alkavat työt täällä. Veikkaanpa, että seuraavat 1,5 viikkoa täällä vierähtävät siten, että työpäivän päättyessä vetäydyn suoraan tälle sängylle eikä minua juuri muissa menoissa näy.

Nyt on siis levättävä.

16879943_10154772613574457_1432008504_o

Kuten kunnon urheilijalla konsanaan, kaikki tällä kaudella on tähdännyt tähän. Pääkisa, niinku. Kun polvivammani vakavuus syksyllä selvisi, ensimmäinen asia, jota ajattelin, olivat nämä kisat ja huolehdin kuinka tämän keikan kävisi. Tilaisuus on niin ainutlaatuinen, että en voinut nähdä mahdollisuutta siihen, että joutuisin tämänkin työkeikan siirtämään.

Siksi polvileikkaus ajoitettiin tarkkaan ja viime kuukaudet on tehty kovaa kuntoutusta – kaikki tämä nämä Suomen 100-vuotisjuhlien maailmanmestaruuskisat mielessä pitäen, jotta pääsisin tänne töihin. Ja nyt olen mestoilla kahdella jalalla valmiina antamaan kaikkeni kisayleisölle (mut älä pelkää, en kuiteskaan hyppää vielä mäkeä, enkä nyt edes pukeudu mäkihyppypukuun).  Olo on suht nostalginen. Jos suoraan tunnustan, en ihan aina uskonut tämän polviprosessin varrella, että olisin tässä juuri nyt. Mut onneks oon. Lahes on hyvä olla. Ainakin seuraavat 1,5 viikkoa.

/Äm

Ps. Nyt vähän naurattaa. Kirjoitellessani tätä tekstiä, oven takaa käytävältä kuului kovaa mekkalaa – pakko tunnustaa, että hieman ärsytti, kun joku mies kilkatti ja kalkatti niin kovaa. Sitten jäin kuuntelemaan tarkemmin; Juha Mietohan se siellä jutteli tutuin tulisin tuntein jonkun ihmisen kanssa.

 

Otan lähdön seikkailuun

Se on kuulkaas sellainen vilinä täällä tönössä, jota joskus olen vammaistuvaksikin kutsunut, että ei ole hetkeen nähty. Voisinpa jopa sanoa nyt niin, että vähitellen alkaa elämä voittaa.

Erityisesti siksi, että huomenna pääsen hetkeksi pois näiden seinien sisältä ja vaihtamaan maisemaa. Muutan hetkeksi Lahteen – niin, kun nyt vielä ei esimerkiksi Bahamalle voi lähteä. On aika Lahden MM-hiihtojen, ja minun työt siellä starttaavat torstaina. Olo on tavallaan vähän sekavakin, tästä tuvasta kun on tullut niin tuttu ja turvallinen vamma-aikojeni saatossa. Mutta varmasti juuri siksi parasta on päästä nyt pois ihmisten keskelle ja innostavien töiden pariin. Hyvin tervetullut on ajatus siitä, että elämässä olisi jotain muutakin sisältöä kuin polvi.

Tosin polvi elämäni sisältönä on tällä hetkellä kummallisella tavalla jopa innostava asia. Tänään oli taas fysioterapia, ja sen lisäksi, että kävelin takaperin juoksumatolla, sain ensimmäistä kertaa kunnon punan kasvoille ja lämmön pintaan, kun teimme erilaisia harjotteita kuntosalilla. Nyt voin ylpeänä todeta, että luotto polveen on saavutettu, ja uskallan jo tehdä sillä monenlaisia asioita. Keho vain on harmillisesti kovin hukassa, ja ihmisen keholle normaalitkin asiat tuntuvat kovin vaikeilta. Tätä minä jaksan aina ihmetellä ja harmitella, mutta on kai vain luonnollista, että viisi kuukautta maattua ote omaan olemiseen häviää. Nyt hahmotan kehoani pala kerrallaan ja koetan saada sen vähitellen tekemään erilaisia asioita.

Maailmaa ja aikaa minä hahmotan puolestaan fysioterapian kautta. Tuntuu, että havahdun päivien vilinään ja elämän etenemiseen aina astuessani fysioterapiakeskuksen ovesta sisään. Se on jonkinlainen mittapaalu elämässäni nyt. Viikot ja kuukaudet ovat vierähtäneet kummallisen nopeasti, ja aina minä havadun olevani fysioterapeutilla.

Mutta huomisesta eteenpäin karavaani vierähtää siis Lahteen ja raportoin sieltä seuraavan vajan parin viikon ajan. Ennen lähtöä, käyn vielä aamulla studiolla tekemässä asiakkaalle spiikkaustyön – englanniksi lunnollisesti. Tämän kerron siksi, että minulla ei ole muita kuvia elämästäni viime päiviltä kuin tämä

img_5326

Siinä on lyhyt, mutta niin piinaava pätkä suhteellisen pitkästä voice-over-työstä. Miten vaikea voi olla sanoa ”taken off on an adventure” ketterästi keskellä lausetta? Kokeilepa iltasi ratoksi!

Mutta nyt minä otan lähdön seikkailuun, täältä tullaan Lahti!

/Äm, joka viimeiseen asti yrittää vältellä pakkaamisen aloittamista

 

 

Hiihtohenkinen Putous-show – rohkea markkinoija voittaa aina!

Sinä olet nähnyt minut mäkihyppypukuun pukeutuneena pyörimässä ympäri Suomen läpi kesän ja syksyn, mutta mitä oikeastaan on ollut meneillään? Tänään, kun olen taputellut pakettiin tältä osin viimeisen keikkani maailman parhaana mäkihyppääjänä, Lumitykkinä, ja olo on kovin ylpeä sekä nostalginen tästä matkasta, kerron sinulle nyt omin sanoin…

* * *

VIIME KEVÄÄNÄ LAHTI2017-organisaatiossa keksittiin: käännetään perinteisten, tarjouksiaan paikallaan jakavien promopisteiden ajatus päälaelleen. Pätettiin laittaa promo liikkeelle kansan pariin, ja satsata siihen, että se näkyy ja kuuluu. Luotiin mielenkiintoinen konsepti ja uskottiin rohkeasti, että sillä saavutetaan paras vaikuttavuus – ja tietysti tehokkain tulos tehdylle työlle.

Sitten mukaan otettiin minut ja kollegani Hanna. Me puhalsimme persoonillamme paloon kaksi hahmoa: Lumitykin ja Latukoneen. Tehtävämme oli astua kansan keskelle erilaisiin tapahtumiin ja kutsua niissä kohtaamme ihmiset mukaan Lahden vuoden 2017 juhla-MM-hiihtoihin.

Synnytimme Hannan kanssa hahmojamme ja rakensimme niille taustatarinat. Latukoneesta tuli Marja-Liisa Kirvesniemen henkeen reipas hiihtonainen, joka tiesi kaiken hiihtourheilusta. Ja minun hahmoni Lumitykki oli se kypäränsä sisällä vähän hitaalla käyvä mäkihyppääjä, jolla oli valtava into hyppiä paikassa kuin paikassa. Tai oikeastaan into ihan kaikkeen, osaamisesta viis.

Otettu askel oli rohkea, sillä kukaan ei tässä vaiheessa voinut täysin tietää mitä kentällä tulisi tapahtumaan. Olosuhteita tapahtumissa ei voitu suunnitella etukäteen saati arvata yleisön reaktioita. Olimme Hannan kanssa innoissamme, sillä tiesimme olevamme juuri oikeassa tehtävässä; meillä kun on luontainen osaaminen tilanteisiin tarttumiseen, rohkeaan ihmisten lähestymiseen ja improvisointiin näyttelijäntyössä. Vahvuutemme on toki myös kykymme myydä – tärkeä tehtävämme kun oli tietysti herättää ostohalut.

Ja sitten kesäkuussa me astuimme ensi kertaa ihmisten pariin ja annoimme palaa!

(Juttu jatkuu kuvien jälkeen. Kuvateksteissä kerrotaan työmme sisällöstä tarkemmin.)

IMG_1925

Olemme tavanneet suomalaisia maan joka kolkasta ja oppineet heiltä paljon. Minä puolestani olen opettanut heitä hyppäämään mäkihypyn vieden ihmisiä vituaalilaseilla Lahden Suurmäen huipulle ja liitämään sieltä alas. Tässä ollaan Jukolan viestissä Lappeenrannassa kasaamassa mäkihyppyjoukkuetta.

 

 

img_2815

Olemme esiintyneet lavalla, loistaneet televisiolähetyksissä ja sosiaalisessa mediassa sekä kohdanneet kaduilla tuhansia suomalaisia käyden heidän kanssaan mielenkiintoisia keskusteluja. Palaute työstämme on saanut välillä korvat punottamaan. ”Sä olet parasta koko päivässä”, sain kuulla Tangomarkkinoilla ennen kuningatarfinaalia. Se oli aika hurjaa. Tangomarkkinoilla ollaan myös tässä kuvassa. Ne tanssii, ketkä osaa, ja ne jotka ei… hyppää mäestä.

 

 

img_3223

Me suomalaiset todella rakastamme erilaisia komediahahmoja, sen minä ymmärsin mäkihyppääjää esittäessäni. Keikkamme ovat olleet kuin kahden naisen hiihtohenkinen Putous-show ihmisten keskellä ja todistaneet sen, että rohkea markkinoija voittaa aina. Tässä mäkihyppääjä parin muun suomalaisen supersankarin kanssa Neste Rallyn kisataipaleella.

 

 

img_3210

Kesällä Neste Rallyssa ymmärsin myös sen miksi me mäkihyppääjät teemme työtä talvella ja silloinkin vain ukona. 26 asteen helteellä Jyväskylässä oli lämpimät paikat mäkihyppypuvussa. Koira on lainattu kuvaan ja voi kuvan oton jälkeen edelleen hyvin. Mäkihyppääjä ei.

 

 

14191915_1233586660024940_1561666384516624301_n

Erotuksena tavalliselle viihdytys- tai näyttelijäntyölle me emme olleet esiintymislavan turvallisessa suojassa, vaan ihmisten keskellä, mikä vaatii rautaista improvisaatio-osaamista. Me tarjosimme yllätyksiä jatkuvasti yleisöllemme, mutta törmäsimme niihin koko ajan itsekin; mitä tahansa saattoi tapahtua milloin tahansa. Palkitsevinta työssä oli huomata se, miten oikealla tavalla reagoimalla yleisö otetaan haltuun. Sen koen olevani yksi suurimpia vahvuuksiani ja tiedän, että ihan jokainen ei kykenisi vastaavaan. Välillä joutui kannustamaan vierastakin. Tässä ruotsalaisten kanssa Suomi-Ruotsi maaottelussa Tampereella syyskuussa.

 

 

img_5052

Tammikuisessa Urheilugaalassa taisimme sitten ollakin ihan ainoat oikeat urheilijat: muut kollegat olivat pukeutuneet jotenkin ihan kummallisesti, mutta meillä urhoollisesti päällämme tietysti kisa-asut!

 

 

HAUSKAA HEITTÄYTYMISTÄ, MUTTA samalla tuloksellista markkinointia ja myyntiä.

Uusi ajattelu, tuore näkökulma, totutun kääntäminen ylösalaisin – sitähän nyt kaikki organisaatiot huutavat, ja meidän esimerkkimme osoittakoon miten tämä voi tapahtua. Mutta se vaatii rohkeutta antautua tuntemattomalle; varaa virheille, tilaa tutkimiselle. Se ei jätä sijaa menettämisen pelolle, vaan katsoo mahdollisuuteen menestyä. Se vaatii brändiltä vahvaa uskoa ja luottamusta sekä tältä esiintyjälle suotua vapaata liikkuvuutta yhdessä asetettujen raamien sisällä.

Ja mikä tärkeintä: se vaatii rohkeutta ottaa vastaan yllättävät onnistumiset ja tehokkaat tulokset. Sellaisia me kohtasimme koko projektin ajan. Vastaanotto meille oli huima ja olemme koskettaneet tuhansia suomalaisia viestillämme!

 

14232986_1234341453282794_5071952084935940167_n

Suomalaisten kannustusjoukko Suomi-Ruotsi maaottelussa syyskuussa.

 

 

img_5057

Esiinnyimme myös kisojen virallisten yhteistyökumppaneiden tilaisuuksissa. Tässä VR:n tapahtumassa Helsingin Rautatieasemalla, jossa päivän verran kolleganamme toimi hiihtäjälegenda Juha Mieto

 

 

JO KESÄLLÄ KIRJOITIN blogiini tekstin (lue se täällä kokonaisuudessaan), joka monelta osin kiteyttää kaiken työssäni oppimani ja sanomani tänään myös sinulle, hyvä markkinoija:

”Olkoonpa laji mikä tahansa, onnistuminen, suosio ja menestys syntyvät, kun fokus on yleisössä, ei itsessä. Kun haluaa antaa jotain toiselle. Ja mitä annetaan on lupa: koskettaakseen, saadakseen hymyn toisen kasvoille sekä innostuksen syttymään, on oltava ensin itse esimerkinä. On annettava lupa heittäytyä ja tuntea.

Sitten kaikki hurmaantuvat. Jonkun on näytettävä mallia. Jonkun on annettava lupa. Ja ne luvan antajat; he ovat menestyjiä!”

Ja Sata Salamaa Tangoyleisölle heinäkuussa, tsekkaa tämä video…

 

AMMATTILAISENA JA ESIINTYJÄNÄ rooli mäkihyppääjänä on ollut varsinainen tutkimusmatka ja paikka pistää parhaimpansa peliin. Jos olet lukenut blogiani, tiedät, että olen hakenut uutta suuntaa uralleni jo jonkin aikaa. Siksi henkilökohtaisella tasolla tämä työ on ollut merkityksellinen prosessi ja tärkeä virstanpylväs:

Tajusin, että minun tehtäväni todella on olla sinun luonasi ja uskallan nyt myös luottaa siihen, että siellä paikka minulle on.

Maailmassa ei ole liikaa hymyä juuri nyt. Nauru ja ilo ovat tärkeimmät asiat jotka voimme yhdessä jakaa. Siksi me, joille niitä on suotu ekstraripaus, olemme suorastaan velvoitettuja niitä jakamaan. Olen kiitollinen, että saan tehdä tätä työkseni. Omin käsin olen saanut kokea vaikutuksen, jonka ilo voi synnyttää tuhansille ihmisille – mikään muu ei ole niin hienoa.

 

Tämä kirjoitus edustaa minun näkökulmaani esiintyjän roolissa tässä ainutlaatuisesta projektissa. Ylpeänä yhteisistä saavutuksistamme haluan kiittää tänään Lahti2017-organisaatiota, joka luotti kykyyni tehdä jotain aivan uutta. En ole ehkä koskaan kokenut tällaista vapautta ja riemua tehdä työtäni. Luottamuksen saa, kun sen osaa pitää yllä, ja se oli minun tärkein tehtäväni: onnistua työssäni ja tuottaa tulosta.

16406677_1379496765433928_3442694336731450069_n

Eilen juonsimme Lahdessa MM-kisojen vapaaehtoisille (heitä on muuten huimat pari tuhatta!) järjestetyn koulutustilaisuuden ja annoimme pallon heille, siis viime kesästä Latukoneen ja Lumitykin keräämän hiihtokansan ja kisayleisön heidän palveltavakseen. Tämän joukon johdolla homma tulee kisoissa luistamaan!

 

LAHTI2017 MM-KILPAILUT JÄRJESTETÄÄN 22.2.–5.3. Kisoissa hyppään juontajan tehtäviin nyt ihan omana itsenäni. Kovasti toivoisin näkeväni sinutkin paikalla Salpausselällä, tarjontaa siellä kun on koko perheelle urheilusta viihteeseen. Menepä sinä katsomaan lisää  Lahti2017 Facebookiin, Instagramiin ja Twiteriin mitä kaikkea on tapahtunut ja mitä kisoissa tapahtuu!

 

Ja sinä, joka kiinnostuit nyt minun osaamisestani; ole minuun yhteydessä heti, sillä haluan palvella myös sinua! Löydät tarvittavan tältä minuutin mittaiselta videolta:

 

img_2799

Kuka soot? Anna kuulua itsestäsi! Moon viihryttäjä ja odotan soittoasi.

 

Näihin nostalgisiin ja innostuneisiin tunnelmiin on hieno päättää tämä viikko. Toivon sinulle ensi viikkoon yhtä suuria onnistumisen kokemuksia ja iloa, kuin olen itse saanut kokea.

/Äm, odottaen seuraavia rohkeita ja suuria seikkailuja työssä

 

Ja Ps. Kyllä minulla ihan oikeaa kokemustakin on mäkihypystä. Lue vaikka tämä juttuni.

Pysäyttämätön voittoputki

Voittoputkea ei voi pysäyttää! Kun se alkaa, se ei meinaa loppua. Hurja viikko on meneillään, sillä nyt otetaan valtaisia askeleita kuntoutumisessa.

Olin tänään fysioterapiassa ja ohjelmassamme oli tällä kertaa muun muassa opetella kävelemään rappusia. Tähän mennessä rappusten kulkeminen on ollut kovin hankalaa. En ole voinut astua normaalilla tavalla askeltaen rappuselta toiselle, vaan töpötellyt rappunen kerrallaan kuten lapset tekevät: astunut aseleen alas oikealla (leikatulla) jalalla ja tuonut vasemman vierelle, taas oikealla alas ja vasen vierelle, toistaen samaa alas asti. Ja sitten ylös toisin päin: keppien tukemana leikattu jalka ensin, sitten terve vierelle ja niin edelleen.

Mutta tänään kävelin rappusia monta kerrosta ihan normaalisti ilman kyynärsauvoja ensimmäistä kertaa lähes viiteen kuukauteen. Ei se aluksi helppoa ollut, ja paljon joutui tekemään töitä pään sisällä, että uskalsi vain antaa mennä. Tunne oli hurja – naurattaa, sillä ihan samat ajatukset pyörivät päässä kuin vuoden takaisessa mäkihypyssäni. Muistatko tämän jutun: ”Kun nössöstä tehdään mäkihyppääjä”?

Hauskaa, sillä ensimmäisestä mäkihyppytreenistäni on TASAN vuosi! Enpä osannut tuolloin kuvitella, että vuoden päästä on otettu hienoista takapakkia ja että nyt opetellaan kävelemään aivan alusta. Jos jotain, tämä kokemus polveni kanssa on antanut paljon perspektiiviä. Ja myös ymmärrystä siihen, mikä on olennaista ja yhteistä missä tahansa haasteessa. Kirjoitan siitä vielä joku päivä lisää.

Mutta nyt kirjoitan vielä tämän päivän voittoputkeni toisesta merkittävästä onnistumisesta: otsin nimittäin tänään kävelyssäkin jättiaskeleen. Fysioterapian ja rappustreenin perään kävelin vielä kotiin 1,5 kilometriä vain yhdellä kepillä! Se on pisin matka tähän mennessä ja tämä kyllä tuntuu kehossa nyt. Viimeiset 500 metriä askelsin kuin humalainen, se oli varmasti hauskaa nähtävää.

Mutta väsymyksestä ja kolotuksista viis, olen tänään(kin) ylittänyt itseni moninkertaisesti ja olo on kuin suurimmalla maailmanmestarilla! Ja ilmeet olivat rappustreenissä varmasti yhtä mahtavat ja paljon puhuvat kuin tässä, pistettyäni vuosi sitten mäkihyppysukset jalkaan ensimmäistä kertaa.

 

IMG_9381

”Tämä on se haasteiden kiehtovin osuus: kun saa päänsä off-asentoon, hiljentää mekkalan, päästää irti, ja huomaa suoriutuvansa helposti. Kun tajuaa, että suuri osa mekkalasta on aivan turhaa”, kirjoitin kertoessani ensimmäisestä mäkihyppytreenistä täällä. Tänään tuli todistettua, että sama pätee myös polvivamman jälkeiseen ensimmäiseen rappuskävelyyn.

 

Miten sinä olet ylittänyt itsesi tänään? Toivottavasti yhtä iso aurinko paistaa sinunkin ylläsi tänä viikonloppuna!

 

/Äm, joka, mäkihypystä puheenollen, alkaa valmistautua huomiselle keikalle Lahteen – olis taas vähän hiihtohommia luvassa

Urheilugaalan jälkeinen sänkypäivä

Ohhoh, mikä päivä on ollut tänään! Suurin osa siitä on mennyt ketarat ojossa sängyssä maaten. Eilinen duunikeikka Urheilugaalassa on nyt takana. Jännä ristiriita: samalla kun oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa innostavan työn pariin ihmisten keskelle, vielä kovin vähäiset voimat kehossa vetivät kyllä kaikki mehut irti ja tuntuu kuin olisi tehnyt suuremmankin urheilusuorituksen.

Urheilustahan tietysti eilisessä oli kyse ja minä… no, tein sitä itseään mäkihyppääjänä ollen urheilukaverini kanssa takuuvarmasti koko tapahtuman ainoat urehilukamoihinsa pukeutuneet urheilijat

img_5052

Kuva Lahti2017/Tarja Leponiemi

 

Gaala oli upea ja kohtaamiset ihmisten kanssa mahtavia. Monta huippuihmistä tuli tavattua (esim. Lahti 2017 -Facebookryhmässä pääset näkemään eilen tehtyjä mahtavia videoita tuttujen tyyppien kanssa) mutta hän kenties heistä yksi upeimpia, eilen elämänurastaan palkittu maastohiihdon Olympiavoittaja ja yksi Suomen kovin hiihtolegenda, Siiri Rantanen

15977275_1368667963183475_4954811061198682221_n

Kuva: Lahti2017 / Tarja Leponiemi

 

Joku päivä vielä pystyn kiteyttämään miksi juuri tämä työ on ihan parasta, mitä voin saada tehdä, mutta tänään ei aivo liiku niin paljon. Jos olet nähnyt minut roolissani jossain tapahtumassa kesän ja syksyn aikana, ymmärrät varmasti. Tällaista työtä ei juuri muut ole saaneet tehdä – sen verran ainutlaatuinen konsepti tämä Lahden hiihdon MM-kisojen projektimme on ollut.

Jos asut Helsingissä, voit muuten nähdä nähdä minut näissä hommissa huomenna: olemme nimittäin tavattavissa Helsingin päärautatieasemalla!

 

Tämä viikko on pieni tutustumismatka rakkaisiin töihin, mutta sen verran jo eilen sain tuntumaa kehoon ja jaksamiseeni, että tänään lääkärikäynnilläni päädyimme jatkamaan sairauslomaani vielä hetken. Jalat eivät kanna vielä riittävässti kaikkeen. Mutta täältä tullaan, hitaasti ja varmasti – kunhan näitä sänkypäiviä vielä pääsee tasaisesti viettämään kaiken tohinan lomassa.

/Äm, toivottaen iloa iltaan

Arkistojen aarre: ”Ei kyseenalaistusta vaan kannustusta”

Tänään on muuten tyttöjen päivä, tiesitkö? Siksipä onkin ihana palata helmikuuhun ja aikaan, jolloin minäkin pystyin vielä hyppäämään mäkihyppyä. Kirjoitin tuolloin tämän blogipostauksen otsikolla: ”Ei kyseenalaiststa, vaan kannustusta – because I’m a Pikkumäkihyppääjätär”

* * *

””Julia, tätä teiltä naisilta aina tivataan ja siksi minäkin sen sinulta kysyn: Voiko tyttö oikeasti hypätä mäkeä ja olla mäkihyppääjä?”, hyppykisamme selostava Antero Mertaranta kysyy tuomarina toimivalta, Suomen parhaalta naismäkihyppääjältä Julia Kykkäseltä.

Julia katsoo Mertarantaa silmiin ja toteaa:

”No ei kai tytöt hyppäisi, jos he eivät voisi.”…

Kun unelmia toteutetaan, tärkeintä on henkilökohtainen voitto ja se, että joku tukee niiden toteutumisessa, ajattelen. Yksin ei voi päästä pitkälle. Me tytöt pystymme ihan mihin vaan, kun saamme apua – kun maailma asennoituu niin, että mekin pystymme. Ettei kyseenalaisteta, vaan että kannustetaan. Tuetaan unelmia ja mahdollistetaan onnistumisia…

Tekisimmekö me yhteistyössä nyt päätöksen, että lopettaisimme kyseenalaistamisen ja että sen sijaan keskittyisimme kannustamiseen? Uskomiseen siihen, että tytöt pystyvät siihen mihin pojatkin. Satsaisimme oikeanlaiseen asenteeseen.

Ei kyse ole sukupuolesta, vaan siitä, mitä pään sisällä on.

Kyse on unelmista, ja jokaisen oikeudesta toteuttaa omiaan.”

(Lainaus tekstistä, lue koko juttu täältä!

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

Tunnelmia helmikuisista Salpausselän kisoista. 

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

20160219 Lahti Ski Games 2016, PLAN, By Iida Hollmén /LAMK

 

Hei sinä, tyttö tai poika: mihin sinä pystyt juuri tänään? Ketä voisit tänään kannustaa? Minä koetan tänään pystyä pystymään pystyssä, mutta sitäkin enemmän kannustan sinua – rokkaa sä tänään ja kovaa!

* * *

Henkilökohtaisella tasolla ja tästä vammaiselämäni näkökulmasta on pakko sanoa, että olipa mielenkiintoista myös lukea omia motivaatiosanojani; viime päivinä kuin omat unelmani ja tavoitteeni sekä niiden horjuminen loukkaantumiseni takia on ollut isosti pinnalla oleva aihe. Et varmasti yhtään ihmety kun sanon, että snadisti on myös ottanut päähän se voima, jolla tämä tilanne on horjuttanut omaa uskoani omiin kykyihini.

Mutta ehkä juuri siksihän meille ehkä matkan varrelle näitä asetetaan – että joutuisimme hetkittäin pysähtymään pohtimaan unelmiemme ydintä ja kirkastamaan sitä edelleen. Kun joutuu riisumaan kaiken turhan hössötyksen pois, kun ei ole voimia mihinkään ylimääräiseen tai turhaan, suuntaa täytyy punnita. Minä olen ainakin viime päivinä taas piirun verran varmempi siitä, että tie, jolla olen, on aivan oikea. Esteistä viis!

haastehyppy.jpg-large

Oi ihana helmikuu ja jalat, jotka kantavat! 

 

/Ämmä, joka rokkaa nyt itsensä polven aamujumpalle, jotta se kohta olisi taas mäkihyppykunnossa