Olisiko minusta vielä äidiksi? Yli kolmekymppinen lapseton, tämä sinun täytyy tietää hedelmällisyydestäsi

Kyllähän se jännittää, kun ei tiedä mitä edessä on. Paitsi sanat: lapsettomuuslääkärin hedelmällisyystutkimus hedelmällisyysklinikalla. Sellaiseen minä olen nyt suuntaamassa.

Jännittää ja tärisyttää, kun en tiedä, milaisen päänsisäisen prosessin tämä käynnistää? Entä jos maailmani ei ole enää entisensä tämän klinikkakäynnin jälkeen? Ikimaailmassa en olisi arvannut, että tällaiseen ryhdyn. Mutta aivan yhtäkkiä ja yllättäen ajatus minuun on iskenyt: Mitä minä oikeastaan haluan? Olisiko minusta äidiksi siltikin?


OLOSUHTEET OVAT AJANEET minut tähän: sinkuksi ja lapsettomaksi, kun kolkuttelen jo kohta neljääkymppiä.

Elämä on sillai jännä, että sellaiset asiat, jotka ovat isoja, jotka tuntuvat juuri nyt kaukaisilta ja mahdottomilta, on helpompi vain siirtää mielestään pois. Pyyhkiä syrjään aktiivisesta ajattelusta, jottei niitä tarvitsisi kohdata tai käsitellä – tai tehdä päätöksiä siitä, kuinka niihin itse suhtautuu ja haluaa toimia.

Peloksikin sitä kai kutsutaan.

Mutta kun on lapseton sinkku ja kolkuttelee kohta neljääkymppiä, on eräs asia, jota on pakko pysähtyä pohtimaan, vaikka kuinka pelottaa: lapsen saaminen.

Minä en ole tähän päivään mennessä vielä pystynyt pohtimaan omaa haluani tulla äidiksi. Ja siksi olen päättänyt pakottaa itseni nyt aiheen ääreen.

Ja hetken harkinta on johtanut päätökseen: haluan ajatteluni avuksi ammatilaisen. Ja niin päädyin tähän. Lapsettomuuslääkärin hedelmällisyystutkimukseen hedelmällisyysklinikalla, jotta voisin ottaa selvää sinullekin; mitä yli kolmekymppisen lapsettoman sinkun täytyy ymmärtää hedelmällisyydestään ja lapsen saamisen mahdollisuuksista.

InOva klinikan hoitaja Päivi Penttinen selvittää lähtökohtiani tutkimukselle.

 

ISTUN KLINIKAN VASTAANOTOSSA ja vastailen hoitajan kysymyksiin. Hoitajan antama hedelmällisyysneuvonta on tässä paikassa ilmaista.

–Haluatko edetä vielä lääkärin hedelmällisyystutkimukseen, hoitaja kysyy.

Minä nyökkään päättäväisenä, sillä eihän enää voi peräääntyä. Edessä ovat verikokeet ja ultraäänellä tehtävä tutkimus.

Olosuhdelapseton. Se on termi, jota olen viimeisen viikon aikana itsestäni alkanut käyttää. Olosuhdelapsettomuus; sellainen lapsettomuuden muoto, jossa olosuhteet elämässä sekä sen käänteet ja tapahtumat eivät vielä ole antaneet myötä perheen perustamiselle.

Edellisessä parisuheessa olisi ollut aika, mutta mies ei halunnut, ja sitten tuli ero, eikä sen jälkeen tilanne ole tuntunut mahdolliselta.

Villi vuoristorata rullaa olosuhdelapsettoman mielessä: yhdessä hetkessä tuntuu siltä, että joskus vielä äidiksi haluaa ja heti taas toisessa siltä, että ei lapsen saaminen olekaan itselle niin tärkeää.

Mutta yksi asia on varmaa:

–Et suinkaan ole yksin, hoitaja kertoo.

Kaltaiseni naiset ovat hänen mukaansa klinikoiden vakivieraita. He tulevat selvittämään omaa hedelmällisyyttään ja mahdollisuuksiaan äitiyteen.

He tulevat yksin tai yhdessä puolisoidensa kanssa. He pysähtyvät, he kuulevat faktat ja tilanteen.

Ja he kohtaavat kysymyksen:

Mitä minä haluan?

Keskustelut LT, lapsettomuuslääkäri Paula Kuivasaari-Pirisen kanssa pistivät mietteliääksi.

Sitten käytiin hoitopöydälle.

ON YKSI ASA, MITÄ olosuhdelapseton ei halua. Hän ei halua kuulla ulkopuolelta niitä näkemyksiä, joita sieltä väistämättä kuitenkin tulee.

”Koskaan ei ole oikeaa aikaa saada lasta”, sanotaan joka kerta, ja sillä hetkellä tuntuu vain tarpeelliselta oksentaa.

Mistä sinä voit tietää minun tilanteeseeni, elämääni ja sen mahdollisuuksiin? Miten voit sanoa, ettei ole oikeaa aikaa, kun minä tunnen sen mahdottomuuden.

Juuri nyt minä olen 37-vuotias nainen, jonka biologinen kello ei tikitä kovaa, uusi ura vaatii tekemistä, ja ennen kuin lasta toivoo, haluaisi löytää puolison, jonka kanssa perheen lopulta rakentaa. Toive on ihan tavallisesta perheidyllistä – kuten monella kaltaisellani.

Mutta aika on julma naiselle. Vaikkei biologinen kello tikittäisikään, aikapommi saattaa räjähtää. Voisiko vielä odottaa, että isä lapselle löytyy?

–Kun olet yli 40, sanoisin, että peli on menetetty, hoitaja latoo tiskiin faktoja.

35-vuotiaana hedelmällisyys alkaa laskea. Yksilöllisesti toki, mutta iän myötä myös keskenmeot lisääntyvät, minkä johdosta elävänä syntyvän lapsen todennäköisyys laskee. Alle 35-vuotiaana raskausennuste on 40 prosenttia ja 42 vuotiaana se on jo alle 5 prosenttia.

Eihän se tunnu, että nykyaikana vähän vaille nelikymppisen modernin naisen elämä kaikkine mahdollisuuksineen olisi ohi viidessä vuodessa; mutta hedelmällinen ikä voi olla.

Vaikka muuten olisi nuorekas fyysiseltä ja henkiseltä olemukseltaan, munasarjat ovat saman ikäiset kuin itse on. Niihin alkaa tulla rakenteellisia poikkeavuuksia, mitkä johtaa siihen, ettei raskautta tule tai joutuu kokemaan keskenmenoja. Ja ikinä ei ole sittenkään varmaa, voiko lasta saada.

Ainoa mitä voidaan tehdä, on kartoittaa hedelmällisyyttä. Ja edelleenkään ei tiedetä tarkkaan millainen alamäki alkaa.


MITÄ MINÄ HALUAN?

Siinä se on taas. Tuo kysymys.

On lääkärin tutkimuksen päivä.

Hän katsoo verikokeitteni tuloksia, kysyy kysymyksiä ja suorittaa ultraäänitutkimuksen.

Minä nauhoitan koko tapaamisen ja tutkimukseni, sillä olen päättänyt jakaa tämän kokemuksen opit ja oivallukset sinun kanssasi. Haluan, että omalla esimerkilläni voin tarjota parhaiten sinullekin ajateltavaa.

–Nämä ovat hyvin herkkiä aiheita, siksi täytyy olla sanoissaan tarkka. Vastaanotolla ei saa syyllistää, lääkäri kertoo.

Siinä hetkessä minä tajuan, että olen tekemässä juuri oikein; että en minäkään paasaa tai osoita muita sormella, vaan kerron vain omista lähtökohdistani tutkimuksen sisällön. Tapauksia on yhtä monta kuin kokijoita, ja minäkin voi vain oivalluttaa muita oman tarinani avulla.

Ja nyt sinä pääset mukaan myös lääkärin vastaanotolle. TÄSTÄ LINKISTÄ (ja alla olevan videon kautta) pääset kuulemaan Yle Areenaan tekemäni jutun. Kuuntele se, sillä se on koko tämän jutun kovin oivallus ja tuotos!

(Blogiteksti jatkuu videolinkin, jolta Yle Areenan juttu myös löytyy, jälkeen)

 

 

MITÄ MINÄ HALUAN?

Hiphei, siinä se on taas. Kysymys.

Lapsen vai ydinperheen? Piinaava pohdinta, joka on tällä iällä se suurin, jota on jo alettava ajatella.

On biologia vastaan periaatteet.

Ja sitten se tulee, lääkärin suusta:

–Koskaan ei ole oikea aika lapselle. Jos haluaa lapsen, pitää vain päättää, että sen tekee, olipa elämäntilanne mikä tahansa. Mutta jos haluaa yinperheen, tässä iässä joutuu ottaa sen riskin, että sitten kun puoliso on löytynyt, lasta ei välttämättä enää ole helppo saada tai sitä ei saa ollenkaan.

Olleaan hetkessä, jota olen eniten jännittänyt: Tutkimus on tehty ja keskustelut käyty. Olen pelännyt etukäteen, millainen ajatusprosessi mielessäni käynnistyy.


JOSSAIN VAIHEESSA ON lopetettava heiluminen ja huojuminen.

On ymmärrettävä, että valinta on tehtävä ja päätettävä. On asetettava arvot puntariin ja valittava vaihtoehdoista (niistä kuulet Areenan jutussa tarkemmin).

Ja kun tekee päätöksen, hyväksyy sen, ja on valmis elämään sen kanssa. Vasta sitten voi antaa elämän näyttää, mitä sillä on tarjolla.

Mainokset

Puhetta hedelmällisyydestä

Ehkäisyneuvontaa ja ilmaisia kondomeja tarjotaan nuorille, mutta kuka valistaa heitä pohtimaan hedelmällisyyttä: iän vaikutuksia sekä elämänvalintojen merkitystä lapsen saamiseen jo varhaisessa vaiheessa, jotta sitten kenties myöhemmällä ja liian myöhäisellä iällä asia ei nouse esiin ensimmäistä kertaa elämässä – kuten nyt minulle?

Ehkäisykeskeisyydestä pitäisi siirtyä puhumaan hedelmällisyydestä. Tämä oli iso oivallus hedelmällisyystutkimusprosessissani, joka on nyt käyty läpi.

Yllättävän rankka tämä kokemus on ollut, ja pelottavakin, erityisesti nyt, kun aion kertoa tärkeitä oivalluksiani myös muille. Mutta jo tämä video todistaa, että aihe on nostettava esiin!

 

Lapsettomuusprojekti näkyy ja kuuluu työssäni ja blogissani viikonlopun aikana, ja MaiLifen kautta pääset käsiksi kaikkiin juttuihin. Huomenna klo 8.13–9.00 Radio Suomi Kuopiossa (www.yle.fi/kuopio) aihe suorassa lähetyksessä.

Hedelmällisyystesti, täältä tullaan!

Mitä yli kolmekymppisen lapsettoman sinkun täytyy ymmärtää hedelmällisyydestään ja lapsensaannin mahdollisuuksista? Taannoinen tekstini ”Olen lapseton nelikymppinen sinkku äitiyteen mahdottomassa elämänvaiheessa – pitäisikö nyt pakastaa munasoluja?” herätti teissä niin paljon liikehdintää, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin pistää itseni likoon ehkä hurjimmalla tavalla kuin ikinä.

Näistä asioista kukaan ei puhu ääneen, joten nyt on toimittava: Hedelmällisyystesti, täältä tullaan!

Menen hedelmällisyysklinikalle etsimään vastauksia meitä lapsettomia sinkkunaisia mietityttäviin kysymyksiin ja testautan oman tilanteeni. Mutta koska itselläni ei ole mitään käsitystä mitä nyt tapahtuu, pyydän apuanne, jotta osaan kysyä oikeat kysymykset.

Katso tästä lisää…

 

Viestiä voit toki myös laittaa tämän bloginikin kautta tai somessa!

Lapsettoman ajatus lapsista, aikuisista ja kärsivällisyydestä

Kärsivällisyys.

Se on ensimmäisen Amerikan viikon sana.

Kärsivällisyys tarkoittaa sitä, että jos on sairaana, ei auta, vaikka hokee vinkuvalla nasaaliäänellä kaksikymmentäyhdeksän kertaa ”milloin mä voin mennä leikkipuistoon” tai sata miljoon kertaa kriittisiä tavuja korostaen, että ”voisitko sä NYT leikkiä MUN kanssa” jos vastaus on joka kerta sama, ettei sairaana voi mennä leikkipuistoon ja täytyy odottaa kunnes on terve ja että minä en leiki SINUN kanssasi NYT, vaan heti kunhan MINÄ olen juonut tämän kupin kahvia RAUHASSA.

Te blogiystäväni, joilla on lapsia, saatatte pitää minua aika naiivina sanoessani tämän, mutta sanon sen silti: en ollut ymmärtänytkään millainen kärsivällisyyskoetos elämä lasten kanssa on. Niin. Eihän sitä voisikaan tulla ajatelleeksi ellei joka päivä kuule sataa miljoonaa kertaa samoja asioita tai maanittele ruokaa suuhun tai kenkiä jalkoihin. Sitä me lapsettomat ihmiset emme ymmärrä ellemme pääse osaksi lapsiperheiden normaalia elämää. Me tädit ja sedät saamme lapsista aina parhaat päältä: kullannuppuset, joille meillä riittää aikaa ja energiaa loputtomiin, ”joudummehan” leikkimään heidän kanssaan vain määrätyn ajan.

* * *

Kärsivällisyys.

Se on ensimmäisen Amerikan viikon oppi.

Kärsivällisyys tarkoittaa sitä, että mennään rauhassa. Että ei ole kiire minnekään ja että pitää olla malttia odottaa. Että harva asia katoaa mihinkään, vaikka niitä ei saisikaan juuri sillä hetkellä, kun ne omaan mieleen pätkähtävät tai kun lenkkarit eivät sujahda jalkaan tai kananpala suuhun maanitteluista ja sirkustempuista huolimatta puolen tunnin yrittämisenkään jälkeen.

* * *

Kärsimättömyys.

Se on ensimmäisen Amerikan viikon oivallus.

Minulla on oma tahto. Oma tahti.

Sinulla on oma tahto ja oma tahti.

Me olemme kärsimättömiä. Oma tahto ja tahti ovat toisen tahtoa ja tahtia tärkeämmät.

Meidän kärsimättömyytemme törmäävät ruokapöydässä tai ulko-ovella sirkustemppuja esittäessä sekä yrittäessä tunkea asioita suuhun ja jalkoihin. Kärsimättömyytemme kolahtavat, kun asiat eivät suju haluamallamme tavalla ja haluaisimme vain sanella tahdin toiselle; kun itse haluaisi jo mennä ja toinen vain makaa maassa potkien jalkoja ilmassa. Kun omaa menojalkaa vipattaa, kun on kiire nähdä koko maailma ja toinen pistää ovella täysstopin. Kun haluaa, että SINÄ leikkisit juuri NYT MINUN kanssani ja sinä juotkin vain kahvia. Kun sanoo satamiljoonaajayksi kertaa sen saman asian kriittisiä tavuja korostaen: minä juon NYT tämän kahvin, sinä syöt NYT tämän kananpalan, me lähdemme NYT, jotta minä pääsisin edes kerran päivässä ulos tästä ovesta ja me ehtisimme takaisin ennen kuin sinua alkaa väsyttää. Jotta ehtisimme jotain.

Jotta jostain tulisi jotain.

puisto2

Ensimmäisen Amerikan viikon yllätys: kännykän kuvakansio on alkanut täyttyä leikkipuistokuvista!

puisto1

Emme me ehkä olekaan niin erilaisia; lapset ja aikuiset. Kärsivällisyytemme mitataan pisteessä, jossa saavutetaan yhteinen ymmärrys. Kun kärsimättömyys kääntyy kärsivälliseksi ajatukseksi: mennään rauhassa, ei ole kiire mihinkään ja pitää malttaa odottaa. Että harva asia katoaa mihinkään, vaikka niitä ei saisikaan juuri sillä hetkellä, kun ne omaan päähän pätkähtävät.

Kärsivällisyys.

Kärsimättömyys.

Mikä äärilaitojen parivaljakko.

Mikä yhdistävä tekijä!

* * *

Emme me ole niin erilaisia; lapset ja aikuiset.

Meillä on oma tahto. Oma tahti.

* * *

Jossain kärsivällisyyden ja kärsimättömyyden välissä on tärkeä piste: halaus. Iso rutistus sovinnoksi, jolloin kärsimättömyys, oma tahto ja oma tahti muuttuvat kärsivällisyydeksi – rakkaudeksi ja yhteisymmärrykseksi.

Kärsivällisyys.

Mennään rauhassa, ei ole kiire mihinkään ja pitää malttaa odottaa.

Harva asia katoaa mihinkään, vaikka niitä ei saisikaan juuri sillä hetkellä, kun ne omaan päähän ptkähtävät.

Sirkustempuista huolimatta.

oletihana

Ensimmäisen Amerikan viikon ihanin asia.

 

/Ämmä, toivoen kärsivällisyyttä päivääsi vietätpä sen lasten tai aikuisten kanssa!