Unelma

Minulla on unelma: Kirjoitettuani MaiLife-blogiani nyt viisi vuotta ja ennen sitä pari vuotta Hidasta elämää -sivustolle, toivoisin, että nämä tarinat tavoittaisivat ihmiset vieläkin laajemmin. Ehkä, seurattuasi tätä tarinaa ymmärrät miksi näin ja mistä tässä kaikessa on kyse.

Se oli sellainen viaton ja utelias kokeilu alkaa rehellisesti ja avoimesti kertoa omaa tarinaa vaiheessa, jossa jätin entisen ja hyppäsin tuntemattomaan tyhjän päälle. Matkasta alkoi syntyä tarina, joka kertoo ihmiselämän peruskysymyksistä, menestyksistä ja menetyksistä, hurjimmista seikkailuista, joihin kuka tahansa voi päästä mukaan, kun vain lähtee!

Nämä seitsemän vuotta ovat muuttaneet tämän yhden ihmisen elämän (ja monta kertaa…), mutta kuulemani mukaan myös monen muun. Itselleni on vähitellen alkanut kolahtaa tajuntaan se, miten upeita ja ensisijaisesti (näin toivon) muille ajatuksia tuovia kertomuksia olen osannut kiteyttää – tästä on pirskattivie tullut elämäntehtäväni, ja olen kehittynyt niin ihmisenä kuin kirjailijana valtavasti! Ja nyt uskallan sen jo sanoa ääneen, vaikka edelleenkin joka toinen kerta tekstejäni julkaistessa pelottaa ja joka toinen kerta hävettää; ja ovatpa jotkut uskoani kovasti koettaneet horjuttaa. Mutta näinkin saa tehdä, ehkä jopa pitää!

Haaste tällaisessa kirjoittamisessa on se, että vaikka lukijoita riittää paljon, moni ei teksteistäni somessa julkisesti tykkää, sillä ne saattavat kolahtaa niin kovaa, että lukukokemus halutaan pitää henkilökohtaisena. Ja niin se saa ollakin! Saan valtavan määrän henkilökohtaista palautetta, ja se yllättää aina; näinkö moni tarinaani seuraa!? KIITOS SIITÄ! En teekään tätä tykkäyksien takia, mutta saamani palaute huomioiden ja ne monet sadat tunnit sekä eletty elämä, jonka tähän tekemiseen olen laittanut, tarkoittavat, että nyt on aika viedä tätä hommaa uudelle tasolle.

KUN tykkäät, niin tykkää rohkeasti! Ja tykkää blogini Facebook-sivusta, suosittele sitä kenties ystävillesi.

Ja sitten se toinen unelma: Nyt on aika kirjata tämä matka ja MaiLifen tarinat sekä niiden takana olevat kertomukset kirjan kansiin. Otan vastaan yhteydenottoja kustantajilta, erityisen suuri tarve käsikirjoitusvaiheessa olisi kustannustoimittajalle! Että tykkää tästä erityisesti KUN haluat kuulla koko tarinan kirjana 😀

(Niin ja se kolmas unelma; että saisin laulaa enemmän! Tämä video siksi, että tämä on tasan kaksi vuotta sitten ystävieni häissä esitetty, ja vaikka vähän rosoinen ääneltään, just nyt ja tähän kohtaan, enemmän kuin täydellinen.)
Mainokset

It’s so on right now

Noin neljäkymmentäkolme tuntia on täytynyt kerätä voimia lauantaisten juhlien ja työkeikan jäljiltä ennen kuin olen osannut edes ajatella sitä, että minulla on blogi, johon kenties kuuluisi jotain kirjoittaa.

Olin oikeassa ja väärässä. Oikeassa siinä, että viime viikon ensimmäiset isot työponnistukset veivät kaikki voimat, mutta väärässä siinä ettei polveni kestäisi kaikkea vauhtia. Epäilyistäni huolimatta polvi kesti kaiken erinomaisesti – lauantaina jopa yli 10 tuntia jaloillani työssä. Ehkä oli hyvä, että keikat pakottivat kävelemään, vaikka vähän epäilytti, sillä nyt tuntuu, että valtavasta väsymyksestä huolimatta jalan kunto olisi taas ottanut isomman kehitysaskeleen. Kuten tähän mennessäkin, kehitysaskel tuntuu tapahtuneen kertarysäyksellä, vaikka sitä edelsi pitkä paikalleen junnaamaan jäänyt vaihe.

Osa toipumisesta tuntuu tapahtuvan piiloisesti: vaikka päälle kehitystä ei näy tai tunnu, solutasolla ja ”pinnan alla” palautuminen leikkauksesta ja kuntoutuminen kulkee koko ajan. Ja sitten tulee kertarytinä, jolloin myös itse huomaa muutoksen.

Lauantai oli rankka, mutta upea päivä. Kerron siitä lisää myöhemmin, mutta jalan parantuneen kunnon lisäksi minä tajusin, että pinnan alla kytee edelleen se voimakas ja säteilevä energia, joka minulle on annettu – vaikka se tuntuukin olleen kadoksissa vammautumiseni aikana. Kaiken väsymyksen keskellä olen kovin onnellinen viime viikon tapahtumien valamasta uskosta tulevaan.

Kuten tässä pätkässä Pinkin kappaleesta Raise your glass, jonka lauloin lauantain juontokeikkani avausnumerona (ja jonka treenaamisesta tapahtumapaikan saunassa minut yllätti tässä salakuvaaja 😂 ) lauletaan: ”Can’t stop, coming in hot, I should be locked up right on the spot. It’s so on right now.” tajusin viikonloppuna, että eihän minua voi pysäyttää!

Täältä noustaan ja kovempana kuin koskaan!


/Äm, toivoen mahtavaa maanantai-iltaa

Pääsin!

Apua, unohdin melkein kertoa, niin sekaisin pää on näköjään nyt sairastuttuani… Eilen iltapäivällä heräsin kesken unien puhelinsoittoon: minut toivotettiin tervetulleeksi hakemaani kuoroon! Pääsin! Hienoa. En oikein jaksa juhlia tätä nyt. Mutta olen onnellinen, yksi askel kohti ”omaa elämääni” Ruotsissa otettu. Enkä oikein vielä osaa ajatella mikä odottaa. Ryhmän nimi on Rabalder ja jo maanantaina alkavat ensimmäiset harjoitukset, jännää!

Ja tässä pieni näyte eräästä Rabalderin produktiosta. Hurja! Mutta mahtavaa, että tässä ryhmässä pääsen yhdistämään kaksi rakasta harrastusta, musiikin ja teatterin.

Lähde: Youtube

Pelkään kertoa missä kävin tänään

Kävin taas visiitillä Göteborgissa. Ajattelin ensin etten kertoisi tästä käynnistä ennen kuin tiedän kuinka asian kanssa käy, mutta tuossa kotiin ajellessani totesin, että mitä ihmettä minä spennaan. Tämähän on elämääni! Ja siihen kuuluuvat kaikki nämä asiat; varmat ja epävarmat. En siis voi jättää tätä asaa kertomatta vain siksi, että pelkään menettäväni kasvoni jos asia ei toteudukaan. Miksiköhän sitä häpeää ja pelkää epäonnistumisen mahdollisuutta ja siitä julkisesti kertomista? Tuntuuko epäonnistuminen sitten vielä pahemmalta, jos on jo kertonut kaiken julkisesti?

koelaulu1

Matkalla koelauluun. Lupaan, etten ota jatkossa enää yhtään kuvaa ajaessani autolla.

Kävin erään lauluyhtyeen koelaulussa. Olen todella innoissani ja haluaisin niin kovasti päästä ryhmään mukaan! Ryhmä tekee erilaisia näyttämöprojekteja (yhdistää siis vähän teatteria ja musiikkia; juuri niitä asioita, joita rakastan!). Olo on nyt samanlainen kuin aina kaikkien koe-esiintymisten jälkeen: hyvin epävarma ja sekava. Laulu meni hyvin, ja esiinnyin varmasti oikein vakuuttavasti ja osasin perustella miksi minun kuuluisi olla mukana, mutta eihän sitä koskaan voi tietää. Hakijoita on useita, eikä raadin mielenliikkeitä ei voi koskaan ennustaa. Saan tiedon jo perjantaina. Jännittää! Pitäkää peukut pystyssä minulle!

koelaulu2

Göteborgissa juuri ennen koelaulupaikan ovesta sisään astumista

/Maija, jättää nyt tämän asian muiden käsiin ja iloitsee onpa tulos mikä tahansa