Minun pieni meditaatiohetkeni

Olen tänään vähän omissa maailmoissani. Niin ulapalla, että blogikin meinasi unohtua. Ulapalla olon syy selviää sinullekin pian.

Mutta luepa nyt tämä Me Naisten -juoksujuttu, jossa minäkin olin mukana. Tässä se sinulle kokonaisuudessaan.

Hauskaa muuten miten tuon toukokuussa tehdyn jutun jälkeen minun suhtautumiseni juoksemiseen on vähän muuttunut. Juuri kävin lenkillä ja pohdin tätä. Juoksemisesta on tullut helppoa ja hauskaa; keho herää juoksuun paljon nopeammin ja tämäkin meditaatiojuoksija on alkanut vähän enemmän revitellä ja testata kestävyyden rajojaan juoksussa. Hassua. Kunto se taitaa kasvaa kohisten ja itselle alkaa asettaa kovempia haasteita. Silti edelleen juoksemisen ydin on minulle päästä irti turhista ajatuksista – se on minun pieni meditaatiohetkeni revitellen tai ilman revittelyä.

Hyvää yötä!

   
   
/Äm, intoillen huomisesta, jolloin tapahtuu hurjia juttuja, jääpä vaan odottamaan uutisia

Mainokset

Meditaatiojuoksija Me Naiset -lehdessä

Ah. Perjantai. Mikä ihana tekosyy lähteä vaikka lenkille!

Uusimmasta MeNaiset-lehdestä löytyy tuttu tyyppi. Annoin lehdelle taannoin haastattelun siitä mikä minua inspiroi lenkkipolulle. Nyt minua tituleerataan sitten ”meditaatiojuoksijaksi”. Sen tittelin kannan mielelläni, sillä sitähän lenkkeily minulle tarkoittaa parhaimmillaan: Oman mielen ja kehon purkamista luonnossa juosten sekä… no, loput voit lukea itse lehdestä. Käypä siis hakemassa lehti omaksesi kaupasta!

menaiset

 

Haastan sinut tänä viikonloppuna lähtemään lenkille sijainnistasi riippuen jonnekin luontoon; meren tai järven rannoille, vuorille tai tuntureille tai metsän siimekseen. Sitä minä toivoisin yhä useamman ihmisen tekevän – löytävän liikunnan ilon luonnon keskeltä!

Reipasta viikonloppua, rakkaat!

/Ämmä, joka ei kyllä nyt lähde lenkille, vaan unelmoi juuri suklaasta. Tänään on Meditaatiojuoksijan lepopäivä

Huumaava viikonloppu huumaavassa seurassa!

Viikonloppu on ollut täynnä vipinää. Oli taas opiskeluviikonloppu Teatterikorkeakoulussa, ja intensiivisten päivien tulos oli iso annos oppia ja uutta energiaa tarttui mukaan.

Mutta ehkä vielä koulupäiviäkin inspiroivempaa viikonlopussani oli tämä lauantai-illan huuma:

huuma1

Kuva: Mirkku Merimaa

Siis Huuma-jengi ja Huuma-bileet! Nämä naiset (plus monta muuta, jotka eivät eilen päässeet paikalle) tekivät ihmeen. He nimittäin keräsivät valtavan summan yhteisörahoitusta ja tekivät lehden, joka ilmestyi tammikuussa. Huuma on uusi naistenlehti, tai kuten tekijät sitä tituleeraavat, ihmistenlehti. Sellainen, jota nämä naiset itse halusivat lukea. Ja kun kaupasta ei sopivaa löytynyt, he ryhtyivät huumasta toimeen: tekivät oman lehden ja rakensivat sen ympärille Huuma-seminaarin! Huuma kertoo aivan tavallisista, ihmeellisistä ihmisistä ja on ”ylistys tyypeille, jotka tekevät ja ajattelevat rohkeasti”.

Ja nyt minut on kutsuttu mukaan tähän mahtavaan porukkaan kertomaan tarinoita huumaantuneista ihmisistä! Puhuinko jotain aiemmin tällä viikolla etuoikeutetusta fiilikesestä!? No, nyt ette enää voi edes uskoa, miten uskomattoman kiitolliselta tuntuu tällainen kunnia saada olla mukana edelläkävijöiden joukkoa. Eilen juhlistimme naisten upeaa suoritusta ja suunnitelimme uutta.

huuma4

Kuva: Mirkku Merimaa

Nämä naiset jakavat jotain sellaista yhteistä, jota ei voi sanoin kuvailla. Se huuma pitää tuntea. Se järjetön energia, toisen tukeminen ja positiivisuus! Tekemisen meininki, jota tässä maassa tarvitaan lisää. Ja tämä porukka näyttää omalla toiminnallaan tietä, se on ryhtynyt huumasta toimeen.

huuma2

Kuva: Mirkku Merimaa

Huuma-jengissä on upeaa olla mukana, mutta mahtava juttu oli myös tavata ihminen vuosikymmenten takaa ensimmäistä kertaa; Aku Varamäki. Tai siis minulle edelleen tyttö, olemmehan me viimeksi tavanneet joskus 90-luvulla Jyväskylässä, kun liikuimme samoissa musiikkipiireissä. Aku on tämän koko Huuma-ajatuksen alkuunpanija. Aivan uskomaton nainen!

huuma3

Kuva: Mirkku Merimaa

Jouduimme kyllä vähän aikaa hakemaan muististamme, mistä toisemme tunnemme, mutta sitten, kun hän ensimmäistä kertaa herskähti nauramaan, muistin yhtäkkiä hänet ihan tarkalleen. Hänen ilonsa ja kirkassilmäinen naurunsa on jäänyt mieleeni lähtemättömästi. Hauska huomata, että vaikka välissä pari vuosikymmentä, tietyt perusominaisuudet säilyvät. Ja samankaltaiset, samat kiinnostuksen ja innostuksen kohteet jakavat ihmiset näköjään ajautuvat yhteen, missä tahansa. Se on hienoa, sillä yhdessä tekeminen on kaiken elämän suola ja sokeri ja mitä näitä mausteita nyt onkaan. Juuri tällaisia huumaavia ja uskomattomia juttuja syntyy, kun ihmiset jakavat saman intohimon elämään!

Huumaa voi seurata netissä osoitteessa huumalehti.com. Lue ja huumaannu! Kannattaa myös seurata, millaisia asioita minä pääsen Huuman parissa tekemään.

/Maija, huumassa

Mitätoibimboyrittää ja voipoikaparkaa!

Pääsiäisloma ei nyt oikein etene kuten suunniteltu. Flunssakuume vain pahenee, enkä pysty tekemään muuta kuin makaamaan sängyn pohjalla.

Onneksi äidillä on naistenlehtiä, joita nyt täällä luen juttu kerrallaan (aina yhden jutun luettuani pitää ottaa tauko, koska lukeminenkin syö voimia ihan hirveästi…)

20140418-110110.jpg
Lueskelin tätä MeNaisten juttua Susanna Penttilästä ja hänen 17 vuotta nuoremmasta poikaystävästään.

”Siis 17 vuoden ikäero, ei tuu toimimaan, varmasti joku julkisuustemppu ja mitä toi bimbo oikein yrittää ja voipoikaparkaa!”, ajattelin ohikiitävän sekunnin. Kunnes oikeasti pysähdyin ajattelemaan. Miksi minä taas tuomitsen? Mitä väliä sillä on minulle toimiiko tuo suhde vai ei? Eihän se ole minulta pois. Että asian voisi nähdä myös niin, että sehän on vaan hienoa, kun Susanna rikkoo normikaavoja ja uskaltaa heittäytyä elämään!

Tällaisia esimerkkejä me tarvitsemme vaan lisää. Miksi sitä aina suhtautuukin tällaisiin niin tuomitsevasti? Me kaikki elämme omaa elämäämme parhaimman kykymme mukaan, eikä ole minun tehtäväni arvostella ovatko toisten tekemiset oikein tai väärin. Parempi keskittyä vain omaan elämään.

/Maija, keskittyen omaan elämäänsä painumalla nyt nukkumaan.,,