Kohteessa.

Takana 12 tuntia matkustamista. Vaihteeks. Johan tässä pari viikkoa onkin edellisesta Lapin reissusta. Mutta tiedätkö, jollain kieroutuneella tavalla minä pidän pitkistä matkoista. Levottomalle sielulle suurinta rauhaa on se, kun on liikkeessä. Kun maisemat vaihtuvat ja edessä odottaa tuntematon.

Ja nyt kesäinen Levi.

Seikkailu. Se on taas seuraavien päivieni teema. Haaste Arctic Challenge kisassa. Jo itsessään tämä hurja juoksun ja erilaisten esteiden yhdistelmä on jännittävä; minulla ei ole lainkaan tietoa kuinka kuntoni kestää. Saati sitten se, että kisan suoritan yhdessä minulle ennalta tuntemattoman ihmisen kanssa. Kisa ja siihen yhdistetyt sokkotreffit, Levin hyvinvintikuningatar Laura Peipon erinomainen, minulle asettama haaste.

En oikein tiedä mitä ajatella tästä haasteesta juuri nyt. Oma fyysinen kunto epäilyttää vähän, olen nähnyt kuvia aika hurjista suoritteista, joista moniin en ole treenannut juuri millään tavoin etukäteen. Minun onnistumiseni taehan näissä haasteissa on aina raudanluja pääni, joka ei petä, vaikka kropassa alkaisi heikottaa. Sokkotreffit sinällään eivät jännitä tapaanhan jatkuvasti paljon uusia ihmisiä. Ehkä eniten jännittää se, etten tunne pariani tai tiedä hänen kuntoaan ja suhtautumistaan kisaan. Entä jos hän onkin joku himotriathlonisti, joka jyystää vakavana tunturia ja sitten minä etelän vetelä menen ja tyrin hänen kisansa…

Sellaista pyörii päässä juuri nyt.

Arvaamaton. Sekin pyörii päässä. Jaoin jo aamulla Facebookissa kuvan ja sen yhteydessä tekstin:

”Kaikki seikkailut alkavat hurjalla hämmennyksellä. Nyt kauhistuttaa. Leviltä tippuu sairaita kuvia Arctic Challengen haasteista ja se suurin jännä, tuntematon sokkotreffikumppani, odottaa lauantaina tunturin juurella. 

Kaikki seikkailut päätyvät järisyttäviin löytöihin. Viimeksi 24 tunnin pyöräilyhaasteessani löysin odottamattoman onnen; ymmärsin ettei voitto synny saavutuksesta tai suuren suoritteen läpäisemisestä, vaan siitä, että avautuu arvaamattomalle. Siksi minä seikkailen.” 

Kannustusjoukot Alastarolla juhannuksena tallentuivat tähän Timo Kananojan ottamaan hauskaan kuvaan.

Kävin äsken iltalenkillä. Kiipesin tuossa ihanan majapaikkani (tämä ansaitsee myöhemmin ihan oman postauksensa, sillä minulle on järjestetty täällä aivan mahtava hotelli) lähellä olevalle rinteelle. Yritin ottaa kuvaa sieltä, muttei se oikein onnistunut. Siksi säästetään Levin kesäiset kuvat myöhemmälle ja muistellaan vielä hetki edellistä seikkailuani. Tiedän, että tästä Arctic Challenge -haasteesta syntyy taas tärkeitä oivalluksia. Mutta mitä, sehän tässä nyt innostaakin.

Levottomalle sielulle suurinta elämän iloa ja onnea tuottaa tuntematon, arvaamattomalle antautuminen.

Iloa iltaasi! Minä alan painua kohta pehkuihin sillä hyvin aikainen aamuherätys alkaa painaa. Onneksi huomenna minulla on kokonainen vapaapäivä Levillä ja voin latautua rauhassa kohti lauantain koetoksia.

/Äm

Ai mikä Arctic Challenge? Katso tästä lisää.