Lidl-teoria on muuttumaton ja totta!

Jos tässä maailmankaikkeudessa jokin on totta ja muuttumatonta, se on ehdottomasti Lidl-teoriani.

Halleluja! Kävin taas tänään Lidlissä klo 20 aikaan. Siis se viimeinen tunti ennen kaupan sulkeutumista.

Ja!

Mitä?

Kyllä!

Halleluja!

Sinkkumiehiä!

Pursuaa!

Lidl!

Totta!

Muuttumatonta!

Tästä syystä on aika palauttaa mieliinne juuri tänään tämä teoria, jonka todensin Snapchatissani ja Youtubessani vuosi sitten.

Empiirinen tutkimukseni rajoittuu toki hyvin rajalliseen otantaan.

Mutta tämä on silti totta! Muuttumatonta!

Haluatko löytää elämäsi rakkauden?

Näillä ohjeilla onnistut varmasti…

/Äm, jonka tämänpäiväisen Lidl-kokemuksen jälkimainingit löydät just nyt Snapchatista!

Mainokset

Maijan Deittikoulu sinkuille (ja sinkunmielisille) – näin löydät elämäsi rakkauden (ja tää on tutkittu juttu)

Joku saattaisi sanoa minulle, että hanki elämä, mutta minä sanon, että mullahan on! Ainakin Snapchatissa.

Olipa aika hieno kunnia saada kuulla tänään, että olen päässyt Kurion 150 suurimman suomalaisen snapchattaajan listalle. Siinä se tuttu nimi tököttää listassa kollegeoitteni laulaja Maija Vilkkumaan ja Miss Suomi Lotta Hintsan välissä… Kato vaikka, tästä

Tänään aamulla (vielä tietämättä näistä suurista kunniatitteleistäni) päätin, vain sängystä ylös päästäkseni, että kuvaan Snäppiin tänään koko päivän ja näytän millaista elämäni on kulissien takana. Ja nyt kun on käyty ehtoopuolelle (ja teitä ehtoopuolen kulkijoita, jotka ette vielä vuoden kuumimmassa somehitissä Snapchatissa ole), niin ajattelin, että jaanpa nyt yhden päivän highlightin kanssasi myös Snäpin ulkopuolella.

Koska viimeaikaisten sosiaalisen median ja markkinoinnin tutkimustenkin mukaan muiden auttaminen on merkittävin somessa ihmisten aktivoitumista aiheuttava seikka (siis me ensisijaisesti haemme somesta yhteisöjä ja tietoa, jotka auttavat meitä henkilökohtaisesti jossain asiassa ja sit taas kääntäen: somessa menestyy parhaiten se, joka auttaa muita), niin minäpä jaan nyt kanssasi SINKKU (ja sinkunmielinen) parhaan pokausvinkkini. Koska olen näet minäkin tehnyt empiiristä tutkimusta, ja tämä jopa vaikuttaa dramaattisesti ostokäyttäytymiseeni. Että kannattaisi markkinoijienkin nyt olla tarkkana.

Ni, tässä on: Maijan Deittikoulu sinkuille ja (sinkunmielisille)! Jaan tässä empiirisen tutkimuksen tuloksen kanssasi. Pistäpä kokeiluun heti.

 

 

Enpä tiiä. Aika tyhjentävä toi. Mene heti Snapchatiin katsomaan muu tämän päivän saldo: maijailmoniemi-nimellä löytyy!

/Ämmä, joka myös veikkaa, että saattaa Lauttasaaren Lidlin asiakasmäärät lähteä nyt nousuun. Ja joo ok; menen nukkumaan.

Huppupäinen Halpiskotka ja flirttailua ikkunalaudalla

Tiedätkö mikä oli minun päivän ensimmäinen tapahtuma tänään. Raahasin itseni ja koirani ulos aamuhorroksessa. Aamun ensimmäinen pissatusreissu on aina vähän arveluttava; yleensä havahdun hereille vasta kun astun takaisin ovesta sisään oikeastaan muistamatta edes käyneeni ulkona. Tänään astuin ulos talomme ovesta pihalle ja kävilin kadulle. Saadakseni jonkun kosketuspinnan elämään tulin katsoneeksi omaa neljännen kerroksen ikkunaani – vähän kuin varmistaakseni, että juu, tässä minä olen ja tuossa ikkunassa minä asun. Ja sittenhän alkoi tapahtua. Kaksi lintua lehahti ulos keittiön ikkunalautani alta. Äitilintu ja isälintu!

Joko ne lähti aamulenkille tai sitten niillä oli vähän ”kahdenkeskistä aikaa”…

Tiedättekö miten linnut flirttailee? Ne lentävät sellaista ylikorostetun kevyttä ihan vaan pikkuisen siipiä räpsyttävää lentoa, tekevät kieppejä ja syämenmuotoisia kuvioita ilmassa syöksähellen välillä kevyesti toisiaan päin. Suhteellisen äänetöntä touhua, välillä kuuluu sellainen pieni ja vieno, ”pip”. Sitten ne välillä istahtavat eri ikkunoille, toinen neloskerrokseen ja toinen vitoskerrokseen kulmittain eri ikkunoille, jotta näkevät toisensa hyvin, ja tuijottelevat sieltä sitten liikumatta hetken toisiaan. Aika pitkän hetken itse asiassa, sillä minä jouduin hokemaan Hermannille useamman kerran, että ”odotahetkiodotahetkiodotahetkitäämeidänonnähtävä”. Koira ei voi tätä ymmärtää. Seisoin suu auki keskellä katua, tuijotin ylös ja ohi kulkevat ihmiset katsahtivat minuun kukin varovasti hidastaen vauhtiaan ja ihan vaan vähänja vaivihkaa nostaen katsettaan ylöspäin.

Sitten ne linnut sujahtivat taas vauhdikkaaseen, mutta niin rasittavan kevyeen lentoon, ja suikahtelivat taas hetken toisiaan kohti ja kujersivat äänettömästi siipien vain suhistessa. Ja minä osoittelin niitä sormilla ja ihan hiljaa hymisten jotain pulittaisia sanoja koitin saada ohikulkijat tajuamaan, että katsokaa nyt kun nuo linnut flirttailevat! Sitten yhtäkkiä linnut lopettivat kujertelunsa ja suikahtivat takaisin ikkunalaudan alle. Se hetki oli siinä.

* * *

Olen aika varma, että minusta tulee sellainen vanhana hullu lintumummo. Sellainen, joka asuu yksin ja juttelee päivät pitkät linnuille, ja kylänraitilla ihmiset vaihtavat kadun puolta hänet kohdatessaan.

Nin tosin taitaa tapahtua jo nyt.

flirttailevat linnut

Nyt, jo aamukahvit juotuani, istun sisällä, ja äitilinut ja isälintu näyttävät taas suhaavan ikkunalaudalta toiselle – tuossa ne ovat! Milloin linnut tekevät uudestaan poikasia? Näyttää että meikäläisen ikkunalaudan alla ainakin taitaa lähteä pian toinen kierros liikkeelle…

Se niistä linnuista. En halua uskoa, että niillä oli tällä kertaa minulle mitään symboliikkaa (kuten esimerkiksi, että seuraaksi tapaan oman elämäni isälinnun, jonka kanssa perustan pienen pesän jonkun säälittävän bloggarisinkun keittiönikkunan alle ja lentelen flirttailevaa lentoa isälinnun kanssa silloin kun poikaset ovat menneet nukkumaan. JOS minun päätäni ei särje.)

Seuraavassa kadunkulmassa nimittäin vastaani tuli maailman kuumin mies. Siis hot. HOT! Ja minä näytin tältä

juhannus3

Hitto mikä dorka! Kiskaisin hupun päästäni pois ihan siinä sen hottiksen kohdalla sellainen hävetyksensekainen ilme kasvoillani. Voin kertoa, että tajusi! Että vain hänen takiaan minä sen hupun kiskaisin päästä. Heti kun hän oli ohittanut minut, vedin hupun päähän. Perhanan kylmä tuolla ulkona!

* * *

Sen verran eilisestä, että olen saanut teiltä uskomattoman viesti- ja palautevyöryn. Kiitos. Ajattelin ehtiväni vastata tänään loppuihinkin viesteihinne, mutta nyt en ole ihan varma. Älä siis ihmettele, jos en vastaa sinulle ihan heti. Haluan oikeasti ajatella jokaista viestiä rauhassa ja vastata niihin kunnolla ajan kanssa…

Eilisestä muuta, eipä kummempaa kuin että mitä tekee bloggari, joka pohtii isoja kysymyksiä? Kaksi asiaa: 1) nappaa ihanan taskuun taitettavan personal trainerinsa kainaloonsa ja menee salille punnertamaan kakat ulos kehosta. Toimii aina. Muokattiin Tiian kanssa fitneszilla-ohjelmaani uuteen uskoon, ja voin sanoa että tuntuu.

halpiskoka1

halpiskotka2

Sitten, 2) tietysti, hän lähtee Katan kanssa shoppaamaan halpaa ruokaa Lidliin. Auttaa aina! Tuuri-ohjelmassa (joo, salat paljastuu, katsoin sitäkin…) oli Tarjoushaukka-Jorma ja minä olen sitten kai joku Halpiskotka Maija. Mut siis oikeesti hei 400 g mansikoita Lidlissä 1,49, K-kaupassa 4 euroo! Kutsu mua vaan Halpiskotkaksi, I’m proud of it!

halpiskotka3

Kata on minulle se ihminen, jolta voin luottaa saavani rehellisen ja rakkaudellisen peilin. Kuten nyt tähän bloginlopettamispohdintaani. Siinä shoppailujemme lomassa hän sanoi minulle: ”Älä lopeta. Paistaa se aurinko risukasaankin.”

Niin. Kiitos Kata! Paistaahan se aurinko risukasaankin… Tänään otan edelleen vähän rauhallisemmin bloggaamisen kanssa.

/Ämmä, Halpiskotka

Limusiinilla pyhiinvaellusmatkalle Lidliin

Ei muuten ihan joka jannua haetakaan ostoksille tällaisella limusiinilla.

lidl1 lidl2

Eikä ihan mille tahansa ostosreissulle. Sillä välin kun muut leidit shoppailevat ystävättäriensä kanssa Punavuoren ihanissa pikkuputiikeissa virkistyen välillä latte-kupillisella ökykalliissa kahvilassa, me mennään Katan kanssa Pasilan Lidliin ja käydään siihen päälle vielä Alkossa!

lidl6

Maailmassa ei ole ketään näin ihanaa ihmistä! Minulla ei ole nyt omaa autoa, ja Kata tarjoutui lähtemään kuskiksi shoppailureissulle, jotta saan ostaa kassikaupalla halpaa ruokaa. Olen Ruotsin jälkeen ollut niin järkyttynyt ruoan hinnasta Suomessa, että näistä reissuista Lidliin on tullut varsinaisia pyhiinvaellusmatkoja.

lidl4

Katan sanoja lainaten: ”Se joka käy Lidlissä ruokakaupassa, sillä on varaa isoon Bemariin.”. Niin. Jonnekinhan ne ylimääräiset rahat on laitettava.

/Maija, elämän pienistä iloista ja Bemarillisista ystävistä nauttien

Säästökuningatar shoppailee

Minusta on tullut aika tarkanmarkan tyttö viime aikoina. Olen vähitellen alkanut tajuta säästämisen hienouden varsinkin ruokaostoksissa. Siksi tein tänään jo toisen pyhiinvaelluksen Lidliin Suomessa oloni aikana.

Huh mikä hintaero on monissa perustuotteissa! Erityisesti sydämeni saa sykkimään marjat. Käytän niitä paljon aamismoothiessani ja olen laittanut niihin jo omaisuuden. K-kaupassa olen pulittanut 4 euroa 400 gramman pussista. Mutta nyt Lidl: 400 grammaa mansikoita, hinta Lidlissä vain 1,59! Ostin niitä monta pussia! Rakastan Lidliä!

20140301-155622.jpg
/Maija, säästökuningatar

Milloin uskaltaa auttaa?

Minulla on ollut tänään kaksi ajatuksia herättävää kohtaamista. Tai ensimmäinen niistä ei varsinaisesti ollut kohtaaminen, vaan tapahtuma, jonka todistin omasta koti-ikkunastani…

Olin syömässä aamupalaa, kun kuulin kadulta huutoa. Kuulosti ensin sellaiselta vähän yö pitkälle venyneen opiskelijaporukan riemun ja krapulan sekaiselta uholta, mutta äänen lähestyessä taloani se muuttui hätähuudoksi. Joku huusi hädissään apua ja kiljui pelkoa. Juoksin ikkunaan ja huomasin maassa makaavan naisen. Tai ei hän siinä maannut, vaan mies veti häntä maassa perässään. Nainen yritti rimpuilla pois. Välillä he ajautuivat keskelle autotietä, välillä takaisin kadunkunnostajien vielä pikkukivistä siivoamattomalle jalkakäytävälle.

Yhtäkkiä kuului kova ja pitkä auton äänitorven ääni ja huomasin pariskunnan olevan melkein taksin edessä. Se pysähtyi jarrut huutaen ja nainen riuhtaisi itsensä irti miehestä juosten suoraan taksin takapenkille. ”Sun täytyy auttaa mua!”, hän huusi kauhuissaan taksikuskille (kuulin sanat selvästi neljänteen kerrokseen). Mies juoksi perässä, riuhtaisi takaoven auki ja tunkeutui autoon huutaen ja vetäen naista ulos. Taksikusi nousi etupenkiltä selvästi säikähtäneenä ja neuvottomana. Hän komensi miestä pois oven välistä ja jonkin ajan kestäneen sanaharkan jälkeen mies lähti juoksemaan paikalta vihaisena. Taksi seisoi paikallaan ja kuski puhui jotain takapenkille. Yhtäkkiä myös nainen nousi autosta ja lähti pois. Taksin kuljettaja seisoi hetken autonsa vieressä säikähtäneenä kunnes istui ratin taakse ja ajoi pois.

Minä seurasin tätä tapahtumaa kauhistuneena omasta ikkunastani ja mietin miten olisi käynyt jos tämä olisi tapahtunut vain hetki aiemmin ollessani ulkoiluttamassa koiraa tuolla samalla kadulla. Mitä olisin tehnyt? En voinut olla miettimättä seuraavaksi tapahtuisi, kun nämä kaksi väistämättä taas tapaavat. Siirryin pois ikkunasta hämmentyneenä.

Vähän myöhemmin kävelin pitkin Helsinginkatua Helsingin Kalliossa. Kuuntelin musiikkia iPhonestani ja olin vähän omissa maailmoissani kun ihan tyhjästä viereeni ilmestyi nuori poika. Hän viittoili minulle ja nostin toisen kuulokkeen pois korvaltani. ”Kuule voisitko sä vähän auttaa?”, hän kysyi ja katsoi minuun rokonarpisilla, kalpeilla kasvoillaan silmät päässä seisten. En voinut olla tekemättä tulkintaa tuon ihmisen tilasta. ”Huumeita”, arvioin. Poika kertoi koskettavasti (joskin aivan kuin hän olisi opetellut sen ulkoa) jonkin tarinan kuinka hänen pitäisi päästä jonnekin Ruotsiin ja hänen isänsä oli jättänyt tulematta heidän sovittuun tapaamiseensa ja nyt hän tarvitsisi 22 euroa ja ehkä minä voisin antaa hänelle vaikka euron.

Kaksikymmentäkaksi euroa? Euron? Minä valehtelin. Sanoin, että minulla ei ole käteistä, vaikka olihan minulla lopakossani pari euron kolikkoa. Pahoittelin tilannetta ja kuulin itseni sanovan: ”Toivottavasti saat asiasi kuntoon.”

Tuo kohtaaminen jäi vaivaamaan minua. Olisiko minun pitänyt auttaa poikaa ja antaa hänelle rahaa, vaikka mielessäni tiesin varmaksi, etteivät nuo rahat menisi Ruotsin reissuun? Mikä minä olin tuomitsemaan? Entä jos poika puhuikin totta? Tai vaikka tietäen rahojen käyttötarkoituksen, mitä jos olisinkin auttanut poikaa, jotta hän olisi saanut helpotuksen oloonsa? Ja entä jos tuo taksikusi olisikin tarjonnut aamulla sille naiselle kyydin johonkin turvaan, vaikka naisella ilmiselvästi ei ollut rahaa maksaa kyydistä?

Milloin pitää auttaa? Ja milloin jättää auttamatta? Tai oikeastaan; milloin uskaltaa auttaa?

Tämä ei ole nyt sellainen ”ja sitten hän sulkeutui kartanonsa turvaan kauhistellen maailman menoa ja syöden prosciutto-mozzarella-salaattiaan”-tarina (vaikka minä kyllä syön juuri lounaaksi itse valmistamaani prosciutto-mozzarella-salaattia, mutta vain siitä syystä, että sain Lidlistä ainekset halvalla ja menin sinne ruokaostoksille juuri siitä syystä, että omassa taloudessanikin euro on tällä hetkellä iso raha). Ei mitään länsimaisen keskiluokkaisen hyvinvoivan ihmisen silmien pyörittelyä kun joutuu kasvotusten yhteiskunnan nurjan puolen kanssa. Ei. En vaan saa mielestäni näitä tapahtumia. Mitä pariskunnalle tapahtui? Auttaako heitä kukaan? Entä poika? Entä jos hän olikin oikeasti avun tarpeessa? En voi olla tuntematta pientä syyllisyyttä siitä etten antanut pojalle rahaa, koska minäkin tiedän millaista on kerätä toimeentulonsa euro kerrallaan, jotta joskus pääsisi vaikka sinne Ruotsiin, jonne minullakin on nyt vähän ikävä…

salaatti

/Maija, joka syö prosciutto (kuulostaa muuten paljon paremmalta kuin ilmakuivattu kinkku)-mozzarella-salaattia, erinomaista iloiten rahansäästöstä!