Støssä on myrsky. Kovin tähän mennessä. 35 metriä sekunnissa ovat kovimmillaan mitanneet.
Mutta minä en ole Støssä. Tavallaan harmittaa. Vaarallisuudestaan huolimatta olisi hienoa olla kokemassa se; hirmumyrsky. Myrskyt ja Stø ovat kuin luotu yhteen. Minulla on ikävä niitä molempia.
Hirmuisen myrskyisää on tosin täälläkin. Pienen ihmisen mielessä. Paljon setvittävää, ajateltavaa, järjestettävää. Monta yksityistä ajatusta, joita en osaa enkä halua pukea sanoiksi. Otetaan rauhassa. Myrskyllä täytyy.
Kävin tänään metsässä lenkillä. Suomalaisen rehellisessä, lumisessa metsässä. Myrsky on riehunut joskus täälläkin, näyttää. Linnunpesä on pudonnut maahan tuulen voimasta kaatuneesta koivusta.
Se hätkäytti. Linnut kun ovat minulle tärkeitä vestintuojia, symbolisia eläimiä. Niistähän olen monesti sinulle kertonut. Linnun näyttäytyminen ja läsnäolo on aina merkinnyt minulle jotain: muutoksia, ihmeitä, suuria tapahtumia.
Ja nyt. Maahan pudonnut linnunpesä. Myrskyn nujertama linnun koti. Mitä se enteilee?