Ulkona luonnossa – tätä en halua kadottaa

Tänään käyn vähän ylikierroksilla. Hirveästi tapahtumia ja sipinää ja säpinää. Päässä sihisee ja suhisee ideoita ja ajatuksia. Ja minä pihisen ja puhisen intoa ja iloa.

Olipa suhteellisen ärsyttävä aloitus blogille. Sipinää, säpinää, sihinää, suhinaa, pihinää ja puhinaa! Mutta sitä tää mai life on just nyt. Paljon mielenkiintoisia ja innostavia asioita ilmassa.

seurasaari

Kävin aamulenkillä Seurasaaressa ja jäin seuraamaan kaupunkilintujen aamutoimia. Pohdiskelin viime päivien tapahtumia ja tätä äkisti eteeni noussutta vipinää. Yhtäkkiä minua alkoi pelottaa. Tätä minä en halua kadottaa! Tajusin, että vaikka mitä seuraavien aikojen kuluessa tapahtuu ja kuinka työntäyteiseksi elämäni muuttuu, minulla on aina oltava mahdollisuus päästä ulos luontoon – vaikka keskellä työpäivää jos tarve vaatii.

Moni on kysynyt minulta viime päivinä mistä saan kaikki ideani ja aiheet tempauksilleni. Vastaus on yksiselitteinen. Luonnosta. Luonto on tärkein voimavarani: parhaat ideani syntyvät luonnossa liikkuen ja sen ihmeitä tutkien. Liike ja raitis ulkoilma saavat aivoni raksuttamaan aivan uusille radoille. Ja linnut, sinähän tiedät! Voisin tuijottaa niitä loputtomiin, jotain kovin kiehtovaa niissä on.

Jäin miettimään erilaisia työpaikkoja. Kuinka monessa työssä on mahdollista lähteä tuulettamaan mieltä ja kehoa ja keräämään ideoita ulkona keskellä työpäivää? En tiedä, mutta toivon, että monessa.

Kuinka usein sinä käyt ulkona luonnossa? En tiedä, mutta toivon, että usein!

 

Linturintaman suru-uutiset

Linturintamalta ei oikein kuulu hyvää. Olen surullinen. Sen lisäksi että ei ole enää kuulunut elämää minun lintupesässäni, löysin talomme ulkorappusilta tämän surullisen näyn

20140704-183330-66810464.jpg
Mietin, että voiko tällaista kuvaa edes julkaista blogissa, mutta sitten ajattelin, että koska olen kertonut ihmiselämänkin surullisista puolista raaoin kuvin, voisin kai myös lintuelämän surullisista puolista raaoin kuvin.

Symboliikkaa en tästä aio edes etsiä. Sitä paitsi se symboliikka oikeasti suvussamme on koskenut vain linnun ikkunan ulkopuolella olemista ja sisään lentämistä, NIISTÄ on seurannut onnea ja surua, ei tällaisista pesästä tippuneista linnunmunista, joiden sisällä on jo kehittynyt yksilö.

Sanoinko jo että olen surullinen? Mietin, että kävisin hautaamassa sen tuonne takapihalle. Mutta se ehkä menisi vähän liian pitkälle? Sitten ainakin tulisin leimatuksi hulluksi lintumummoksi jo 32-vuotiaana…

Ja sitten tuo minun rakas linnunpesäni ikkunani takana on tyhjentynyt ja minun rakkaat lintuni ovat lentäneet pois! Onneksi pääsin näkemään niiden lentoharjoitukset ja pesästäpoistumisen. Harmittaa vaan kun en tajunnut silloin että kyse oli tuosta eikä äitilinnun ja isälinnun parisuhdeajasta

Se yksi lintu käy edelleen ikkunani takana monta kertaa päivässä. Onneksi minulla on vielä se.

/Maija, hautajaistunnelmissa