Viiden Tuuman Naulanainen ja Pitkostajat – Ennallistetun Metsän kauhutarina

Jokapäiväinen työmatkavaelluksemme täällä suolla on hieno tapahtuma. Kuljemme peräkkäin hiljaisina kuunnellen suon ääniä ja kenkien kopinaa pitkoksilla. Kenelläkään ei ole tarvetta turista turhaan, ja mielessä ehtii pyöriä paljon asioita.

Välillä matkalla on pakko pysähdellä, jotta ehtisi katsoa maisemaa. Muutoin katseen täytyy olla tiukasti maassa ja ainoa näkymä on edellä kävelevän kantapäät. Suo kaikessa komeudessaan on pysäyttävä, mutta erityisen mietteliääksi minut on saanut pätkä työmatkallamme, joka kulkee läpi ennallistetun metsän (tai oikeastaan metsäalueita suolla kutsutaan saareksi).

IMG_0893

Työmatkalla tänään aamulla läpi suosaaren, ennallistetun metsän

 

Ai pojat, mä opin asioita luonnosta tällä reissulla ja pääsen näkemään käytännössä mitä nämä tarkoittavat! Ennallistaminen on mielenkiintoista,, ja siitä olen täällä työnjohtajiltani Aimolta ja Ollilta yrittänyt oppia mahdollisimman paljon. Ennallistaminen on luonnonsuojelussa käytettävä menetelmä, jolla pyritään suojelemaan luonnon monimuotoisuutta. Martimoaavan soidensuojelualueeseen kuuluvia nuoria viljeltyjä männiköitä on ennallistettu polttamalla, jotta niistä tulisi luonnontilaisen kaltaisia ja lajiston kannalta monipuolisempia elinympäristöjä. Suolla hyöty lunnon monimuotoisuudelle on suuri ja riskit pienet.

Metsätalous yksipuolistaa metsiä, kun tehokkuuden nimissä tuotetaan tasaikäinen yhden puulajin metsikkö. Martimoaavalla viljelymetsää ennallistamalla pyritään lisäämään puulajien määrää sekä monipuolistamaan puiden ikäjakaumaa niin, että metsässä on kaikenikäisiä puita, myös hyvin vanhoja ja ränsistyviä. Yleensä ennallistaminen on kertaluonteinen toimenpide, jossa joko käynnistetään luonnontilaistuminen tai nopeutetaan hitaasti tapahtuvaa muutosta.

Kun metsä luonnontilaistetaan, pääsevät myös luonnonvoimat muokkaamaan elinympäristöä. Tulvat ja myrskytuhot saavat jälleen tuottaa vaihtelevuutta metsään eikä myrskyn kaatamia tai muuten romahtaneita puita korjata pois metsästä, jotta sinne jää lahoavaa puuta. Lahopuulla on suuri merkitys eliöstön monimuotoisuudelle.

IMG_0895

Ennallistettu alue poltettuine puineen ja aluskasvillisuuksineen on mielenkiintoinen myös siksi, että se on saanut minun mielikuvitukseni laukkaamaan. Metsähän on suoraan sanottuna karmivan riipivän näköinen paikka, johon saisi kirjoitettua taas yhden täydellisen kauhuleffan. Ja koska karmivan riipivässä metsässä töihin kävellessä on aikaa miettiä, olen muistellut viime päivinä paljon Viidenminuutinmies Steveä. Muistatko työnjohtajani Norjan kalatehtaalta ja kauhuelokuvakertomuksen, jonka ensimmäisestä työpäivästäni kirjoitin? Lue tämä: ”Kauhuleffojen kiintiöblondi kaatehtaalla ja haaste helvetistä.”

”Ikimaailmassa en ole ennen tehnyt mitään tällaista, enkä ole missään määrin varma onko minusta tähän. Henkisesti, fyysisesti – kaikilla mahdollisilla mittareilla. Istun pomojen huoneessa. Sympaattinen (ja komea!!) työnjohtaja Steve toivottaa minut tervetulleeksi ja filosofoi tupakan tummentamia hampaitaan (ne vähän karistavat hänen komeuttaan, mutta kukapa meistä on täydellinen) väläyttäen, että ensimmäiset viisi minuuttia näyttävät sen kuka tässä työssä pärjää ja kuka ei.

Jos rivien välistä voisi lukea, hän sanoisi, että: ”Sinäkin, kultaseni, olet selvää pässinlihaa viidessä minuutissa”, kirjoitin tuossa tekstissäni epätoivoisista ajatuksistani kalatehdaskokemukseni jälkeen.”

IMG_8618

Suolistaja marraskuussa 2014 Myre Fiskemottag -kalatehtaalla.

 

Täällä suolla pojat ovat antaneet minulle lempinimeksi ”Viiden Tuuman Naulanainen”. Johtunee siitä, että työni on ollut nakuttaa pitkospuita kiinni viiden tuuman nauloilla. Neljän päivän täyden naulannakutustyöpäivän jälkeen voin kertoa, että tämä homma on vaatinut tältä naulanaiselta aika paljon sisua. Ja kun vielä on kuljettu työmatkat läpi mielikuvituksen kirvoittavan kauhumetsän ei liene siis kumma, että Viidenminuutinmies ja ensimmäinen aamuni kalatehtaalla palasivat mieleeni.

”Astun sisälle kolkkoon ja pimeään kalatehtaaseen. Samalla sekunnilla näen silmissäni kauhuelokuvan lavasteet. Suolistajat! Sitä täällä kuvataan. Elokuvaa, jossa oransseihin sadeasuihin verhoutuneet Suolistajat jahtaavat moottorisahat käsissään viatonta kauhuelokuviin väistämättä kuuluvaa kiintiöblondia kylmän kalskeassa kalatehtaassa. Pää poikki ja rinta auki sekä suolet, maksa sekä sydän jamitämuitameitänytkalansisälläon ulos. Ja sitten linjalle. Sitä täällä nämä moottorisahamurhaajan näköiset verisiin sadeasuihin verhoutuneet ihmiset tekevät. Suolistajat!

IMG_0919

Öö.. ymmärrätkö yhdennäköisyyden: PITKOSTAJAT!

 

Ja nyt! Suolla!

Täällä telmivät Pitkostajat – sinioransseihin sadetakkeihin pukeutuneet moottorisahat ja lekat käsissä vaeltavat teurastajat, jotka sahaavat lankkuja ja jahtaavat lekalla Kauhuleffojen Kiintiöblondia. Iltaisin Pitkostajat kömpivät Ennallistetun Metsän mäntyjen juurakoihin ja aamuisin nousevat usvan mukana päivän blondijahtiin.

Täällä suolla kirjoitetaan kauhuelokuva nimeltä ”Viiden Tuuman Naulanainen ja Pitkostajat – Ennallistetun Metsän kauhutarina”.

ONHAN SE NYT JO tässä vaiheessa tunnustettava: maanantaiaamuna pitkospuutyömaalle lompsiessani olin ihan pihalla, enkä voinut käsittää mihin olin taas itseni pistänyt. Tuntui, että olin pudonnut ulkoavaruudesta näiden tyyppien joukkoon. Kun vielä olin porukan ainoa nainen, olin varma, että minut naurettaisiin pystyyn samantien. Kiintiöblondi tipahti suolle ja sille työnnettiin vasara sekä viiden tuuman naula käteen. Sitten oli näytettävä Pitkostajille mihin pystyy tai muuten ne lahtaisivat blondin ja hautaisivat Ennallistettuun Metsään.

IMG_0916

Tämän päivän lounas: kiintiöblondimakkaraa.

 

”Mietin sympaattista ja komeaa Viidenminuutinmies Steveä. Kunpa hän näkisi tämän. Pohdiskelen hänen filosofiaansa. Minä luulen, että se on totta. Arvelen, että kyse on asenteesta. Että oppimisessa ja onnistumisessa ensimmäisen viiden minuutin aikana keskeisintä on se miten työhön suhtautuu. Ja se näkyy. Enhän minäkään teknisesti saanut hommaa haltuun viidessä minuutissa, mutta taisin, vaikka huulta purren, osoittaa oikeaa asennetta. Päätän kysyä Steveltä mitä mieltä hän on tästä tulkinnastani hänen filosofiaansa”, kirjoitin kalatehtaalla suolistuksesta oivaltamastani. Kaikista peloistani huolimatta olin kukistanut Suolistajat pitkän työpäivän jälkeen.

Ja täällä suolla minä olen kukistanut Pitkostajat. Tartuin vasaraan ja naulaan ja aloin nakuttaa. Kyllä sitä satojen metrien naulan hakkaamisen jälkeen alkaa oppia jos vain haluaa. Välillä menee naula mutkalle ja ketuttaa, mutta mitäpä sitä murehtimaan.

NIIN. Suo on opettanut minulle, että kaikkien seikkailujen ja uuden oppimisen kaava on samanlainen: Ensimmäiset minuutit ratkaisevat sen kuinka haasteestaan selviytyy. Kyse on asenteesta. Että kun on utelias, nöyrä, innokas oppimaan ja tarttuu toimeen, oppii kyllä mitä vaan.

Jos nyt osaat lukea rivien välistä ja verrata näitä kahta kauhuleffaani ristiin, ymmärrät ehkä pointtini miksi Viidenminuutinmiehen sanat ja kauhuleffat ovat kummitelleet mielessäni. Uuden ja tuntemattoman asian aloittaminen ja oppiminen ovat aina yhtä kamalaa, mutta asenne siihen kuinka tehtäväänsä suhtautuu ja työhän tarttuu, on ratkaiseva. Kiintiöblondi voisi juosta pakoon yläkertaan (en edelleenkään tajua miksi ne aina tekevät niin, tyhmät!) ja Naulanainen heittää vasaransa suohon. Mutta eivät ne niin tee, ne kokeilevat ja huomaavat, että minkä tahansa asian voi oppia!

IMG_0907

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Äm, joka (kuten tekstin järkevyydestä saatat huomata) on hyvin HYVIN väsynyt. Tänään oli rankka päivä suolla ja Viiden Tuuman Naulanaisen vasarakättä koeteltiin.

Mainokset

Merellä ei voi luovuttaa – maailma seikkailupurjehtijan silmin

”Keskellä Atlanttia luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Meri on kasvattanut minuun sitkeyden.”, toteaa Kari ”Ruffe” Nurmi tässä Helsinki Realin haastattelussamme.

Ruffeen minulla oli ilo tutustua viime vuonna juuri ennen hänen hurjaa purjehdustaan laiturilla Suomenlahdella. Hän seilasi Tallinasta Helsinkiin laiturilla. Vain parikymppisenä Ruffesta tuli Suomen nuorin valtameripurjehtija ja myöhemmällä iällä, laituriseilauksen lisäksi hän on kiertänyt ensimmäisenä suomalaisena Huippuvuoret lasikuituveneellä. Peloton mies, jolla on maailman positiivisin asenne ja lähetyminen elämään. Siksipä hänellä lienee ajatuksia ja kokemuksia jaettavana meille jokaiselle. Katso tästä mitä seikkailupurjehtija ajattelee mm. pelosta, ongelmanratkaisusta ja Itämeren suojelusta.

Helsinki Real, por favor.

Saukko nimeltä Anu – kun ihminen kohtaa villieläimen

Eilen minä vihdoin tapasin sen. Anun! Saukon nimeltä Anu. Joo. Suomalaiset ovat nimenneet sen… Anu oli ilmestynyt koukutustuville viime kesänä. Nälkiintyneenä, huonokuntoisena ja oikeaa takajalkaansa linkuttaen se oli tullut pyytäämän kalaa. Ja koko kalastusrakennuksen väki rakastui tähän saukkovanhukseen saman tien. Nyt Anu on pysynyt piilossa pitkään, koko minun täälläoloaikani, kunnes taas toissapäivänä se vilahti ovesta sisään.

Anu on vanha. Se tulee syömään kalaa koukutustuville. Ehkä se ei pysty enää saalistamaan riittävästi ruokaa omin voimin. Ja koska me kaikki olemme siihen niin rakastuneita, me syötämme sitä. Siksi siitä on tullut niin kesy.

IMG_7406

IMG_7404

Sitten eilen! Kuin tilauksesta Anu ilmestyi pakkashuoneen ovelle samalla sekunnilla kun olin vienyt valmiin siimapöntön säilytykseen ja aloittamassa tauon. Aivan kuin se olisi tiennyt, että juuri sillä hetkellä minulla oli aikaa kohdata se ensimmäistä kertaa.

Ja kuinka ollakaan, minulla sattui olemaan kädessä videokamera. Olimme työkaverini Teemun kanssa ottaneet sen mukaan kuvataksemme miltä kylmiössä näyttää. Ja sitten Anu oli yhtäkkiä siinä, ja saimme sen ikuistettua videolle. Tuolle tuossa tämän blogin lopussa. Kuin taikaiskusta paikalle sattui myös kalastaja Odd, ja hän heitti virvelinsä satama-altaaseen. Me ongimme Anulle kalaa.

IMG_7419 IMG_7418 IMG_7414

Minä en ole koskaan nähnyt saukkoa eläessäni. No. Sinähän tiedät minut. Sekosin kohtaamisesta. Ihan kuin pikkulapsi olisi nähnyt joulupukin ojentamassa lahjapakettia. Niinhän me ihmiset teemme, kun pääsemme näkemään tällaisen luonnon ihmeen. Sehän on selvä.

Tämä suloinen kohtaaminen Anun kanssa muistutti minua erään valasasiantuntijan kanssa käymästäni keskustelusta. Hassua, sillä juttelimme tästä aiheesta juuri päivää ennen Anun tapaamista. Siis siitä, miten ihminen usein käyttäytyy kun pääsee näkemään villieläimen lähietäisyydeltä. Ihan kuten minä, kun näin Anun. Ryntäsin heti sen luokse ja lähelle sen kummempaa ajattelematta.

Anu on kesy ja päästää lähelleen, mutta senkin kanssa on tärkeää olla hyvin tarkkana. Ihmisestä villieläimen läheisyys on mahtavaa, mutta eläimestä välttämättä ei, ja siksi meidän on muistettava kunnioittaa sen reviiriä. Kohtaaminen villin luontokappaleen kanssa on aina tapahduttava eläintä ja sen elintottumuksia kunnioittaen. Aivan kuten Anu – se tulee meidän tuvillemme syömään. Ei moikkaamaan meitä, vaikka me tärkeät ja innokkaat ihmiset niin ajattelemme. Ja meidän on annettava sen tehdä omat juttunsa. Villi eläin ei ole objekti. Anua kunnioittaen me myös kuvasimme nämä kuvat ja videot.

IMG_7410

Ajattelepa esimerkiksi näitä valaita, joita täällä Støssä liikkuu. Täällä järjestettävillä valassafareilla ollaan todella tarkkoja valaiden tarkkailuista; elämys ei saa koskaan olla tärkein juttu, vaan eläimen kunnioitus. Sääntönä Norjassa on, että 50 metriä lähemmäs valaita ei saa mennä edes uimalla. Kalastusaluksetkin pyrkivät välttämään lähikontaktia valaiden kanssa.

Utelias, liian lähelle tuleva ihminen saattaa häiritä valaiden ruokailua jopa tuhoisalla tavalla. Valaat saalistavat siten, että pari valasta kerrallaan hyökkää parveen ja ottaa sillit yksitellen. Sillä välin muut valaat vahtivat ja pitävät silliparven kasassa. Kun ihminen on liian lähellä, valaat varovat, eivätkä saa kunnolla muodostettua saalistusryhmää. Jos sattuu paikalle saalistushetkellä, on tärkeää, ettei saalistusryhmitystä hajoiteta menemällä sekaan. Ymmärtämättömyyksissään ihminen saattaa aiheuttaa suuret tuhot. Esimerkiksi jos valaat stressaantuvat ja joutuvat menemään kauemmaksi pois ruokapaikalta, voi käydä huonosti.

Siksi on tärkeää, että me innokkaat, vilpittömässä ihastuspuuskassa villin eläimen luokse säntäävät ihmiset muistamme tämän: On ihan ookoo ihailla ja innostua, mutta aina eläimen ehdoilla! Tällä videolla näet millainen innostus repesi, kun kohtasimme Anun…