Tartu siihen mikä on

Huhhuh, mikä viikko. On etsitty luovuutta, kiteytyksiä, selityksiä. Töitä iso kasa, mutta onpa ollut vaikea löytää lankojen päitä ja saada jotain järkevää aikaan. Lisämausteen tähän soppaan on aiheuttanut se, että sitä soppaa ei ole; siis tämä ihana lähes hiilihydraatiton puhdistuskuurini, joka jatkuu vielä puolitoista viikkoa. Se tekee hyvää, tiedän, mutta huhhuh kun keho ja aivot huutavat hiilareita.

Viimeisillä voimillani ennen tämän aikajakson paketointia historian unoholaan kiteytän parhaimman mahdollisen elämänviisauden tämän viikon opeistani. Se on tämä.  

Kun kaaoksen hetki on käsillä sitä jää niin helposti junnaamaan asioihin, joita ei voi hahmottaa tai hallita – asioihin, joita ei vielä ole olemassa, vaan jotka syntyvät oikean ajattelun ja toiminnan tuloksena. Tyhjästä on vaikea nyhjästä, olen tajunnut tällä viikolla. 

Siksipä on lähdettävä liikkeelle siitä mikä jo on – tuossa edessä ja tässä näin – ja kysymysmerkit alkavat muuttua huutomerkeiksi, pisteiksi ja pilkuiksi – yksi kerrallaan ja juuri siinä järjestyksessä kuin tarkoituksenmukaista on. 
Näillä eväin kohti uutta viikkoa. Kiitos, että teette siitä taas seikkailujen arvoisen! 

/Ämmä

Mainokset

Kaiken se antaa, kaiken se ottaa – luovan työn nurja puoli

Tiptap, ja terve vaan! Miten menee?

Täällä olo on vähän tiptaptiptap-tipetipetiptap-tip-tip-tap. Olen todennut työskenteleväni suhteellisen kokonaisvaltaisesti ihmisestä mehut vievällä alalla.

Luova media-alan työ. Joka päivä uusien ideoitten ja tarinoitten luomista sekä niiden tuottamista. Asioiden rakentamista nollasta. Joka päivä uusia alkuja. Joka päivä uusia ihmisiä. Tapaamisia, joihin mennessä tuntuu, ettei osaa mitään, ei keksi mitään, ei pysty mihinkään. Ja sitten aivan yhtäkkiä jostain ihmeellisestä oivalluksesta syntyvä kuningasidea. Ideoiden myymistä ja jatkuvaa toisten ihmisten innostamista ja oivalluttamista. Esiintymistä, puheenvuoroja, vakuuttamista. Pää pullollaan tavaraa. Vauhtia, vipinää, suhinaa paikasta toiseen. Uuden oppimista. Jatkuvaa uuden omaksumista. Työskentelyä huipputyyppien kanssa ja itsensä täysillä likoon panemista. Kaiken antamista. Tunteella työhön paneutumista.

Jokainen päivä on uusi seikkailu.

MITEN MAHTAVAA!

Mutta samalla… huh. Kaiken se antaa, kaiken se ottaa. On tämä luova työ aika raastavaakin, tai sitten en vaan enää jaksa painaa samalla tavalla kuin ennen. Itse olen myös sellainen ihminen, joka menee niin hirvittävän kovalla tunteella ja intohimolla kaikkeen tekemiseen sisään, että se helposti väsyttää. Vähempikin riittäisi, mutta sitten taas toisaalta parhaat tulokset saan aikaan, kun tunnen työni joka solullani. Mutta keho menee nopeasti ylikierroksille, jos päätä ei saa purettua. Siihen on kunkin luovan alan työläisen löydettävä omat keinonsa. Minä olen tullut todella tarkaksi siitä, että on aikaa levätä ja että minulla on päivässä myös omaa rauhallista aikaa. Tämä on varmaan yksi keskeisimmistä muutoksista, jonka ajat Ruotsissa ja Norjassa ovat elämääni tuoneet. Noiden seikkailujen aikana opin olemaan yksin ja huomasin miten tärkeää minulle on voida rauhoittua yksin. Olla vaan tai liikkua yksin.

Mutta yhtään muuta nurjaa puolta en kyllä työstäni löydä. Jos mehut välillä meinaa loppua, täytyy juoda äkkiä Mehukattia lisää – kaupastahan sitä saa lisää.

Näihin filosofistisiin mietelmiin; tiptap ja tipetitap.

luovatyö

/Ämmä, joka tuli just kuntosalilta purkamasta päätä ja poistuu nyt iltapalan vääntöön