Nämä asiat aion uskaltaa tehdä ihan selvin päin ja vaikka keskellä talvea – haaste itselle

Kirjoitin tänään uuden kirjeen Ulrikalle, kirjeystävälleni. Oletko jo tutustunut uuteen Kirjeitä sinulle -blogiimme?

Hänen minulle aiemmin kirjoittama kirje sai pohtimaan sitä, millaisia asioita haluan haastaa itseni uskaltamaan tehdä – siis ihan selvin päin ja vaikka keskellä talvea.

Lue koko kirjeeni Ulrikalle täältä. Mutta tämä lista on pakko jakaa myös sinun kanssasi täällä MaiLifessa. Nämä lupasin yrittää toteuttaa seuraavan vuoden aikana. Luulisinpa, että näitä toteuttaessani syntyy myös koko joukko oivalluksia ja blogitekstejä… Lupaan kirjoittaa!

 

* * *

Aion ihan selvin päin ja vaikka keskellä talvea:

  • Soittaa jokaisen kotirapussani asuvan ovikelloa, mennä esittäytymään ja tarjota suklaata.
  • Hypätä laskuvarjohypyn (ei.. miksi tuo piti sanoa ääneen!).
  • Alkaa laulaa kovaan ääneen ruokakaupassa.
  • Kertoa sille tyypille (tai oikeastaan kahdelle, kääk!), johon olen vähän ihiksissä, että olen ehkä vähän ihastunut (mulla ei niin oo munaa tähän!).
  • Hymyillä jokaiselle vastaantulijalle huolimatta siitä millainen päivä itsellä on.
  • Istua työpaikan lounasravintolassa tuntemattomien pöytään ja alkaa puhua heille.
  • Kirjoittaa kirjeitä tuntemattomille ja jättää niitä yllättäviin paikkoihin löydettäväksi.
  • Mennä kysymään treffeille jotain miestä (saattaa myös olla ihan joku muu kuin nuo kaksi (kääk!) edellä mainittua). 
  • Tarjoutua jollekin lastenhoitoavuksi jotta hän pääsisi puolisonsa kanssa viettämään yhteistä aikaa kiireisen arjen keskellä.
  • Kehua ihmisiä ihan spontaanisti ja arvaamatta.
  • Joka kerta kun mietin että pitäisiköhän, voisikohan tai uskaltaisikohan, tehdä just niin ja katsoa mitä tapahtuu.
  • Heikkona hetkenä pyytä apua.
  • Tarjoutua siivousavuksi naapurin vanhalle, yksin asuvalle rouvalle.
  • Mennä alastonmalliksi (joo, en tiiä kyllä mistä nämä kumpuaa…).
  • Aina kun olen ulkona, bussissa, kävelemässä jne. olla tuijottamatta kännykkää (paitsi silloin kun on meneillään joku kirjoitusproggis, on pakko joskus kirjoittaa joku muistiinpano puhelimeen, sen oikeuden pidätän).
  • Mennä naamiaisvaatteissa töihin.
  • Kutsun jonkun tosi mielenkiintoisen ja tuntemattoman tyypin juomaan kanssani pullon skumppaa (no okei täs on nyt toi alkoholi, mut selvin päin aion KUTSUA tämän tyypin skumpalle) 
  • Kun huomaan että jollain toisella on vaikeaa, antaa hänelle apua.
  • Kävellä upeassa iltapuvussa keskellä autotietä.
  • Roikkua vaijereissa korkean talon seinällä (joo, näitä ihme ajatuksia siis vaan tulee jostain!)
  • Nauraa ihan järjettömän kovaa mahdollisimman hiljaisessa:
    • kirjastossa 
    • bussissa
    • ravintolassa
    • työpaikan avokonttorissa (no okei, tätä teen kyllä ihan koko ajan jo nyt).
  • Pitää ihan randomin ja spontaanin puheen jossain juhlissa, joihin minut on kutsuttu.
  • Ja sit joo! Pitää ihan randomin ja spontaanin puheen jossain julkisessa paikassa, jossa on paljon ihmisiä.
  • Kun joku tulee juttelemaan, missä tahansa, en yritä vetäytyä, vaan heittäydyn keskusteluun.
  • Aion kehitellä jonkun siistiin seikkailun ja pyytää muutaman tuntemattoman tyypin mukaan siihen juttuun (heitetään vielä bonus tähän: sen seikkailun täytyy liittyä mereen).
  • Niin ja sit tietty: saada mahdollisimman monen tyypin mittarimatokävelemään kanssani!

* * *

 

Millaisen listan sinä voisit tehdä asioista, joita aiot uskaltaa tehdä ihan selvin päin ja vaikka keskellä talvea?

Ulrika oli ensimmäinen mittarimatokävelyn uhrini! Blogimme promokuvia ottaessa tällainenkin hetki tallentui Mirkku Merimaan kameran rullaan.

Mainokset

Övereistä oppii

Sitten kun minulla on kaksi koipea ja kamala kiire, lupaan sinulle tekeväni (mm.) seuraavat asiat: 1) en kiidä kadulla katse kännykässä, jottei joku heikompi jää huomioimattomuuttani alleni 2) myyn itseni bussifirmoille kouluttamaan ainutlaatuisen asiakaspalvelun abc:n, joka opettaa kuskeja kohtaamaan kyytiläisensä ja arvioimaan kenen istumaan pääsyä kannattaa odottaa ennen kuin kaahaa kiireeseensä (sivuhuomiona jo näin yksikoipisena kiitän niitä nopearekatioisia bussimatkustajia, jotka estivät ison itkun syntymisen…). 

Tunnustan. Tänään tuli vedettyä överit. Mutta itsensä käpertymisen ja toisen huomioimien lisäksi opin tänään kautta kävelykeppieni, että joskus omat voimansa voi tunnistaa vasta kun niiden rajat ylittää.

Ja sitä paitsi juuri tänään tämä oli kokeiltava, sillä kohta, jos ja kun leikkaukseni pian tulee, en varmaan taas hetkeen pääse liikkumaan kuin muutaman metrin. Tämä vapauden tunne (kamala sellainen) oli koettava ennen kuin on taas hetkeksi liian myöhäistä.

Niin. Tämän maanantain haaste on suoritettu. Lähdin kampaajalle yksin klo 16 ruuhkassa bussilla kahdella vaihdolla ja luvattomalla maarällä kävelyä. Paluu samaan malliin, ni, vielä ruokakaupan kautta. Olipa jännä tunne laittaa ostoksia täynnä oleva, vähän painava reppu lisäpainoksi selkään. Kaikenlaisia kummia kokemuksia näinä aikoina…

Mutta tunnustan. Kotiovelle päästyäni tirautin itkun. Ja matkalla kaksi. Mut voiton puolella ollaan: edelleen elossa, hiukset heleästi hehkuen ja einespastaa syöden.

Ja sitä paitsi oli tämän reissun jälkeen ehkä kovin nälkä kuin pariin kuukauteen! Täytyy joku kerta laittaa Suuntoni mittaamaan kulutustustani, sillä aloin mielenkiinnolla pohtimaan kuinka paljon tämä kävelykeppielämäni itseassaa kuluttaa. Rankkaa se nimittäin on.

Mutta hei: Millaisesta haasteesta sinä suoriuduit tänään ja mitä se sinulle opetti? Voitko sinä tehdä tänään jonkin lupauksen?

img_3638

Nyt on huonot kuvapäivät, ei juuri tule napsittua kuvia kun liikkuessaan ei voi ja suurimman ajan viettää kotona. Tämä on viimeinen kännykästäni löytyvä kuva, joka on otettu aikana, jolloin minulla oli vielä kaksi koipea. Tässä surullisen kuuluisaan Tough Viking -kisani alkuun on vain tunti. Ilme kertonee monta tarinaa…

 

/Äm, joka taitaa nukahtaa nyt pystyyn. Huh, mikä päivä.