Vähänpä voimme tietää jos emme avaudu

”Hurjaa. Kuinka vähän kukaan voikaan tietää ihmisen arjesta, jos sitä ei jaa. Kiitos kun avasit. Veit ajatukseni vuosien taakse, kun ystäväni oli jumissa kämpässään liikkumista rajoittavan vamman takia, kaukana kaukana täältä. Kuinka puhelimessa sanoin hänelle, että nythän sulla on hyvää aikaa kirjoittaa, reflektoida, pysähtyä. Reipastuhan, ei kannata tuntea alakuloa. Vähänpä tiesin, miltä mielessä kokonaisvaltaisesti voi sellainen tilanne tuntua, samantyyppinen tilanne mitä sä käyt läpi. Nyt sain aavistuksen, ja oma asennoitumiseni ystävän epätoivoon tuntuu nyt kohtuuttomalta. Vähänpä tiesin silloin.”

Sain tämän pysäyttävän palautteen nimimerkilta ”niinas” kommentiksi parin viikon takaiseen kirjoitukseeni, ”Kun vammautuminen onnettomuudessa muuttaa koko elämän”, jossa kerroin muuttuneesta arjestani. Tänään tuntuu kovin tärkeältä nostaa se esiin sinunkin tarkasteluusi.

Niin. Vähänpä me voimme tietää, jos emme avaudu toisillemme. Siihen minä teitä, rakkaat ystäväni minä haluan esimerkilläni kannustaa – olemaan auki rehellisesti toisten edessä.

”Maailmassa on muutakin kuin se oma pieni todellisuus, jossa päivittäin elää. Se ajatus, se, uskomus, se rakennelma, että tämä minun todellisuuteni on ainoa oikea, ainoa hyväksyttävä ja ainoa mahdollinen. Mutta tuo uskomukseni on nyt murentunut. On niin monta erilaista tapaa elää. Yksi ei ole enemmän totta tai oikein kuin toinen.”

Muistatko kun kirjoitin sinulle noin pari vuotta sitten kertoessani työstäni kalastajanapulaisena Norjassa? Tarinani siitä, Kun Valtiotieteiden maisterista tuli kalastajan apulainen ja tuo lainaukseni tekstistä palautui mieleeni, kun pohdin saamaani kommenttia.

 

img_7604b

Perspektiivi, näkökulmat, joita toisillemme päivittäin voimme antaa. Keskustelu, jota voimme yhdessä käydä. Ehkä ne ovatkin syy, miksi me olemme täällä? On niin monta erilaista elämää. Ehkä onnellisin on se, joka voi elää omanlaista elämäänsä uskaltaen antaa siitä palan muillekin? Ehkä vain siten voimme paremmmin ymmärtää toisiamme.

Sillä eikö tärkeintä olekin koettaa ymmärtää ja nähdä toisen elämään, vaikkei aina voisikaan tai olisi samaa mieltä? Ehkä siinä olisi avain paremmalle vuorovaikutukselle ja myötätuntoisemmalle toisen kohtaamiselle?

En tiiä, tälläinen nyt vaan kävi mielessä tänään.

Halutessasi pohtia asiaa tarkemmin, lue nuo kirjoittamani ja tähän tekstiin linkkaamani tekstit ja kerro sitten minulle: millaista elämää sinä elät juuri nyt?

IMG_7822

/Äm, kuvassa kahden vuoden takaa

Millaiseen kuplaan voisit kurkistaa?

”Ihmiset kaivautuvat omiin poteroihinsa ja seurustelevat vain samanmielisten kanssa. Sosiaalinen pääoma rapautuu, kun ihmiset eivät enää tunnista toistensa todellisuutta. Uskotaan, että oman kuplan totuus on paras totuus. Se on vääränlaista ylpeyttä.”, sanoi Piispa Irja Askola tänään Helsingin Sanomien haastattelussa, joka kiinnitti huomioni. Suosittelen lukemaan, sillä se antaa paljon ajateltavaa.

Olen pohtinut tätä aihetta paljon – viimekin aikoina. Siksi päätin tänään nostaa esiin blogissani tarinani siitä kun Valtiotietieden maisterista tuli kalastajan apulainen; nyt käänsin sen englanniksi. Minä olen ollut onnekas päästessäni tutustumaan erilaisiin maailmoihin ja tapoihin elää. Juuri nyt toivon, että kesätyöhakuni poikisi taas jotain ihan muuta, aihetta myös kertomuksilleni.

Tämä ajatus nousi tuosta kirjoituksestani. Ehkä se on ajankohtaisempi tänään kuin pitkiin aikoihin?

img_7604b

Kaunista alkavaa viikkoa sinulle, ystäväni. Millaiseen kuplaan sinä voisit ensi viikolla kurkistaa?

/Ämmä

Täältä voit lukea ”Kun Valtiotieteiden maisterista tuli kalastajan apulainen” -artikkelini kokonaan Suomeksi

Täällä poissa minä olen tasan

Las Vegasissa on vuoden 2015 toiseksi viimeisen päivän aamu. Yläkerrasta kuuluu Black Sabbathin Paranoid -kappale. Vähän rahisten se soi, sillä joku veivaa täällä talossamme sitä suoraan kännykän kaiuttimelta. Just sillai riittävän rouheaa tähän vuoden toiseksi viimeiseen aamuun:

Finished with my woman ’cause she couldn’t help me with my mind
People think I am insane because I’m frowning all the time
All day long I think of things but nothing seems to satisfy
Think I’ll lose my mind if I don’t find something to pacify
Can you help me, occupy my brain?
Oh yeah.

Naurattaa.

Paranoid!

Minä?

strip10

Viimeistelen aamulla aloittamaani kirjoitusta nyt ennen nukkumaan menoa. Kävimme aiemmin illalla Las Vegas Bulevardilla a mm. Wynn-hotellissa. Siellä tarjolla oli tällaista kukkaloistoa.

strip9

”Finished with my woman ’cause she couldn’t help me with my mind”

Minun ei pitänyt kirjoittaa minkäänlaista summausta tälle vuodelle. Ajattelin säästää sinua ja antaa vuoden vaihtua omaa vauhtiaan, sillä olen tainnut tehdä koonteja elämästä tälle vuodelle jo aivan riittämiin. Onhan sitä jo lätisty.

Mutta sitten kuulen Paranoidin yläkerrasta rahisevalta kännykän kaiuttimelta, ja on vain pakko kirjoittaa. Näinhän nämä aina syntyvät; jokin sysää tekstin liikkeelle, enkä minä oikeastaan tiedä mitä syntyy, mutta kenties jokin pieni ja tärkeä ajatus.

* * *

”People think I am insane because I’m frowning all the time”

Pieni ja tärkeä tapahtuma ainakin: vuosi sitten uuden vuoden aattona Norjassa kissa pissasi pipooni. Muistatko tämän? Vuosi 2015 alkoi kissan pissa päässä ja minä ennustin sen tietävän suurinta onnea.

En tiedä vielä kuinka vuosi 2015 päättyy, mutta yhden asian tiedän; voi pojat, kuinka paljon onnea voikaan tuoda se, että kissa pissaa pipoon ja kun itse vetää tuon pipon päähänsä juuri vuoden vaihtuessa. Tämä vuosi on ollut hurja. Hurja, mutta upea ja suurinta onnea täynnä. Tiukkoja tunteja ja monia sekopäisiä sekunteja, mutta täyttä elämää.

Paranoid.

strp11

strip1

Kuva: Matias Savolainen

strip5

Kuva: Matias Savolainen

”Think I’ll lose my mind if I don’t find something to pacify”

Tiedätkö miten käy, kun astun pois Suomesta isompiin ympyröihin ja etäälle?

Tiedätkö, miten käy, kun on täällä poissa?

Minä rauhoitun.

Oletko sinä kokenut saman?

Vaikken tiedä vielä millaiset vuoden 2015 viimeiset tunnit ovat, tiedän kyllä varmaksi sen, että iso maailma tekee minulle hyvää.

Voisi ajatella, että ulkomaille reissuun lähtiessä päälle iskee valtava kiire nähdä ja kokea, mutta niin ei käy minulle. Aina kun  astun isompaan maailmaan ja perspektiiviin, minä rauhoitun.

Minulla on ollut suuri onni elämässäni kokea vain yhden vuoden aikana valtava määrä asioita ja tuntea iso joukko tunteita. Täällä poissa minä ymmärrän etäisyyden, välimatkan, pienuuden, suuruuden, merkityksen ja merkityksettömyyden. Ymmärrän minut, sinut, meidät, teidät, ilon, surun, nopeuden ja hitauden – tasapainon ja tasapainottomuuden.  Tyytyäisyyden ja tyytymättömyyden!

Ymmärrän äärilaidat ja niiden välissä kulkevan keskitien. Kun minä olen täällä poissa, asetun keskitelle, äärilaitojen väliin ja olen tasan.

Täällä poissa minä olen rauhassa.

Paranoid?

strip8

Mä ja mun apinat Wynn hotelli-kasinossa

strip3

strip4

”All day long I think of things but nothing seems to satisfy.”

Olen viime päivinä useaan otteeseen ihmetellyt, miksi kirjoittaminen ei luista nyt aivan tavalliseen malliin. Ei ole ollut valtavaa tarvetta jakaa jokaista kiveä ja kantoa jotka täällä käännän. Ne eivät ole merkityksettömiä itselleni tai sinulle kertomieni kertomusten aiheina, mutta jostain syystä moni asia ei täällä purkaudu sanoiksi tietokoneen ruudulle. Luulen, että niiden aika tulee myöhemmin. Nyt olen vain halunnut lähettää sinulle välähdyksiä rauhastani käsin.

Täällä poissa tajuaa, että joidenkin asioiden aika on juuri nyt ja joidenkin toisten joskus myöhemmin. Täällä ymmärtää mitä tarkoittaa nyt ja mitä tarkoittaa myöhemmin. Täällä osaa nähdä, miten palaset yhtyvät toisiinsa ja erkanevat muista. Täällä ymmärtää miten suuri maailma on. Tajuaa, että moni omassa arjessa isolta tuntuva asia onkin jossain toisessa perspektiivissa ja mittakaavassa vain pieni juttu. Ei ole kiire, ei tarvitse näyttää. Voi vain elää.

Siksi minä rauhoitun täällä poissa.

Täällä poissa minä olen tasan.

Täällä poissa minä olen tyytyväinen.

Not a Paranoid?

* * *

”Can you help me, occupy my brain?”

Täällä poissa liian pienet ympyrät alkavat tuntua myös hieman ahdistavilta. Toissa yönä heräsin ensimmäistä kertaa ajatukseen siitä, että kohta koittaa paluu takaisin Suomeen. Minä rakastan Suomea, ja haluan olla myös siellä, mutta toivon voivani tuoda mukanani sinulle ja minulle tämän isomman ympyrän. Tilan hengittää. Kannustuksen, ilon, hymyn ja auringon. Haluaisin voida kantaa mukanani tämän rauhan ja ymmärryksen ääriaidoista.

Se tekisi meille kaikille hyvää. Haluaisin, että sinäkin voisit olla tasan. Ehkä oletkin jo?

Uuden vuoden aloittaminen täällä poissa, maailmassa, jossa tunnen olevani tasan, on suurin lahja, jonka voin saada. Olen kiitollisempi kuin aikoihin. Et ylläty, kun kerron, että minulla ei ole pienintäkään tietoa, mitä ensi vuonna tulee tapahtumaan. Mutta täällä poissa minä hyväksyn, että mitä tahansa voi tapahtua – annan itselleni luvan nauttia siitä, että kaikki on mahdollista. Sillä minulle on.

Ja niin on sinullekin, rakas ystäväni!

* * *

”Oh yeah.”

On jännä kutina. Blogini on kulkenut taas jonkinlaiseen risteyspisteeseen, ja vaikken vielä tiedä mitä nämä sueraavaksi lausumani sanat tarkoittavat, tiedän, että ne ovat tärkeät: blogissani tapahtuu jonkinlainen muutos lähiaikoina. Tuntuu siltä, että kaksi vuotta kuljettuani pois elämäni isoimmasta muutoksesta, eräs aikakausi on suljettu. Tämä ei toki koske edes blogiani, vaan koko muuta elämääni. Seikkailullani Vegasissa on merkityksellinen rooli tulevissa tapahtumissa.

Täällä poissa tiedän, että tämä puolentoista kuukauden mittainen ajanjakso on asetettu tielleni tarkoituksella. Ja tiedän, että tuleva vuosi on yksi tärkeimmistä ja suuntaa näyttävimmistä jaksoista elämässäni. Ehkä sinunkin?

NOT a Paranoid!
Anymore.

strip6

/Ämmä, toivoen sinulle ihanaa uutta vuotta 2016. Perässä tullaan!