Tiedätkö, mikä on maailman kamalin lause?

“Siis vitsit hei toi sun juttus on ihan sairaan hyvä, ja sä oot kyllä ihan uskomattoman kova ja rohkea mimmi – sä tuut kyllä vielä pääsemään pitkälle. Mutta hei me ootetaan ja katotaan nyt miten toi sun juttus kehittyy, niin palataan sitten asiaan. Kyl sä klaaraat ton vielä eteenpäin, kiva seurata täältä miten toi menee.”

Ni. Toi.

* * *

No surprise, kävin taas aamulla kävelemässä meren rannalla ja jostain kumpusi ajatus. Aloin puhua kameralle uskosta. Tästä aamuisen oivalluksen jakamisesta Snapchatiin on nyt tullut tapa.

Vaikka taas vähän huonolaatuisena, niin laitettakoon video nähtävillesi myös Youtubeen jos et ole vielä Snapchatissa. On pakko jakaa se kanssasi, sillä se on tunnustukseni; rehellisintä, mitä taas pitkään aikaan sinulle uskaltanut sanoa.

Yksi ajatus kävelyllä johti toiseen, ja muistin nähneeni pyskologi Maaret Kallion tämänviikkoisen kirjoituksen kilteistä tytöistä. Oli pakko mennä etsimään se, sillä en ollut ehtinyt vielä lukea sitä. Tyttönä minä saatan olla tänä päivänä seikkailuineni “kiltistä” aika kaukana, mutta oletin Maaretin pohtineen asiaa tapansa mukaan ajatuksia herättävällä tavalla. Sitä en ollut tiennyt, että ”kiltin” sijaan Maaret puhuikin “reippaasta tytöstä”.

Oho, hänhän puhuikin minusta ja samasta aiheesta, josta olin juuri videokameralle kertonut.

* * *

Minä olen Maija, reipas tyttö. Perheen vanhimmainen lapsi, joka on pärjännyt aina ja kaikessa ilman sen kummempaa tökkimistä. “Maija pärjää”, on ollut niin minun kuin muiden ympärilläni olleiden ihmisten mantra, ja uskoni itseen maailman vahvimpia. Ja kaikki sen tietävät! Kehuvat, kun aina vaan selviän ja tiukoistakin paikoista putoan jaloilleni.

Pitkälle tuolla mantralla pääsikin; sain huippukoulutuksen, oman firman ja aika kivalta ulospäin näyttävän elämän. Reipas Maija saa sen mitä haluaa!

Mutta sitten koettivat vaikeat vuodet, eikä minä enää pärjännytkään. Tapahtui iso asia: Reippaasta tytöstä tuli rehellinen tyttö.

Jos et tiedä mistä puhun, lue vaikka tämä blogini: Joskus on pelättävä kuolevansa voidakseen uskaltaa elää.

* * *

Arvaapa kuinka monta kertaa minä olen tuon kuullut tuon maailman ärsyttävimmän lauseen viime aikoina? Olen juuri aloittanut asiantuntijayrittäjänä. Täynnä intoa, uskoa, intohimoa ja osaamista. Vain yksi puuttuu; muiden tuki. Älä ymmärrä väärin, kyllä ympärilläni on paljon minuun uskovia ihmisiä, mutta, kuten tuo vihaamani lause ehkä auttaa ymmärtää, minua tykätään enemmän seurata sivusta ja kannustaa sieltä.

Olenko liian vahva? Pelottava? Hämääkö ulkokuoreni, vaikka tämänkin blogin sivuille, lukemattomiin kertomuksiini, on kiteytyy kaiken rohkeuden ja reippauden takana se todellinen nainen, joka tietää olevansa vajaa ilman muita? Nainen, joka on rehellinen ja sanoo, ettei pärjää ilman muita.

Vai onko minun todella tarkoitus vain pärjätä yksin?

Videollani pohdin uskoa – itsevarmuutta ja -luottamusta. Onpa sitten reipas tyttö tai poika tai vaikka vähän vähemmänkin reipas, ihminen tarvitsee uskoa itseensä sekä omaa tahtoa ja kykyä selvitä asioista itsenäisesti.

Mutta sitten jossain kohtaa oma usko ei enää riitä.

Ei yksinkertaisesti riitä.

Jotta tapahtuisi ihmeitä.

Ja tässä pisteessä tämä tyttö nyt on.

* * *

Maaretin sanat kolahtivat syvälle rehellisen tyttöön. Onko kukaan tajunnu, että minuakin saa auttaa? En minäkään pärjää yksin. Ei kai minun tarvitsekaan? Ei, sillä tarvitsen nyt ehkä enemmän kuin koskaan sitä, että joku toinen uskoisi minuun ja osoittaisi sen myös toiminnassa.

Reipas tyttö on aika yksinäinen tyyppi. Rehellinen haluaisi olla jotain muuta, sillä kukaan ei ole mitään ilman toista. Vaikka minulla olisinkin maailman vahvin usko ja tahto, tarvitsen silti muiden apua.

Se on rehellisen tytön puhetta. Reippaan tytön tunnustus.

Oletko sinä reipas vai rehellinen ihminen? Millaisia sinun kokemuksesi yksin pärjäämisestä ovat?

Jaksatko sinä pärjätä yksin?

/Ämmäsi, kysyen tänään miten minä voisin auttaa sinua