Mäkihyppääjä rähmällään

”Nyt kun sä kaaduit sinne rähmällesi, niin luuletko, että puoli Lahtea vihaa sua?”

Näin kysyi minulta lengendaarinen Antero Mertaranta haastattelussa mäkihyppysuoritukseni jälkeen…

Ohhoh, mikä viikonloppu! Salpausselän kisat antoivat parastaan. Ja minäkin koetin. Kävi kuinka kävi, nyt yhden pienen ihmisen yksi pieni unelma ja suuri haaste ovat saaneet nyt täyttymyksen. Ja sinäkin pääset nauttimaan kisan parhaat palat, katso tästä ensinälkään miten Planin haastehyppy meni sekä mitä Lahti nyt ajattelee. Kerron sinulle tulevina päivinä vielä lisää.

Kurkista Youtubesta myös muut haasteesta tehdyt videoklipit! Mukana muun muassa Kaj Kunnas ja Tuija Pehkonen.

 

Iloa sunnuntai-iltaan toivoo Mäki-Ämmäsi!

Mainokset

Huima hullujen haaste: Salpausselällä hypätään tyttöjen hyväksi

Maanantai! Tästä on tulossa hieno viikko.

Tuosta noin, ja tuollaista

 

 

ehkä jopa vähän parempaakin, sillä nyt olisi tavoitteena kyetä jo ponnistamaan hyppyrillä. Ja mahdollisimman pitkälle, sillä tällä viikolla tällä tytöllä on chäänssit suureen mäkikisavoittoon. Muistatko, kun kävin treenaamassa?

Perjantaina 19.2. starttaavat Lahden Salpausselän kisat, ja tuolloin hypätään historian ensimmäinen naisten mäkihypyn maailmancupin osakilpailu. Vaikka naismäkihypyn historia ulottuukin yli sadan vuoden taakse, mimmit ovat joutuneet puskemaan valtavalla ennakkoluulottomuudella ja sitkeydellä lajin harrastuksesta MM- ja olympialajiksi. Siksi ensimmäistä maailmancupia on nyt syytä juhlia, ja koko Salpausselän perjantain teemana onkin ”Hypätään naisten hyväksi”!

Myöhemmin iltapäivällä tehdään sitten historiaa ainakin muutaman ihmisen elämässä. On nimittäin aika Planin ja Lahti2017 mäkihyppyhaasteen aika! Mukana on joukko suhteellisen hurjia nimiä: Tuija Pehkonen, Kaj Kunnas ja Tuomas Kyrö, jotka hyppäävät minun lisäkseni Karpalon K6-mäestä klo 17. Ja jotta tää nyt olis täydellistä, niin kisan selostaa tietysti Antero Mertaranta.

Voittojahti alkakoon, sillä kultahan se minun mielessäni kiiltää, tietysti!

Kultaa voimme auttaa myös suomalaisten tyttö- ja naismäkihyppääjien saavan tulevaisuudessa: Jokaisen Naisten päivän lipun hinnasta nimittäin lahjoitetaan viisi euroa tyttö- ja naismäkihypyn valmennukseen Suomessa. Tämän lisäksi toiset viisi viisi euroa lippujen hinnasta annetaan Planin tyttötyöhön kehitysmaissa – kultaa siis varmasti monelle!

Oisko tässä nyt sitten jännitettävää ja tekemistä yhdelle viikolle?

12626144_10153621813809457_2018057460_n

Kohta mennään, kotkat! Tule mukaan Lahteen viikonloppuna, siellä riittä menoa monelle päivälle!

/Mäki-Ämmäsi

 

Suurin sankari tuntee rajansa – vastaus oli ei

Torstaina kerroin uudesta MaiLife Haasteestani: mäkihypystä ensi keväänä Salpausselän kisoissa. Keskiviikkona olin matkannyt Lahteen ja tavannut valmentajani Anssi Koivurannan ensimmäistä kertaa. Olin keksinyt haastaa mukaan mäkihyppyyn somekuningas Sampo Kaulasen, olinhan hänelle ”yhden velkaa”, ja julkistaa tämän tuon haasteen samalla kertaa kertoessani omat isot uutiseni.

Torstai-iltana nyhersin haastevideoni nettiin ja hihkuin intoa; tästä tulee hauskaa. Julkaisin haasteen sormet vapisten ja siirryin muihin hommiin, odotinhan kuulevani päätöksiä vasta myöhemmin. Ja sitten vain tunti haasteen heittämisen jälkeen sain jo vastauksen: korkeat paikat ja minkään sortin hyppiminen olisivat Sampolle liikaa eikä hän ottaisi haastetta vastaan. Hänen vastauksensa oli suora ja selkeä.

Minuun iski armoton häpeän tunne: enhän minä näin suunnitellut! En ajatellut, että noin nopeasti, miettimättä ja hätäisestikin hän tyrmäisi haasteeni. Mitä kaikki ajattelisivat, olinhan raahannyt mäkihyppytorniin olympiamitalistin ja maailmanmestarin? Olin valmistellut ja suunnitellut. Ihan vähän maalaillut haavekuvia tulevaisuuteenkin tästä mahdollisuudesta, vaikka mitään ei ollut vielä sen pidemmälle suunniteltukaan ja mahdollisuus hyppykaverin osallistumisesta oli alunperinkin joko-tai.

Mutta sitten vastaus oli ei. Nopea ei.

* * *

Olen miettinyt paljon sitä missä menee uskaliaan haasteisiin heittäytymisen sekä järjettömyyden raja – milloin kannattaa katsoa vielä seuraavan nurkan taakse ja milloin taas kieltäytyä suoraan. Missä kohtaa olisi hyvä vielä ”antaa chaanssille mahdollisuus” ja katsoa mihin tie vie, vaikka ei ole ollenkaan varma kuinka lopulta käy? Milloin pelot voidaan vielä voittaa ja milloin on vain pakko todeta niiden olevan niin rajoittava, että rajan uhmaaminen olisi järjetöntä?

Nämä aiheethan ovat yksi minun blogini ja tutkimusmatkojeni ydinkysymys: miksi me niin usein tyydymme heti tyrmäykseen sen sijaan, että harkitsisimme hetken ja uskaltautuisimme kokeilemaan ja heittäytymään elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin? Missä kulkee todellinen raja, jota ei kannata ylittää? Ja miten sen voi tunnistaa? Mitä rohkeus oikeastaan on. Sitähän minä olen pohtinut jo monesti aiemminkin esimerkiksi tässä kirjoituksessani ja taas uudelleen mäkihyppyhaasteessani.

Vaikka monet meistä varmasti hyötyisivät siitä, että näkisivät oman piiloisen potentiaalinsa ja uskaltaisivat lähteä tutkimaan omia rajojaan tavanomaisen ja totutun ulkopuolelle, omasta hämmennyksen hetkestäni häpeän tunteestani selviydyttäen tajusin lopulta hyvin nopeasti, että tässä nimenomaisessa tapauksessa kieltäytyminen oli suurin lahja, jonka saatoin saada.

Olisi ollut kovin helppoa tuomita haastekumppanini typeräksi, kun hän kieltäytyi, eikä edes yrittänyt lähteä kokeilemaan olisiko haaste mahdollista suorittaa – enhän minäkään nyt tiedä vaikka pupu tulisi pöksyyn kun ensimmäisen kerran saan sukset jalkaan. Mutta ei. Tiedätkö, että minä arvostan Sampoa nyt enemmän kuin koskaan. Ei hän ole minulle nyt ”kärphänen”, vaan todellinen sankari! Paljon suurempi sankari kuin se, joka pyörittää hyvää bisnestä tai kerää sairaita määriä seuraajia someen ”hulluilla” tempaisuillaan.

Minulle todellinen sankari on se, joka tuntee rajansa ja uskaltaa myös sanoa ei. Ihminen, joka ei vain ajaudu ulkoisten virtojen mukaan tai ajattele mikä olisi päälleliimatulle maineelle tai bisnekselle hyväksi, vaan ajattelee myös itseään ja läheisiään. Todellinen sankari tuntee mikä on oikein juuri kullakin hetkellä.

Pohdintaani kunkin omien rajojen fundamentaaliudesta ei kai ole yhtä oikeaa vastausta. Oma raja on ehkä se tunne, joka tulee jostain hyvin syvältä. Sellainen tunne, jota ei ole tarpeen kyseenalaistaa ja johon vaikuttaa moni muukin asia, kuin vain halu testata omaa rohkeuttaan ja äärilaitojaan – suhteet lähimpiin ihmisiin, syvimmät arvot ja elämän muut prioriteetit.

maisema

Vietin viikonlopun näissä maisemissa. Ihana rauhoittumisen hetki hektisen viikon jälkeen Leppäveden rannalla

 

Arvaat varmaan että kannustusten lisäksi minä olen saanut lukemattomia ”sä oot ihan hullu!”-kommentteja kerrottuani tästä uudesta haasteesta. Emme me voi omasta maailmankatsomuksesta käsin arvioida mikä on toiselle hullua ja mikä ei tai mihin hänen todelliset rajansa piirtyvät. Siksi minäkin arvostan ja kunnioitan toisen päätöksiä, aina.

Minä puolestani olen päättänyt, että rohkeuteni rajoihin mahtuu se, että lähden hyppytreeniin ja kokeilen kuitenkin, sehän oli selvää alusta alkaen hyppääpä mukanani joku toinen tai ei.

Kun sain Sampon vastauksen, häpeän lisäksi ajattelin, että koko mäkihyppyni oli mennyt mönkään. Sen pienen sekunnin ajan ajattelin että kaikki oli mennyt hukkaan. Miksihän sitä aina ajattelee asiat menetyksen kautta? Tai takertuu niin helposti yhteen ratkaisuun, vaihtoehtoon tai toimintamalliin? Eihän yksi tie ole ainoa eikä sen sulkeutuessa tarvitse luovuttaa.

Tämä hyppyhaastehan saattaa lähteä seuraavaksi sellaiselle ladulle jota en olisi edes voinut kuvitella aiemmin. Nythän en voi tietää. Ja sitä paitsi, minähän olen saanut jo aivan valtavasti tähän pisteeseen mennessä. Eihän ihan kuka tahansa edes saa mahdollisuutta hypätä mäkihyppyä saati sitten istua kököttää oman olympiamitalisti-valmentansa kanssa!

* * *

Kiitos Sampo tästä lahjasta, jonka annoit kieltäytyessäsi; niin lukijani kuin sinäkin ymmärrätte varmasti, että tämä kokemus ja tapahtuma toimii esimerkkinä paljon suuremmalle viestille, jonka tässä kirjoituksessani haluan meidän kaikkien eteemme nostaa!

Ilman tätä tapahtumien kulkua ja käänteitä jo näin alkumetreillä ei näitäkään ajatuksia olisi syntynyt. Tätähän nämä haasteeni ja seikkailuni ovat parjaimmillaan. Nämä ovat kontrolloimattomien tapahtumien kulkua ja  rajojen tutkimista ei vain fyysisessä, vaan henkisessä mielessä. Ei näissä haasteissa lopulta ole juurikaan kyse siitä fyysisestä suoritteesta itsessään tai näennäisestä (uhka)rohkeudesta tehdä jotain. En minä näihin lähde vain näyttääkseni kuinka kova ämmä olen, vaan kertomaan matkasta. Sen varrella tapahtuvien asioiden kautta voin kiteyttää kokemuksia, tunteita ja ajatuksia, joita matka synnyttää. Kyse on näistä oivalluksista, joita voin kanssasi jakaa – sinä poimit näistä ajatuksista sinulle sopivat.

Tällä kirjoituksellani varmaan koetan sanoa monta eri asiaa. Rajat, toisen päätöksen kunnioittaminen, valinta lähestyykö elämässään asioita menettämisen vai mahdollisuuksien kautta. Toisen ihmisen  arvostaminen ja omien sisäisten virtojen mukaan ohjautuminen, ei ulkoisten paineiden. Minun piti kohdata tämän tapahtuman aiheuttama häpeän tunne, jotta saatoin käsittää monta olennaista asiaa. Ajattele, mikä valtava oppi yhdestä pienestä tapahtumasta, yhdestä pienestä ei-sanasta!

Yhden asian kaikki omat kokemukseni viime vuosina ovat minulle opettaneet. Sen, että jokaisen tapahtuman – onnistumisen tai epäonnistumisen – jälkeen minä tiedän: tämän piti mennä juuri näin! Sillä jotain vielä hienompaa on luvassa!

Varmaa on kuitenkin se, ettei tänä varmasti jää yhden ämmän hyppäsyksi, vaan seuraa minä haluan jakamaan kokemukset kanssani. Nythän alkaakin sitten jännin paikka: kenet voisin haastaa mukaani hyppäämään, kelle voisin tämän haasteen seuraavaksi heittää? Nyt kaipaan ideoita teiltä! Ketä sinä ehdotat? Kommentoi blogiini tai lähetä ehdokkaasi nimi vaikka sähköpostilla. Tämä mäkihyppyhaaste on tehty levitettäväksi!

Näitkö muuten jo tämän videon, jolla valmentajani Anssi Koivuranta kertoo mitä mieltä hän on mahdollisuudestani onnistua haasteessa ja millaiset ohjeet hän antaa mäkihyppytreenin aloittamiseen. Katsopa tämä, niin saat tietää, sillä nythän se rokkenroll vasta alkaa!

 

 

/Ämmä, toivottaen sinulle upeaa alkavaa viikkoa

Mäkihyppytreeni käyntiin – Anssin näkemys onnistumisesta ja ensimmäiset ohjeet

Sellainenpa oli sitten uusin haasteeni. Joko luit eilisen blogini?

Tänään olo on ristiriitainen. Aamulla oli taas se perusolo. Se, joka tulee aina kun kertoo jonkun ison uutisen tai kirjoittaa jostain arasta aiheesta avoimesti: tekee mieli vain vetää koko blogijulkaisu pois ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kai se joku sellainen häpeän tai pelon aspekti nousee kehiin tällaisessa minun suosimassani toimintamallissa; että kun tartutaan haasteisiin pelottomasti ja sanotaan joo impusiivisesti, häpeä ja pelko tulevat ähän jälkijunassa.

Hävettää se, että olen tällainen, ja pelottaa se, että olen tällainen. Niinku noin kiteytetysti. Erityisesti tuo häpeä on jännä tunne. Miksi minun ylipäänsä pitäisi hävetä? Häpeänkö etukäteen sitä jos tämä ei onnistukaan tai jokin menee pieleen matkan varrella? Pelosta se kaikki kai kumpuaa…

Mutta onneksi häpeä ja pelko ovat vain ohimeneviä tuntemuksia. Eihän tämä ole elämää kummempaa.

Sanomattakin kuitenkin lienee selvää, että ihan hirveästi kosketuspintaa mäkihyppyyn minulla ei ole entuudestaan. Onko minun todella mahdollista hypätä mäestä helmikuussa? Katso tältä videolta mitä mieltä valmentajani Anssi Koivuranta on mahdollisuudestani onnistua haasteessa ja millaiset ohjeet hän antaa mäkihyppytreenin aloittamiseen! Näin alkoi tämän tytön mäkihyppytreeni Lahdessa….

 

Näillä siivin lennetään kohti kaunista viikonloppua, ystäväni! Minä suuntaan kohta viikonlopun mökkireissulle. Tarkoitus on aloittaa treenikausi tänä viikonloppuna pyörätreenillä – ei saa unohtaa, että parin viikon päästä on seuraava haasteeni, se 140 kilometrin Tour de Helsinki eli Tour de Ämmä -haasteeni. Siitäkin on vielä suoriuduttava. Seitsemässä tunnissa… Niin ja hei sinäkin voit vielä ilmoittautua siihen mukaan! Aikaa on 19.8. asti! Mene tuonne ja ilmoittaudu!

/Ämmä, joka edelleen yrittää keksiä mäkihyppyhaasteelle nimeä…