Jos koitettais vaihtaa näkökulmaa?

Olen miettinyt tällä viikolla paljon näkökulman merkitystä mediassa. Tämä päättelyketju lähti liikkeelle muutama päivä sitten kun näin bussin ikkunasta tämän lööpin. Siinä se R-kioskin ikkunassa törötti, ja minua rupesi ärsyttämään ihan hirveästi.

lisasounio

 

Lisa Sounio on siis ottanut käyttöön Ahtisaari-nimen juuri ennen EU-vaaleja. Ensimmäinen ajatus minulla oli: ”Miten se kehtaa ja onpa kylmän laskelmoiva muija!”

Sinullakin? Tuota kateellista hapatustahan jutussa meille syötetään ja siihen minäkin lankesin.

Bussi oli juuri sopivasti liikennevaloissa ja minulle jäi hyvin aikaa tuijottaa tuota lööppiä. Jäin taas itselleni kiinni omista rajoittuneista ennakkoluuloista ja taas sain muistuttaa itselleni: kukas minä olen tuomitsemaan. Aloin miettiä, että entäs jos me oltaisiinkin ylpeitä Lisan puolesta. Pystyttäisiiknkö siihen? Oltaisiin onnellisia Lisan puolesta, että hänellä on upea aviomies ja hän kuuluu hienoon sukuun. Hänellä on hemmetti oikeus ottaa käyttöön hänelle kuuluva sukunimi juuri silloin kun hän haluaa. Ja vaikka lopettaa nimen käyttäminen heti vaalien jälkeen, niin mitä se minulle kuuluu. Jos tämä antaa hänelle jonkun edun EU-vaaleissa, niin so what? Jos sinun sukunimesi olisi Ahtisaari tai Gates tai mikä tahansa, etkö ottaisi siitä hyödyn irti jos sinulla siihen täysi oikeus on ja siitä jotain hyötyä olisi? Minä ainakin!

Mikä on tämä valtava kateus, joka meissä kytee? Ja tavallaan, miksi ihmeessa tällainen juttu on edes uutinen? Juuri siksikö, että saisimme taas ruokkia tätä kansallista sairauttamme, kateutta.

* * *

Toinen mediassa silmiini pistänyt asia oli sitten tämä Hesarin juttu suunnistaja Minna Kaupista.

 

minnak

 

”Vartalossani HÄPEÄN voimakkaita reisiäni. Ne eivät ole mikään kauneusihanne.”, Minna julistaa. Niin. Upean kaunis urheilijanainen (ja muuten mielipiteiltään todella rajoja murtava) kertoo meille valtamediassa, että täydellisessä urheilijankropassaan hän häpeää reisiään. Niitä lihaksikkaita, muodokkaita ja kauniita reisiä, joita miehet kuolaavat unelmissaan ja me naiset kahdehdimme koettaen hinnalla millä hyvänsä saada itse sellaiset.

Entäs jos Hesari olisikin kysynyt Minnalta mitä hän RAKASTAA eniten vartalossaan. Ja Minna olisi vastannut: ”Vartalossani RAKASTAN reisiäni. Ne eivät ole mikään kauneusihanne.” Aika pieni muutos kysymykseen, mutta valtava näkulman ero. Että itseään voisikin rakastaa vaikka ei olekaan kauneusihanteen mukainen! Kuinka moni nuori tyttö (ja vanhempikin) tämä luettuaan katsoo reisiään peilistä ja menee vessaan oksentamaan?

* * *

Nämä kaksi toisistaan erillistä juttua olivat minulle herätys siihen mitä tapahtuisi jos sitä vaikka koittaisi vaihtaisi näkökulmaa joskus. Aika helposti juuri tällaisilla valinnoilla voi joko vahvistaa tai tuhota jotain hyvää. Eikö Iltasanomat olisi saanut aivan yhtä myyvän ja raflaavan otsikon Iltasanomat julistamalla: ”Lisa Sounio otti käyttöön Ahtisaari-nimen juuri ennen EU-vaaleja – kansa onnittelee hyvästä vaalistrategiasta!”? Tai Hesari välttänyt parin ihmisen syömishäiriön kysymällä MInnan rakkaudesta omaan kehoonsa, ja todistamalla yhden urheiludolin suulla, että omia reisiään voi rakastaa vaikka ne eivät olekaan ”kauneusihanteen” mukaisia.

/Maija, toistaen taas itseään ja huutaen: Mediakasvatus pakolliseksi kaikille!

Mediakasvatus pakolliseksi kaikille lapsille!

Eilinen photoshoppaustestini herätti ison lukijajoukon ja paljon keskustelua. Tervetuloa taas iso uusi, ihana jengi blogini pariin! Erityisen kiinnostuneena olenkin seurannut juuri teidän kommentointianne, te, jotka ette minua tunteneet ennen eilistä millään tavalla – ette henkilökohtaisesti ettekä blogini kautta. Mitä te ajattelitte? Kumpi Maija teihin vetosi enemmän?

Mirkku teki pientä gallupia ja kertoi, että myös tuo käsitelty versio minusta oli vedonnut useaan, joka ei ole minua nähnyt aiemmin. Eräs oli esimerkiksi todennut sen olevan ”esteettisesti vaikuttavampi” ja se yksi piti ”tosi hottina” ”Se riippuu niin siitä millä ajatuksella kuvaa katsoo, ja niin vain on, että tuollaisella barbityypillä on yllättävän paljon faneja. Ei se kaikkiin vetoa, mutta kirurgien vastaanotolle pyrkii kuulemma jo nuoria, jotka oikeasti haluavat näyttää barbieilta, luonnollisuutta ei enää edes haluta tavoitella.”, Mirkku kiteytti.

Facebookissa käytiin myös mielenkiintoinen keskustelu.

Veera kommentoi kuvaani:

Kasvoissa selkein muutos, mutta olisiko Maija huomannut muita muutoksia jos olisi nähnyt vain tuon photoshopatun version? Tätä tämä maailma valitettavasti on. Varsin vääristynyt monella tapaa. Naisilla on loputon tarve muokata itseään ja valitettavasti me keskitytään monesti sellaisiin yksityiskohtiin, jolla ei ole oikeasti varsinaista merkitystä hyvinvoinnin kannalta. Hän on kuitenkin kaunis ”virheineen” kaikkineen!

Tähän Mirkku vastasi:

”Luulen, kyllä Maija olisi muutokset huomannu. Uskon, että etenkin puolitutuilla muokattu olisi mennyt läpi jo helpommin ”aitona”. Vartalon muokkaus menee aina helpommin läpi ja se musta onkin se kaikkein kriittisin juttu. Luullaan, että kun kaikki muutkin ja varsinkin ne menestyneet ja kuuluisat näyttää tolta, niin kyllä munkin pitää: se on se mitä pitää olla, että voi menestyä ja on haluttava. Ja kuka meistä pystyy sanomaan, ettei haluaisi olla menestynyt ja haluttava, ainakin siinä omassa viitekehyksessään ellei nyt ihan julkisesti? Toiset on tälle immuunimpia ja (onneksi!) monen mielestä tää on ihan triviaalia, mutta kyllä tää on asia, joka koskettaa isoa osaa ihmisistä, etenkin nuorista. Jos yli kolmekymppinen nainen meni tästäkin tarkoituksellisesta ”leikistä” vähän hämmennyksiin, niin miten sitten nää ihmisenalut, kun media on tulvillaan tätä? Mitä jää, kun riisuu persoonan ja jättää pinnan, joka näyttää kovasti myyvän? Mihin vedetään raja? Tämän tyyppinen pinta tulee vastaan musiikkivideoista, muotilehdistä ja realitysarjoista ihan jatkuvalla syötöllä.”

Mehän teimme kuvasta yhden hienovaraisemmin käsitellyn version. Tällaisen

IMG_9344_feikkimaija

Vertaapa sitä nyt näiden kahden välissä. Olisiko tuo mennyt sinulta läpi?

bild

Riitta Lontoosta sanoi (viitaten tuohon eniten retusoituun barbiekuvaani):

”Jos haluaa ihan oikeasti lehtiin täällä Lontoossa, niin airbrushaukseen menee about kaksi tuntia per kuva ja ne pitää olla selkeesti ihan erilaisia kuin Maijan kuvan. Tämä (kuva) on hyvin kevyt ja kiva kun ei ole tehty ihmisestä robotin näköistä. Luonnollisia kuviahan ei ainakaan täällä voi enää käyttää, joten myos kasvatuksen ja opetuksen pitäisi seurata mukana että nuoret ymmärtää, ettei lehden kuvat ole todellisia.”

Se kuva, joka sai minut tärisemään järkytyksestä feikkiydellään oli Riitan mielestä hyvin kevyt ja kiva! Ja minä näin kuvassa avaruusolion!

Niin. Nyt tullaan olennaisimpaan asiaan koko testini opetuksessa. Tätä trendiä ei voi estää, kuvia tullaan jatkossakin käsittelemään vielä entistä rankemminkin ja kauneusihanne muokkautuu sen mukaisesti. Ellei jotain tehdä. Ja jotain on tehtävä, jotta tämä nykynuorisomme pysyy edes jollain tavalla järjissään kaiken tämän keskellä! On erityisen tärkeää, että mediakasvatus saadaan pakolliseksi kouluaineeksi jo alakoulussa. Että nuoret saavat käsitellä näitä asioita terveessä ohjauksessa. Sitä asiaa minä haluan omalla toiminnallani edistää. Että kaikki saavat jo lapsesta lähtien, alakoulussa mahdollisuuden mediakasvatukseen. Sillä usko minua sisko; tämä ei ole totta, tämä on illuusiota. Eikä tämän tarvitse olle totta!

Tämä on totta:
sunnuntaiauringonsäde

/Maija, joka kirjoittaessaan tätä blogia katsoo sivusilmällä uutta ”Tavallista elämää” -sarjaa Vitoselta ja toteaa, että… tai ei toteakaan mitään, on vaan hiljaa ja katsoo omaa, photoshoppaamatonta kuvaansa todella tyytyväisenä