Jokapäiväinen työmatkavaelluksemme täällä suolla on hieno tapahtuma. Kuljemme peräkkäin hiljaisina kuunnellen suon ääniä ja kenkien kopinaa pitkoksilla. Kenelläkään ei ole tarvetta turista turhaan, ja mielessä ehtii pyöriä paljon asioita.

Välillä matkalla on pakko pysähdellä, jotta ehtisi katsoa maisemaa. Muutoin katseen täytyy olla tiukasti maassa ja ainoa näkymä on edellä kävelevän kantapäät. Suo kaikessa komeudessaan on pysäyttävä, mutta erityisen mietteliääksi minut on saanut pätkä työmatkallamme, joka kulkee läpi ennallistetun metsän (tai oikeastaan metsäalueita suolla kutsutaan saareksi).

Työmatkalla tänään aamulla läpi suosaaren, ennallistetun metsän

Ai pojat, mä opin asioita luonnosta tällä reissulla ja pääsen näkemään käytännössä mitä nämä tarkoittavat! Ennallistaminen on mielenkiintoista,, ja siitä olen täällä työnjohtajiltani Aimolta ja Ollilta yrittänyt oppia mahdollisimman paljon. Ennallistaminen on luonnonsuojelussa käytettävä menetelmä, jolla pyritään suojelemaan luonnon monimuotoisuutta. Martimoaavan soidensuojelualueeseen kuuluvia nuoria viljeltyjä männiköitä on ennallistettu polttamalla, jotta niistä tulisi luonnontilaisen kaltaisia ja lajiston kannalta monipuolisempia elinympäristöjä. Suolla hyöty lunnon monimuotoisuudelle on suuri ja riskit pienet.

Metsätalous yksipuolistaa metsiä, kun tehokkuuden nimissä tuotetaan tasaikäinen yhden puulajin metsikkö. Martimoaavalla viljelymetsää ennallistamalla pyritään lisäämään puulajien määrää sekä monipuolistamaan puiden ikäjakaumaa niin, että metsässä on kaikenikäisiä puita, myös hyvin vanhoja ja ränsistyviä. Yleensä ennallistaminen on kertaluonteinen toimenpide, jossa joko käynnistetään luonnontilaistuminen tai nopeutetaan hitaasti tapahtuvaa muutosta.

Ennallistettu alue poltettuine puineen ja aluskasvillisuuksineen on mielenkiintoinen myös siksi, että se on saanut minun mielikuvitukseni laukkaamaan. Metsähän on suoraan sanottuna karmivan riipivän näköinen paikka, johon saisi kirjoitettua taas yhden täydellisen kauhuleffan. Ja koska karmivan riipivässä metsässä töihin kävellessä on aikaa miettiä, olen muistellut viime päivinä paljon Viidenminuutinmies Steveä. Muistatko työnjohtajani Norjan kalatehtaalta ja kauhuelokuvakertomuksen, jonka ensimmäisestä työpäivästäni kirjoitin? Lue tämä: ”Kauhuleffojen kiintiöblondi kaatehtaalla ja haaste helvetistä.”

”Ikimaailmassa en ole ennen tehnyt mitään tällaista, enkä ole missään määrin varma onko minusta tähän. Henkisesti, fyysisesti – kaikilla mahdollisilla mittareilla. Istun pomojen huoneessa. Sympaattinen (ja komea!!) työnjohtaja Steve toivottaa minut tervetulleeksi ja filosofoi tupakan tummentamia hampaitaan (ne vähän karistavat hänen komeuttaan, mutta kukapa meistä on täydellinen) väläyttäen, että ensimmäiset viisi minuuttia näyttävät sen kuka tässä työssä pärjää ja kuka ei.

Jos rivien välistä voisi lukea, hän sanoisi, että: ”Sinäkin, kultaseni, olet selvää pässinlihaa viidessä minuutissa”, kirjoitin tuossa tekstissäni epätoivoisista ajatuksistani kalatehdaskokemukseni jälkeen.”

Suolistaja marraskuussa 2014 Myre Fiskemottag -kalatehtaalla.

Täällä suolla pojat ovat antaneet minulle lempinimeksi ”Viiden Tuuman Naulanainen”. Johtunee siitä, että työni on ollut nakuttaa pitkospuita kiinni viiden tuuman nauloilla. Neljän päivän täyden naulannakutustyöpäivän jälkeen voin kertoa, että tämä homma on vaatinut tältä naulanaiselta aika paljon sisua. Ja kun vielä on kuljettu työmatkat läpi mielikuvituksen kirvoittavan kauhumetsän ei liene siis kumma, että Viidenminuutinmies ja ensimmäinen aamuni kalatehtaalla palasivat mieleeni.

”Astun sisälle kolkkoon ja pimeään kalatehtaaseen. Samalla sekunnilla näen silmissäni kauhuelokuvan lavasteet. Suolistajat! Sitä täällä kuvataan. Elokuvaa, jossa oransseihin sadeasuihin verhoutuneet Suolistajat jahtaavat moottorisahat käsissään viatonta kauhuelokuviin väistämättä kuuluvaa kiintiöblondia kylmän kalskeassa kalatehtaassa. Pää poikki ja rinta auki sekä suolet, maksa sekä sydän jamitämuitameitänytkalansisälläon ulos. Ja sitten linjalle. Sitä täällä nämä moottorisahamurhaajan näköiset verisiin sadeasuihin verhoutuneet ihmiset tekevät. Suolistajat!

Öö.. ymmärrätkö yhdennäköisyyden: PITKOSTAJAT!

Ja nyt! Suolla!

Täällä telmivät Pitkostajat – sinioransseihin sadetakkeihin pukeutuneet moottorisahat ja lekat käsissä vaeltavat teurastajat, jotka sahaavat lankkuja ja jahtaavat lekalla Kauhuleffojen Kiintiöblondia. Iltaisin Pitkostajat kömpivät Ennallistetun Metsän mäntyjen juurakoihin ja aamuisin nousevat usvan mukana päivän blondijahtiin.

Täällä suolla kirjoitetaan kauhuelokuva nimeltä ”Viiden Tuuman Naulanainen ja Pitkostajat – Ennallistetun Metsän kauhutarina”.

ONHAN SE NYT JO tässä vaiheessa tunnustettava: maanantaiaamuna pitkospuutyömaalle lompsiessani olin ihan pihalla, enkä voinut käsittää mihin olin taas itseni pistänyt. Tuntui, että olin pudonnut ulkoavaruudesta näiden tyyppien joukkoon. Kun vielä olin porukan ainoa nainen, olin varma, että minut naurettaisiin pystyyn samantien. Kiintiöblondi tipahti suolle ja sille työnnettiin vasara sekä viiden tuuman naula käteen. Sitten oli näytettävä Pitkostajille mihin pystyy tai muuten ne lahtaisivat blondin ja hautaisivat Ennallistettuun Metsään.

Tämän päivän lounas: kiintiöblondimakkaraa.

 

”Mietin sympaattista ja komeaa Viidenminuutinmies Steveä. Kunpa hän näkisi tämän. Pohdiskelen hänen filosofiaansa. Minä luulen, että se on totta. Arvelen, että kyse on asenteesta. Että oppimisessa ja onnistumisessa ensimmäisen viiden minuutin aikana keskeisintä on se miten työhön suhtautuu. Ja se näkyy. Enhän minäkään teknisesti saanut hommaa haltuun viidessä minuutissa, mutta taisin, vaikka huulta purren, osoittaa oikeaa asennetta. Päätän kysyä Steveltä mitä mieltä hän on tästä tulkinnastani hänen filosofiaansa”, kirjoitin kalatehtaalla suolistuksesta oivaltamastani. Kaikista peloistani huolimatta olin kukistanut Suolistajat pitkän työpäivän jälkeen.

Ja täällä suolla minä olen kukistanut Pitkostajat. Tartuin vasaraan ja naulaan ja aloin nakuttaa. Kyllä sitä satojen metrien naulan hakkaamisen jälkeen alkaa oppia jos vain haluaa. Välillä menee naula mutkalle ja ketuttaa, mutta mitäpä sitä murehtimaan.

NIIN. Suo on opettanut minulle, että kaikkien seikkailujen ja uuden oppimisen kaava on samanlainen: Ensimmäiset minuutit ratkaisevat sen kuinka haasteestaan selviytyy. Kyse on asenteesta. Että kun on utelias, nöyrä, innokas oppimaan ja tarttuu toimeen, oppii kyllä mitä vaan.

Jos nyt osaat lukea rivien välistä ja verrata näitä kahta kauhuleffaani ristiin, ymmärrät ehkä pointtini miksi Viidenminuutinmiehen sanat ja kauhuleffat ovat kummitelleet mielessäni. Uuden ja tuntemattoman asian aloittaminen ja oppiminen ovat aina yhtä kamalaa, mutta asenne siihen kuinka tehtäväänsä suhtautuu ja työhän tarttuu, on ratkaiseva. Kiintiöblondi voisi juosta pakoon yläkertaan (en edelleenkään tajua miksi ne aina tekevät niin, tyhmät!) ja Naulanainen heittää vasaransa suohon. Mutta eivät ne niin tee, ne kokeilevat ja huomaavat, että minkä tahansa asian voi oppia!

Äm, joka (kuten tekstin järkevyydestä saatat huomata) on hyvin HYVIN väsynyt. Tänään oli rankka päivä suolla ja Viiden Tuuman Naulanaisen vasarakättä koeteltiin.