Näkijä ja sairastunut fitnesstähti HelsinkiRealissa

Aamutreeni check! Tulin kotiin suihkuun ja kohta suihkaisen kohti päivän tapaamisia. Ihan ensimmäisenä pyörähdän Mirkun luona, juonitaan vähän uusia kuvioita, jotka näkyvät blogissanikin myöhemmin.

Eilen kun illalla hehkutin HelsinkiRealia ja sen tekemisen hienoutta, niin tässä vähän tunnelmakuvaa menneltä viikolta. Ohjelman tekeminen on tosi hauskaa, ja kaikki tyypit ovat olleet ensisijaisesti tosi upeita persoonia jokainen. Tämän viikon haastateltavat olivat minulle itse asiass jo etuudelta tuttuja.

Intuitiivinen näkijä Mili Kaikkonen, jonka kanssa keskustelemme näkijän työstä, intuitiosta ja henkisyystrendistä.

mili

Ja rakkaistakin rakkain, oma pikku personal trainerini Tiia Willman!

tiiahr

Tiialla on ihan valtavan mielenkiintoinen tarina, tulet sen kuulemaan ensi viikon sunnuntaina 4.5. Hän on entinen fitnesskilpaurheilija, joka treenasi kovaa vuoden 2012 Fitness Classic -kilpailuhin, vei sarjansa kolmannen sijan, mutta kilapilun jälkeen putosi ja kovaa. Tiia on käynyt sellaisen elämänkoulun fitnessuransa myötä, että oksat pois, ja puhuu nyt terveellisen kuntoilun puolesta myös työssään personal trainerina. Siksihän minä hänet valitsin avukseni!

Ensi viikon haastattelua odotellessasi voit vaikka lukea tämän MeNaiset Sportin jutun Tiiasta, jossa hän kertoo miten treenasi itsensä sairaalakuntoon. Aika koskettavaa… Ja todella älytöntä. Onneksi Tiia on nykyään todella hyvällä asialla, ja siksi me myös haluamme hänen tarinansa jakaa ja puhua ulkonäköpaineista HelsinkiRealissa.

Ihanaa perjantaita, te aurinkoiseni!

/Maija, menee vetämään vaatteet niskaan ja lähtee liikkeelle

 

Mainokset

Kipua…

Huomenta ihanaiseni ja ihamieheni! Aamu täällä on lähtenyt liikkeelle suhteellisen kivuliaissa merkeissä. Joku lihas hartiassani lienee tulehtunut ja kipu on kamala. Tätä on nyt kestänyt jo lauantaista lähtien ja kohta pitä lompsia lääkärille jos ei tämä tästä rauhoitu. Minä olen syönyt aamiaisen lattialla, sillä en pystyy nousemaan tuonne baariruokapöytäni ääreen istumaan. Ja  kohta siirryn sänkyyn makaamaan ja tekemään töitä; onneksi tänän ei ole sen kummempia työmenoja, niin voin jäädä kotiin. Tai siirryn sänkyyn jos sinne mahdun, sillä Herra Hermanni on taas ottanut arvoisensa paikan…

kipuaamu

Eilen puhuimme Milin kanssa kehon kivuista, kun valittelin hänelle ikävää vaivaani. Hän sanoi, että usein keho käsittelee isoja asioita ja muutoksia elämässä erilaisin kivuin. Hän sanoi lukeneensa jostain, että keho työstää vaikeita asioita sisältä ulos ja alhaalta ylös. Nyt ollaan minun kohdallani jo onneksi aika ylhäällä, hartian tasolla.

mili

Olin jo ihan vähällä eilen, etten olisi lähtenyt ollenkaan Milin tapaamiseen kipujeni takia, mutta kyllähän lähteminen kuitenkin kannatti. Edelleenkään en tiedä tarkalleen miksi olen mennyt kurssille, sillä vastustus tällä hetkellä on aika kova näitä henkisyysasioita kohtaan. Niin monta kertaa olen tästä puhunut, mutta edelleen se mieltä vaivaa; näistä itsensä etsimisistä ja henkisyyden tavoittelusta on tullut sellaista naistenlehti- ja trendikakkakamaa, että minä olen jo saanut totaalisen yliannostuksen. Enkä jaksaisi pohtia ja pyörittää ajatuksia yhtään enempää. Haluaisin vain elää ja olla niin, että koko ajan ei tarvitse etsiä jotain. Mutta taas eilen tajusin sen, että joku ajatus tämän kautta minulle on tulossa. Varsinkin, kun koko kurssin pointtina on riisua mystiikka ja sellainen trendihöpötys pois näiden asioitten päältä ja miettiä mitä nämä asiat tarkoittavat tavallisen ihmisen arjessa.

Sellasia tähän aamuun.

Arkistojen aarteita: Vahvasti heikko

Hassua. Satuin käymään muissa merkeissä tutkimassa Hidasta elämää -sivustoa, kun tulin ajatelleeksi vanhaa Sarastus-blogiani. Mieleeni tuli ajatus: olenko kirjoittanut jotain blogiini tällä samalla päivämäärällä? Usko, kun sanon, etten todellakaan muistanut tätä – tasan kaksi vuotta sitten olin kirjoittanut blogin otsikolla ”Vahavasti heikko”. Tuli kieltämättä vähän outo olo. Samat teemat näyttävät pyörivän mielessäni edelleenkin. Paljon vaan on välissä ehtinyt tapahtua. Heikkoiudesta, roolien taakse piiloutumisesta ja pinnan kiillottamisesta puhuimme viimeksi eilen Mili Kaikkosen kanssa Elävä Henkisyys -kurssilla.

Näin kirjoitin maaliskuun 20. päivänä vuonna 2012:

* * *

Vahvasti heikko

”Jos olisin sinä, en alkaisi kirjoittaa tuota; sinähän julistat kaikille olevasi heikko!”, kommentoi eräs henkilö työympyröistäni kertoessani hänelle aloittavani omaa eksymistarinaani kuvaavan blogin. Hän sanoi pelkäävänsä puolestani kuinka julkinen avautuminen vaikuttaisi bisneksiini – olinhan juuri perustanut uuden toiminimiyrityksen, jolla töitäni nyt jatkossa teen.

Häkellyin, ja vastasin hänelle ripeästi: ”No, eikö olekin hienoa, ettet ole, eikä sinun tarvitse huolehtia ratkaisustani, vaan voit keskittyä omiisi.” Keskustelu siirtyi nopeasti toiseen aiheeseen.

Tuo kommentti jäi vaivaamaan mieltäni. Ei siksi, että se olisi saanut minut perääntymään kirjoittamisaikeessani, vaan, koska ahdistuin ajatuksesta suunnattomasti: Juuri kun olin rohkeasti ja intoa puhkuen tehnyt päätöksen kirjoittamisesta, minut muserrettiin. Enkö saisi olla heikko muiden silmissä?

Kommentaattorini uskoi maineeni menevän tunnustaessani olevani väsynyt ja eksynyt. Onko todella niin, että aitous ja rehellisyys ovat menestymisen este? Täytyykö meidän esittää jotain roolia ollaksemme uskottavia ja tullaksemme hyväksytyiksi?

Ja kumpi oikeastaan on vahvempi, se joka sellaista ulkoisesti esittää, vai se, jolla on munaa sanoa ääneen olevansa heikko?

Sori äiti ja isä, että jo toisessa blogissani tulen tähän psykologien rakastamaan koko maailman pahuuden selittävään vanhempi-lapsi-suhteeseen: Huomaan, että olen jo pienestä pitäen tottunut vetämään niskaani joka aamu vahvan vastuunkantajan suojakuoren. Olen sisarusparveni vanhin, oppinut kantamaan vastuuta. Olen ollut se, joka selviää kaikesta itsenäisesti ja jota ei ole tarvinnut opastaa oikeaan suuntaan – ”Kaikkihan sen tietävät, että Maija kyllä pärjää ja selvittää tilanteen kuin tilanteen”. Suojakuoressani olen kokenut tulleeni hyväksytyksi. Mitä heikompi olen sisälläni ollut, sitä tiukempaan kuoren olen päälleni kiinnittänyt.

Kunnes sitten tuli se yksi aamu, jolloin sisimpäni oli kai lihonnut niin valtavaksi, ettei kuori enää mahtunut päälleni.  En enää jaksanut esittää, vaan annoin itselleni luvan tunnustaa heikkouteni. Enää en suostunut ottamaan vastuulleni koko maailman ongelmia. Tämä on minulle suuri läpimurto; olen niin onnellinen, että voisin ratketa liitoksistani! Ja jos en tällä tavoin kelpaa, sitten on kai parempi olla ilman ulkopuolista hyväksyntää. Vahvasta vastuunkantajasta on tullut vahvasti heikko.

Ps. Suojakuoret: Mielenkiintoinen aihe! Sellaisia voivat olla myös ulkonäkö, varallisuus, ylimielisyys tai vaikka ylitsevuotava aktiivisuus. Millainen suojakuori sinulla on? Vai kuinka olet onnistunut olemaan rehellisesti oma itsesi?

* * *

Minä pienenä

/Maija, joka on tänään ihan hirveän heikko

Elävä, arkinen ja mystiikkavapaa henkisyys

Tänään on luvassa mielenkiintoinen päivä, että huomenta vaan! Lähden kohta vierailulle ja palaveriin lastenkotiin. En ole ikinä käynyt lastensuojelulaitoksessa – on jotenkin tosi hienoa, miten erilaisiin paikkoihin sitä pääsee erilaisten työprojektien kautta.

Toinen jännä juttu tälle päivälle on Elävä henkisyys -kurssi, joka alkaa illalla. Se on neljän viikon mittainen intuitiivisen näkijän Mili Kaikkosen vetämä kurssi, jota… niin, suoraan sanottuna, jota kohtaan tunnen tällä hetkellä vähän ristiriitaisia tunteita. Minähän olen jo käynyt jos jonkinlaista kurssia tässä ”itseni etsinnän” prosessissa, ja olen aika kylästynyt kaikkiin tällaisiin elämäntaitokursseihin. Tavallaan olen itsekin kovin yllättynyt, että lähdin selfhelp-yliannostukseltani tähän mukaan, mutta jokin tässä kurssissa minua kolautti muutama viikko sitten kun siihen törmäsin. Olin mielessäni juuri hetkeä aikaisemmin miettinyt mitkä olisivat minulle oikeat askeleet aloittaa tämä – yet another – uusi elämäni Suomessa, ja sitten törmäsin Facebook-ilmoitukseen, jossa tästä kurssista kerrottiin.

* * *

Mietityttääkö sinua, mitä henkisyys oikeastaan tarkoittaa? Synkisteletkö välillä ja koet siitä syyllisyyttä – meidän kun ‘pitäisi’ aina ajatella positiivisesti? Menevätkö ajatuksesi välillä umpisolmuun miettiessäsi, mikä on sinun oma heijasteesi ja milloin kyse on jostain ihan muusta? Oletko lukenut self help -oppaita ja henkistä kirjallisuutta, mutta oppien toteutuminen käytännössä onkin sitten toinen juttu? Oletko valmis tutkimaan sitä, mikä on oikeasti sinulle totta?

Tällä neljän viikon pituisella kurssilla käsitellään elävää, arkista henkisyyttä ilman mystiikkaa. Tehdään tutkimusmatkoja omaan minuuteen ja pohdiskellaan, miten kohdata itsessämme ja muissa niitä asioita, minkä olemassaolon mieluummin kieltäisimme.

Opettelemme löytämään rauhan hyväksynnän kautta ja luopumaan henkiseen kasvuun liittyvästä tavoitehakuisuudesta. Ehkä opimme löytämään itsestämme paikan, missä se, mitä teemme ei ole niin tärkeää kuin se, ketä olemme.

* * *

Ja koska tunnet minua varmasti jo paremmin, arvaat, että laitoin sen saman tien viestiä Milille ja kysyin pääsisinkö mukaan. Sen kummemmin ajattelematta tai arvottamatta. Ja tänään se alkaa. Huolimatta nyt aamulla esiin nousevista peloistani menen nyt katsomaan mitä minulle tästä kurssista nousee. Seuraavan neljän viikon ajan jaan näitä oivalluksia myös blogissani.

kahvinjuonti

/Maija, juoden viimeisen kahvipisaran ja kiirehtien kohti lastenkotia

Huijarikompleksi

Ota 45 minuuttia aikaa (vaikka kävelylenkillä, kuten minä äsekn tein) ja kuuntele tämä! En tee tähän mitään referaattia mistä tässä Mili Kaikkosen ja Jaana Saarisen keskustelussa on kyse, sillä uskon, että siitä nousee jokaiselle kuulijalle jotain omaa merkityksellistä. Tässä Radio Helsingin Vaiheessa -ohjelmassa puhutaan huijarikompleksista; siitä, kuinka moni meistä (minä mukaan lukien) pelkää salaa, että yhtäkkiä koko maailma tajuavaa, ettemme oikeasti muka osaa mitään. Ja puhutaan tässä aika paljon muusta todella tärkeästä asiasta. Kolahti minuun.