Entäs jos olisinkin vaan minä?

Kuten tiedät, viime aikoina (sen lisäksi, että olen jahdannut miehiä Lidilissä ja tykittänyt Snapchattia), olen kävellyt lukemattomia kilometrejä ulkona luonnossa. Jokin selittämätön tarve on lähteä selvittämään päätäni ulos. Ja sinne minä taas tänään aamulla painoin. Meren rannalle.

Jännä sää tänään Helsingissä. Jotenkin sellainen uupuneen uinahtanut.

Sellainen olen ollut minäkin viime päivät, uupuneen uinahtanut ja vähän loppu fyysisesti. Edellisen viikon suriseva flow vaihtui kuin sormen napautuksesta ihmeelliseen jumiin, jossa ajatukset mylläävät ympäriinsä ilman, että mitään tulee ulos. Kaaos. Sitä tarvitaan luovassa prosessissa, ja osaan tämän jo hyväksyä. Mutta ei se silti hyvältä tunnu, kun tuo kaaoksen hetki on käsillä. Vaaditaan valtava määrä kärsivällisyyttä.

* * *

Isoja keloja päässä, niistähän olen jo sinulle kertonut, ja niistä isoin… no se perus: kuka minä olen ja mitä minä oikeastaan teen, nyt erityisesti ammatillisessa mielessä ja työssäni.

Olen kertonut suurista unelmistani ja syystäni hypätä taas yrittäjäksi. Nyt elän kriittistä hetkeä; kun minulla on mahdollisuus alkaa tehdä urahaaveistani totta, on tarkoin pidettävä kiinni siitä, että uskallan pysyä kiinni unelmissani, enkä lähde harhailemaan ulkoisten paineitten takia väärille poluille. Minun pitää uskaltaa nyt pitää kiinni isosta kuvasta.

Erityisesti viime päivät päänsisäinen myllyni on koettanut ratkaista problematiikkaa, joka liittyy siihen, miten työni oikeastaan kiteytän. Työni kuva olisi voitava kommunikoida hyvin selkeästi, jotta osaisin suunnata panokseni oikeaan suuntaan ja työtäni osattaisiin ostaa. Asiantuntijayrittäjälle tämä on tarkkaa ja tärkeää hommaa: kun myydään ”itseä”, luovuutta ja aineettomia asioita, on niistä voitava muodostaa selkeä ja helposti viestitty paketti.

* * *

Olen yrittänyt ratkoa erilaisten kokonaisuuksien roolia tässä yhtälössä: mikä MaiLife oikeastaan on tai mitä Somekuningatar todella on ja tekee. Meillä kaikilla on erilaisia rooleja, joissa vähän erilaisissa tilanteissa esiinnymme ja toimimme. Minulla tällä hetkellä on myös näitä erilaisia ”brändejä”, mutta ne tuntuvat nyt saavan pääni sekaisin.

Tapasin eilen erästä paljon arvostamaani miestä, joka sanoi minulle aivan yhtäkkiä:

”Entäs jos sulla on vähän liikaa noita brändejä ja rooleja? Entäs jos sä pysyttäytyisit vaan siinä nyt ison työn tuloksena löytyneessä oivalluksessa ja ytimessä; siinä kuka sinä olet. Olisit vain sinä, Maija ja operoisit siitä käsin – ei mistään ulkoisista rooleista tai brändeistä. Koska se on suurinta ja hienointa mitä sulla on.”

 

12033615_10153363798669457_490232950_n

Tämäkin ajatus syntyi tänään Snapchatissani, nämä kuvat nappasin Snäppini mystorysta. Snäpistä on tullut minulle aika hieno foorumi muodostaa kiteytettyjä oivalluksia elämästä.

 

Niin.

Entäs jos minä olisinkin vaan minä, enkä yrittäisikään purkittaa itseäni mihinkään rooliin tai brändiin? Antaisiko se minulle selvyyden siihen, mitä teen? Että tekisinkin juuri niitä asioita, joita Maija tekisi?

Miten sinä toimisit ja millainen olisit, jos olisit aina ja joka puolella ”vaan” sinä?

/Ämmä, joka huomauttaa, että myllystäni johtuen saattaa olla, että seuraavina päivinä bloggaamistahti saattaa olla vähän totuttua epäsäännöllisempi

Viis plus yks iitä

Hieno päivä. Kerrassaan. Innossani ja kiitollinen olen siitä, että olen päässyt HelsinkiMission nuorten tukihenkilöksi. Tästä alkaa upea ja mielenkiintoinen polku.

Yhden asian haluan jakaa tältä päivältä. Meidän piti vastata koulutuksessa kysymykseen Kuka minä olen?. ”Ei taas, eikö tätä nyt ole jo yhden ihmisen elämään mietitty ihan riittävästi?!”, ajattelin ensin, mutta sitten päätin kirjata ylös sen, kuka koin olevani juuri tänään sillä hetkellä.

Ensin en keksinyt yhtään mitään, piirsin paperiin vain sanan ”ihminen”. Ja siitä se sitten lähti, määritelmä minusta tänään – viis plus yks iitä:

Innostunut,
Iloinen,
Impulsiivinen,
Inspiroitunut ja
Intohimoinen
IHMINEN!

Se oon mä. Tänään. Ja todennäköisesti huomennakin. Kuka sä olet tänään?

maija_ihmettelee

Kuva Mirkku Merimaa Photography

/Ämmä, heittäen tässä pienen kurkistuksen tulevien nettisivujen ilmeeseen… ja just keksi yhden iin lisää: Ihmettelevä! Se on ehkä sit kuitenkin tästä lähtien kuus plus yks iitä

 

 

Sanallinen tiedote

Maanantai. Tiedätte mitä se tarkoittaa: minä saan taas ihmetellä, että mihin vilahti yksi viikko.

Kun olen teille rehellinen, voin kertoa, että nyt on vähän stressiä päällä. Kiirettä ja hommaa ja pientä ahdistuneisuutta siitä, että nettisiuvni (joista kyllä tulee ihan sairaan hienot!), ovat vielä niinsanotusti ”vaiheessa”. Mutta onneksi tämä homma on hauskaa. Nettisivuja tehdessämme löysin nimittäin tällaisen todistuksen, ”Sanallisen tiedotteen” ala-asteen ensimmäisiltä luokilta.

st2

st1

Hymyilyttää. On näemmä ollut ihan pienestä lähtien selvää missä tämän tytön kyvyt ovat ja missä eivät. Matematiikassa ”joskus joutuu vähän tuskailemaan” mutta sitten taas ”omat jutut kirjoituksessa ovat mainioita”. Pakko se on uskoa; kyllä se on ollut selvää aina kuka minä olen ja missä olen parhaimmillani.

Minä olin lapsena valtavan luova. Sitten unohdin luovuuden, leikin ja leikkimielisyyden moniksi vuosisksi, kun piti kasvaa vakavaksi aikuiseksi ja tehdä bisnestä. Nyt olen palautellut näitä lapsuuden rakkaita asioita takaisin elämääni parin vuoden ajan – kirjoittanut, tehnyt teatteria, laulanut, ollut kaiken kaikkiaan aikamoisen luova. Ja on sanottava, että juuri tämä on tehnyt elämästäni niin upeaa kuin se nyt on. Uskallan taas tehdä asioita joita rakastan.

Tähän maanantaihin pieni kehotus, minun ”Sanallinen tiedotteeni” sinulle: mietipä mitä sinä rakastit lapsuudessasi ja millä tavoin nämä asiat sisältyvät elämääsi nyt. Onko jotain todella tärkeää ja rakastamaasi kenties unohtunut vuosien taakse, jotka sinun olisi hyvä nostaa taas takaisin elämääsi? Kuka sinä olet parhaimmillasi?

/Ämmä, puhallellen pitkään ja hengittäen syvään pitääkseen itsensä rauhallisena

 

Ihana nainen! Video glamourkuvauksistani

Tänään tähdet ovat kohdallaan. Sähköpostiini kilahti video Ihana Nainen -kuvauksista Studio Onnista, joissa taannoin olin. En uskaltanut avata sähköpostia heti, mutta nyt äsken katsoin millaisia kuvia minusta oli saatu aikaan. En ollut nähnyt yhtäkään vielä ennen tätä.

Tuntuu vähän oudolta katsoa itseään noista kuvista. Ne ovat toisten valitsemia kuvia minusta – yleensä olen tottunut aina valitsemaan itse minua miellyttävät. Mutta itsensä katsominen tekee hyvää onpa sitten kyseessä glamourkuvaus tai vaan ”tavallinen” valokuva. Suosittelen kokeilemaan. Se on aika mielenkiintoinen kokemus. Että oikeasti katsoo itseään. Ei itserakkaassa mielessä, vaan ihan vain silmästä silmään.

Tunnustan; yhden kohdalla hihkaisin mykistyksestä. Tai ehkä kahden. Olin kaunis. Miten uskomattoman voimauttava kokemus. Minä olen kaunis.

Katso ja kerro mitä olet mieltä!

Ystävänpäivä parhaan ystävän kanssa

Huomenta! Olen ollut pirteänä hereillä jo aamuseitsemältä mielessäni eilinen hyvä päivä. Asiat etenevät. Aamupäivän tapaamisten jälkeen kävin ystäväni Tiinan kanssa tekemässä kunnon hikirääkkitreenin ja heräsin jotenkin henkiin.

Loppuillan vietin itsekseni. Juhlistin ystävänpäivää parhaan ystäväni kanssa: itseni! Ystävänpäivänä pitäisi myös muistaa kiittää itseään ystävyydestä. Sillä, jotta voimme olla hyviä ystäviä muille, on meidän aivan ensimmäisenä oltava itsemme parhaita kavereita. Siksi nostin eilen kuohuviinimaljan ja söin kasan suklaata kynttilän valossa Minun kanssani.

20140215-082830.jpg

Ajatuksia minusta ja iästä

Olen nyt aamulla käynyt läpi Paulan muutama viikko sitten minusta ottamien valokuvien koevedoksia. Pitäisi valita niistä ne, joista viimeistellään kuvia käyttööni. Itsensä katsominen kuvasta on yllättävän vaikeaa. Tuoltako minä todella näytän? Sitä tuppaa näkemään vain kaikki virheet; pömpöttävän mahan, väärään kulmaan kallistuneen pään, valtavan juurikasvun ja nenän, joka on aivan liian suuri. Mutta sitten, kun tulee se yksi omaa silmää miellyttävä kuva, ei voi välttää pienen hymyn pilkahtamista huulille. Hmm… kyllähän mä ihan vetävän näköinen mimmi olen…

koevedokset

Näitä virheitä ja virheettömyyksiä enemmän jäin kuitenkin kuvia katsoessani pohtimaan ikääni ja suhtautumistani siihen. Minä täytän tänään 32 vuotta! Ja tiedätkö, tämä on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun uskallan sanoa ikäni ääneen. Ei suinkaan ole ollut niin, että olisin tuntenut itseni liian vanhaksi ja siksi peitellyt ikääni. Ei. Minä en ole uskaltanut kertoa kuinka NUORI olen. Olen pelännyt, ettei minua otettaisi vakavasti työssäni, jossa minun piti olla vakuuttaava usein keski-ikäisten miesteni silmissä eikä tuttavapiirissäni, jossa moni oli minua huomattavasti vanhempi. Ajattelin, että jos ihmiset tietävät, että olen näin nuori, en voi olla uskottava ja ammattimainen. En olisi riittävän kokenut ja aikuinen. Olisin vain tyttö.

?????

1185521_10151539036081534_1749765182_n 1239894_10151539036061534_654583266_n

Ja tältä minä nyt näytän. 32-vuotiaana. Kaikkine virheineni ja virheettömyyksineni. Tyttönä? Naisena? En tiedä, eikä sen väliä.

/Maija, onnellinen minuna ja juuri tämän ikäisenä

Ps. Lisää Paulan upeita kuvia pian, kunhan saan tämän yli 500 kuvan savotan valmiiksi ja saan valittua sopivat kuvat…

Lapsuusmuistoja

Eilen Bli den du är -kurssilla puhuimme lapsuudesta. Meillä kullakin oli mukana kuvia itsestämme lapsina. Nyt syntymäpäiväni lähestyessä (ensi viikon tiistai!), on hauska katsoa ajassa taaksepäin ja nähdä itsensä pienenä. Tällainen minä olin.

Maija 5Olenko tuo minä? Mikä suloinen ja hassun näköinen menninkäinen! Äitini piti hauskaa kustannuksellani ja laittoi aina päähäni pipon niin, että nuo maailman suurimmat hörökorvat jäivät pipon ulkopuolelle, ja sitten pikku-Maija näytti niin hömöltä. Sen muistan tuosta ajasta. En muuta. Kiitos äiti! Trauma.

Maija 6

Kun näin tämän kuvan, ajattelin: Tuo olen minä! Tuollaisena minä tunnistan itseni: rasavillinä, iloisena, aina nauravaisena, ja hauskana tyttönä, joka rakasti leikkimistä ja lauloi koko ajan. Ja joka tämän kuvan oton jälkeen kaatui suoraan naamalleen tuolla ajettuaan ylinopeutta tuolla kuvan mopolla. Ja sitten sitten ajettiin hammaslääkärille kovaa kyytiä paikkailemaan irronneita hampaita…

minäpappa

Maailman coolein mimmi maailman cooleimmissa haalareissa ja lenkkareissa papan kanssa. Hautausmaalla.

Maija 7

No jo on sliipattu päiväkotikuvaa varten. Ja vähän taitaa jännittää…

Ja nykyään tämä tyttö on… Näin:

hirviö

/Maija, joka aivan varmasti tekee saman pipohomman omalle lapselleen, jos sellaisen joskus saa. Piste. Kiitos äiti. Trauma.

Olenko tuo todella minä?

Kaivoin äsken yrittäjäkyselyni palkinnon lähettämistä varten yhden Uuden yrittäjän käsikirjan varastostani, ja jäin pläräämään sitä läpi. Pysähdyin sivulle, jossa on kuvani ja lyhyt esittely minusta.

maijauykk

Katsoin kerran. Katsoin toisen kerran. Ja kolmannen. Apua! En tunnista itseäni kuvasta! Kyllä se olen minä, mutta jotenkin niin erilaisena. Enkä tarkoita nyt, että olisin vanhentunut (vaikka varmasti pari ryppyä kasvoille onkin tullut tuon kuvanottamisvuoden 2008 jälkeen) enkä lihonnut (vaikka sen verran monet vanhat housut olen joutunut pistämään kirpputorille, että on se lantio tainnut vähän leventyä – onneksi vertailukohtaa nykyiseen ei nyt näy tuossa kuvassa) eikä hiusteni värikään ole muuttunut (vaikka vakavasti olen harkinnut monesti tummaksi värjäämistä, ihan vaan uskottavuussyistä), vaan sitä, että kuvassa näkyy aivan toinen ihminen kuin se, jonka näen nyt katsoessani tuoreita kuviani.

1175420_10151539036076534_1443357491_n

Tuossa vanhassa kuvassa on se ihminen, joka olin tuolloin; ennen kaikkia näitä tapahtumia, ennen elämäni käänteitä. Erilainen. Ei huonompi, eikä parempi. Vain erilainen. Tavalla, jota en edes osaa sanoin selittää. Tuo muutos tuntuu minussa, kun katson kuvaa. Mielenkiintoinen kokemus verrata kuvaa itsestä nyt ja viiden vuoden takaa. Kokeilepa! Mitä näet? Mitä tunnet?

/Maija, joka ei vaan enää yskinkertaisesi pysty ajattelemaan itseään pukeutuneena jakkupukuun ja miettii mitä on tapahtunut…