Olen miettinyt tällä viikolla paljon näkökulman merkitystä mediassa. Tämä päättelyketju lähti liikkeelle muutama päivä sitten kun näin bussin ikkunasta tämän lööpin. Siinä se R-kioskin ikkunassa törötti, ja minua rupesi ärsyttämään ihan hirveästi.

Lisa Sounio on siis ottanut käyttöön Ahtisaari-nimen juuri ennen EU-vaaleja. Ensimmäinen ajatus minulla oli: ”Miten se kehtaa ja onpa kylmän laskelmoiva muija!”

Sinullakin? Tuota kateellista hapatustahan jutussa meille syötetään ja siihen minäkin lankesin.

Bussi oli juuri sopivasti liikennevaloissa ja minulle jäi hyvin aikaa tuijottaa tuota lööppiä. Jäin taas itselleni kiinni omista rajoittuneista ennakkoluuloista ja taas sain muistuttaa itselleni: kukas minä olen tuomitsemaan. Aloin miettiä, että entäs jos me oltaisiinkin ylpeitä Lisan puolesta. Pystyttäisiiknkö siihen? Oltaisiin onnellisia Lisan puolesta, että hänellä on upea aviomies ja hän kuuluu hienoon sukuun. Hänellä on hemmetti oikeus ottaa käyttöön hänelle kuuluva sukunimi juuri silloin kun hän haluaa. Ja vaikka lopettaa nimen käyttäminen heti vaalien jälkeen, niin mitä se minulle kuuluu. Jos tämä antaa hänelle jonkun edun EU-vaaleissa, niin so what? Jos sinun sukunimesi olisi Ahtisaari tai Gates tai mikä tahansa, etkö ottaisi siitä hyödyn irti jos sinulla siihen täysi oikeus on ja siitä jotain hyötyä olisi? Minä ainakin!

Mikä on tämä valtava kateus, joka meissä kytee? Ja tavallaan, miksi ihmeessa tällainen juttu on edes uutinen? Juuri siksikö, että saisimme taas ruokkia tätä kansallista sairauttamme, kateutta.

* * *

Toinen mediassa silmiini pistänyt asia oli sitten tämä Hesarin juttu suunnistaja Minna Kaupista.

”Vartalossani HÄPEÄN voimakkaita reisiäni. Ne eivät ole mikään kauneusihanne.”, Minna julistaa. Niin. Upean kaunis urheilijanainen (ja muuten mielipiteiltään todella rajoja murtava) kertoo meille valtamediassa, että täydellisessä urheilijankropassaan hän häpeää reisiään. Niitä lihaksikkaita, muodokkaita ja kauniita reisiä, joita miehet kuolaavat unelmissaan ja me naiset kahdehdimme koettaen hinnalla millä hyvänsä saada itse sellaiset.

Entäs jos Hesari olisikin kysynyt Minnalta mitä hän RAKASTAA eniten vartalossaan. Ja Minna olisi vastannut: ”Vartalossani RAKASTAN reisiäni. Ne eivät ole mikään kauneusihanne.” Aika pieni muutos kysymykseen, mutta valtava näkulman ero. Että itseään voisikin rakastaa vaikka ei olekaan kauneusihanteen mukainen! Kuinka moni nuori tyttö (ja vanhempikin) tämä luettuaan katsoo reisiään peilistä ja menee vessaan oksentamaan?

* * *

Nämä kaksi toisistaan erillistä juttua olivat minulle herätys siihen mitä tapahtuisi jos sitä vaikka koittaisi vaihtaisi näkökulmaa joskus. Aika helposti juuri tällaisilla valinnoilla voi joko vahvistaa tai tuhota jotain hyvää. Eikö Iltasanomat olisi saanut aivan yhtä myyvän ja raflaavan otsikon Iltasanomat julistamalla: ”Lisa Sounio otti käyttöön Ahtisaari-nimen juuri ennen EU-vaaleja – kansa onnittelee hyvästä vaalistrategiasta!”? Tai Hesari välttänyt parin ihmisen syömishäiriön kysymällä MInnan rakkaudesta omaan kehoonsa, ja todistamalla yhden urheiludolin suulla, että omia reisiään voi rakastaa vaikka ne eivät olekaan ”kauneusihanteen” mukaisia.

/Maija, toistaen taas itseään ja huutaen: Mediakasvatus pakolliseksi kaikille!