Heh.

Isä soitti.

Roomasta!

Tämä on todellinen victory! Puhuttiin nääs ensimmäistä kertaa hänen kanssaan Norjaan lähdöstäni. Kyllä. Kymmenen päivää ennen lähtöäni. Ulkoistin alun alkujaan koko hänelle tästä koko jutusta kertomisen äidille. Liikaa pelkoja. Isä kun raukka on niin monet kerrat joutunut repimään pelihousunsa kanssani – taitaa pitää välillä varsinaisena taivaanrannan maalaina.

Mutta nyt se oli sitten Roomassa ja päätti soittaa sieltä minulle kello 8 sunnuntaiaamuna.

Kysyi, että mitä kaikkia tavaroitani he nyt voivat ottaa säilytykseen. Ja kun sitä minä olin juuri pelännyt – että isä ei varmasti suostu ottamaan yhtä ainutta haihattelijatyttönsä tavarakappaletta.

Nyt luulen, että viimeinenkin pelko on raivattu tieltäni. Se kuntosalinpuutepelkokin voitettiin perjantaina, kun sain viestin ja kehotuksen Norjasta tulevalta kollegaltani Teemulta hankkia nyrkkeilyhanskat. Hän on nimittäin pystyttänyt kalastustupaan nyrkkeilysäkin. Joten siellä sitten mäiskitään. Ensi viikolla on hankittava hanskat. Eikun se olikin toiseksi viimeinen pelko. Nimittäin hiusten värjääminenhän se edelleen jännitää. Kutrit kaipaavat raitoja vaikka keskellä tundraa. Mutta onko kampaamoja 100 kilometrin säteellä, the question remains. Tuon pelon kun vielä voittaisi, niin sittenhän se ois menoksi ja matkalle vaan.

No sitten pari tuntia isän soiton jälkeen soitti äiti. Kertoi lukeneensa aamulla Keskisuomalaisesta ”järkyttävän jutun”. Se lähetti sen minulle tekstiviestinä.

Mitään nokkelaa ei irtoa suustani juuri nyt. Eihän näitä vanhempia voi muuta kuin rakastaa!

Tämä on muuten näkymäni nyt. Tuosta savotasta pitäisi alkaa ottaa selvää tänään.