Sakari Kuosmasen kokkikoulussa

Kun aamun lähetys radiossa loppuu, useimmin aamujuontaja saa sen jälkeen hengähtää hieman ja siirtyä suunnittelemaan seuraavaa aamua. Useimmiten aamujuontajan työ on sillä tavoin maltillista, että itse ei joudu enää lähtemään tiukan aamun jälkeen tekemään suurempia juttuja.

Ehkä uskot, kun sanon, että siihen ei juuri rahkeita ole. Aamun lähetysvirran orkestrointi, uusien puheenaiheiden ideointi lennossa ja puhuminen monta tuntia putkeen ovat sen verran intensiivistä hommaa, että ne vievät voimat totaalisesti. Aika raato on ihminen, joka kello 10 aamulla astuu studiosta ulos.

Välillä sitten taas nollataan pää muutamassa minuutissa ja lähdetään tuottamaan uutta sisältöä. Ja tehtävät saattavat olla moninaiset…

 

Eilen mentiin töihin torille ja kokattiin muikkuja laulaja, näyttelijä, monitoimimies Sakari Kuosmasen kanssa. Järjestimme savolaiset rapujuhlat eli muikkujuhlat. Näissä kuvissa Sakari opettaa minulle muikunpaistoa. Tämän kokkikoulun lisäksi aika paljon muutakin hulvatonta settiä on luvassa huomenna. Jaan blogissanikin työmme tulosta sen julkaistuksen jälkeen.