Mummot tunnelissa

Olen nyt koko päivän odottanut, että jotain viisasta putoaisi minuun. Jotain järkevää, josta voisin kirjoittaa. Mutta ei. Ei ole pudonnut viisauksia. Päässä ei liiku tänään yhtään mitään. Liekö syynä siihen sitten tämä

mummo1

 

mummo8

mummo2

Pakko on vaan kertoa, että olen hengissä. Selvisin elävänä ultimaattisesta mummojen viikonlopusta. Vaikka kuinka pyristelin vastaan, jouduin tämän mummokerhon kanssa myös legendaariseen Mummotunneliin (jota Kata kutsuu kesämökikseen…) ja tein henkilökohtaiset Mummotunnelissa olon enkat: taisin olla siellä kokonaisen tunnin (ehkä vähän jopa yli)! Olen voittaja. Se oli kamalaa, mutta tein sen. Mummokerhoni takia.

Tämän enempää en oikeastaan osaa sanoa.

mummo4

mummo3

/Ämmä, what happens in tunneli, stays in tunneli.

 

 

Täyttä elämää

Olen tässä nyt eilisestä lähtien pyörittänyt päässäni yhtä ajatusta. Vanhuutta. Minkähänlainen minä olen mummona? Kuinka pitkään pystyn elämään itsenäistä elämää? Joudunko minä vanhainkotiin vai saanko elää omassa kodissani elämäni loppuun? Mitä ajattelen elämästäni kun olen oikein vanha?

vammis3

vammis4

En oikein osaa selittää miten tai miksi, mutta eilen käydessämme esiintymässä vammalalaisessa vanhustentalossa tulin kovin mietteliääksi näistä kysymyksistä. Ehkä tajusin siellä elämän rajallisuuden. Jotenkin siellä minulle konkretisoitui ihan yhtäkkiä se, että elämä on nyt. Että minulla on oikeus elää elämääni juuri siten kuin haluan – että se on oikeastaan velvollisuuteni, jotta voin sitten vanhana todeta eläneeni. Että voin katsoa elämääni taaksepäin ja hymyillen todeta sen olleen täyttä elämää.

vammis5

/Ämmä, eilen kippurassa naurusta, tänään taas vähän mietteliäänä