Viikonloppu vanhempien kanssa – kun totuutta ei pääse pakoon

Kaksi kohtausta viikonlopusta vanhempien kanssa.


Vanhempien kanssa veneretkellä.

Isä: On se kumma, että meillä on noin komee nainen, eikä se kenellekään kelpaa.

Äiti: mee sinne Puuma Putkeen (tarkoittaen Mummotunnelia Helsingissä), kyllä sieltä joku löytyy!


Vanhempien kanssa mökillä.

Isä maalaa mökin ulkoseinää, meneillään on remontti, ja äiti haaveilee uudesta lisärakennuksesta tontille. Minä hehkutan tekemiäni täydellisiä vaateostoksia.

Äiti: No, nyt sulla on täydelliset housut ja täydellinen laukku. Enää yksi täydellinen puuttuu.

Minä: ?

Äiti: No, täydellinen mies!

Minä: ?

Äiti: Tai ei sen täydellinen tartte olla, kunhan se on rakennusmestari.

Minä: ?

Äiti: Tai korjausrakentajakin ois ihan hyvä, ei sen tartte olla välttämättä rakennusmestari. (Silmäilee tontille merkityksellisesti.)


 

Kysyivät kotiin lähtiessäni, milloin tulen käymään taas. Sanoin, että en nyt ehkä ihan hetkeen… Näillä neuvoilla elää kyllä hyvin jonkin aikaa 😀

 

Tosin, tätä kaunista maisemaa on kyllä jo nyt ikävä.

Mainokset

Mummot tunnelissa

Olen nyt koko päivän odottanut, että jotain viisasta putoaisi minuun. Jotain järkevää, josta voisin kirjoittaa. Mutta ei. Ei ole pudonnut viisauksia. Päässä ei liiku tänään yhtään mitään. Liekö syynä siihen sitten tämä

mummo1

 

mummo8

mummo2

Pakko on vaan kertoa, että olen hengissä. Selvisin elävänä ultimaattisesta mummojen viikonlopusta. Vaikka kuinka pyristelin vastaan, jouduin tämän mummokerhon kanssa myös legendaariseen Mummotunneliin (jota Kata kutsuu kesämökikseen…) ja tein henkilökohtaiset Mummotunnelissa olon enkat: taisin olla siellä kokonaisen tunnin (ehkä vähän jopa yli)! Olen voittaja. Se oli kamalaa, mutta tein sen. Mummokerhoni takia.

Tämän enempää en oikeastaan osaa sanoa.

mummo4

mummo3

/Ämmä, what happens in tunneli, stays in tunneli.