Yhdeksän kuukautta vanhan lopussa ja kuusi uuden alussa

Kuun kymmenennen muistopäivä meinasi taas mennä ohi, onhan tänään jo yhdestoista. Mutta siltikään en vielä voi luopua tästä merkkipaalusta. Yhdeksän kuukautta sitten polveni naksahti. Jos tuolloin sairaalassa maatessani olisin tiennyt missä olen yhdeksän kuukauden kuluttua… niin, en kyllä oikeastaan tiedä, mitä olisin silloin ajatellut.

Varsinainen matka on kuljettu ajassa, jossa olisin voinut myös synnyttää uuden ihmiselämän. Tavallaanhan niin teinkin – joskin nyt itselleni. Tänään, kun kotini alkaa olla vähitellen asuttavassa kunnossa ja pohtiessani huomenna edessä siintävää toista työviikkoa, tajusin vasta ensimmäistä kertaa kunnolla, miten uusiksi elämäni on mennyt kuluneessa kuukaudessa.

Kuukausi sitten kun kirjoitin vamma-ajanlaskuni merkkipäivänä mietteitäni olin juuri saanut tietää uudesta työpaikastani ja muutosta Kuopioon (lue tästä). Silloin en voinut vielä kertoa sinulle uutisestani. Silloin mietin tuolloin kulunutta kahdeksaa kuukautta taaksepäin ja yritin hahmottaa kuinka nopeasti tuollainen ajanjakso kuluu; tiesinhän juuri, että olisin tulossa Kuopioon kuudeksi kuukaudeksi.

Nyt tuntuu aika hurjalta. Ennen kuin huomaankaan, on puoli vuotta jo vilahtanut. Ja vielä en ole alussakaan. Tänään pää on täynnä hassua sekasortoa. Olen miettinyt paljon sitä, miten nyt tämä aika Kuopiossa olisi elettävä maltillisesti päivä kerrallaan nauttien niistä kaikista kokemuksista ja tunteista, joita tämä aika synnyttää. Sillä luulen, että juuri nyt, tässä ja tänään yhdeksän kuukautta vanhan lopussa ja kuusi kuukautta uuden alussa, minulle on avautumassa matka, jolla on suuri merkitys.

Tuntuu kuin tänään olisin matkallani eräänlaisessa tienristeyksessä.

/Äm, suunnaten jännityksellä kohti uutta viikkoa

 

Orientoituminen muutokseen

Täällä ollaan, vaikka hiljaista on pidellyt. Viimeiset kuusi päivää ovat vilahtaneet 14-tuntisten työpäivien merkeissä erään tv-ohjelman kuvauksissa. Ja tietysti potien samalla kamalaa flunssaa! Keho ei näköjään kestä näitä kovia työpuristuksia kuten ennen – samoinhan sairastin Lahden MM-lisojen aikaan kammottavan flunssakuumeen. Vastustuskyky on laskenut valtavasti, koska kunto on huonontunut sändgyssä maattujen kuukausien jälkeen, enkä ole hetkeen ollut tekemisissä monien ihmisten kanssa.

Työputki oli huiman hauska mahtavan työryhmän kanssa. Vaikka päivät olivat pitkiä, olo flunssan ja kovan vauhdin ryydyttämä, tekeminen oli mahtavaa ja antoisaa. On hienoa voida työskennellä huippuammattilaisten kanssa. Mutta iltaisin kotiin tullessa takki oli niin tyhjä, etten ole saanut tehdyksi mitään muuta.

Tänään olen sellaisessa välitilassa. Näitä intensiivisiä työpuristuksia seuraa aina ”masennuskrapula”; kun on touhunnut tiiviisti paljon ihmisisä ympärillään ja työ lopulta loppuu, olo on hetken kovin tyhjä. Vaikka samalla olen tyytyväinen, että työrupema on ohi, silti mieli tekisi takaisin mukavien ihmisten ja työn pariin.

Nyt tyhjyyden tunteeseen sekoittuu muutaman päivän päässä siintävä muutto Kuopioon. En oikein osaa ajatella asiaa vielä, mutta olo on silti hieman outo (kun rehellisesti tunnustan, juuri nyt en haluaisi lähteä minnekään, vaan jäädä tähän paikoilleni Helsinkiin).

Ei auta, on alettava orientoitua muutokseen. Uusi, ja käänteentekevä viikko alkakoon!

Viime viikolla en ole juuri voinut ottaa kuvia julkaistettavaksi, mutta tällaisia kameroita on viikko tullut studiolla tuijoteltua.

 

Salainen päiväkirjamerkintä vuosien takaa

Huh, näkisitpä kotini juuri nyt. Kaaos. Kaikenlaista sälää joka puolella, osa pakattavaksi mukaan, osa heittettäväksi pois tai annettavaksi eteenpäin. Luojankiitos olen tehnyt tätä perkaustyötä niin monta kertaa elämässäni, että nyt on aika vähän tavaroita muutettavana. Viimeiset kaksi vuotta asuttuani tässä nykyisessä kodissa olen hankkinut hyvin vähän mitään uutta. Mutta silti tässä muuttorumba yhteydessä kaikkiea roinaa jostain vain paljastuu ja tarpeettomasta saa taas luopua. En halua mitään turhaa mukaani.

Mutta onneksi arkistojen kätköstä löytyy myös kaikkea jännää; kuten nyt esimerkiksi yksi irrallinen sivu vanhaa päiväkirjaani. Pysähdyin lukemaan sitä, ja sepä sattuikin olemaan kovin mielenkiintoinen. Haluan jakaa tuolle sivulle kuusitoista vuotta sitten kirjoittamani ajatuksen sinun kanssasi tänään. Miksi, katso tästä uusimmasta Youtube-videostani lisää, kun luen sinulle palan päiväkirjastani…

Ps. Video on kuvattu juuri ostamallani uudella hienolla kameralla, mutta en vielä saanut tilaamaani mikrofonia. Siksi äänen laatu ei ole nyt ihan priimaa. Mutta odotapa vaan, kun saan mikrofoninkin käsiini – sitten alkaa syntyä muuten hienoa materiaalia!

Positiiviset käänteet

No nytpä sitten tiedät mitä on meneillään. Toivottavasti myös ymmärrät asian paremmin kuin minä – jostain syystä minulle on hyvin hankalaa käsittää mitä juuri nyt tapahtuu.

Olen kirjoittanut usein sinulle äärilaidoista, niistä erilaisista, toisistaan vastakkaisista olosuhteista, joissa minun on jostain syystä elämäni varrella annettu elää (lue esimerkiksi tämä, yksi hienoimmista kirjoituksistani). Kokea erilaisia tunteita ja asetelmia elämässä, jotka sitten vaihtuvat kertarysäyskellä ja nopeasti äärilaidasta toiseen.

Kuten nyt: takana on täysi hiljaisuus ja pysähtyneisyys, joka viime viikkoina on äkillisesti muuttunut ääniin ja vauhtiin. Olen maannut sängyssä kuukausia toimettomana ja nyt yhtäkkiä rytisee kovaa vauhtia. Olen aivan liian muutosten hämmentämä, jotta osaisin nyt asiaa tarkemmin kuvata. Mutta ehkä ymmärrät, mitä tarkoitan. Vähän ärsyttääkin kirjoittaa, kun tuntuu, ettei nyt oikein kykene.

Kevään tulon myötä polvikin paranee. Kävin tänään kävelyllä ja nautin jo hyvin kulkevista askeleista.

 

Vaikka tulevat muutokset suuntaavat ajatukseni nyt tulevaisuuteen ja menneiden aikojen haasteet eivät enää ole huomioni keskipisteenä, on pakko nostaa esiin se, mikä elämääni on viime kuukaudet määrittänyt.

Polvi.

Sillä sillekin kuuluu nyt parempaa. Olin taas tänään fysioterapiassa. Jalkaa on hoidettu akupunktiolla ja se näyttää tuottaneen tulosta. Pitkä paikallaan junnaava vaihe on vihdoin ottanut pieniä edistysaskeleita, ja minä olen nyt oppinut kävelemään jo aivan oikein. Hetkellisesti saatan kävellä jo aivan normaalein askelein. Tällekään ei riitä pään kapasiteetissa sanoja ja kykyä kuvailla tunnetta, mutta usko, kun sanon että kehityskulku on iso. Pitkään olen kulkenut virheasennossa, vasempaan jalkaani enemmän tukien ja se on ollut keholle rankkaa. Nyt tasapaino tuntuu löytyneen ja saatan kävellä jo monta minuuttia normaalisti kunnes jalat väsyvät ja polvi jäykistyy, ja on pakko tukeutua toiselle puolelle. Tämä on hurja tunne. Keho tuntuu normaalilta. Ja kahdeksan kuukauden virheasennossa olemisen jälkeen se on mahtava juttu!

Nyt kun elämäni käänteet ovat positiivisia, on erittäin mielenkiintoista seurata, miten mielen suuntautuminen positiiviseen tulevaisuuteen vaikuttaa paranemiseen – uskon, että tällä on suuri merkitys.

Positiiviset käänteet värittävät nyt siis elämääni. Minä kuitenkin suhtaudun tähän kaikkeen hyvin rauhallisesti. Olen onnellinen ja iloinen, mutten tunne tarvetta suurelle suitsutukselle. Tämä on tavallaan aika jännää.

 

 

Minusta tulee radiojuontaja ja muutan Kuopioon

”Kaikki seikkailut alkavat hurjalla hämmennyksellä.

Jos olet joskus hypännyt johonkin uuteen paikkaan, uuteen haasteeseen ja uusien ihmisten seuraan, tiedät mitä tarkoitan. Tiedät, miltä minusta tuntuu juuri nyt.

Kun olo on sanalla sanottuna hämmentynyt.

Ja pöllähtänyt.

Ja sekava.

Hurjan hämmentynyt, pöllähtänyt ja sekava on olo juuri sillä hetkellä, kun on repäissyt itsensä irti normaalista arjesta ja uomastaan. Sillä hetkellä, kun on astunut sisään tuntemattomasta ovesta tietämättä mitä sen sisäpuolella on.”


JOS ELÄMÄSTÄNI KIRJOITETTAISIIN kirja, luulen, että tuo yllä esitetty, jo niin monta kertaa aiemmin kirjoittamani ajatus seikkailun syvimmästä olemuksesta olisi sen aloituskappale.

Et liene ihmeisessäsi, kun voin nyt kertoa tuoreesta käänteestä elämässäni; taas uudesta seikkailusta, joka totisesti on hämmentänyt, pölläyttänyt ja sekoittanut minun maailmaani viime päivinä. 


MINULLE ON TARJOTTU työ Yle Radio Suomen radiojuontajana ja muutan nyt Kuopioon. Työkeikka siellä alkaa heti kesäkuussa ja näillä näkymin kestää vuoden loppuun. Toimin siis jatkossa Kuopiossa Ylen radiojuontajana ja toimittajana.

Nopea käänne ja iso muutos monella tapaa. En tässä vaiheessa halua hehkua suuria opetuksia siitä, miten elämä voi muuttua pienessä hetkessä ja kuinka se kantaa aina oikeaan paikkaan. Tämä on vain toteamus tapahtumien kulusta; näin vain yksinkertaisesti tapahtuu nyt, ja näin on hyvä.

Onhan tietysti totta, että iso tehty työ ja raudanluja usko itseeni palkitaan nyt näin, ja tämä tekee minusta kovin kiitollisen. Tämä työtarjous on iso arvostuksen ja luottamuksen osoitus minulle. Henkilökohtaisesti se tarkoittaa hienoa mahdollisuutta päästä tekemään rakastamaani työtä ja vahvistaa omaa ammatillista olemustani. Muutos tarjoaa paljon odotetun käänteen elämään myös kuukausia kestäneen sairauslomani jälkeen.


KUTEN KAIKKI KÄÄNTEENI aikaisemminkin, tässäkään tilanteessa ei jäädä pähkäilemään ja pohtimaan, vaan tartutaan heti täysillä toimeen. Päätöstä ottaa työ vastaan ei juuri tarvinnut arpoa. Olen tiennyt tästä muutoksesta ja uudesta työstäni vasta tasan viikon, ja jo kesäkuun alussa asun Kuopiossa. Onnekseni viikon aikana sain järjestetty itselleni jo uuden kodin.

Hämmennykseni alla olo on varmasti helpottunut ja huojentunut, mutta juuri nyt minut täyttää apinanraivoinen suorittamismentaliteetti. Elämä Helsingissä on mäiskittävä pinoon seuraavien päiven aikana ja pakattava maailmani laatikoihin mukaan otettavaksi. Muutan Kuopioon nyt kokonaan, eikä Helsinkiin jää kotia tai tavaroita. Seuraavat päivät elämääni tulevat olemaan kovin kiireisiä; ensi viikon kun täyttää vielä 12-tuntiset työpäivät erään televisiotuotannon kuvauksissa, jossa vielä toukokuun olen töissä. Hetkellisesti mielessä pyörii, että missäköhän välissä sitä ehtii pakkaamaan ja muuttamaan.

Vielä tiedän itsekin kovin vähän käytännön järjestelyistä, mutta asiat ratkeavat ja vastaukset saapuvat pala kerrallaan. Kirjoitan sinulle varmasti seuraavien päivien aikana lisää (hyvin mielenkiintoisia tuntoja on koettu jo yhden viikon aikana!), kun tämä tieto todella alkaa pudota systeemiini – vielä on vähän perässä pysymistä itselläkin (pakko tunnustaa, että välillä nipistelen itseäni ja mietin, onko tällainen tapahtumasarja todella meneillään, ja vaikka tieto jo julkista tänään onkin, olen monta kertaa miettinyt uskallanko tästä kertoa).


”Kaikki seikkailut päättyvät ennalta-arvaamattomiin löytöihin ja mielettömiin yllätyksiin.

Jos olet joskus hypännyt johonkin uuteen paikkaan, uuteen haasteeseen ja uusien ihmisten seuraan, tiedät mitä tarkoitan.

Sanoinkuvaamaton.

Kiitollinen.

Sanoinkuvaamattoman kiitollinen on olo sillä hetkellä, kun on tehnyt jotain ennalta tuntematonta sekä oppinut jotain uutta ja arvaamatonta. Kokenut sellaista, jota ei osaisi ehkä kuvitellakaan.”


Jos elämästäni kirjoitettaisiin kirja, luulen, että tuo yllä esitetty, jo niin monta kertaa aiemmin kirjoittamani ajatus seikkailun syvimmästä olemuksesta olisi sen lopetuskappale. 

Tämän mielessä pitäen minäkin hyppään taas kohti uutta jännittävää tuntematonta sekä jätän taas pari vuotta kotipaikkanani olleen Helsingin – ja otan sinut siinä siivellä mukaan seikkailuun, sillä sellainenhan tästä nyt takuulla aukeaa.

Tämä kuva on tammikuulta, vuoden ensimmäiseltä juontokeikaltani ja vielä keskellä polvileikkausta seurannutta sairauslomaani. Silloin kirjoitin tämän kuvan alle kuvatekstiin: ”Tässä minä olen parhaimmillani. Jos jotain tänään voin toivoa, tuovat tulevat kuukaudet lisää rakkaita työmahdollisuuksia minulle.” Olisinpa tuolloin tiennyt, mitä tulisin saamaan. Kuva: Antti Nyman.

 

Näin tänään. Vaikka ei suuria sanoja ja vain toteamus tapahtumien kulusta, ehkä sinäkin nyt pysähdyt miettimään: Sillai se elämä voi muuttua ihan pienessä hetkessä.

/Äm

Yritys, älä etäännytä itseäsi muutoksessa – muutos on palveluprosessin paras testi, ainakin asiakkaan ajatuksissa

Ei liene yritystä Suomessa, joka ei hokisi nyt kahta mantraa: ”asiakas on meille tärkein” ja ”satsamme kaikkemme ensiluokkaiseen palveluprosessiimme”.

Minä olen aika analyyttinen asiakas; jos joku asia on minulle tärkeä, ja koen voivani kertoa jotain kehittävää, annan mielelläni palveluntarjoajalleni kiitoksen ja kehitysehdotuksen kokemastani käsin. Ajattelen, että juuri se saattaisi olla merkityksellinen mielipide, asia, joka voisi auttaa yritystä kehittymään – sellainen, että se otettaisiin tosissaan ja saisi yrityksen pohtimaan.

No, tämä kaikki mielessä pitäen; minulla on eräs kullanarvoinen kokemus. Haluan jakaa sen kanssasi. Korostan, että se syntyi kunnioituksesta suomalaista palvelukulttuuria kohtaan ja toiveena sen kehittymiselle edelleen parempaan suuntaan. Toivon, että osaat lukea seuraavat sanani siten.

Haluan avata ajatusprosessin, joka syntyi, kun pienelle asiakkaalle tärkeälle palveluntarjoajalle tapahtui iso muutos.

Jotta ymmärrät, mistä on kyse, on jaettava kanssasi palaute, jonka kirjoitin palvelua tarjoavalle yritykselle. Yksityisyyssyistä olen tehnyt tekstiin tässä joitakin muutoksia. Tekstini tavoite ei ole osoittaa sormella, eikä yrityksen nimellä ei ole tässä merkitystä, vaikka moni sen lähteelle helposti pääseekin. Merkitystä on sillä, mitä minä asiakkaana tässä muutosviestinnässä ja palveluprosessissa koin.

Miten sinä tällaisen viestin ottaisit vastaan ja kuinka siihen reagoisit?

 

* * *

Hei!

Olen seurannut muutosprosessianne. Onnittelut siitä! Myös oma taustani viestinnän ammattilaisena huomioon ottaen olen ollut aiheesta kiinnostunut. Tästä syystä olen myös aktiivisesti itse seurannut tiedottamistanne aiheesta, ja siihen liittyen haluan viestiä teille nyt asiakkaan näkökulmaa. Toivon, että huomioitte viestini, sillä uskon puhuvani monen suulla ja pyydän, että välitätte tämän tarvittaessa niille, joita asia koskee.

Olen ollut asiakkaanne viime syksystä lähtien. Minulle tapahtui onnettomuus, ja koska hoitoani julkisella puolella venytettiin tarpeettomasti, päädyin kääntymään puoleenne.

Olen siis itse maksava asiakas ja hoitanut teillä leikkaukseni useine lääkärikäynteineen ja käyttänyt fysioterapiapalveluitanne lähes viikoittain lokakuusta tähän päivään.

Palveluni on ollut erinomaista koko prosessin ajan, ja siitä haluan kiittää! Erityisen kiitoksen ansaitsee fysioterapeuttini, joka on ensiluokkaisen asiantuntijuuden ja hoidon lisäksi ollut suuri tuki henkilökohtaisessa vaikeassa tilanteessa. Lisäksi haluan kiittää koko fysioterapian vastaanottohenkilökuntaa; he vaihtavat kanssani kuulumisia ja juttelevat iloisesti joka kerta käydessäni. Toivon, että teille asti kantautuu kiitos siitä päivittäisestä työstä, jota keskuksissanne tehdään – ja että huomioitte henkilökuntanne siitä!

Koska pitkä ja tiivis asiakkuuteni kanssanne on ollut minun näkökulmastani kovin kiitettävää, toivon, että voin tällä huomiollani auttaa teitä uuden brändin luomisessa. Ehkä antaa teille kullan arvoista kehittämispalautetta?

En tiedä kuinka esimerkiksi yritysasiakkaitanne olette tiedottaneet muutoksestanne. Minä saatan edustaa pientä asiakasryhmäänne, itse oman hoitonsa maksavaa ja pitkässä hoitosuhteessa eri asiantuntijoidenne kanssa olevaa asiakasta – mutta ehkä juuri siitä syystä hyvin tärkeää. Kun omat rahat ovat kyseessä, ja olen ne teidän palveluihinne päättänyt sijoittaa, silloin asiaan suhtautuu myös tarkasti. 

Tämän käynnissä olevan prosessinne aikana en ole saanut teidän suunnalta minkäänlaista informaatiota suoraan itselleni esimerkiksi sähköpostiini tai kännykkääni (esim. aina lääkäri-/tai fysioterapiakäyntiäni edeltäen saan muistusviestin ajasta, joten tiedän, että tällainen tiedottaminen olisi esimerkiksi helppo järjestää). Olen myös ladannut puhelimelleni applikaationne, mutta sinnekään ei ole tullut ilmoituksia.

Koen, että asiakkaananne minulla on oikeus tietää mitä teillä tapahtuu ilman, että minun pitää itse aktiivisesti osata sitä selvittää. Kuinka moni asiakas ylipäänsä on tietoinen, että jotain tapahtuu? Toivon tietysti, että asiakkaat ovat valveutunutta porukkaa, mutta siitä huolimatta koen, että ansaitsemme tiedon siitä mitä meidän palvelullemme tapahtuu.

Sitähän minäkin nyt mietin. Toki olen lukenut nettisivuillenne kootut ohjeet itseohjautuvasti, ja tiedän, kuinka kysmyksiin vastaatte. Alleviivaankin nyt sitä viestintää, jota voisitte aktiivisesti itse kohdistaa suoraan asiakkaallenne esim. digitaalisia palveluitanne hyödyntäen.

En tiedä myöskään millaisia mahdollisuuksia teillä on tällä hetkellä käytettävissä esim. järjestelmissänne tai kuinka henkilökuntaa ohjeistatte asiakkaalle asiasta tiedottamiseen, mutta toivottavasti jatkossa muutosprosesssinne edetessä otatte erityiseen tarkkailuun nämä asiat. Meistä halunnette pitää edelleen kiinni, ja nämä ovat merkityksellisiä asioita asiakkaalle. 

Toivon, että upea, ammattimainen palvelunne toteutuisi kautta linjan palvelukokemuksessani – myös jatkossa. Teille on ollut aina mukava mennä, kun tiedän, että vastaanotosta lähtien minut otetaan lämpimästi vastaan. 

Olen mielellänne avuksenne ja annan palvelunne kehitykseen liittyviä ajatuksia jatkossa. Toivon, että saatte toteutettua muutoksenne niin, että se parantaa palveluprosessianne!

Kunnioittavin terveisin,

Maija Ilmoniemi

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen)

Näin minä kirjoitin, käyttäen sisällön ja sanomani pohtimiseen paljon aikaa, jotta ne antaisivat rikastuttavia ratkaisuja. Muutamien päivien kuluttua minulle vastattiin. Vastaus oli odottamani kaltainen, lyhyt ja asiallinen, lain vaatimien viestintävelvollisuuksien täyttämistä korostava. Olen vastauksesta kiitollinen. Olin saanut sanoa ajatukseni, ja tiesin, että se oli otettu vastaan. Kirjoitin takaisin muutaman sanan kiitokseksi vastuksesta.

Pari asiaa jäi minua vielä viestini kirjoittamisen jälkeen mietityttämään ja niistä syntyi tällainen ajatelma, jonka nyt haluan kanssasi jakaa. Tätä en lähettänyt vastaukseksi yritykselle, vaan se on jotain, mistä haluaisin muistuttaa kaikille muutostilanteissa eläville yrityksille.

* * *

YMMÄRRÄN, ON LAIT JA SÄÄNNÖT. Ne antavat ohjeet vähimmäiseen vaadittavaan viestintään ja niiden mukaan edetään.

Mutta minä pohdin, mikä on asiakkaan aito arvo yritykselle.

Näen ristiridan: jos asiakas on yritykselle ykkönen, onko se vain vähimmän vaadittavan viestinnän arvoinen?

Tarjoan kehitysajatuksen: Onko yritys ajatellut, millaista kommunikaatiota heidän asiakkaansa ansaitsevat? Asettanut itselleen tuon kysymyksen ”Kiireestä, laista, vähimmäisestä riittävästä suoritteesta huolimatta: millaista kommunikaatiota asiakamme ansaitsee?”

YMMÄRRÄN, ON KIIRE. Hirveä hälinä ja hulina. On iso yritys, jonka asiat on saatava järjestykseen, ja monta liikkuvaa osaa. Katse on omassa selviytymisessä ehjin nahoin.

Mutta minä mietin, miten kukaan voi antaa kiireen keskeyttää ensiluokkaisen asiakaspalvelun – parhaan palveluprosessin, jonka kehittämiseen uhrataan tunteja työtä ja mielettömästi markkoja.

Onko johto katsonut, miten ensiluokkaista palvelua toimipisteissä tarjotaan, millaisia asiakassuhteita niissä muodostetaan ja kuinka tärkeäksi yritys joillekin asiakkaille näissä kohtaamisissa muodostuu. Tietääkö johto todella, mitä palveluprosessi asiakkaalle tarkoittaa?

Jos jotain viisasta neuvoisin, sanoisin kenties, että: ”Yritys, älä anna muutoksen myllerryksen sumentaa näkymää. Mieti, mitä syvimmiltään sinulle tarkoittaa se, että katse on aina aidosti asiakkaassa. Onko joku, joka varmistaa, että muutos on asiakkaan tarpeiden mukainen?”

YMMÄRRÄN, TULEE PALAUTETTA. Vihaisia viestejä, mutta joukossa myös kunnioittavia kehitysehdotuksia.

En odota viestini vastaanotolta suuria, mutta jään pohtimaan, kuinka yritykset palautteita käsittelevät. Onko viestini mennyt ”la-la-land-laariin”, jossa utopistiset ajatukset hautautuvat haamuiksi, vai onko sen sanomaa pysähdytty perusteellisesti pohtimaan?

Vastaus viestiini on kuin kauniista käsikirjasta. Mutta minä en koe, että se on kirjoitettu minulle, että minua olisi ajateltu pyynnössäni olla aktiivisempi todellisessa tarpeessani – minuun kohdistuvassa muutosviestinnässä.

Ymmärrän, on lait, on kiire, on palautetta, mutta tarkoittaako se, että yritys voi etäännyttää itsensä asiakkaasta, suunnata sanansa seinälle?

Jos jonkin johtopäätöksen kokemuksestani kiteyttäisin, saattaisi se kuulua: Yritys, älä etäännytä itseäsi muutoksessa – muutos on palveluprosessin paras testi, ainakin asiakkaan ajatuksissa.”

* * *

Tämä ajatus tarjottakoon lahjaksi sinulle tänään. Ota tai jätä. Toivon, että kokemukseni ja antamani ajatus on aidosti jäänyt viestini vastaanottajien mieleen kytemään ja että se antaa sinullekin mietittävää. Sillä minä välitän. Aidosti.

Olen saanut kokemuksestani niin upean pankin ajatuksia ja näkemyksiä asiakaspalveluprosessiin asiakkaan näkökulmasta, että autan mielelläni sinua muutostilanteessasi. Pidän vaikka puheen palvelukokemuksesta. Soita minulle!

Kunnioittaen,
Maija Ilmoniemi
040 5133781
maija@ilmoniemi.com

Helsinki Real ja Monitoimimies André Noël Chaker

”Monipuolisuus on tapa varmistaa, että sulla on rikas elämä ja pysyt kilpailukykyisenä – että voi yhdistää asioita, joita kukaan ei ole yhdistänyt ennen, että saa olla vaikka lakimies ja laulaja. Niistä asioista tulee innovaatioita.”

Minä toivoisin, että jokainen suomalainen voisi päästä ainakin kerran elämässään tämän miehen vaikutuspiiriin. André Noël Chaker on kanadan-ranskalainen juristi, joka sattui 90-luvun alussa tupsahtamaan Suomeen. Jyväskylään (kyllä, minun kotikaupunkiini), jos ollaan tarkkoja.

Kuvittele tämä: olet menestyvä lakimies ja kuljet New Yorkin Manhattanin kadulla, kun saat puhelun ja kutsun muuttaa Suomeen. Seuraava kuva: kävelet Jyväskylän Kauppakatua ja ihmettelet mitä oikein tapahtui.

Tapahtui ihme, ensin yhdelle ihmiselle ja sitä kautta koko Suomelle. André Noël Chaker rakastui Suomeen, jäi tänne ja on tehnyt mielenkiintoisen ja monivaiheisen uran suomalaisena monien muottien miehenä. Tällaisia ajatuksia ja raikasta uudistuvoimaa Suomi tarvitsee juuri nyt, ja siksi kutsuimme Andrén Helsinki Realin kevään ensimmäiseen jaksoon.

Ihanaa voida kutsua sinut taas mukaan seuraamme, nyt kevään aikana muutaman jakson verran!

”Palkkaa mamu, pistä naiset johtamaan, ota laina pankista, lähde pois töistä ja lähde tekemään oma unelmaasi. Tee enemmän töitä tuntimääräisesti, ainakin väliaikaisesti, ja fiksummin siten, että otat kaverin mukaan ja olet nöyrä ettet osaa kaikkea itse. Löydä oma tie menestykseen”, ohjeistaa André Nöel Chaker Suomea.

Tämä on Helsinki Real! Katso tästä lisää…

Tällä energialla siivitän sinut uuteen viikkoon!

/Äm

Ps. Ja hei, kerro meille tästä herääviä ajatuksiasi! Helsinki Real on syntynyt merkityksellisiä keskusteluja varten.

Äkkipikainen pelko tuhoaa maailman

”Linjani on olla ottamatta kantaa isoihin kriiseihin ja poliittisiin tapahtumiin. Mutta nyt kaksi sanaa koskien Pariisia. Netissä leviää käsittämätön määrä rakkautta ja myötätuntoa tapahtuneesta mielettömyydestä. Mutta samalla myös valtava määrä vihaa ja äkkipikaisuuksissaan sekä pelon ohjautumina tehtyjä kannanottoja – vihapuheita ihan järkeviltäkin tahoilta. Olen ollut melko järkyttynyt niitä lukiessani. Rakkaat ystävät: Vihaa ei nujerreta vihalla! Muistattehan maltin kirjoituksissanne. Hengitetään hetki ja otetaan pieni etäisyys ennen kuin ruokitaan vääriä asenteita roiskimalla ajattelemattomia kommentteja. Somen voima olkoon nyt rakkaudessa. On meidän käsissämme miten tätä maailmaa muutetaan.” 

Näin kirjoitin sanasta sanaa aamulla Facebook-sivuilleni.

Ja laitoin sydämen perään.

Sitten lähdin ulos kävelylle kauniiseen marraskuun auringonpaisteeseen, ja jokin ajatus alkoi purkautua minusta ulos.

Niin, minä en edelleenkään ota kantaa terrori-iskuihin tai maailman kriiseihin, en edes vaihtamalla Facebookiin profiilikuvaani rauhanmerkikisi. Minun tapani on ottaa kantaa… niin, ehkä juuri sillä tavoin, kuin toivoisin sinunkin ottavan. Astumalla askeleen taaksepäin, piirun verran kohti isompaa kuvaa. Siitä kuvasta syntyi tämä pieni ajatus.

* * *

Tämä ei ole kannanotto vain Pariisin tapahtumiin, jos ollenkaan. Tämä on kannanotto johonkin paljon suurempaan; ihmisyyteen, asenteisiin ja erityisesti vastuuseen. Siihen miten muuttunut maailma pakottaa meidät ihmiset muuttumaan ja tarkastelemaan toimintaamme. Niihin asioihin, jotka ovat mietityttäneet minua paljon viime aikoina.

Olen lukenut tänään(kin) eteeni piirtyviä sanoja sosiaalisessa mediassa ja ollut hyvin huolestunut siitä tajunnanvirrasta, jota olen monelta niin kutstusti järkeväksi katsoneeltani taholta lukenut.

Turhautuminen, viha ja pelko purkautuvat nyt hurjalla tavalla. Sanomme äkkipikaistuksissamme asioita, joita saatamme myöhemmin jopa katua. Suomessa, näinä aikoina, isossa kuvassa, ei pitäisi olla varaa tällaiseen. Siksi minä olen huolissani siitä, muistammeko me hengittää. Muistammeko me, että tarvitsemme nyt, ehkä enemmän kuin koskaan, malttia ja tarkkaa harkintaa siitä kuinka sanojamme käytämme? Sanoissa on valtava voima.

* * *

Sosiaalinen aika ja sosiaalinen media mahdollistavat sananvapautemme mahtavalla tavalla. Mutta samallla ne alleviivaavat jokaisen omaa vastuuta – asiaa, jossa meillä myös Suomessa olisi nyt paljon tekemistä. Muistammeko, että olemme jokainen itse vastuussa siitä millainen oma elämämme on ja millainen tästä maailmasta rakentuu? Muistammeko, että jokainen meistä vastaa ensin itsestään, eikä vastuuta voi siirtää kenellekään toiselle, vaikka se välillä helpottavaa olisikin?

Me järkevät ihmiset olemme vastuussa myös siitä millaisia asenteita netissä toisinnamme ja millä tavoin sosiaalisessa mediassa reagoimme. Sosiaalinen aika muuttaa ensisijaisesti yksilöiden ja organisaatioiden toimintalogiikkaa – kyse ei ole vain erilaisista hauskoista sosiaalisen median kanavista, joissa voimme nopeasti jakaa elämäämme ja ajatuksiamme. Kun minun, pienen ihmisen, sanani voikin olla yhtäkkiä miljoonien edessä, minulle asettuu valtava vastuu siitä, millaista ajattelua ja toimintaa heijastan maailmaan, millaisen jäljen jätän. Haluanko sen olevan äkkipikaisen tuhoavaa vai harkitun rakastavaa?

En sano, että kaikesta pitäisi olla samaa mieltä eikä kaikkea hyväksyä, mutta minä sanon, että malttia me tarvitsemme juuri nyt! Tarvitsemme oman toiminnan krittistä tarkastelua, sillä jokainen pienikin teko jää tänä päivänä niin helposti elämään.

Toivon sinun, rakas ystäväni, miettivän hetken. Miettivän aina vähän isompaa kuvaa, kuin vain sitä pientä värityskirjan kulmaa, jota värität ja josta käsin sitten äkkipikaistuksissasi roiskaiset. Yksi askel taaksepäin, pieni piiru isompaan kuvaan. Sillä kaiken tämän me voimme nytkin kääntää positiiviseksi energiaksi. Vihan kääntöpuolella on rakkaus, joka on vihaakin valtavampi voima. Siitä kiitän tänäänkin.

Tämä mielessä pitäen; hengitä, ystäväni, hengitä, ennen kuin ilmaiset mielesi, sillä äkkipikainen pelko tuhoaa maailman. Äkkipikainen pelko muuttuu tarpeettomaksi vihaksi ja tarpeeton viha muuttuu tuhoavaksi todellisudeksi.

Rakkautta ja malttia, ystävät!

joutsen

Tämän joutsenen aamupesua seurasin kävelylläni ja pohdin sanoja, jotka nyt piirtyivät täksi pieneksi ilmaisuksi, yhdeksi palaksi yhteistä todellisuuttamme.

 

/Ämmä, joka on jokaisen näistä kirjoittamistaan sanoista oppinut itse oman kantapään kautta. Ja sydän perään.

 

Tajuuks kukaan tätä Ämmäenergiaa ja Muijavoimaa?

On pakko tunnustaa, että olen ehkä aiemmin väheksynyt yhtä asiaa. En tarkoita vähäksymistä dissausmielessä, mutta ollut vain yksinkertaisesti tajuamatta tätä:

Ämmäenergiaa ja Muijavoimaa.

Olen tehnyt paljon töitä miesten kanssa ja ystävänikin ovat usein olleet poikia; olen sellainen ämmä äijien joukossa ja aina vähän ajatellut, että miesten kanssa on jotenkin helpompaa ja mielekkäämpaa toimia.

Mutta mitä vielä! Tänä syksynä päästyäni taas kunnolla yrittämisen ja työnteon makuun, olen huomannut mikä valtava naisenergia tässä maassa on. Saan jatkuvasti tavata omilla aloillaan ansioituneita innostuneita ja inspiroivia naisia, joilla on valtava tekemisen meininki. Siis sellainen draivi ja asenne, jota tämä maa nyt tarvitsee.

Katso nyt vaikka uutisia tänään; nuutuneet Hallituksen Herrat harmaissa puvuissaan hilseet olkapäillä työntyvät silmillemme viestien valtavaa epätoivoa ja sekasortoa, kun samalla täällä Suomen kalpeitten kasvojen ja jumittuneen kuoren alla kytee tällainen muutosdraivi.

Ämmäenergia ja Muijavoima, jossa ei keskitytä jauhamiseen, vaan tekemiseen suurella antaumuksella ja rohkeudella toinen toistaan kannustaen! Minä olen tajunnut tänän syksynä, että Suomeen on kasvanut viime vuosina valtava joukko naisia, jotka todella haluavat muuttaa maailmaa tarttumalla asioihin konkreettisesti ja sitkeydellä – ei toinen toistaan alentaen, peläten seurauksia tai juosten pensaaseen piiloon kun menee perseelleen. Se kaikki on niin last season meille. Me olemme tekijöitä, näkijöitä ja toimijoita, joilla on ideoita, ajatuksia, virtaa, ja kykyä toimia sekä vaikuttaa. Ja olla ylpeästi aitoja omia itsejämme. Mikä hienointa, täällä pinnan alla nämä erilaiset naiset yhtyvät erialaisiin kokoonpanoihin puhumaan työstä, Suomen tulevaisuudesta, asenteesta sekä luomaan yhdessä esimerkiksi yrityksiä.

Tajuuks kukaan mitä täällä on?! Tämän Ämmäenergian ja Muijavoiman on päästävä tarttumaan toimeen vieläkin enemmän ja vahvemmin.

mmuijat

Olen ollut onnekas kohtaamisissani. Ihan kuin näitä ämmiä työnnettäisiin jostain eteeni, ja meidät olisi tarkoitus suistaa syviin ja merkityksellisiin keskusteluihin sekä tekemään asioita yhdessä. Toivon voivani tehdä työtä omalta osaltani saadakseni meidän äänemme kuuluviin ja kättemme jäljen näkyviin.

Eilen tapasin monta supermuijaa, ja oli kaikin puolin ihan järjettömän hieno päivä, jonka tuloksista ja seurauksista kuulet sinäkin varmasti pian. Muiden mimmien joukossa kohtasin nämä kaksi: Markkinoinnin Muijat Speakersforumista. He ovat startanneet vasta puheenpalo.fi-medianjossa puhe, tarinan voima sekä puhuja-alan ajankohtaiset ilmiöt ja asiantuntijuus kohtaavat. Sonja (kuvassa vas) ja Susanna ovat päättäneet luoda areenan, jolla puhujat ja esiintyjät kohtaavat sekä voivat jakaa tarinoitaan, ja nyt palavan poltteen lailla tekevät työtä sen eteen, että voivat saada meidän erilaisten puhjien kertomukset koko maailman kuuluviksi. Ja luulenpa, että he aikovat omassa työssään tukea sitä, että ämmät pääsevät ääneen.

Tällai ilman ylisanoja kuvailtuna.

Voit arvata kuinka enrgisoituneena tästä tapaamisesta lähdin. Niin sekaisin Muijavoimasta, että päiväksi minusta taisi tulla feministi…

Iloa, valo ja Ämmäenergiaa viikonloppuusi!

/Ämmä

Ps. Hei, Hallituksen Herra, haluutsä kuulla meitä ? Soita, niin me kyllä tullaan valaisemaan teidät Ämmäenergiallamme!

 

Elätkö sinä Ihmemaassa?

”Kuka sinä olet”, kysyi Toukka. Se ei ollut kovin rohkaiseva keskustelunavaus.

Arastellen Liisa vastasi: ”Tu-tuskin tiedän itsekään juuri nyt – toki tiedän kuka olin, kun nousin tänä aamuna, mutta luulenpa muuttuneeni jo monta kertaa joksikuksi muuksi sen jälkeen.”

”Mitä sinä tuolla tarkoitat”, kysyi Toukka tylysti. ”Sano suoraan!”

”En taida osata sanoa sitä suoraan”, sanoi Liisa, ”koska tänään kaikki on mennyt vähän vinoon, ymmärrät varmaan?”

”En ymmärrä”, sanoi Toukka.

”Valitettavasti en en osaa sanoa sitä sen selvemmin”, Liisa vastasi hyvin  kohteliaasti, ”lähinnä siksi, etten ymmärrä sitä oikein itsekään, ja on hyvin hämmentävää olla niin monen kokoinen yhden päivän aikana.” ”Ei minusta”, sanoi Toukka.

”No ehkä sinä et ole kokenyt sitä vielä”, sanoi Liisa, Mutta kunhan sinä muutut koteloksi – ja niin tapahtuu vielä joku päivä – ja sen jälkeen perhoseksi, niin luulisi sen jo tuntuvan hiukan kummalliselta, vai mitä?” ”Ei hiukkaakaan”, vastasi Toukka.

”No, ehkä se ei tunnu sinusta siltä”, sanoi Liisa, mutta ainakin tiedän, että minusta se tuntuisi kummalliselta!”

”Sinusta!” tuhahti Toukka halveksivasti. ”Kuka sinä olet?”*

liisa

”Tiedän kuka olin, kun nousin tänä aamuna, mutta luulenpa muuttuneeni jo monta kertaa joksikuksi muuksi sen jälkeen.”

Näin sanoo Ihmemaan Liisa.

Tuon tuolin minä löysin eilen Tampereen Näsinpuistosta iltalenkillä. Ihmeellinen ja säväyttävä näky keskellä lokakuun pimeää iltaa. Istuessani tuolille muistin Liisan Ihmemaassa ja katkelman kirjasta. Aloin ajatella:

Niin me kaikki. Muutumme. Muutaman kerran. Päivässä. Päivä kerrallaan. Koko ajan. Ajassa. Elinajassa. Aina. Ikuisesti. Sitä kutsutaan elämäksi. Sitä kutsutaan ihmeeksi. Elämän ihmeeksi. Sitä kutsutaan elämäksi Ihmemaassa. Ihmeelliseksi elämäksi.

Muututko sinä? Kuinka usein yhdessä päivässä? Elätkö sinä? Kuinka ihmeellisesti eliniässä? Elätkö sinä Ihmemaassa? Elätkö elämän ihmettä?

Hyvää yötä, ystävä! Muututhan? Rohkeasti? Rohkeasti ja monta kertaa päivässä? Ei se ole huono asia. Se on elämää. Se on elämän ihme!

/Ämmä, eläen, arvaat varmasti, ihmeellistä elämää, jonka seuraavista seikkailuista saat kuulla pian.

*Katkelma kirjasta Lewis Carroll:Liisa Ihmemaassa. Otava 2009. Suom. Tuomas Nevanlinna.