Tag Archives: muuttaminen

Myös sosiaalinen voi olla yksinäinen – heikkouden äärellä ihmiset yhdistyvät

Posted on by

0

”Heikkouden äärellä ihmiset yhdistyvät”, olen joskus sanonut. Se on niin totta! Kuopion kaupunkilehti haastatteli minua ja luettuani tuon jutun yksinäisyydestä, ymmärsin vasta ensimmäistä kertaa todella, millaisen liikkeen oma esimerkki voi saada aikaan toisissa.

 

Jos et näe lukea juttua tästä kuvasta, lue se nettiversiona tästä.

 

Minulla on ollut jo tähän mennessä aivan uskomaton elämä; vain siksi, että peloista viis olen aina uskaltanut sanoa ääneen ja toimia. Tämän tajuaa usein vasta sitten, kun näkee jonkun toisen tekemän kiteytyksen tarinastaan, ja niin kävi nyt minulle.

Kuopion seikkailuni on kaikessa hetkittäisessä karuudessaan yksi jännittävä vaihe polullani. Mitä se tuokaan vielä eteen, kun on jo antanut tähän mennessä näin paljon! Mahtava työ, mutta kaikista ylpein olen tästä: parissa kuukaudessa jo lähes 600-päiseksi kasvaneesta joukosta ihmisiä, jotka toi yhteen pieni oivallukseni yksinäisyydestä. Vain yhdessä yössä, tämän jutun ansiosta jäseniä on tullu n. 100 lisää ja siellä parhaillaankin uudet kaverit kohtaavat toisiaan tuossa Facebook-ryhmässä. Ei voi kuin olla kiitollinen.

Toivon, että tarinani voi inspiroida sinua; saada ajattelemaan tai toimimaan. Sillä ei minulla ole merkitystä ilman muita – ilman sitä, että saan toiset liikahtamaan.

Niin: Heikkouden keskellä ihmiset yhdistyvät. Näin taisin todeta tällä viedeolla neljä vuotta (HUHHUH!) sitten. En taida voida sitä enää itse katsoa, sillä juuri tuolla hetkellä olen ollut heikoimmillani kuin ikinä, mutta katso sinä. Siinä on paljon ajateltavaa.

Lämpöä alkavaan viikkoon!

/Äm

Kun elämässä ei ole muuta kuin työ – muutto vieraalle paikkakunnalle herätti yllättävän yksinäisyyden

Posted on by

2

–Tunnetko olevasi täällä kuin turisti? kysyi työkaverini tänään, kun juttelimme muutostani Savoon.

–Ei. Minä tunnen, että olen vain töissä täällä ja ihan hemmetin yksinäinen.

Näin vastasin hänelle.

Tämä keskustelu pysäytti minut. Pystyin vihdoin kiteyttämään ääneen ajatuksen, joka on viime viikkoina vaivannut mieltäni.

NYT SE KUHERRUSKUUKAUSI on kai viimeistään loppunut. Olen muuttanut pääkaupunkiseudulta työkomennukselle Savoon kohta neljä kuukautta sitten.

Alussa ehkä tuntuikin kuin olisin turisti ihmeellisessä maailmassa, mutta nyt uuden ihmetys on vaihtunut tyhjyyden tunteeseen. Elämän keskiössä on työ. Vain työ. Älä ymmärrä väärin, olen työstäni kovin innoissani ja kiitollinen, asiat kun ovat olleet joskus huonomminkin. Mutta se ei poista tunnetta, joka on nyt alkanut kalvaa.

Se ei poista ajatusta, joka mielessäni pyörii:

vaikka mitä kuvittelin, ei ihminen vain työllä elä. Se tarvitsee myös muuta.

Minä tarvitsen myös muuta!

MUISTAN, MITEN OTTAESSANI tämän työtarjouksen vastaan moni ihmetteli rohkeuttani lähteä vieraalle paikkakunnalle, josta en tunne juuri ketään – se kun tarkoittaisi kokonaan uuden elämän aloittamista ja rakentamista.

Itse en tuolloin osannut ajatella sitä niin isona juttuna. Kuvittelin selviytyväni tästä hyvin: kävisin töissä, hoitaisin työkomennukseni ja vapaa-ajallani kuntouttaisin leikattua polveani.

Mutta tämä onkin paljon kovempi pala kuin romantisoiduissa kuvitelmissani mietin. En osannut ajatella, että kokisin tällaisia tunteita. Ulkopuolelta on ehkä helppo ohjeistaa, että hakeudu ihmisten ilmoille ja harrastuksiin. Mutta vieras kaupunki ja rajatut mahdollisuudet tekevät tästä vaikeaa. Kun tulen töistä kotiin, ei minulla ole juuri mitään tekemistä saati seuraa. Olen vähän umpikujassa. Miten ja mistä voisin löytää jotain mielekästä tekemistä tai tarvittavia verkostoja?

Ennen minulla oli koira, tämä ihana Herra Hermanni, joka oli seuranani, vaikka olin muuten yksin. Esimerkiksi Norjan seikkailullani se oli tärkeä kaveri. Nyt kun muistelen aikoja taaksepäin, huomaan, että jo pelkästään lemmikkieläin täyttää elää ja tekee siitä paljon rikkaampaa. Nyt ei ole tätä rakastakaan enää seurana.


YKSINÄISYYS EI SUINKAAN ole minulle uusi tuttavuus. Se on seurannut minua polullani erilaisissa muodoissa. Olen kokenut muun muassa Ruotsissa asuessani millaista yksinäisyys voi olla parisuhteessa. Ja vain vuosi sitten tutustuin onnettomuuteni myötä tunteeseen, joka syntyy kun jää kuukausiksi yksin kotiin makaamaan sairaana ja liikuntakyvyttömänä.

Ja nyt tämä yksinäisyyden uusi muoto. Siihen sekoittuu ajatus väliaikaisuudesta, siitä, ettei edes uskalla alkaa rankentaa juuria ja verkostoa, sillä arvelee kuitenkin pian lähtevänsä taas jonnekin muualle; onhan työkomennukseni seitsemän kuukauden mittainen.

Mutta vaikka kuinka väliaikaista, ei elämä voi vain pyöriä työn ympärillä.

Sinulle, jolla on ystäviä, sukua ja perhe lähellä, mutta silti valitset keskittää elämäsi työhösi, haluan sanoa: pysähdy, ja käännä katseesi ihmisiin ympärilläsi. Mieti mikä todella on tärkeää. Ei ihminen työllä elä. Kaikilla kun ei ole varaa valita. Jotkut täyttävät elämänsä työllä, sillä ei ole mitään muuta.

Tämän minä olen nyt tajunnut.

JOS OLET SEURANNUT toimiani, tiedät, että olen aina pyrkinyt kääntämään nämä oman elämäni isot kysymykset ja hankaluudetkin niin opiksi kuin innostukseksi muille.

Reilu vuosi sitten kertoessani ensimmäistä kertaa yksinäisyydestäni päätin järjestää tempauksen kaltaisilleni yksinäisille. Siitä syntyi hieno kohtaaminen upeiden ihmisten kanssa ja muun muassa tämä video.

Nyt mietin, voisinko tehdä taas jotain tämän kaltaista. Keksisinkö jotain? Mitä?

Oletko sinä muuttanut vieraalle paikkakunnalle vailla verkostoja? Miten olet löytänyt itsellesi tekemistä ja seuraa? Vai oletko?

/Äm, ratkaisuja pohtien

Kovvoo hommoo

Posted on by

0

Hiphei. Pieni hetki jalat ojossa sohvalla ennen kuin jatkan iltapuhteiksi vielä muuttolaatikoiden purkua. Kovvoo hommoo, sanoisi savolainen.

Ensimmäinen työpäivä takana ja… no kovvoo hommoo se on tämä uuden työn aloittaminen. Olen pihalla kuin lumiukko, niin paljon uusia asioita, ihmisiä (mutta aivan mahtavia!) ja käytäntöjä, että pää oli jo puolessa välissä työpäivää aivan pyörällä. Saatta jonkun päivää kestää ennen kuin edes ymmärrän, että tuo paikka johon aamulla kipitän kymmenen minuutin kävelymatkan (mikä mieletön sijainti asunnollani!!) todella on MINUN työpaikkani.

Onneksi nämä ensimmäiset päivät minulla ovat pehmeää laskua, jotta pääsen maltilisesti työhön kiinni. Mutta jo tämän päivän jälkeen, vauhdikas ja tekemään tottunut tyyppi kun olen, tiedän, että pian haluan jo tositoimiin.

Mutta hengissä ollaan ja hyvällä mielellä. Itse asiassa erinomaisella ja hyvin onnellisella mielellä. Jos jokin on varmaa, se, että olen kovin onnellinen juuri nyt. Että elämä täällä Kuopiossa ei todellakaan tule olemaan kovvoo hommoo, vaan maailman ihaninta.

Katse kiinnittyi työpöydälläni olennaiseen…

 

/Äm, painuen vaatekassien purkuhommiin

Alku

Posted on by

0

Tässä se on: alku. En käytä sen yhteydessä sanaa ”uusi”, se on vain alku. Puhtaasti ja yksinkertaisesti. Alku jollekin elämäntapahtumalle, seikkailulle. Seikkailu voi olla lyhyt, tai se voi olla pitkä. Mutta juuri nyt tuntuu, että jotain pysyvää tässä alussa on. En osaa itsekään sanallistaa tunnetta tai oikeastaan edes tunnistaa sitä. On vain tunne jostain merkityksellisestä kulmakivestä.

Olen hyvin väsynyt. Muuttoa on tehty nyt kaksi päivää ja vihdoin hiljennyin yksin omaan uuteen asuntooni. Olen täysin sen lumoissa. Sinkkuaikojeni ensimmäinen ihan oikea koti. Kaksi huonetta ja keittiö. Valoa, avaruutta ja kauneutta. Olin hyvin onnekas saatuani tämän kodin. Ehkä tuota pysyvyyden tunnettani värittää juuri tämä paikka. Vaikka en välttämättä asu täällä puolta vuotta pidempään, silti tuntuu, että tämä koti on pysyvämpi. Se tarkoittaa erityisesti halua tehdä tästä ihan oikea koti, sisustaa ja laittaa sitä.

Edellisessä asunnossani Helsingissä minulla oli koko ajan jotenkin väliaikainen olo. Jostain kumman syystä tuntui, etten tule pysymään siinä kovin pitkään. Ja siksi (toki myös johtuen muuttuneesta elämäntilanteesta ja siitä, että rahat olivat aika tiukilla) en jaksanut sisustaa kotiani, enkä välittää sen ulkonäöstä. Mutta nyt minulla on pieni pesänrakennusvietti.

Muutto, asettuminen Kuopioon ja huomenna alkavat työt tuntuvat kovin utopististilta. Edelleenkään en vielä ymmärrä missä nyt olen. Mieli tulee fyysistä kehoa paljon hitaammin perässä – se on suorastaan kummallista.  Tuntuu, kuin pää olisi vielä Helsingissä, vaikka keho on ollut jo vuorokauden Kuopiossa. Nyt vain tarvitaan malttia ja armoa itselle. En osaa jännittää työn alkua, mutta samalla se kutkuttaa hassulla tavalla. Koska on tapahtunut niin paljon hyvin lyhyessä ajassa, toivon, että saan hienoisen pehmeän laskun uuteen työhön. Ehkä se mieli sitten seuraa perässä.

Tällaista se on. Alku. Kun on alussa.

Kotini avaimet ja kuohujuomaa.

 

/Äm, joka nostaa nyt jalat kattoon (polvi huutaa hoosiannaa!) pohtien vieläkö jaksaisi purkaa vaatteita vaatekaappiin

Kutkuttavan kummallinen uni

Posted on by

0

Huomenna on muutto ja minusta tulee kuopiolainen. Rehellisesti sanottuna, en ymmärrä yhtään mitä on tapahtumassa. Kaikki on kulkenut niin kovalla vauhdilla, etten ole vielä hetkeäkään osannut pysähytä miettimään, missä mennään: Että pian olen uudessa ihanassa kodissani Kuopiossa ja aloitan maanantaina upeassa työssä.

Uskoisin, että todellisuus iskee sunnuntai-iltana, kun muuttotohinat ovat takana. Tai sitten maananantaina, kun astun työpaikkani ovesta sisään. Mutta nyt kaikki tuntuu kuin unelta; kutkuttavalta, mutta samalla kummalliselta. Mielessä on yhtä aikaa paljon ajatuksia, mutta samalla pää on aivan tyhjä. Nyt on liian paljon tekemistä, mutta kirjoitan vielä myöhemmin enemmän tämänkertaisen elämänmuutokseni aiheuttamista ajatuksista – ne ovat välillä kovin mielenkiintoisia.

Mutta nyt pitäisi saada suurimmat muuttovamistelut tehtyä, jotta huomenna saisimme vain nostettua tavarat autoon ja asunnon siivottua. Kovin hyvin en ole hommassa onnistunut, sillä viimeiset kaksi päivää jolloin minun olisi pitänyt pakata, olen käynyt akupunktiossa fysioterapeutillani, ripsihuollossa, hierojalla ja kampaajalla…

Ja koska mitäänhän minulla ei ole tapana tehdä viime tipalla, kävin tänään vihdoin palauttamassa kyynärsauvani sairaalaan, täällä kotonani kun ne ovat jo muutaman kuukauden ehtineet lojua käyttämättöminä… Kännykkäni oli tuolla hetkellä päättänyt kädessäni otta 61 kuvan kuvasarjan tästä nostalgisesta hetkestä. Että pakkohan niistä nyt on muutama kanssasi jakaa – juuri muita kuvia kun ei ole viime päivinä juuri tullut napsittua.

Oikea, vammautunut jalkani – ilman keppejä!

Sinne minut syyskuussa kärrättiin onnettomuuden jälkeen.

Pakko tunnustaa, että hetki todella oli hieman nostalginen. Monella tapaa nyt suljetaan ovia menneille ajoille, ja toivottavasti aloitan nyt uuden ja kukoistavamman jakson elämää. Jotenkin tämä kyynärsauvojen vienti ehkä oli myös symbolisessa mielessä tehtävä juuri nyt.

/Äm, jolla seuraavana vuorossa kaappien pesua, vaikka mieli tekisi nukkumaan

 

Muuttomotivaation puute

Posted on by

1

Lähtölaskenta on alkanut. Muuttopäivä on parin päivän päässä, mutta minulla on muuttomotivaation puute. En ole saanut vielä mitään aikaan muuton eteen. En tiedä onko ajatukseni itsetuhoinen, mutta tuntuu, ettei kotonani ole niin paljon tavaraa, ettenkö saisi niitä kasattua päivässä. Nyt en siis saa itseäni pakkaamaan, koska olen varma saavani kaiken kasaan vikkelästi. Pakkaamisen sijaan nyt tuijotan vain väsyneenä Netflixiä. Ehkä pieni lepo tekee ihan hyvää, kun vauhtia on viime viikkoina riittänyt.

Tänään fiilis on aika haikea. Olimme parin päivän reissulla Tallinnassa ystävieni kanssa (Elina, jonka juhlilla olin juontajana tammikuussa, järjesti meille järjestelyissä mukana olleille pienen karonkkareissun) ja nyt kun viime viikon työtohinat ja reissu on takana, kaikki alkaa vähitellen iskeä minuun. Lauantaina olen todella muuttanut Kuoioon ja maanantaina aloitan uudessa työssäni. Juuri nyt tuntuu hieman surulliselta jättää kaikki Helsingissä taakse.

Vaikka enhän minä oikeastaan mitään taakseni jätä. Juuri nyt en halua tehdä asiasta yhtään sen isompaa kuin se on: seuraavat kuukaudet asun Kuopiossa ja saan tehdä huipputyötä. Sitten jää nähtäväksi mihin elämä vie. Oikeastaan tilanne on aika jännä; nyt tiedän elämääni eteenpäin puoli vuotta, mutta sen jälkeen kaikki on mysteeriä. Ehkä viihdyn Kuopiossa niin hyvin, että haluan jäädä sinne, kenties palaan sieltä heti työkeikkani loputtua ensi vuonna takaisin Helsinkiin tai mahdollisesti matkaan sieltä seuraavaan paikkaan. Kukaan ei tiedä, ja tästä syystä minulla kai on vähän outo olo.

Mutta kovin kauas ei kannata ajatella. Ehkä parempi on vain keskittyä huomiseen, jollon todella aion alkaa pakkaamaan. Sillä huomenna muuttomotivaation on paras löytyä. Muuten joudutaan ongelmiin… Wish me luck!

Tallinnan reissu oli naurua täynnä! Saimme nauttia kesän lämpimimmästä päivästä ihanassa seurassa. Ja ihanista ravintoloista. Tässä lounaalla Kivi, paber, käärid (suomeksi Kivi, paperi, sakset) -ravintolassa. Suosittelen!

Illalla suunnattiin seuraamaan auringon laskua Noaan, joka on yksi Tallinnan hienoimmista ravintoloista. Ruoka oli taivaallista ja maisemat mahtavat. Tässä ystäväni Eki koettaa suoristaa housujeni lahkeita kuvaa varten. Ihan vaan, jos ihmettelit 😀

Noa sijaitsee Tallinnan vieressä n. 10 kilometrin päässä olevassa Viimsin kaupungissa. Ikkunasta näkyi suoraan Tallinnnaan.

Tämä kuva ei tee oikeutta annokselle, mutta Noassa söin parhaimman alkuruoan ehkä ikinä.

Sitten siirryttiinkin jo aamiaiselle, joka nautittiin luomu- ja lähiruokaa tarjoilevassa Nop-ravintolassa. Jos olet Tallinnaan matkalla, suosittelen lämpimästi tutustumään näihin kaikkiin paikkoihin, joissa kävimme. Visiittimme emäntä asuu Tallinnassa, ja ilman häntä emme olisi näitä ikinä löytäneet.

 

 

Kysymykset kaikkien hyppyjen äärellä: suojakupla

Posted on by

0

Tämän ajatuksen olisin oikeasti halunnut kirjoittaa auki jo viime viikolla. Nyt tunne on ehtinyt jo laantuntua ja asian mittakaava pienentynyt, kun on ollut enemmän aikaa sulatella muuttoa Kuopioon.

Mutta hyvin todellinen minulle oli tämä yksi ensimmäisistä ajatuksista, joka mieleeni nousi, kun tein päätöksen työpaikan vastaanottamisesta. En tiedä mikä se lopulta on, ehkä jokin tutusta irtipäästämiseen liittyvä pelko, mutta muutaman päivän minä mietin kuinka ikinä voisin lähteä Kuopioon, paikkaan, jossa en ole aiemmin asunut ja jota en kovin hyvin tunne; että kuinka voisin jättää Helsingin ja ympyrät täällä.

Tämä oli erityisen kummallinen ajatus minulle itselleni monesta syystä. Olen muuttanut elämässäni monta kertaa ja ainoastaan viime vuosien aikana Ruotsiin ja Norjaan, enkä kummassakaan muutossa ulkomaille jäänyt hetkeksikään pohtimaan sitä, että muutto pois Helsingistä olisi lähtöä estävä asia. Eihän tässä lähdössä ole mitään erilaista! Toiseksi ajatukseni kummastutti siksi, että vaikka olenkin suurimman osan elämääni ja aikuiselämääni asunut Helsingissä, olen ollut täältä pois ulkomaan reissujen vuoksi vuosia ja nyt takaisin vain kaksi vuotta – eihän minulla oikeastaan ole täällä juuria! Ja kaiken tämän lisäksi viimeiset kuukaudet olen onnettomuuten vuoksi ollut rajattuna vain kotiini neljän seinän sisälle, enkä ole päässyt olemaan osa kaupunkia tai nauttimaan sen anneista. Eihän minulla ole täällä mitään kiinnekohtia!

Miksi siis Helsingissä asuminen olisi minulle niin merkityksellistä? Miksi tuntuu, että tämä maailma on ainoa oikea? Miksi epäilyttää voiko tämän kuplan ulkopuolella olla minulle mitään?

Vaikka juuri siellähän on! Minun uusi elämäni. Uudet mahdollisuudet. Kovin helposti sitä näyttää itselleen rakentavan sellaisen suojakuplan, jonka seinämien auki repiminen saattaakin sattua kummallisin tavoin. Ajattele, että minä, kaikista maailman ihmisistä, mietin tällaista. Mutta tällaisia ne kysymykset kaikkien hyppyjen äärellä näemmä ovat. Pelot pistävät päähän erilaisia ihmetyksiä.

Tämän kuvan otin eilen tämänhetkisellä työpaikallani kahvitauolla. Sattuipa se sopimaan tähän ajatukseeni! Helsinki on varmasti 100 % ihana, mutta niin on Kuopiokin. Kovin moni on onnitellut minua siitä, että pääsen asumaan Kuopioon, että se on upea kaupunki. Ja minä olen ihan valtavan innoissani, että pääsen sinne pian.

Muuttaminen sucks

Posted on by

0

Näin täällä.

fiilis

Muuttaminen sucks.

Äiti laittoi viestin.

viesti

On ostanut minulle norjan sanakirjan. Ehkä ne nyt on jo lämmenneet tälle idealle. Eikö tämä nyt ole osoitus siitä?

Sellasta.

Muuttaminen sucks. En usko että juuri muuta kykenen tänään sanomaan. Muutenkin tuntuu näitten viimeaikaisten kirjoitusten perustella, että olen seonnut. Anteeksi.

/Ämmä ja flyttlåda. Jos olis norjan sanakirja, voisin tarkistaa onko muuttolaatikko flyttlåda myös norjaksi. Laitan tekstarin äidille ja kysyn. Sehän sen tietää.

 

 

Kaapistaulostulonjälkeinenkaaos

Posted on by

2

Nyt kun minä sitten olen tullut kaapista ulos, ni ole hyvä:

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
RRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR
GGGGGGGGGGGGGGGGHGGGGHGGGGGGHGGGGGGGGGGGH
HHHHHHHHHHHH
H.

arg11

mikä määrä asioita pitäisi tehdä!

Patoutumat purkautuvat. Viime päivinä olen joutunut pitämään nämä asiat vielä sisälläni, mutta nyt nyt sitten kun olen sinulle eilen kertonut, ni täs ois niinku täyslaidallinen. Miten kukaan voi elää kaapissa?! Niinku asioissa?!

Kato kun olen vaan koko ajan halunnut kertoa siitä mikä homma on muuttaa. Tässä on ihan hirveesti asioita järjesteltävänä. Tilanne on siis se, että minä en vaan yksinkertaisesti löydä yhteyttä tällä hetkellä siihen järjestelmälliseen minääni. Huitelen vaan ympäriinsä ja hoen itselleni, että skarppaa nainen!

En tiedä mistä lähtisin liikkelle. Kämppä on irtisanottu. Kuntosalijäsenyys on irtisanottu. Ihan kamalo olo. Siis vaan siitä, että kuukausi ja sitten en enää pääse kuntosalille. Hiphei ja tervemenoa vaan kaupunkilaistyttö kylään jossa siis ei ole edes ruokakauppaa!

argh22

Olenko muistanut mainita, että kaikista eniten koko maailmassa vihaan muuttamista. Tämä muutto taitaa olla elämäni 20. Että jos mimmi on 33 v, ni on siinä muuteltu. Sitten vaan kohoaa sellainen kysymys, että miksiolentekemässätämäntaas?

Toiseksi eniten maailmassa vihaan ruokakaupassa käyntiä. Minua ei vaan ole rakennettu tekemään ruokaostoslistaa niinku viikon tarpeista. Yleensä ostan yhden asian kerrallaan ja käyn noin kolme kertaa päivässä sitten kaupassa. Että kohta kun se lähin ruokakauppa on 20  kilometrin päässä…

Ei ajatella sitä.

Ajatellaan näitä tavaroitani. Olen tässä nyt viikon tuijottanut vaatekaappiani, pitäisi alkaa käydä läpi vaatteita, jotka säästää, heittää pois, pistää säilöön, vie kirpputorille, ottaa mukaan, heittää ikkunasta ulos… Kenkiä on miljoona.

Mihin sijoitan kaikki 222 kirjaani? Tai niiitähän on vielä vintillä laatikollinen lisää. Perhana. Minä olen asunut tässä asunnossa yhdeksän kuukautta mitentäällävoiollanäinpaljontavaraa?!

Aion pakata mukaani vain rinkallisen tavaraa, talvivaatetta ja sen sellaista. Sitten pakkaan matkalaukkuun kesäkamaa ja pyydän jonkun vieraan sitten tuomaan sen minulle myöhemmin. Muuten tämä tavara pitäisi saada sijoitettua jonnekin.

Jos vaan laittais silmät kiinni ja toivois, että ne jotenkin lentäisi tuosta jonnekin.

argh33

En tiedä.

Tämä on nyt vaan jotenkin hoidettava.

Mites sulla tänään? Maanantai ja kaikkee! Ihanaa viikkoa sinulle, ja muista, että vaikka tällainen kaapistaulostulonjälkeinenkaaos iskeekin usein tällaisessa tilanteessa, niin kyllä tää tallainen kannattaa. Että ihan rohkeasti vaan tee niinku kaikkee jännää. Ja sillee.

/Ämmä, intopiukeena

Liikkuvaa sorttia

Posted on by

0

Huomenta, hapsiaiset! Kiirastorstai alkaa Jyväskylässä aika kiiraissa merkeissä. Jos aivastuksiin voisi kuolla, niin se olisi goodbye minulle. Harmittaa olla nyt sairaana, kun olisin halunnut vähän lähteä nostalgiareissulle tuonne kylille. En ole käynyt Jyväskylän keskustassa varmaan pariin vuoteen.

Aamu alkaa kahvilla ja Keskisuomalaisella.

keskisuomalainen

Jännä miten sitä onkin ajautunut jotenkin kauas näistä kotiseutunsa tapahtumista. Eivät nämä tapahtumat ja uutiset oikein tunnu koskettavan minua juurikaan. Niin, olenhan minä ollut jo pois Jyväskylästä kauemmin kuin täällä olen asunut.

Meidän perhe on ollut sellaista aika liikkuvaista sorttia, ja olemme muuttaneet ympäri Keski-Suomea useita kertoja. Minulla ei ole oikein sellaista kokemusta ”perinteisestä” kantakodista, joka monella ystävälläni on; sellaisesta tutusta kodista samassa paikassa, johon tullaan aina juhannuksena ja jouluna, ja jossa vanhemmat asuvat vuodesta toiseen. Minulla on aina ollut todella hyvä koti, mutta sen sijainti on vain muuttunut useita kertoja. Jyväskylään tulimme muistaakseni vuonna 1990, ja täälläkin olemme vaihtaneet kotia useamman kerran. Tässä vanhempieni talossa en ole koskaan itse asunut.

20140417-100113.jpg

Laskin, että olen muuttanyt nyt elämässäni noin 20 kertaa. Se on aika paljon. Mutta juuri se on ollut minulle henkilökohtaisesti todella tärkeä kokemus. Olen jo lapsesta lähtien oppinut sopeutumaan uusiin paikkoihin ja ympäristöihin, joutunut luomaan kaveripiirit uudelleen ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Se on minulle suuri rikkaus tänän päivänä. Siksi minulle on niin helppo asettua uusiin ympyröihin. Ja jotenkin se on myös jättänyt poltteen liikkeeseen. En osaakaan olla paikoillani ja asua samassa paikassa liian pitkään, olen vähän sellaista liikkuvaa sorttia.

/Maija, aivastaa ja oikaisee jalat sohvalle vielä hetkeksti, vaikka liike polttaisi; esim. treenaamaan ois aika kiva mennä