Näin myyn itseäni – vinkit henkilöbrändiä, asiantuntijuutta ja osaamista myyvälle yrittäjälle

Se on kuulkaa sil’viissiin, että toukokuun alussa minä vietän 10-vuotis yrittäjäjuhlaani. Ensimmäisen yritykseni Paraply meni kaupparekisteriin 1.5.2007. Olin aika nuori yrittäjä, vain 25-vuotias perustaessani tuon asiantuntijafirman, joka parhaimmillaan työllisti viisi ihmistä. Kerrotaanpa siitä vaikka vähän enemmän sitten juhlapäivänä…

Mutta tänään haluan kertoa muutaman sanan myymisestä – se kun mielessäni on pävittäin, etkä sinäkään ole aiheeta voinut välttyä.

Ehkä eniten vuoteni yrittäjänä ovat opettaneet minulle myynnistä. Olen myynyt asiantuntijapalveluita, osaamista ja henkilöbrändiä. Nyt hetken aikaa poissa markkinoilta oltuani olen muokkautunut myös ammatillisesti hieman uudella tavalla ja olen monelta osin uuden alussa. Se asettaa haasteensa myymiselle.

Viime viikkoina olen pohtinut paljon ja syvällisesti omaa brändiäni. Yksi suurimmista haasteistani on kehittää sen ns. haluttavuutta ja löytää olemassa oleva tarve palveluilleni. Tarkastellessani myyntiprosessiani ja sen haasteita syntyi tämä video jaettavaksi kaikkien kiinnostuneiden kanssa.

Minun kaltaisiani itsensä työllistäviä yrittäjiä tulee markkinoille koko ajan. Yrittäjä myy koko ajan, ja tämä saattaa tulla esimerkiksi asiantuntijatyöstä yrittäjäksi lähtevälle joskus yllätyksenäkin. Toivon todella, että suurelle osalle yrittäjistä töitä on helposti tarjolla ja tarvetta palveluille ei tarvitsisi koko ajan olla etsimässä. Mutta jokaiselle yrittäjälle tulee jossain vaiheessa hetki, jolloin töitä on vähemmän. Silloin on olennaista, että myyntiasenne on sisäistetty ja myyntityö on ollut jatkuvaa ja systemaattista.

Toivon, että videosta on hyötyä esimerkkinä ja ajatusten tarjoajana kaltaisilleni itsensä työllistäville ja henkilöbrändiä myyville yrittäjille. Jos olet yrittäjä, katso ja ime ideoita; kerron tässä tekemieni toimivien oivallusten lisäksi avoimesti esim. omasta hinnoittelustani ja henkilökohtaisista haasteistani myynnissä. Jos et ole yrittäjä, katso, ja voit ymmärtää palan enemmän siitä millaista kovaa duunia täällä yrittäjäkulissien takana tehdään.

 

Tälläst tänään, suunnataanpa sitten kohti huomista. Hyvää yötä, ystävät!

/Äm

Mainokset

Ei perkelettä tai kuokka-Jussia – periksiantamattomuus on ulostuloja itsestä matkalla maaliin

Olen miettinyt paljon maanantaina julkaisemiani ohjeita tarinankerronnasta tuskailen samalla sitä, etten löydä kirjoitettavaa blogiini. Haluaisin kertoa täällä tarinoita, joilla voisi olla merkitystä jollekin. Haluaisin viedä sinut maailmoihin, joihin et ehkä ole päässyt kurkistamaan – ottaa sinut kanssani kokemaan.

Mutta ei. Koska polvivammani estää nyt erilaisiin kokemuksiin heittäytymisen, en saa aiheita tarinoilleni. En voi lähteä sokkotreffeille tunturille, pyöräillä vuorokautta putkeen tai osallistua pitkospuutalkoisiin suomaisemissa (jonne todella haluaisin juuri nyt mennä!).

Tuska on ollut viime viikkojen vallitseva tunne. Minä ponnistan nyt pitkän sairauslomani pohjilta takaisin työelämään, mutta asiat eivät etene niin nopeasti kuin haluaisin. Täytyy viritellä kaikki käyntiin uudelleen, sillä poissaolo markkinoilta on painanut minut monien mielessä unholaan.

Kokemus! Siinähän se on, tajusin eilen.

”Mitä samaistuttavaa on tässä hetkessä ja kokemuksessani juuri nyt?”, pysähdyin kysymään itseltäni, ja päätin puhua kertoa sinulle tarinan periksiantamattomuudesta…

* * *

AAMUNI ALKAVAT AINA samoin. Kännykän herätyskello soi. Minä tökkään sen sormellani hiljaiseksi, vedän peiton korviini, ja painan rähmäiset silmäni tiukasti takaisin kiinni.

Makaan kohmeisena kyljelläni ja räpyttelen silmiäni. Hamuilen kännykkää käteeni uudelleen ja tökkään sormeni Facebookin kuvakkeelle. Sitten Instagram. Sitten Twitter. Sähköposti… ei, siellä ei ole kuitenkaan mitään. En minä edes näe mitään. Rähmäinen lima vetää silmät umpeen.

Tuhisen ja tsemppaan itseäni nousemaan. Sytytän lampun, ja silmiä kirvelee. Oion kankeaa ja kipeää polveani. Se on mielessä koko ajan. Aamusta iltaan. 

Lopulta löydän itseni pesemässä silmiä rähmästä ja hampaita yön tunkiosta. Keitän kahvin ja paistan kananmunan. Keittön pöydällä on tietokoneeni, ja istun sen ääreen. Selailen ja surffaan. Kananmuna maistuu palaneelta kumilta, mutta kahvin tumma maku miellyttää. Tätä hetkeä en päivästäni vaihtaisi.

Näköjään myös kuvaan itseäni ruudussa… Juttupulan lisäksi kuvapula 😀

 

TUIJOTAN RUUTUA. On aika alkaa luoda. Joka päivä minä teen sitä.  Luon itseni uudelleen. Kerta toisensa jälkeen koetan löytää uusia kulmia itseeni ja maailmaan – tehdä itseni sille tarpeelliseksi.

Se on työni nyt. Työni on olla periksiantamaton.

Nyt naputan kolmea käsikirjoitusta yhtä aikaa: videotyöhakemus, myyntivideo ja seuraavan videoblogini tarina. Sormet hakkaavat näppäimistöä napakasti.

Nyt ne rullaavat jo hiirimattoa. Selaan kuvia itsestäni. En osaa enää ajatella, että ihminen ruudulla olen minä. Se on joku ulkopuolinen, josta tuotan ulostuloja erilaisissa konteksteissa. Tuon ihmisen takia minä olen päättänyt olla periksiantamaton. 

Viimeistään vammaisvuoteellani olen tehnyt päätöksen monen itseäni etsivän vuoden jälkeen; on uskallettava olla se, joka on. On olemassa tarve, johon se asettuu, ja sen minä löydän, vaikka se vielä veisi aikaa.

Havahdun siihen, että voimani valahtavat. Työ on temmannut mukaansa, ja jossain välissä olen nauttinut lounaankin. Nyt pää ei tunnu enää tuottavan tajuntaa. Laitan herätyskellon soimaan 15 minuutin päähän, asetun makaamaan sängylle, ja painan silmät kiinni.

Suloinen päiväuni ei tule.

Ehkä olisi aika päivän polvikuntoutuksen? Sitä en lyö laimin, sillä se on tieni pelastukseen. Konkkaan koivellani kuntosalille. Se kipuilee nyt kovasti. Kehitys kulkee vuoristorataa. Puolessa välissä treeniä iskee huimaus ja paha olo. Oksettaa ja jalat alla muuttuvat hyllyväksi makaroniksi. Yllättävä voimattomuuden puuska alkaa itkettää, ihan tuosta noin vaan. Annathan minun jaksaa!

Tämä on yksi periksiantamattomuuteni muoto; kova polvikuntoutus. Se auttaa minua luomaan itseni uudelleen päivä toisensa jälkeen.


MITÄ TAPAHTUISI, JOS 
antaisi periksi? 
Istun taas tietokoneen ääressä. Kummallinen heikko hetki on päätynyt roiskeeksi wc:n posliinille. Ruokamyrkytyskö?

Ulkopuolinen maailma yrittää horjuttaa. Kaikessa karuudessaan se on kovin kiehtovaa. Kuinka tämän haasteen hallitsen? Mietin seitsemän kuukauden takaista polvionnettomuuttani: Kun polveni pamahti rikki, kaiken kauhuni keskellä minä oikeastaan olin kovin innoissani. Nyt saisin uuden seikkailun!

Koko tämän matkan olen antanut itseni oppia. Minusta, ympäristöstäni, tunteistani. Olen heittäytynyt mielen seikkailuun sen sijaan, että olisin antanut tilanteen lannistaa loputtomiin. Välillä onnistun, välillä en. Välillä itkettää, mutten enää en jää siihen kiinni.

Sillä tavoin ihminen luo itsensä ja mahdollisuutensa uudelleen. Ei hätkähdä heikkouden hetkistä, vaan tietää, että on jotain, mitä nyt ei näe. Tuntee, että on tartuttava siihen mitä nyt on, jotta näkemätön voi avautua.


YKSI ASIA ON MINULLE
vielä näkemätön: eräs yhteydenotto. Sitä minä odotan, puhelua hetkenä minä hyvänsä, jonka mahdollinen myöntävä vastaus antaisi minulle työtä ja toivoa. Tehdyn myytityön saldo on yhtä kuittausta vailla viimeistelty. Vastaus voi olla vielä mikä tahansa!

Sen merkitys on suurempi kuin sanoin osaan kertoa. Kun on ollut kovin hiljaista, pienikin askel vie suuresti eteenpäin. Minä tahtoisin talsia nyt reippain askelein. Olla siellä missä sinäkin, en täällä kammiossani.

Tuon näkymän pidän mielessäni, ja tartun tekemään uutta ulostuloa itsestäni taholle, jonka toivon kiinnostuvan taidoistani. En voi olla pysähtymättä aika ajoin miettimään: mitä muut ajattelevat, kun tuotan kerta toisensa jälkeen heidänkin nähtävilleen tarinoita itsestäni. Kyllästyvätkö jo?

Sitä on työnhaku tai palveluitten myynti kaltaiselleni itseni työllistävälle yrittäjälle. Se on minun periksiantamattomuuteni muoto juuri nyt. On hyödynnettävä kanavia, jotka hallussani on, on saatettava sanaa maailmalle. On tuotava taitonsa tehokkaasti esiin, sillä kukaan ei niitä kammiostani kaivele.

Vaikka sitä välillä toivonkin. Odotan ihmettä. Että joku auttaisi. Kovin moni ihmisistä tai tahoista, joihin otan yhteyttä tarjotakseni palvelustani tai kysyäkseni apua, ei vastaa minulle. Sitä kummastelen, mutten jää asiaan kiinni. Heillä on kai syynsä siihen, enkä minä voi pakottaa. On muistettava tämä tunteeni ja toimittava itse tulevaisuudessa toisin. Tämän painan syvään mieleeni. Periksiantamattomuus on paras opettaja.

Kävin tällä viikolla tekemässä myös vähän musiikkia.


TUIJOTAN NÄPPÄIMISTÖLLÄ LEPÄÄVIÄ 
sormiani, niiden kynsinauhoja, jotka ovat halkeilleet periksiantamattomuuteni perukoilla. Olen viimeisten päivien aikana tehnyt ison työn. Rakentanut kolme päivää videota, jolla autan toisia tarinankerronnassa. Tehty työ ei johda suoraan mihinkään tai maksa minulle palkkaa. Olen lopputulokseen kovin tyytyväinen. Mutta videota on katsonut kunnolla vain kourallinen ihmisiä, ja minä mietin mikä järki. Miksi annan itsestäni näin paljon saamatta suoraa vastinetta?

Mutta mahdollisuus voikin olla juuri siinä, että tarttuu asioihin, jotka tuntuvat oikeilta. Tämä saattaa olla kulma, jolla pääsen eteenpäin. Ja jos ei ole, ainakin olen kokeillut ja oppinut itse paljon. Se avaa portteja jossain, minne en nyt vielä kykene näkemään. Matka maaliin vaatii koko joukon erilaisia ulostuloja, epäonnistuneitakin.

Minä näen nyt iltahämärään kääntyneen päivääni. Pohdin periksiantamattomuutta. Mitä se on?

”Ei periksiantamattomuus ole perkelettä ja kuokka-Jussia – ei pään seinään hakkaamista, vaan kyky luoda itsensä uudelleen. Se on voima, jolla mahdollisuus avautuu. Se on rohkeus rakentua muuttuvassa hetkessä, mieli, joka ei tartu yhteen totuuteen ja osaa päästää irti. Se on energia saada itsensä kokeilemaan, innostus laittaa itsensä toimimaan. Se on myös uskallus antaa asioille aikaa. Periksiantamattomuus on erilaisia ulostuloja itsestä, joista joku johtaa lopulta maaliin.”

Näin päätän kiteyttää kokemuksen blogiin. Sillä sitä se on – periksiantamattomuus.

Katson näppäimistöllä tahtiaan hidastavia sormiani. On aika antaa olla. On aika rauhoittua ja antaa ajatusten tasaantua.

Asetan aamuksi herätyksen kelloon. Huomenna minä avaan taas rähmäiset silmäni uuteen päivään. Huomenna minä luon itseni taas uudelleen.

Avoin kirje lukijalleni (ja suomalainen: hei, löysää pipoa, jooko!)

”Oot viime aikoina taas vaan tyrkyttänyt itseäs joka suuntaan. Sulla taitaa taas olla joku maaninen vaihe päällä. Ootko miettinyt, että jengiä saattaa ärsyttää se, että sä jatkuvasti kehut itseäs ja postailet someen. Kaikki lauluvideot, työnhakujutut. Ja sit välillä kirjotat jostain yksinäisyydestä niinku oisit joku maailman säälittävin ihminen. Ootko miettiny, että sulla vois olla kaksisuuntainen mielialahäiriö?!”

Ja niin edelleen.

Palaute tänään.

* * *

Minulla on periaate. Pyrin aina vastaamaan jokaiselle minua lähestyneelle lukijalle. Saan teiltä paljon viestejä ja kaikki toivotan tervetulleeksi arvostuksella, sillä ne antavat minulle aina jotain ajateltavaa. Joskus niin paljon, että niistä on syytä ihan kirjoittaa julkisesti.

Ja tänään, kun saan tämän palautteen, joka loppuu sanoihin: ”Vittu mitä paskaa, hae apua.”, on olo, että haluan kirjoittaa muutaman rivin.

Tai oikeastaan kirjoitan tämän siksi, että viesti oli tullut salanimellä, enkä voi kirjoittajalle itselleen tätä vastausta antaa. Julkaisin eilen työnhakuani varten tekemäni videon, mikä oli saanut tämän seuraajani mietteliääksi. 
 

Sen, mitä olisin hänelle vastannut olisi mennyt jotakuinkin näin:

 

Hei blogiystäväni!

Kiitos viestistäsi ja palautteestasi. Olit selvästi laittanut siihen aikaa ja energiaa, hienoa! Olin kuitenkin hieman yllättynyt sen sävystä.

Onhan sinulla ollut mukava kesä?

Saan paljon viestejä lukijoiltani, toiset niistä minua ihmisenä enemmän mairittelevia, toiset vähän vähemmän. Suhtaudun kriittiseen palautteeseen suurella kiitollisuudella, sillä se antaa minulle usein ajateltavaa – jopa enemmän kuin kehut.

Kunnioitan toisia ihmisiä käyttäytyivätpä he minua kohtaan miten tahansa. Minulla ei hirveästi ole tarvetta provosoida tai provosoitua. Toivottavasti et siis odottanut, että vastaisin sinulle äkkipikaisesti tuohtuneisuudestani käsin ja ilkeästi, sillä niin en halua tehdä. Sen sijan rauhoitin aikaa päivästäni vastatakseni sinulle ajatuksella.

Tiedän, että kriittisessä palautteessa kyse ei yleensä ole minusta laikaan, vaan viestit heijastavat ennemminkin niiden lähettäjän tunteita ja kokemuksia. Ehkä se on kateutta, ehkä kyse on vain siitä, että lähettäjä ei ole päässyt käymään sokkotreffeillä vähään aikaan ja päätä pikkusen puristaa.

Toivottavasti sinulla on kuitenkin kaikki hyvin?

Minulla nimittäin on! En ole koskaan elämässäni ollut näin innoissani, onnellinen ja vapautunut. Se johtuu siitä, että olen vihdoin uskaltanut sanoa ääneen asiat, joita elämässäni eniten rakastan ja päättänyt mitä haluan elämässäni tehdä. Päätöksenteko on vapauttavaa. Kun tietää mitä haluaa ja mitä voi toisille antaa, uskaltaa olla oma itsensä täysin rinnoin!

Olit tehnyt hienon havainnon: minä todellakin mietin somepostauksiani strategisesti. Ilman muuta haluan jakaa asioita ja valottaa teille erilaisia kulmia itsestäni sekä osaamisestani, jotta voin näyttää kuka minä todella olen ja mihin pystyn. Mietin tarkoituksella tarkkaan kuinka haluan sosiaalista mediaa käytän myös omien ja toisten tarpeitten edistämiseen. Minulle some on työkalu ja työpaikka, jossa jaan ajatuksiani samalla yrittäen antaa myös muille. 

Olen tainnut antaa sinullekin jotain ajateltavaa, kun jaksoit kirjoittaa minulle näin pitkän palautteen?

Siinäkin osut naulan kantaan, että minä todella olen aika jakomielinen. Ajattele, miten ihminen voikin olla niin monipuolinen persoonaltaan ja osaamiseltaan. Ja mikä hurjinta, en ole koskaan elämässäni ollut näin aito oma itseni ja rehellinen kuin nyt!

Entä jos jakomielisyys olisikin positiivinen asia? Entä jos se monipuolisuus olisikin onnellisuutta?

Olen tässä oman elämäni varrella huomannut, että usein suurimmat yhteentörmäykset ihmisten välillä syntyvät siitä, kun eletään eri tavoin eikä ymmärretä toisen näkökulmaa elämään. Satuitkohan lukemaan aikoinaan, kun kirjoitin oivalluksen, jonka sain käydessäni treenileirillä yhdistetyn maajoukkueen poikien kanssa. Se meni näin:

”Niin, ajattele: näinkin voi joku elää. Ja sitten samalla jossain toisaalla joku toinen hiihtää lukemattomia tunteja metsissä, hyppää kerta toisensa jälkeen mäestä ja hikoilee. Sitten joku kolmas yhdistää meidät tarjoten mahdollisuuden maailmoillemme kohdata. Ja meille jokaiselle on paikkamme. Toinen ei ole toistaan vähempi tai enempi, kyse on siitä, miten meidän kunkin parhaat kykymme pääsevät ilmaissuiksi ja palvelemaan maailmaa.

Minä haluaisin kuulla miltä sinun maailmasi näyttää!

Maailmassa, jossa minä elän ja työskentelen, töitä etsitään tällä tavoin: avataan verkostoja, koetetaan erottautua luovilla keinoilla, uskalletaan tuoda omia valttikortteja esiin ja jaetaan työnäytteitä. Minun maailmassani ei kävellä kerran kuussa palkkatoimistoon hakemaan palkkakuittia, vaan työt ovat levällään eri paikoissa. Siksi maailmassani osaamistaan joutuu myymään rohkeasti, mielikuvitusta käyttäen ja itseensä luottaen.

Tämä voi olla yhä useamman muun tulevaisuus, kun työpaikat ja työsuhteet muuttuvat. Minä veikkaan, että moni muukin joutuu opettelemaan kommunikoimaan osaamistaan uudella tavalla, kehumaan ja tyrkyttämään itseään mielipuolisesti (jos niitä sanoja haluaa käyttää) sekä etsimään innovatiivisia tapoja myydä osaamistaan ja vakuuttamaan valitsijat. Minä olen valinnut tämän tavan elää, sillä muu ei kaltaiselleni sopisi, mutta jotkut saattavat myös joutua vasten tahtoaan etsimään töitä freelancer- ja pätkätyösuhteissa.

Millainen tapa elää sopii sinulle parhaiten?

Tiedätkö, minä todellakin aion kehua ja tyrkyttää itseäni, käyttäytyä kuin mielipuoli, jos toimintani rohkaisee edes yhtä teistä ymmärtämään, että niinkin saa tehdä. Jopa Suomessa!

Sillä, ajattele; meille jokaiselle todella on paikkamme huolimatta siitä millaisia olemme tai miten toimimme. Ja kun tuntee olevansa oikeassa paikassa, kuten minä nyt, tietää, ettei toinen ihminen erilaisine toimintamalleineen ole mahdollinen uhka, vaan potentiaalinen ystävä. Tärkeintä on kunnioittaa itseään ja toista.

Kiitos että olet löytänyt blogini! Toivon, että saan inspiroida sinua tulevaisuudessakin ja jopa tuoda hymyn kasvoillesi. Sillä tiedätkö, on tunnustettava; minä en hymyillyt ensin, kun luin viestisi.

Mutta nyt minä hymyilen. Oivalsin nimittäin juuri jotain todella suurta itsekin, ja siksi kiitän tästä lahjastasi!

Hymyilyttääkö sinua jo?

Jos ei, niin sitten ehkä sanoisin sinulle, että: ”Hei, löysää pipoa, jooko!”

Ystäväsi,
Maija

KaraVaanari

Kyllä. Tämä kuva todella löytyi arkistoistani, kun etsin hetkiä elämästäni duuntraileriani varten. Vuosi taitaa olla 2010 ja tässä mennään Pori Jazzeille – karaoketaksilla tietty…

Niin, että tyrkyti-tyrk ja omakehuhaisee: näitkö jo paljon parjatun trailerini, jolla haen duunikeikkaa? Etisitkö ihmistä energisoimaan vieraasi, hurmaamaan kuulijasi tai esiintymään kamerallesi? Minä haluan auttaa!

 

Tein trailerin myös englanniksi, sillä osaan myös enkkua aika hyvin! Vai mitä olet mieltä?

 

Ja ps. nuo linkit tekstissä, katso ne, sillä niitten takaa löytyy muutama minusta ihan älyttömän hyvin onnistunut juttu. Työnäytteitä nekin!

 

Näin teet täydellisen videotyöhakemuksen, osa 2: Napapiirin somesankaritar

Olen hakemassa kesäksi työpaikkaa. Muutama päivä sitten kerroin olevani haasteen edessä. Löysin täydellisen tehtävän, jonka päätin saada. Yksi haaste asiassa on; kuinka erottautua minuutin mittaisella videohakemuksella muiden hakijoiden joukosta sekä tuoda esiin oma osaamisensa ja soveltuvuutensa.

Sharing is caring”. Tuskin olen ainoa, joka pohtii kuinka rakentaa täydellinen videotyöhakemus. Siksi haastattelin paria ammattilaista, kysyin heidän vinkkejään ja kokosin noista ohjeista tämän ensimmäisen vinkkivideon: ”Näin teet täydellisen videotyöhakemuksen, osa 1”.

Ja nyt on videosarjani osa numero 2 aika!

Tässä se nyt on! Valmis videotyöhakemukseni.

Kääk.

Nyt on sitten kaksi vaihtoehtoa: joko nolaan itseni täydellisesti, tai sitten minä todella osoitan sinulle somekuningattaruuteni.

Mutta kävi miten kävi, sen sanon, että tämä video yhdistettynä tässä alla tekemääni analyysiin hakemuksen viestinnällisistä ratkaisuista on ehkä elämäni paras työnäyte ja konsultointini kenellekään – nämä asiat kun pätevät ihan mihin tahansa tarinankerrontaan. Onnellinen olenkin siis, että levität eteenpäin tätä blogitekstiä videoineen, jotta muutkin erilaisia myyviä tarinoita rakentavat saavat siitä parhaan hyödyn.

NYT! Katso ensin tämä videoni se on MINUUTIN mittainen, ja sitten pistetään sitä tässä tekstissä yhdessä palasiksi.

 

 

TYÖNHAKUVIDEONI TEKEMISESTÄ JA VALINNOISTA:

Pyrin tässä purkamaan keskeisiä valintoja kokonaisuuksiin, jotka numeroin teeman mukaisesti. Koetan siis avata sinulle sanoin sitä, millä tavoin lähdin ratkaisemaan videon tekemistä ja millaisia valintoja tein. Toivon, että tällä tavoin voisin antaa sinulle oivalluksia oman videosi tekemiseen.

1) Kohderyhmä. Koko videon yksi tärkein määrittävä tekijä on se, kenelle tämä lopputuotos on tarkoitettu. Se määrittää kaikki valinnat ja tuon kohderyhmän mielenkiinto videolla tulisi voida herättää. Tämä hakemus on suunnattu viihteen ja elokuvan maailmaan ja luovalle alalle, joten tarinassa olen revitellyt rohkeasti. Tällaista ei tietenkään voi minne tahansa lähettää (tai no, miksi ei…!), ja korostan, että tämä on esimerkki. Koetan tämän avulla auttaa sinua oivaltamaan kuinka tarinaa voi rakentaa.

Huomaathan myös, että tätä videon ideaa ei kannata suoraan kopioida (varsinkaan jos haet tätä samaa paikkaa); minulla on oma tarinani ja sinulla omasi. Mutta teet varmasti tästä oivalluksia omiin tuotoksiisi.

Kehotan sinua miettimään, mikä sinussa on kaikista mielenkiintoisinta. Vaikket ehkä olisi seikkaillutkaan yhtä paljon kuin minä, löydät varmasti itsestäsi jotain hienoa ja yllättävää – voit vaikka kysyä kaveriltasi, kollegaltasi tai puolisoltasi mitä hän ajattelee. Ja kuten tälläkin videolla huomaat, voit myös rakentaa mielenkiintoa monella erilaisella valinalla, vaikkapa juuri ristiriidalla.

* * *

2) Työpaikkailmoitus. Sitä on tutkittava tarkkaan. Luettava kiinnostuneesti, mitä siinä sanotaan ja pyydetään. Minun tapauksessani videolle annettiin lähtökohdiksi kertoa miksi olisin tehtävään paras ja ohjeistettiin, että minun pitäisi saada vastaanottaja nauramaan. Nuo kaksi lähtökohtaa mielessä pitäen lähdin liikkeelle.

* * *

3) Tyylilaji. Työppaikkailmoitus ohjasi minut valitsemaan videon tyylilajin, se on tietysti humoristinen. Kuten TÄLLÄ ”Näin teet täydellisen työhakemusvideon, osa 1” – videollanikin totean, huumori on haasteellinen laji. Siksi lähtökohdissa pohdin myös tarkkaan miten huumori  kannattaa rakentaa, ettei se mene typeräksi tai ylinäytellyksi.

Ylilyöntien lisäksi koetin välttää tässä videossa alleviivauksia, siis sitä, että osoittaisin suoraan sormella siihen mitä osaan tai tekisin listauksia taustastani. Rohkenin luottaa siihen, että tarinani puhuu puolestaan. Loppuun tein myös linkkauksia nettisivuilleni ja blogiini, josta katsoja voi halutessaan katsoa lisätietoja ja pureutua tarinaani tarkemmin. Halusin myös korostaa omien valttieni tämän ”sekoilun” ja heittäytymisen lisäksi olevan se, että olen jo aikuinen ja kokenut ihminen. Kun kyseessä on elokuva, ja työkavereina Suomen parhaat koomikot, voi olla, että joku hakijoista hakee tehtävää myös julkisuuden tai hauskanpitomahdollisuuden takia. Alleviivaamatta sitä sen enempää, halusin kertoa, että minä olen menossa töihin ja vastuullisena kantamaan tarjotun työkokonaisuuden.

Tältä osin siis pohdin valinnoissani sitä, millaista ”kilpailijoita” tässä haussa kohtaan. On kuitenkin tärkeää keskittyä vain ja ainoastaan puhumaan itsestään, ei haukkumaan muita.

Alleviivaukset olivat yksi haasteellisin asia videota rakentaessa. Jouduin pohtimaan paljon, mitkä asiat tulisi avata tarkemmin ja mitkä taas voisi jättää vähän hämäriksi, jotta ne tehokeinona tuottaisivat lisää mielenkiintoa.

Siksi jätin tarkoituksella myös jotain asioita selittämättä, kuten tuon ”kamerat seurasivat kaikkialle” -kohdan, jättääkseni katsojalle jotain kysyttävää. Mihin olin tuossa menossa?

Ja mielenkiinnosta puheenollen! Pylly, se myy aina!

IMG_1120

4) Tavoite. Niin. Ei siitä mielenkiinnosta nyt pääse mihinkään; tämän videon ensisijainen tavoite on tietysti herättää rekrytoijan mielenkiinto. Siksi videoon ei tarvitsekaan yrittää tunkea kaikkea (luojan kiitos vielä hakemuksen lisäksi voi lähettää cv:nsä), vaan kuten Kari Nurmikin edellisessä vinkkivideossani toteaa, tarina on aina tärkein.

Appropoo 5) tarina. Minun etumatkani on tietysti vahva tarina, jota olen jo monta vuotta kertonut blogissani. Sieltä tiesin löytäväni elementit videoon. Olen seikkaillut paljon ja ollut vahvasti mukana somessa. Siksi nostin nämä asiat keskiöön. Olisin voinut tehnyt videon näkökulmaan monta muutakin valintaa, mutta päätin luottaa siihen, että oma tarinani on mielenkiintoisin. Minuutti on lyhyt aika (joskin yllätyin videota tehdessäni positiivisesti siitä kuinka paljon asiaa siihen mahtuu!), joten selkeä ja rajattu 6) näkökulma on tärkein! Sen valintaan kannattaa käyttää aikaa.

Halusin tarinassa myös tuoda esiin rosoisuutta.  Aivan kuten Kirsi Laine ensimmäisellä vinkkivideolla toteaa; tarinan on oltava aito ja rehellinen. Kaikki asiat, jotka kerron, ovat totta ja siksi myös kerron kipeästä kohdasta elämässäni, joka muutti (kuten tätä blogia lukeneena tiedät) koko elämäni suunnan. Tarinallisesti tuossa kohdassa piilee videon ensimmäinen käännekohta.

* * *

7) Käsikirjoitus. Siitä lähdin liikkeelle. Otin kynän käteen ja aloin miettiä miten käytössä olevaa minuuttia ja tarinaani lähestyisin. Pohdin aloitusta tarkkaan, käännekohtia, ristiriitaa ja lopetusta. Tein käsikirjoituksen ja viilasin tekstin niin minimiin kuin pystyin, mutta improvisoin myös matkan varrella, kun aloin tekemisen kautta päästä kiinni siihen, mistä videossa lopulta olisi kyse.

Teknisesti rakensin käsikirjoituksen lähestyen sitä 10 sekunnin kokonaisuuksissa. Minuuttiin niitä mahtuu 6 kappaletta, ja jaottelin asioita näihin aikaslotteihin: 10 sekuntia yksi teema, 10 sekuntia toinen teema ja niin edelleen.

Koska olen sanataituri, halusin tuoda vahvasti myös sanat esiin, mutta päädyin heti siihen, etten kuvaa yhtään puhuva pää -pätkää, vaan käytän kuvia, joiden päälle puhun voice overina tekstini. Aloin pohtia tarinaa ristiriidan kautta. Saisinko huumorin synnytettyä ristiriidalla ja mikä se voisi olla? Päätin löytää ristiriidan sanojen ja kuvien kautta. Siis niin, että sanat olisivat ristiriidassa kuvien kanssa. Sanoilla päädyin tuomaan esiin mielen sisäisen maailman ja kuvilla todellisuuden. Lisäksi sanoilla kiteytin kaksi kuvaa, joissa kerroin hakemuksen pääpointit ja soveltuvuuteni tehtävään. Rakensin myös sloganin työnhakukampanjalleni ”#napapiirinsomesankaritar sytyttää somen sykkimään ja sankarit suosioon”

Slogan

8) Rytmi ja leikkaukset ovat tärkeitä. Sanojen ja kuvien leikkaukset toisiinsa sopivaksi vaativat rytmitajua ja tarkkaa silmää. Niitä olisin voinut hioa loputtomiin ja tiedän että ammattilainen olisi tehnyt huumorin vielä tiukemmin juuri leikkausten kautta. On korostettava että olen täysi amatööri videon teon kanssa – katso nyt vaikka videot Youtube-kanavallani.

* * *

9) Tekniikka. Minulla ei liioin ole kummallisia teknisiä apuvälineitä. Kuvat on otettu muutamaa ammattikuvaajan otosta lukuunottamatta kännykällä ja editoinnin tein Mac Bookin iMovie-ohjelmalla. Sieltä löytyivät myös äänitehosteet.

Tekstiä puhuin nappikuulokkeiden mikrofoniin. Harjoittelin sitä ensin nauhoitusta ääneen lukemalla. Sitten tein erilaisia versioita. Puhuin nauhalle tekstin joitakin kertoja yhteen putkeen ja tein sitä pätkissä. Lopulta koostin omaan korvaani parhaiten sopivat palat yhteen.

Suurin jännityshetki oli se, kun puhuin tekstin ensimmäistä kertaa putkeen – jännitin sen pituutta, mutta yllätyin iloisesti kun se olikin vain reilun 30 sekuntia pitkä. Tämän jälkeen saatoin tehdä muutamia hitaampia pätkiä ja keskittyä puhe-ilmaisuun, se kun on tarinan kannalta myös tärkeää. Minun onneni on Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön sivuaineopinnnot, työt spiikkaajana sekä musiikkiopintoni. Niissä korva on harjaantunut kuulemaan äänen ja käyttämään sitä (minä muuten rakastan äänitöitä, siksi tämä oli sairaan hauskaa hommaa!). Äänellä on valtava voima.

* * *

10) Tehokeinot. Teknisinä tehokeinoina käytin ääntä, musiikia (helposti poimittavissa editointiohjelmasta), kuvaa ja tekstiä. Päävalintana omassa tarinassani käytin still-kuvaa, mutta muutaman elävän kuvankin halusin nostaa muutaman videopätkän kuten mäkihyppyni ja suosittelijani, sillä ne kytkeytyivät tarinaan ja toisiinsa täydellisesti.

Appropoo mäkihyppy, käytin tehokeinona videon sisäisiä viittauksia: ”Kyllä! Se on Mertaranta” ja ”Kyllä! Se on @pesojoonas” tarinan yhdessä pysymisen takia. Nostin tarkoituksella Antero Mertarannan nimen (mutta toin sen tekstissä vasta, kun ääni oli jo hetken kuulunut, sillä haluain saada katsojan ihmettelemään oliko ääni todella Mertarannan). Ja kyllä, kyseessä oli mäkihyppyhaasteeni, tämä juttu! Veikkaan että mielenkiintoisuuttani lisää vähän se, että itse Mertaranta on selostanut urheilusuoritukseni – sellaista ei ihan jokaisella meistä ole. Mertaranta-pätkän nostin tähän myös siksi, että puhe johdatteli niin oivallisesti seuraavaan kohtaukseen, jossa esittelen Joonas Pesosen.

Joonas Pesosen suosittelupätkän taas pyysin siksi, että, tähän Snapchatissa suosittuun hahmoon viitattiin työpaikkahakemuksessa, mikäli tämän kaltainen intertekstuaalisuus on mahdollista, sitä kannattaa hyödyntää. Hänen pyysin viittaamaan tähän asiaan ja suosittelemaan (suosittelijat voisikin olla kohta 11) minua ja näin saimme aikaan taas uuden hienon ristiriidan.

susitus

Ristiriitoja ja oman tekstini ulkoisia viittauksia loin myös muilla ulkopuolisilla hahmoilla. ”Jalkapallovaimo” Carolinen Berg Eriksen on vilahtanut blogissani jo aiemmin, tässä urheiluvaimoaikoina kirjoittamassani tarinassa, supersankarit, joiden joukossa tarkoituksella somen kuningas Sampo Kaulanen, seikkailivat tarinassani vuosi taaksepäin. Viittauksia tein siis muihin ihmisiin ja omassa blogissani kertomiin tarinoihin.

Ja viittaukset muuten! Jos käytät toisten ottamia kuvia tai viittaat heidän tuotoksiinsa, muista mainita heidän nimensä ja lähde!

* * *

Minun onneni on hyvä 12) mielikuvitus ja rohkeus sekä kyky improvisoida, niiden tuotetta tuotetta tämä video on. Anna sinäkin mielikuvituksesi lentää, katso asioita niiden äärilaidalta ja kääntöpuolelta. Mitä uutta ja yllättävää voisit löytää? Ja 10) luota siihen, että oma intosi ja energiasi kyllä välittyy tuotoksestasi sen katsojalle tai lukijalle.

Ja onnesta puheenollen, minun onneni on myös vuosia työssäni yrittäjänä tekemä myyntityö. Muista sinäkin, että työhakemus on aina myös myyntiesite ja siksi on tärkeää että se on 13) myyvä ja toimintaan ohjaava. Huomasitko, miten minä en antanut rekrytoijalle vaihtoehtoja, vaan päätin hakemuksen sanoihin ”Millos mä tuun haastatteluun?” olettaen että he ilman muuta ottavat minut haastatteluun. Sitten viimeisimpänä annoin ohjeen soittaa minulle ”NYT”. Viestinnällinen keino on jättää vastaanottaja vaille vaihtoehtoa sanoa ”ei”. Siksi en suosittele käyttämään esimerkiksi ilmaisua ”voisinko tulla haastatteluun”, se kun antaa vastaanottajalle mahdollisuuden vastata myös kieltävästi. Vastaanottojalle voi myös antaa ohjeita ja tietoisesti jopa hoputtaa sanomalla ”Soita NYT”.

soitanyt

Huomaatko, miten suuri valta sanoilla on, kun niitä osaa käyttää?

Hemmetti soikoon, mikä määrä 14) karsintaa, piti tehdä. Oli uskallettava karsia paljon pois, ja uskoa että tarina tulee näiden valintojen kautta oikein ulos.

* * *

Huh. Varmaan vielä joku kulma jäi analysoimatta, joten jos sinä keksit videosta vielä jonkun merkittävän tekemäni ratkaisun, jaa se kommenteissa yhteisen hyödyn nimissä.

Sharing is caring, rakkaat blogiystäväni!

Näillä resurssein ja tällä aikataululla olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Hienoa on, jos sinä löydät hakemuksestani jotain valintojani, joita olisit itse ratkaissut toisin. Se tarkoittaa, että olet saanut ideasta kiinni. Ja se tarkoittaa, että hyödynnä sinä juuri sitä omissa videoissasi! Ja minkä lahjan annatkaan minulle, jos sen lisäksi että kehut tätä hakemusta nyt vuolaasti ja jaat blogiani innokkaasti ( 😀 ), annat kommenttejasi myös siitä miten itse olisit ratkaisut tehnyt. Se kiinnostaa minua todella oppiakseni itsekin lisää. Jokaisen hakemuksen teko on oma oppimisprosessinsa.

Dumauksia en jaksa kuunnella, sillä olen tähän aikamoisen sydänveren vuodattanut ja aika alttiiksi itseni pistänyt, kun sinun kanssasi tämän kaiken jaan. Jos tämä on mielestäsi maailman paskin video, saat sen toki ilmaista, mutta minä en jaksa siitä provosoitua. Olen itse tästä jo tällaisenaan valtavan ylpeä.

Minulle tämä oli valtavan hauska itseni ylittämisen kokemus, joka nyt tietysti jatkuu vielä jännityksellä siitä mitä sinä tästä ajattelet. Mutta ympyrä sulkeutuu: kuten alussa, kohtana 1 totesin, tärkein kaiken näkökulmien, tarinan jne. määrittävä tekijä on se, kenelle ja mihin tarkoitukseen hakemusta tehdään. Näkijöitä ja mielipiteitä voi olla aina monta, mutta muista sinäkin, että se mikä kaikessa viestinnässä ratkaisee on kuinka tavoitteleemaasi kohderyhmää onnistut koskettamaan ja miten sitä liikuttamaan kohti toimintaa.

Tällä postauksella minä toivon voivani liikuttaa sinua kohti rohkeita viestinnällisiä kokeiluja mitä tahansa sisältöä oletkaan luomassa. Toivon, että saat näistä ajatuksistani ja tästä esimerkistä paljon hyötyä irti itsellesi.

No, mutta NYT: mitä mieltä sinä olet? Voiko tämän lähettää? 

/Äm, jota nyt kyllä jännittää…

 

EDIT 1.6.2016: Kiitos palautteestanne, muokkasin ajatustenne mukaan videota vielä vähän: tässä lopullinen versio

Kaiken se antaa, kaiken se ottaa – luovan työn nurja puoli

Tiptap, ja terve vaan! Miten menee?

Täällä olo on vähän tiptaptiptap-tipetipetiptap-tip-tip-tap. Olen todennut työskenteleväni suhteellisen kokonaisvaltaisesti ihmisestä mehut vievällä alalla.

Luova media-alan työ. Joka päivä uusien ideoitten ja tarinoitten luomista sekä niiden tuottamista. Asioiden rakentamista nollasta. Joka päivä uusia alkuja. Joka päivä uusia ihmisiä. Tapaamisia, joihin mennessä tuntuu, ettei osaa mitään, ei keksi mitään, ei pysty mihinkään. Ja sitten aivan yhtäkkiä jostain ihmeellisestä oivalluksesta syntyvä kuningasidea. Ideoiden myymistä ja jatkuvaa toisten ihmisten innostamista ja oivalluttamista. Esiintymistä, puheenvuoroja, vakuuttamista. Pää pullollaan tavaraa. Vauhtia, vipinää, suhinaa paikasta toiseen. Uuden oppimista. Jatkuvaa uuden omaksumista. Työskentelyä huipputyyppien kanssa ja itsensä täysillä likoon panemista. Kaiken antamista. Tunteella työhön paneutumista.

Jokainen päivä on uusi seikkailu.

MITEN MAHTAVAA!

Mutta samalla… huh. Kaiken se antaa, kaiken se ottaa. On tämä luova työ aika raastavaakin, tai sitten en vaan enää jaksa painaa samalla tavalla kuin ennen. Itse olen myös sellainen ihminen, joka menee niin hirvittävän kovalla tunteella ja intohimolla kaikkeen tekemiseen sisään, että se helposti väsyttää. Vähempikin riittäisi, mutta sitten taas toisaalta parhaat tulokset saan aikaan, kun tunnen työni joka solullani. Mutta keho menee nopeasti ylikierroksille, jos päätä ei saa purettua. Siihen on kunkin luovan alan työläisen löydettävä omat keinonsa. Minä olen tullut todella tarkaksi siitä, että on aikaa levätä ja että minulla on päivässä myös omaa rauhallista aikaa. Tämä on varmaan yksi keskeisimmistä muutoksista, jonka ajat Ruotsissa ja Norjassa ovat elämääni tuoneet. Noiden seikkailujen aikana opin olemaan yksin ja huomasin miten tärkeää minulle on voida rauhoittua yksin. Olla vaan tai liikkua yksin.

Mutta yhtään muuta nurjaa puolta en kyllä työstäni löydä. Jos mehut välillä meinaa loppua, täytyy juoda äkkiä Mehukattia lisää – kaupastahan sitä saa lisää.

Näihin filosofistisiin mietelmiin; tiptap ja tipetitap.

luovatyö

/Ämmä, joka tuli just kuntosalilta purkamasta päätä ja poistuu nyt iltapalan vääntöön

 

 

Sisältömarkkinointi tarvitsee faceliftin – on aika puhua rahasta!

Eckerö Linen Finlandia-laiva. Ping Helsinki -sometapahtuma. Perjantaiaamu. Aikainen herätys ja silmät puolitangossa. Matkabloggari Marinella Ruususen esitys. Otsikko. ”Miten kasvatan oman mediani arvostusta”. Tämä kuva. Ping! Herään aamukohmelostani.

ping3

Tuoreinta dataa siitä kuinka somettajille maksetaan keskimäärin tällä hetkellä sisältömarkkinointiyhteistyöstä.

Karua tietoa nykytilasta keskellä Tallinnaan matkalla olevan, innostusta pursuavan seminaariporukan pöhinää. Ping Helsinki kokosi viime perjantaina yhteen somen sisällöntuottajat ja yritykset. Ping oli ansioitunut tapahtuma, jonka tärkein anti minulle oli tämä oivallus: jotain on tehtävä!

Kun katsot noita hintoja, tajuat varmaan jo ilman se kummempia alleviivauksia: sisältömarkkinointi on vielä lapsenkengissä. Sisällöntuottajien ja erityisesti bloggareitten osaamista ei arvosteta lähellekään heidän ansaitsemallaan tavalla. Blogit ovat kovinta markkinointipotentiaalia, ja näin työstä meille maksetaan! Jos maksetaan ollenkaan. Tai jos tehdään yhteistyötä ylipäänsä lainkaan.

ping1

Kun pari viikkoa sitten esitin blogissani työharjoittelutarjoukseni (muistatko, tässä kirjoituksessa tarjosin palveluksiani free of charge?), minulle on tarjoutunut ennalta arvaamaton mahdollisuus ja suuri kunnia kiertää kenttää keskustelemassa eri yritysten ja brändien kanssa niiden markkinoinnin ja viestinnän haasteista.

”Meidän pitäisi saada osuvaa ja raikasta sisältöä; sellaista, jota emme tästä omasta arjestamme käsin välttämättä osaa nähdä ja kertoa. Pitäisi osata rakentaa koskettavia ja kiehtovia tarinoita sekä saada ne eloon erilaisissa sosiaalisen median kanavissa. Me tiedämme, että some pitäisi valjastaa käyttöömme vahvemmin ja haluaisimme tehdä sisältöyhteistyötä, sillä meillä on puute sisällöistä ja niiden tekijöistä. Emme me tarvitse vain huimaavia lukijamääriä, vaan erityisesti hyvää ja hyödynnettävää sisältöä. Olisi rahaakin, mutta… Mutta me emme osaa. Emme tiedä miten. Emme uskalla. Somen hallitsemattomuus pelottaa. Entä jos bloggari ei kirjoitakaan meistä hyvää?” 

Tämä on ollut sataprosenttisesti kaikkien käymieni keskustelujen yhteinen sisältö. Tarve on.

Ja sitten taas sisällöntuottajat! He hihkuvat intoa. He haluavat löytää oikeita yhteistyökumppaneita, jotta voisivat tehdä sydämensä työtä ja saada siitä arvoistaan korvausta. Suuri osa bloggareista, itseni mukaan lukien, rakentaa blogiaan aivan kuin päivätyönään, on ehkä sisällöntuotannon ammattilainen, jolla on oma vaikuttava media ja valtava halu tuottaa yleisölleen relevanttia sisältöä. Puitteet ovat kunnossa ja tarjonta on.

Kuinka tarve ja tarjonta kohtaavat tällä hetkellä? Mitkä ovat kohtaamisen haasteet?

ping5

Bloggarikollegoitten kanssa käytiin Tallinnassa myös balettitunnilla. Onneksi oli kokeneempia mukana korjaamassa asentoa, sillä muuten olisi mennyt suht norsu posliinikaupassa -linjalla tuo meikäläisen posaus. Kiitos tapahtuman yhteistyökumppaneille että mahdollistitte meille bloggareille ikimuistoisen päivän!

 

Ping! Ajatukseni virittäytyivät tuon aamuherätyksen jälkeen tarkkailemaan erityisesti sitä millaista keskustelua sisältömarkkinoinnista ja yhteistyöstä käytiin numeroiden tasolla. Kuvaavaa oli keskustelu, jossa eräs bloggari kysyi viestintätoimiston edustajalta siitä, millaisia lukijamääriä viestintätoimiston asiakkaat odottavat bloggarilta jotta edes harkitsisivat yhteistyöhön lähtemistä. Viestintäammattilainen kierteli ja kaarteli tarkkaa vastausta vedoten erilaisiin muuttuviin tekijöihin. Lopulta hänestä saatiin puristettua irti yksi lause:

”No, ehkä siinä mennään ainakin nelinumeroisissa luvuissa.”

Oliko puhe päivästä, viikosta tai kuukaudesta, sekin jäi epäselväksi. Mitä hittoa? Jos lukuja ei osata tai uskalleta julkisesti lyödä tiskiin, saati sitten puhua rahasta avoimesti, kuinka sisältömarkkinointi voi kehittyä mihinkään?

Toisella puolella taas tulemme me sisällöntuottajat. Karkea arvio tapahtumassa käymieni keskustelujen pohjalta on se, että 95% sosiaalisen median sisällöntuottajista on aivan kuutamolla siitä, miten työnsä arvottavat ja kuinka yhteistyömahdollisuudet paketoivat. Tuotteita otetaan vastaan, ja niitä tarjotaan, mutta purkillinen kasvorasvaa ei pitkälle lämmitä. Ja jos omia rajojaan ei osaa vetää, joku muu varmasti määrittelee ne bloggarin puolesta.

Olen itse tehnyt paljon yhteistyötä pienten yritysten ja yksinyrittäjien kanssa. Monet bloggarit eivät eroa tästä joukosta; moni meistä toimii kuin pieni yritys, vaikkei sitä virallisesti olisikaan. Haasteet ovat aivan samanlaiset. Osaaminen, into ja tekemisen meininki ovat kohdallaan, mutta puutteet tulevat liike-elämän perusasioiden puitteissa: ei osata myydä, tuotteistaa eikä määritellä omalle työlle rahallista arvoa.

Suurin osa bloggareista ei uskalla puhua rahasta tai pyytää sitä. Bloggareissa, tubettajissa ja instaajissa on valtava potentiaali yrityksille ja organisaatioille, kun yhteistyöt vain osattaisiin oikealla tavalla rakentaa. Tämä vaatii valtavaa osaamista kaupallisessa mielessä eritysesti sisällöntuottajilta: kuinka tuotteistaa oma media siten, että siitä voi rohkeasti pyytää ja saada arvonsa mukaista rahallista korvausta?

sisma5

 

Nyt on oikea aika toimia. Sisältömarkkinointi tarvitsee faceliftin. Tarvitaan esimerkillisiä käytäntöjä, yhteisiä malleja, mittareita ja sääntöjä. Nyt on puhuttava avoimesti myös luvuista ja rahasta. Tarvitaan molempien perspektiiviä ja yhteistä keskustelua.

Ennen kaikkea tarvitaan rohkeampaa otetta kokeilemiseen. Yritysten pitäisi nähdä somettajat voimavarana, eikä ahneina käsiojossa kinuajina. Kenttää on ammattimaistettava!

ping2

Aamulla ensimmäisenä istuessani laivan seminaarihuoneen penkkiin näin edessäni tämän.

 

Yrityksille toivoisin rohkeutta ja viisautta siirtyä puheista toimintaan. Uskallusta lähteä mukaan vuoropuheluun sosiaalisen median sisällöntuottajien kanssa. Innostusta rakentaa ja luoda yhteistyötä, vaikka vielä selvää näkemystä kaikista palikoista ja mittaamisen malleista ei ole. Kanttia kokeilla ja sitten onnistua, tai, hittovie, välillä karahtaa kiville.

Ihan vähintään toivoisin sitä, että jos sisällöntuottaja ottaa yhteyttä ja esittelee innostuneesti itse tuotteistamansa konseptin potentiaaliselle yhteistyökumppanille, tämä lukuisten yhteydenottojen ja soittopyyntöjen jälkeen edes vaivautuisi vastaamaan valtavasti työaikaa ideaansa käyttäneelle, brändiä tarkkaan tutkineelle ja sille lisäarvoa rakentaneelle bloggarille, että ”ei kiitos”.

Näin on käynyt minulle. Eikä jäänyt hyvä fiilis.

Varman päälle pelaaminen ja suomalaiseen sisuun niin syvälle isketty pelko epäonnistumisista estävät suurimmat onnistumiset sisältömarkkinointiyhteistyössä. Ja silti tänä päivänä pärjäävät vain ne, jotka osaavat joustaa, reagoida, toimia ja testata. Ne, joiden meininki on vielä vuosikausienkin toiminnan jälkeen vähän ”start up”.

* * *

Bloggareille toivoisin itsensä arvostamista. Meidän työllämme on valtava arvo ja se pitäisi nyt osata kiteyttää ja kommunikoida oikealla tavalla!

ping4

Törmäsin tapahtumassa myös Lahti2017-MM-kisojen viestintäpäällikkö Laura Lehtoseen. Muistatko kun kävin taannoin Salpausselän kisoissa, ja kirjoitin siitä näin? Otettiin Lauran yhteisselfiessä mäkihyppyilmeet, sillä näitä tullaan kohta tarvitsemaan, sen verran hauskoa juttuja yhdessä juonittiin tulevaisuuden varalle…

 

Minä tein perjantaina Pinghuumassa ison päätöksen. Aion tehdä tälle asialle jotain, ja tulen tarvitsemaan tässä sinuakin jatkossa. Pysy siis kuulolla, sillä saat tietää tästä vielä lisää. Pian!

/Ämmä, ilmoittaen myös ottavansa kaikki tästä tekstistä heränneet ajatukset vastaan, sillä niitä tarvitaan jo nyt

Mites tää suomalainen myyntikulttuuri?!

wtf

Mä oon nyt vähän niinku että wtf. SIIS WTF!? Keissi on tää: otin yhteyttä sähköpostitse erääseen suomalaiseen nimeltämainitsemattomaan pk-sektorin btob-palveluntarjoajafirmaan. Pyysin yhteydenottoa ja tapaamista, koska olemme kiinnostuneet, ja nyt seuraa tärkeä sana, OSTAMAAN heidän palveluitaan. Ni, arvaatteks mitä. Tää nimeltämanitsematon pk-sektorin btob-firma ei ole ikinä vastannut! Olen tässä nyt istunut rahakirstuni päällä pari viikkoa ihmetellen mikä meininki.

wtf2

Tämä jotenkin kirvoitti muistelemaan omia pk-sektorin btob-palveluja tarjoavan yrityksen yrittäjäaikoja ja miettimään tätä suomalaista myynikulttuuria. Onko meillä varaa olla vastaamatta asiakkaillemme? Muistan yhden ainoan kerran omalta pienyrittäjäajaltani, kun en vastannut erääseen yhteydenottoon riittävän nopeasti ja sain päälleni sellaisen pyhän vihan, että oksat pois. Ja tietysti menetin asiakkaan. Sen jälkeen en ikinä jättänyt vastaamatta yhteydenottoihin (eli soittanut puhelimella suoraan yhteydenoton perään!), vaikka minun olisikin täytynyt tarjota eioota.

Ymmärrän kyllä, jos ketään ei kiinnosta auttaa minua typerissä jutuissani ilmaiseksi, mutta jos olen valmis maksamaan rahaa siitä, niin jää kyllä kovasti ihmetyttämään. Vaikka en olisikaan tälle yritykselle mielenkiintoinen asiakas, niin ihan kiva olis kuulla sekin, että ”hei kuule, ei meillä oikein ole sulle mitään tarjota”.

Kyse on ihan älyttömän pienistä teoista, rakkaat kanssapalvelijani!

wtf3

Ni, nyt tärkeä kehotus, rakas yrittäjä ja myyjä: mene ja tsekkaa postilooras just nyt, koska siellä saattaa odottaa MAKSAVA asiakas!

/Maija, ja semmonen meno