Guten Morgen, ohne sorgen! Näin Hanoi äitini kun olin pieni (aaaaaaaarrrgggggh, tähän halvattuun blogialustaani on ilmestynyt joku ihmeen automaattinen sanankorjaaja, joka vaihtaa koko ajan sanan ”sanoi” sanaksi ”Hanoi” vaikka mitä yritän… en pysty tekemään sille mitään; yritän siis sanoa, että näin ”sanoi” äitini aina kun olin pieni.)

Eipä tässä sen kummempaa sorgenia olekaan, vaikka hermoa ihan minimaalisesti kiristääkin. Viikonlopun teema on luomisen tuska ja ihanuus. Eilen kökötin koko päivän tietokoneella lukuunottamatta paria ulkoilua koiran kanssa ja pikavisiittiä kuntosalilla. Näin coolin selfien nappasin itsestäni, jotta voisin todistaa olevani hengissä bloggaushiljauisuudesta huolimatta…

Tänään sama homma jatkuu, odotan niin kovasti että nettisivut valmistuvat. Ja kun ne ovat valmiit, käynnistyy minun työnhakuni täysillä. Ihana uusi alku luvassa minun elämässäni.

Aamulla vastaani tuli taas lintuaiheinen asia. Jos se on jokin symboli, niin toivotaan, että se tarkoittaa hyvää. Rikki menneitten linnunmunien kohtaamisesta minulla ei ole vielä aiempaa kokemusta… Kerran lensi lintu päin kumisaapastani, ja sen jälkeen vastaani tuli mies, jonka kanssa muutin Ruotsiin, se on lähimpänä näitä symbolisia ulkokohtaamisia linnun kanssa; tässä Sarastus-blogissani kirjoitin siitä!

En muuten ikinä muistanut kertoa sinulle, että taannoin ollessamme Korkeasaaressa jouduin linnun aggressiivisen hyökkäyksen kohteeksi. Se oli kamalaa! Korkeasaari on täynnä hanhia, jotka pesivät juuri sillä hetkellä. Äitilinnut hautovat muniaan ja isälinnut vartioivat keskellä kulkuväyliä. No, minä sitten epähuomiossa kävelin suoraan kohti tällaista pesää ja siitähän sitten isähanhi hermostoi ja hyökkäsi kimppuuni.

Koskaan en ole pelännyt niin paljon! Se ei onneksi hyökännyt nokallaan silmääni, vaan lehahti päälleni ja jonkun ajan lehautteli siipiään siinä päälläni. Huusin kovaa ja eväitään syömässä olleet japanilaisturistit tuijottivat ihmeissään. Ja olin ihan paniikissa koko loppureissun – edelleen kierrän hanhet kaukaa. Nähtäväksi nyt jää mitä tuokin kohtaaminen tarkoitti. Vai tarkoittiko mitään. Tämä lintu-uskomukseni naurattaa välillä itseänikin!

Eläimistä puheenollen, kotonani majailee märehtijä.

Herra Hermannilla on maha kipeä ja se haluaa syödä koko maailman kaiken ruohon. Yrittää puhdistaa sillä vatsaansa. Niinhän ne koirat tekevät – syövät ruohoa ja oksentavat sen sitten ulos. Näin kävi meilläkin. Oksennustapahtumasta en ottanut sinulle kuvaa, vaikka tavallaan olisi pitänyt. Olisit nimittäin nähnyt, millaisiin kikkakolmosiin tämä koiraelämä on opettanut. Meillä koira oksentaa suoraan vessanpönttöön!

No mut hei: luulen, että tässä on nyt tämän päivän bloggaukset, jollei päivän mittaan tapahdu kummempia kerrottavia asioita… Illalla meidän Mikko tulee yökylään. Raukka ei vielä tiedäkään millaiseen nettisivuoperaatioon pääsee osalliseksi.

/Ämmä, painuen takaisin luovuusflowkammioonsa erittäin ylpeänä tästä hetkellisestä noususta pois sieltä ja kyvystään kirjoittaa tajunnanvirtaa…