Sen saa, minkä itse tekee todeksi

AION kirjoittaa kirjan. Se on maailman lyhin elämäntaito-opas nimeltään ”Sen saa, minkä itse tekee todeksi”. Kirjassa on kaksi sivua. Etusivulla lukee ”Viitsi.” ja takasivulla ”Toimi.” Ja kannen kirjailijaesittelyssä sanotaan, että: ”Lue nämä kaksi sivua jo kirjakaupassa, äläkä edes osta kirjaa itsellesi. Jos on pakko, polta kirja mahdollisimman pian.”

Kun nyt olen saanut elämäni suunnan korjattua parempaan, näennäisesti toteuttanut unelmani ja päässyt sinne mihin olen halunnut, minulta on viime aikoina kyselty paljon, miten tämä polku on kulkenut ja kuinka voi päästä tavoitteesensa, esimerkiksi unelmiensa ammattiin.

Kysymykset ovat pysäyttäneet minut pohtimaan; mitä oikeastaan kysyjille haluan sanoa?


OLEN tehnyt tätä yhden naisen elämäntaito-opasta, blogiani, jo lähes kahdeksan vuoden ajan, kulkenut haparoiden ja etsien, hirveästi hukaten ja suloisia siemeniä saalistaen – mutta huomaatko, mikä tuon tarinan ydin on?

No perkele se, että menee ja tekee! Viitsii, vaivautuu, toimii. Toimii! Analysoi tapahtuneen, ja korjaa suuntaa jos siihen tarve on. Tunnustelee tietäen, mikä tuntuu hyvältä. Ohjenuorana onnistumiseen ilo.

 

”Itsensä löytää kun elää itsensä todeksi.

Muutoksen saa, kun ltse on tuo muutos juuri nyt.

Uuden suunnan saa, kun lähtee kulkemaan eteenpäin.

Sen saa, minkä itse tekee todeksi – minkä asettaa arkeensa askelmerkiksi”, minä sanon kysyjille, ja samaan hengenvetoon totean: Saanko jo lopettaa asian alleviivaamisen kaunein korulausein? Kun oikeasti tahdon vain sanoa:

 

”Sen, mitä haluaa ja etsii, mistä unelmoi, täytyy viitsiä itse tehdä.”

 

On jännä, miten moni meistä yrittää ulkoistaa elämänsä toisille tehtäväksi ja toteutettavaksi; itsekin olen ollut siellä. Haetaan onnea toisista ja vastauksia itsensä ulkopuolelta. Ulkopuoliset ja ympristö voivat auttaa innostumaan ja inspiroitumaan, mutta kukaan ei tee työtä toisen puolesta. Mitään taikasauvaa ei ole, eikä löytöjä tehdä elämäntaito-oppaita lukemalla. On tartuttava toimeen ja elettävä jo nyt sillä tavoin kuin käsillä olisi jo se kaikki, mitä eniten maailmassa haluaa.

Kaikista eniten toivon, että tässä blogissani – kertoessani vaihe vaiheelta elämäni käänteistä ja tekemisistäni – olisin voinut osoittaa nämä sanani käytännössä. On ihan hirveän vaikea lyhyesti kertoa tuo kaari, sillä toinen toistaan pysäyttävämpiä blogimerkintöjä on syntynyt matkan varrella ihan valtava määrä, mutta laitan tämän tekstin loppuun joitakin linkkejä tästä blogista.


PYRI, tavoittele, haali – niin meille opetetaan. Itselleni suurin oivallus ja käänteentekijä on ollut se hetki, kun tajusin lopettaa tuon kaiken.

Tavoittelemisen sijaan aloin ajatella, että asia, jota juuri tuolla hetkellä olin tekemässä, oli suurinta ja mahtavinta, mitä voisin ikinä tehdä. Ajattelin olevani paljon pidemmällä kuin olinkaan ja tekeväni asiat paljon suuremmin kuin todellisuudessa tein.

Aloin kirjoittaa blogia, ja sitä luki todennäköisesti vain kaksi ihmistä. Mutta silti tein ja toteutin tuota asiaa kuin olisi ollut hienointa ja innostavinta mitä voisin koskaan saada tehdä. Näin itseni niin suurena kuin halusin olla, vaikken ollut vielä lähelläkään. Tuskin ikinä olen, siksi onkin aivan turhaa yrittää saada jotain tavoittelemattomissa olevaa.

Vain syventymällä ja paneutumalla meneillään olevaan, siihen mitä on, voi saada asiat alulle. Teot kasaantuvat ja niistä alkaa muodostua kokemus – lopulta oivallukset ja onnistumiset, jotka johtavat taas askeleen eteenpäin. Ajattele, että minulle juuri tämän blogin kirjoittaminen oli avain kaikkeen, missä olen nyt.


JA NYT,hyvä ystävä, tullaan kaikista olennaisimpaan: Kaikki muuttuu sillä hetkellä, kun ymmärrät pitää juuri tätä hetkeä, sitä asiaa jota juuri nyt teet, maailman suurimpana saavutuksena, johon pystyt. Vaikka tiedät, että sinusta on vielä suurempaankin, avain on olla tyytyväinen kussakin hetkessä. Minullakin on vielä monta kiveä käännettävänä ja suuria tavoitteita mielessä, mutta sillti olen onnellisin juuri näin. Kaikki muu, mikä tähän päälle tulee, on plussaa.

 

”Opi arvostamaan askeleita, jotka olet ottanut ollaksesi juuri tässä. Lakkaa tavoittelemasta. Lakkaa valittamasta, ettet ole sielä minne haluaisit.

Tajua, että olet itseasiassa juuri siellä minne olet halunnut; siellä, minne olet mennyt tehtyäsi asiota joita olet tehnyt. Jos se ei ole oikea paikka, toimi ollaksesi muutos”, niin minä sanon kysyjille.

 

Jostain syystä sitä aina rakentaa itselleen tavoitteen, kuvan siitä, mikä on täydellisintä, mitä haluaa. Sitten yrittää hypätä suoraan tuohon täydelliseen tavoitetilaan, imaista itsensä sellaisella putkessa kulkevalla kapselilla – tiedätkö, sellaisella joita on joissakin kaupoissa tai apteekeissa – suoraan perille. Ainoa vaan, että noin samalla sekunnilla kun kapseliin astuu, huomaakin, ettei tuohon tavoitteeseen voikaan näin hypätä.

Täytyy osata katsoa ohi ilmeisen ja itsestäänselvän. Täytyy kääntää katseensa sivupoluille ja tarttua oviin, jotka aukeavat helpoimmin. Ei ole menetys aloittaa toiselta tai alemmalta askeleelta; se on viisautta!


KUN ITSE kahdeksan vuotta sitten tajusin, että olen väärässä paikassa, silloin viestintäfirman yrittäjänä ja uupuneena taakana alla, ei ollut vaihtoehtoja. En tiennyt yhtään, mikä oikea suunta on, kuka olen parhaimmillani tai mitä ylipäänsä haluan. Oli vain tartuttava jokaiseen pienimpäänkin oljenkorteen, ja katsottava miltä ne näyttivät ja tuntuivat.

Tärkeä oivallus oli ymmärtää sivupolkujen merkitys; se, että en ehkä pääsisikään perille suoraan eteenpäin kulkemalla, vaan oli katsottava, mitä tien vieressä oli. Ymmärsin, että on parempi valmis kulkemaan sivupoluilta kohti suurempaa. Viimeisin siirtoni, muutto Kuopioon oli hyvin strateginen askel. En missään vaiheessa ajatellut jäväni Kuopioon lopullisesti, mutta tiesin, että se on minulle paras ja hienoin paikka kehittyä.

Ja se poiki siemenen. Annoin kaikkeni, ja paljon enemmän; näyttöjä joka suuntaan ja rakastin kaikkea tekemistäni. Ja vaikka olenkin matkan varrella joutunut tekemään myös tylsiä tehtäviä, olen kaikesta etsinyt ilon: sen pienen asian, joka auttaa innostumaan myös epämotivoivien tehtävien äärellä.

 

”Tee töitä, anna näyttöjä. Mitä enemmän antaa, sitä varmemmin saa. Kun tekee tosissaan, muttei vakavasti, virta vie lähes huomaamatta maaliin. Äläkä mieti liikaa; se tuhoaa hyvän siemenet!

Maailma antaa tavoittelemasi vasta, kun olet tyytyväinen toimintaasi.

Ja muista, tyytyminen on eri asia kuin tyytyväisyys”, niinkin minä kysyjälle nyt sanon ja kerron samaan hengenvetoon, ettei tarinaani liity mitään taikaa tai sankariutta, ihan vaan hemmetisti työtä ja uhrauksia – uskoa itseen ja siihen, mitä juuri minä parhaimmillani voin olla.

 


TÄMÄN kuvan tein ja ajatukset kirjoitin jo muutama vuosi sitten. Mutta edelleenkin, ja vielä ehkä nyt vahvemmin se koskettaa itseänikin. Näihän kaikki on mennyt! Hemmetin nerokkaita ajatuksia!

 

 

/Ämmänne

 

TARINANI KULKU:

Tämä on hyvä, lyhyt läpileikkaus viimeisiin kahdeksaan vuoteen ja sen sisältä löytyy lisää linkkejä eteenpäin tekseihini:

”Löytääkseen merkityksen elämään on rohkeasti kohdattava karuimmatkin kasvonsa”

 

Mainokset

Viikonloppu vanhempien kanssa – kun totuutta ei pääse pakoon

Kaksi kohtausta viikonlopusta vanhempien kanssa.


Vanhempien kanssa veneretkellä.

Isä: On se kumma, että meillä on noin komee nainen, eikä se kenellekään kelpaa.

Äiti: mee sinne Puuma Putkeen (tarkoittaen Mummotunnelia Helsingissä), kyllä sieltä joku löytyy!


Vanhempien kanssa mökillä.

Isä maalaa mökin ulkoseinää, meneillään on remontti, ja äiti haaveilee uudesta lisärakennuksesta tontille. Minä hehkutan tekemiäni täydellisiä vaateostoksia.

Äiti: No, nyt sulla on täydelliset housut ja täydellinen laukku. Enää yksi täydellinen puuttuu.

Minä: ?

Äiti: No, täydellinen mies!

Minä: ?

Äiti: Tai ei sen täydellinen tartte olla, kunhan se on rakennusmestari.

Minä: ?

Äiti: Tai korjausrakentajakin ois ihan hyvä, ei sen tartte olla välttämättä rakennusmestari. (Silmäilee tontille merkityksellisesti.)


 

Kysyivät kotiin lähtiessäni, milloin tulen käymään taas. Sanoin, että en nyt ehkä ihan hetkeen… Näillä neuvoilla elää kyllä hyvin jonkin aikaa 😀

 

Tosin, tätä kaunista maisemaa on kyllä jo nyt ikävä.

Arkistojen aarre: Apua, olenko minä se kamala Tinder-Bitch – mies, näin saat naisen sydämen Tinderissä

Pakko tunnustaa: kuusi päivää olen miettinyt menisinkö Tinderiin. Sitten luin tämän reilu vuosi sitten kirjoittamani jutun edellisestä Tinder-kokeilustani – enkä nyt sitten ole taas ihan varma. Mutta jos menen, lupaan harkita jatkokertomuksen kirjoittamista.

Jengi, jeesikää meitä, jotka kelaa tätä Tinder-hommaa. Plussat ja miinukset? Tällainen oli oma Tinder-kokemukseni, jonka sitten aika pian lopetin, kun en oikein kokenut sitä itselleni toimivaksi…

Ps. tosikot älkööt vaivautuko.

 

* * *

Apua, olenko minä se kamala Tinder-Bitch – mies, näin saat naisen sydämen Tinderissä
(Julkaistu MaiLifessa 3.2.2016)

Rohkeimmallakin seikkailijalla on heikko kohtansa, raja, jota hänkään ei millään pysty ylittämään. Ja minulle, joka hyppään kyllä mäkihypyn, no problem, yksi raja on korkein: Parisuhteen muodostus. En vain pysty heittäytymään deittailuun ja juttuihin, joita rakkauden löyäminen kenties vaatisi. Sen sijaan, että asettaisin itseni alttiiksi ja tekisin asialle jotain, minä odotan, että prinssi tulee vastaan. Sä tiedät, se valkoinen ratsu ja auringonlasku janiinedelleen. Mutta faktat kehiin: kaksi vuotta sinkkuna, eikä tieni varrelle ole miehiä asettunut.

Vaadittiin matka tuhansien kilometrien taakse Las Vegasiin, ystävän heittämä haaste ja… noh, rikkaan amerikkalaisen miljonäärin kiilto silmissä. Käsillä olivat vuoden 2015 viimeiset tunnit ja korvissa ystävän sanat:

”Nyt sun on aika ottaa kohtalo omiin käsiisi” Mene Tinderiin. Nyt.”

* * *

Kännykkä. Se minulla on nyt kädessäni. Määrittäisikö minun kohtaloni tämä kapula? Lataan sille liekin muotoisella logolla varustetun aplikaation. Yököttää. Ikinä en ole elämässäni ajatellut sortuvani tähän. Mielikuvissani valkoinen hevonen ravaa horisontin taakse ja kaatuu kuolleena maahan. Bye, bye prinsessaunelmat!

Tältä näyttävät ulkoistetut Tinder-joukot.

Koko juttu on minulle liikaa. Eteeni välähtää ihmisen kuva ja minun pitää valita hylkäänkö hänet painamalla punaista rastia vai valitsenko vihreän sydämen, joka ilmoittaa kiinnostukseni. Jos kuvan henkilö antaa minullekin vihreän sydämen, meistä tulee match ja voimme aloittaa tutustumisen.

Ei. Yök. Työnnän kännykän ystäväni käteen ja seuraavat päivät hän (ja hänen vaimonsa ja kaksi pientä tytärtään) hoitavat hommat. Minä kurkin suloisen etäisyyden takaa. Pelkään.

Mutta sitten jotain tapahtuu. Tulee ensimmäinen match!

Kirurgin profiiliteksti.

Joku kirurgi Las Vegasissa haluaa minut! Olen taivaissa. Sillä on varmasti rahaa! Ja niin siinä käy: otan kohtalon omiin käsiini ja vuoden 2016 ensimmäiset päivät viuhuvat suloisesti Tinderissä.

Ja nyt minä olen näin…

Sanotaan, että Tinder on naisten markkinat. Yksi asia minua vaivaa. 97 prosenttia naamoista vilahtaa minulla punaiseen ja alan pelätä: Onko minusta tullut se kamala Tinder-Bitch, nirso muija, jota ennenvanhaan kutsuttiin katkeraksi vanhaksipiiaksi?

Omat profiilikuvani ovat suurelta osin poseerattuja, jopa valokuvaajan ottamia, ja huomaan etsiväni samaa efektiä miesten kuvissa. Ei kaljatölkkejä (VOIHERRANJUMALANIITÄRIITTÄÄ), ei sormuksia kuvissa (JOO VOIHERRANJUMALANIITÄON), ei sitä ei tätä, ei kainalossa roikkuvia isotissisiä blondeja (VOIHERRANJUMALANIITÄKINON!) tai miehiä koiran kanssa (VOIHERRANJUMALANIITÄON IHAN LIIKAA) tai koala olkapäällä (HERRANJUMALAMIKÄVILLITYSSEOIKEINON).

Ei, ei, ei.

Mutta minua häiritsee; miksi minä, joka haluan kuitenkin ihan aidon, oikean miehen, kyttään Tinderissä adoniksia? Mikä tänne on oikea strategia? Miten täällä voi tuoda esiin sen mitä oikeasti on eikä vain sen miltä näyttää? Koska senhän pitäisi oikeasti ratkaista.

Valkoinen hevonen nousee kuolleista ja ratsastaa silmäkulmassani taas.

Miksi en anna mahdollisuutta? Mitä miehet voisivat tehdä toisin? Mitä minä voisin tehdä toisin?

* * *

Kirurgi on jo unohdettu. Nyt on eräs toinen. Annan puhelinnumeroni hänelle! Hän on ihana. Iik! Ei taida olla ihan miljonääri, mutta se ei ole enää kriteeristöni kärjessä. Jokin tässä tyypissä viehättää minua suuresti. Komea, kyllä, mutta myös hänen kuvauksensa profiilissa puhuttelee. Hän kertoo siinä suoraan kuka on. Viestittelemme nyt Whatsupissa. Hän kertoo vähän enemmän. Minä tiedän hänen koko nimensä, sen missä hän asuu. Sydämentykytyksiä. Iik.

Ja joka kerta kun häneltä tulee viesti, minä olen näin…

Me suunnittelemme, että tapaisimme ennen lähtöäni.

Valkoinen ratsu!!

Nyt minä olen näin… Tinderassistenttini turvallisesti rinnallani.

Tätä tarinaa kirjoittaessani ja Tinderiin mennessäni olin juuri ollut ystäväperheeni ”au pairina” Las Vegasissa ja tässä heidän tyttärensä. Lisää Amerikan seikkailustani esim. tässä.

Yksi raja ylitetty. Huomaan ettei tämä olekaan niin vakavaa. Nyt minä olen siirtynyt Suomeen pyyhkimään naamoja. Kyllä, olen yllättänyt itsenikin. Piti poistaa Tinder kännykästä, sillä Suomessa en tästä puuhasta haluaisi jäädä kiinni, jokuhan saattaa minut tunnistaa. Mutta kuuden tunnin mittainen lentokoneen vaihto Oslon kentällä murtaa kamelin selän. Jos mä nyt vaan ihan vähän kurkkaisin, kun ei tässä muutakaan…

Suomessa sama ralli jatkuu. Katsotaan nyt vaan. Että jos joku mielenkiintoinen.

Tinder on mielenkiintoinen. Ei siitä mihinkään pääse. Koukuttava, sanoisin. Peli? Hiljainen ilta yksin kotona ja kännykkä liian helposti käden ulottuvilla. Entinen loputon Instagramin rullailu televisiota katsoessa on nyt vaihtunut kasvojen pyyhkimiseen vasemmalle tai oikealle.

Minulla ei ole mitään tavoitetta. Selaan naamoja päämäärättömästi. Tinder-Bitch, edelleen? Nyt mennään ehkä 95 prosentissa punaista. Mitä minä tältä touhulta oikeastaan haluan, pysähdyn miettimään. Mitä nämä miehet tästä etsivät, kiinnostun? Tavoite. Olisiko täälläkin oltava sellainen? Tutkin eteeni nousevien profiileja, ja totean, että aika harva kertoo kertoo kuka on ja mitä haluaa. Itselläni ei edes ole kirjoitettua kuvausta. Sen sijaan annan henkilölle mahdollisuuden nähdä Instagram-kuvani. Uskon, että ne kertovat minusta aika paljon.

Jos voisin antaa miehelle jonkin ohjeen, mitä hänelle sanoisin, pohdin? Ehkä toteaisin:

Mieti mitä haluat ja anna sen tulla selvästi esiin.

* * *

Mutta mitä minä haluan?

Vaikka edelleen vailla tarkkaa tavoitetta pyyhin suuren osan kuvista pois, minullekin tykkäyksiä kertyy. Matchejäkin! Yksi minua häiritsee. Olen kai jo ehtinyt tottua Amerikassa siihen, että mies aloittaa keskustelun; sanoisinpa, että näin kävi siellä 90 % matcheistäni. Mutta Suomessa! Kaikista matcheistani VAIN YKSI tyyppi tekee aloitteen keskusteluun!

”Moi”, hän avaa, ja jättää lopun kommunikaation hoidettavaksi minulle (VOIHERRANJUMALAMITÄPITÄÄSANOAIHMISELLEJOKASANOOVAINMOIEIKÄMITÄÄNMUUTA JANÄITÄTYYPPEJÄTÄÄLLÄRIITTÄÄ).

Tästä epäinformatiivisesta ja keskusteluun innostamattomasta aloituksesta huolimatta minä hypin tasajalkaa.

”Sä niin saat nyt mun ikuiset suosiopisteet”, höyryän hänelle takaisin innostuksissani ja kummastelen miksi kukaan muu mies ei tartu toimeen ja ALOITA KESKUSTELUA ja ehkä tämä kertoo suomalaisen parisuhteen tasa-arvoisuudesta eli siitä, että NAISEN on täällä totuttu aina vastaavan kaikesta, myös aloitteenteosta ja se jotekin tässä touhussa mättää kun mä oon kuitenkin ihan perinteinen nainen, joka odottaa miehen ottavan ohjat käsiin.

Trööt. Väärä vastaus.

Näitä minä olen pelännyt. Odotan, että toinen osapuoli aloittaa keskustelun myös siksi, että en itse uskalla. En uskalla siksi, että olen saanu koko Tinder-touhuun minut usuttaneelta ystävältä kirjan ”Tinder Nightmares”, jossa kuvataan ihmiskunnan historian järkyttävimmät keskustelunavaukset Tinderissä. Ja jos minä aloittaisin keskustelun, saattaisin juuri tehdä jokin tuollaisen tuhoontuomitun feministishenkisen avauksen. Jonka olen juuri tehnyt…

Ei. Minä en aloita keskustelua. Sen sijaan googlaan nyt netissä tunteja onko olemassa jotain ohjelmaa, jolla voi kuvasta tunnistaa ihmisen kasvojen perusteella hänen nimensä. Kun en löydä vastausta, käytän lisää tunteja ihmisen etsimiseen Facebookista hänen hyvin perinteisen suomalaisen etunimensä perusteella. Minä haluan tietää kuka hän on.

Mutta ei. Minä en aloita keskustelua ja kysy mieheltä suoraan. Mikä sinun nimesi on ja kuka sinä olet?

Ei. En.

Nämä kirjat sain motivaattori-ystävältäni… Varsinainen Amerikan reissu.

 

Jos siis saisin jossain ohjeita miehelle antaa, sanoisin varmaan hänelle, että:

Ole aktiivinen. Aloita keskustelu rohkeasti. Kysy kysymyksiä, mutta älä unohda kertoa itsestäsi. Sinun ei tarvitse yrittää olla mielenkiintoinen. Sinä olet mielenkiintoinen. Aktiivisuutesi ja suoraselkäisyytesi on kaikista kiehtovinta. Muskeleittesi määrä tai seikkailut, joista voit minulle kertoa, eivät tee sinusta minulle houkuttelevampaa. 

Sinun arkesi minua kiinnostaa, sillä sen voisin ehkä kanssasi jakaa. 

Ei ole vääriä kysymyksiä tai oikeita vastauksia. Jos olet minusta kiinnostunut, niin ole sitä rohkeasti ja anna sen näkyä. Sillä vaikka meitä naisia kutsutaan monimutkaisiksi ja aivoissamme arvellaan olevan miljoona kierrettä, emme me kuitenkaan näe sinun pääsi sisälle.

* * *

Mutta oman päämme sisään me naiset kyllä osaamme kehitellä kaikenlaista. Minä olen nyt pääni sisälläni aivan varma, että kaikki vihaavat minua. Istun kännykkä kädessä olohuoneessani. Lempipuuhani nykyään. Toisella silmällä katson televisio-ohjelmaan, jonka nimi kysyy ”Liian ruma rakkauteen?” Matcheja ei enää tule. Laajennan hakua maantieteellisesti laajemmalle alueelle. Ei auta. Kukaan ei halua minua. Se ainoa keskustelun aloittanutkaan ei enää lähetä viestejä. Hän vihaa minua. Varmasti! Minä olen ruma. Varmasti! Nyt poistan Tinderin kännykästäni.

Varmasti!

No niinku EEEEEN. Vitsi. Enhän minä sitä tee, minä olen koukussa.

* * *

Valkoinen hevonen kruunupäineen on kauan sitten kadonnut mielikuvistani. Mutta Tinderissä pyörii varsinainen kuvakavalkadi. Eniten rakastan niitä miehiä, jotka ovat laittaneet kuvan itsestään koiran kanssa mutta profiilitekstissään muistavat erikseen mainita:

”Ps. Koira kuvassa ei ole minun.”

Hellyyttävän ihanaa; aivan kuten minä olen lukennut Tinderpainajais-kirjani, jossain taitaa olla Teeseitse-opaskirja miehelle, jossa sanotaan:

”Nainen tykkää koirista. Naisen saa, kun on koirakuva. Käytä koiraa.”

On myös kaloja, koala-karhuja, lehmiä, hevosia (ei valkoisia!), kissoja. Jossain lienee myös kirja, jossa opastetaan: On vitsikästä kirjata opiskelupaikakseen ”Elämän kova korkeakoulu”… Ja vaikka minut pysäyttääkin yllätyksestä vastaan tuleva Brad Pittin tai Justin Bieberin pärstä, sen kirjan, jossa kehotetaan laittamaan julkkiskomistus oman kuvan tilalle, SEN saisi polttaa. Mitä sitten tulee vaatteettomaan yläkroppaan (TAI ALAKROPPAAN VOIHERRANJUMALANIITÄKINON) vastaus on niinku ei.

Huomiota voi hakea monella tapaa.

 

 

Minä olen näin Tinderissä

 

Jos minä nyt neuvoisin, sanoisin, että:

Älä matki muita, vaan palauta mieleen tavoitteesi. Tule tietoiseksi miltä kuvasi ja kirjoittamasi teksti minulle kertovat, miltä ne MINUN silmissäni näyttävät. Jos elämäsi tärkeimmät asiat ovat kuntosali, selfien ottaminen peilin kautta ja vatsalihasten pullistelu, anna palaa näiden kuvien kanssa, mutta mieti olisiko sinussa kenties jotain muutakin kiinnostavaa. Sillä vaikka minä vatsasi nähdessäni pysähdynkin hetkeksi miettimään millaista lihaksesi vierestä olisi aamulla herätä, swaippaan sinut punaiselle, sillä en näe SINUA vatsalihastesi takaa. Minä etsin seurustelukumppanikseni miestä, en lihasta, kaljatölkkiä tai huvipurtta, ja vaikka muuten haluaisit kasvojasi suojella, anna minulle yksi kuva, joka kertoo sinusta. Kerro myös joku asia itsestäsi omin sanoin, äläkä käytä lainausta – varsinkaan jos se on ”Carpe diem”. 

En minä halua tarttua hetkeen, minä haluan tarttua sinuun. Jos vain annat minulle tarttumapintaa. 

Muista, että jokainen tekemäsi valinta on minulle viesti. Varmista, että se on haluamasi kaltainen. Sinähän haluat, että minä annan sinulle sydämeni.

Ja minun sydämeni sinä saat, kun annat oman tarinasi tulla esiin.

* * *

En minä ole Tinder-Bitch. Minä olen ollut nyt kuukauden Tinderissä, ja oma tavoitteeni on kirkastunut. Minä en stressaa. En ota tätäkään hommaa sen liian vakavasti. Minä katson. Valkoinen hevonen prinsseineen vilahtaa aika ajoin mielikuvissani. Onhan sekin mahdollista, mutta ei Tinder varmasti asiaa pahenna. Olen päättänyt ettei tätä asiaa tarvitse hävetä, kaikkihan sitä tekee, ja että kirjoitan blogiini ensimmäisen Tinder-kuukauteni kokemuksista.

Päätän, että siinä annan sinulle yhden ohjeen:

Sinä mies; sinä olet aivan ihana, juuri tuollaisena sinä olet kiinnostava! Viis välitä oppaista ja ohjeista, ole vain tietoinen ja anna minulle tarttumapintaa, ole aktiivinen ja anna oman tarinasi tulla esiin. Ole oma itsesi: se rohkea ja luottavainen mies, joka parhaimmillasi olet. Sellainen, joka varmasti löytää elämänsä rakkauden Tinderistä tai jostain muualta.

Koska sinulle minä annan sydämeni.

* * *

Jos olet minuun Tinderissä törmännyt, ehkä jopa tykännyt, muttet saanut vastinettani ja minusta matchia, älä huoli, niin on käynyt suurimmalle osalle muistakin. En ole tainnut vielä itse uskoa tuota juuri sinulle vakuuttamaani…

Rakkaudella,
Maija

Ps. Lapset kuvissa eivät ole minun.

Ja Pps. Ei, Tinder ei maksa tästä kirjoituksesta minulle. Tämä on vain jotain minkä haluan jakaa kanssasi ihan vain puhtaasta sydämestäni.

Tämä blogi englanniksi täällä.