Red Rock Canyon on ulkoilmahörhön paratiisi

Tänään ei tarvita sanoja. Vain nämä kuvat. Las Vegas on jokaiselle jotain. Ulkoilmahörhö pääsi tänään vaeltamaan Red Rock Canyonille. Tänään ei ole muuta tarvittu.

Paitsi vähän jäätelöä.

Ja viiniä.

Olen onnellinen.

IMG_8668

IMG_8672 IMG_8695 IMG_8743 IMG_8764 IMG_8748 IMG_8723 IMG_8721

IMG_8727 IMG_8729 IMG_8733

 

 

IMG_8751 IMG_8766 IMG_8749 IMG_8756

Red Rock Canyon on luonnonsuojelualue reilun parinkymmenen kilometrin päässä Las Vegasista. Se on tunnettu punakivistään. Mahtava kiipeily- ja vaelluskohde etenkin näin talviaikaan, kun ilma on raikasta.

Tänään vuorille satoi lisää lunta. Me säästyimme kuitenkin sateilta ja saimme vaeltaa kunnon lenkin kiipeillen kalliolla.

Sanoinko jo, että olen onnellinen?
/Ämmä

Menojalkaa kutittaa

Aika Amerikassa on alkanut rauhallisesti. Emme ole saaneet vielä autoni vakuutusasioita kuntoon emmekä puhelinta käyttööni, joten liikkuminen ja yhteydenpito ovat rajoitettua. Lisäksi toinen tytöistä sairastui flunssaan, joten elämään Las Vegasissa on nyt tutustuttu ensisijaisesti kotiporttien sisäpuolelta. Vaikka pieni kärsimätön ihminen, jonka pitäisi heti päästä näkemään ja tekemään kaikki mahdollinen, minussa jyllääkin, on ollut ihanaa rankan ja kiireisen syksyn jäljiltä voida ottaa tälläinen pehmeä lasku kahden eri maailman. Jet lagissakin riittää edelleen tasoittelemista…

Kunhan molemmat tytöt ovat taas terveita, arvelen, että täällä alkaa varsinainen tekemisen rytinä. Niin tytöt kuin erityisesti perheen isä ovat meneväistä sorttia, ja olemme jo listanneet ison kasan asioita, joita on päästävä täällä tekemään. Minä tietysti odotan myös kovasti vanhojen tuttujeni tapaamista, sillä olen nähnyt vaihto-oppilasperhettäni viimeksi 10 vuotta sitten. Tulen täällä myös tapaamaan pari koulukaveriani, joita en ole nähnyt sitten vaihto-oppilasvuoteni päättymisen.

Menojalkaa siis kutittaa.

terhijamä

Relax. Terhi-äiti ja minä lounaan jälkeen auringonottohommissa. Rankkaa duunia, sanon mä.

panorama

Duunia poolilla (spottaatko minut kuvasta?). En valita. Huononmpiakin paikkoja on ollut kirjoittaa blogia…

Mutta nyt on myös ollut ihana rauhassa tutustua perheen elämään. Minulla on jo ihan oma paikkani tässä perheessä, helpostihan tämä menee. Tyttöjen kanssa olimme parhaita ystävyksiä. Näin hienosti käyttäytyviä lapsia en ole kovin useasti tavannut. He ovat ottaneet minut vastaan erinomaisesti ja ottavat nyt kaiken irti siitä, että olen tullut osaksi heidän perhettään. Vientiä riittää niin, että minunkin durasell-virtani on välillä ehtyä. Tänäänkin on käyty terveenä olevan tytön kanssa kahdesti leikkipuistossa, askarreltu, keräilty käpyjä, katsottu lastenohjemia, roikuttu, pompittu, halittu… Nytkin kirjoittaessani tätä iltayhdeksältä olen aivan väsynyt, eikä tekstistä tunnu tulevan oikein mitään. (Edit: kirjoitin tätä tekstiä illalla, mutten saanut valmiiksi. Nyt on herätty uuteen aamuun ja koetan viimeistellä ajatukseni vihdoin… 😀 )

leikkipuisto

Leikkipuistoelämää. Onneksi lapsettomankin on mahdollista kokea tämä riemu, joka syntyy, kun lapsi päästetään vapaaksi leikkipuistossa.

 

vuoret

Leikkipuistoreissulla autosta bongattuja aavikkomaisemia. Menojalka haluaa koluta nuokin paikat.

 

Tämä koko reissu tuli minulle kuin tilauksesta. Nyt voin ottaa hieman etäisyyttä syksyn tapahtumiin ja töihin sekä saada ansaitsemani hengähdystauon. Tuntuu, että tämä reissu on pitkästä aikaa sellainen, jossa minun on myös mahdollista ottaa hetki ihan rennosti suunnittelematta tai stressaamatta. Saan tyttöjen hoidon ja seikkailemisen lisäksi myös tehdä rauhassa omia työhommiani ja valmistautua kohti uutta vuotta. On siis hyvä, että täällä riittää myös rauhallista aikaa.

Mutta silti. Menojalkaa kutittaa. Lista tehtävistä asioista kasvaa.

Joo. Olen kärsimätön.

/Ämmä