Kiitollisuusnorsu

Olen pommittanut teitä tänään Facebookin MaiLife-ryhmässä ja Instagramissa kuvilla, sillä tänään on merkityksellinen päivä.

Minulla on nimipäivä. Se ei ole millään tavoin merkityksellistä itsessään. Mutta tämä on merkityksellistä: Joskus noin kolmekymmentä vuotta sitten, kauan sitten 80-luvulla minä sain äidiltäni nimipäivälahjan. Se oli sellainen pussukka, jossa oli kaikenlaista pikkutyttöä innostavaa tilpehööriä. Kaikkien muitten pikkuesineiden joukossa oli pikkuruinen posliininen norsu. En tiedä miksi, mutta jostain syystä se norsu sai minut ihan valtavan onnelliseksi. Ja edelleen, jok’ikisenä nimipäivänäni heinäkuun toisena minun mieleeni muistuu tuo tilpehööripussukka, pikkunorsu ja se valtava onnellisuuden tunne, jota koin.

Olen miettinyt tänään paljon kiitollisuutta. Sitä, kuinka merkityksellisiä pienet asiat ja tapahtumat meille voivat olla sekä miten pienen pienistä teoista syntyy suurin kiitollisuus, sellainen viaton lapsen kaltainen onni ja innostus. Sen kun muistaisi joka päivä; innostua ja iloita lapsen lailla.

Elämän melskeessä tuo posliininen norsu katosi jonnekin. Mutta kuten jokaisena nimipäivänäni, myös tänään aamulla minä muistin sen. Tämän inspiroimana postasin aamulla ensimmäisen kuvan tarinani siivittämänä. Tämän

np2

Ja sitten. Vain muutama tunti aamuisen kuvani ja tarinani julkaistuani minä sain lahjan eräältä upealta blogini lukijalta, josta on tullut minulle viime kuukausina uusi ystävä! Tämän

np1

Hän oli nähnyt kuvani ja päättänyt ostaa minulle tämän kivestä hiotun norsun. Voit arvata reaktioni, kun tämän sain?! Riemu, ilo, käsittämätön kiitollisuus. Söimme lounasjäätelöitä puistossa ja minä olin niin iloinen tästä yllättävästä huomionosoituksesta, että kierin innoissani nurmikkoa pitkin. Ja tietysti, postasin kuvan kaikkien nähtäväksi 🙂

Tästä tuli juuri suurin aarteeni, joka saa muistuttaa minulle tästedes joka päivä siitä mikä on elämässä tärkeintä. Kiitollisuus.

Ystävät rakkaat: kiitollisuuden aiheita on kaikkialla, emmekö tänään jokainen voisi koettaa bongata niistä mahdollisimman monta? Minä aloitan kiittämällä kaikista ystävistä, joita tämän kuluneen vuoden aikana olen saanut elämääni. Blogini on ollut tärkeä kanava näihin uusiin ihmiskohtaamisiin. Se on auttanut meitä yhdistymään ja jakamaan ajatuksiamme. Se on upeinta, mitä saattaa olla!

Kauneutta ja kiitollisuutta päivääsi, rakkaani! Ja onnea kaikille Ämmille!

/Äm

Ps. Muistathan tulla tykkäämään MaiLifen Facebook-ryhmästä ja seuraamaan minua Instagramissa. Niistä löytyy myös kuvia ja materiaalia, jotka eivät blogiini päädy.

Mulla on tänään (vihjailevan viehkeä) nimipäivä!

Kukapa se kissan hännän ja niin edelleen. Taas. Mutta mulla on! Nimipäivä!

Olen aina miettinyt, että miksi nimipäiviä vietetään, mutta nyt sekin selvisi. Oli pakko googlata.

”Nimipäivän vietto juontaa juurensa keskiaikaisesta pyhimyskalenterista. Sekä katolinen että ortodoksinen kirkko nimesivät kalenteriin pyhimysten muistopäiviä, usein joko heidän syntymä- tai kuolinpäiviensä mukaan, ja nimipäivät vakiintuivat osaksi suomalaista arkielämää jo 1300-luvulla. Nimipäivät olivat tärkeitä vuodenkulunmerkkipäiviä; niiden mukaan ajoitettiin vuotuiset työt, kuten kylvö, sadonkorjuu, teurastus ja niin edelleen. Reformaatio karsi luterilaisesta kirkosta suuren osan katolisista perinteistä, mutta nimipäivien vietto oli niin vakiintunut käytäntö, että se jäi elämään.”, sanoo Wikipedia.

Että keskiaikaista traditiota tässä nyt eletään ja juhlitaan nimipäivää oikein rankalla kädellä. Saa onnitella!

Meinasin ensin laittaa tähän jutun yhteyteen tämän kuvan itsestäni juuri tällä hetkellä

todellinen

Mutta sitten onneksi tajusin riittävän ajoissa ennen kuvan postaamista, että tuo eilinen sutinapostauksenihan saattaa ohjata nyt tänne kaikenlaisia potentiaalisia mieskandidaatteja tutkimaan elämääni, joten laitankin tähän itsestäni mahdollisimman edustavan kuvan itsestäni ja kirjoitankin noiden keskiaikaistraditioiden sijaan (oikeasti Maija, mitä hittoa…!!) kiihkeään äänensävyyn:

”Heräsin juuri ja tajusin, että on nimipäiväni. Tältä näytän nyt juuri noustuani sängystä. Vedin päälleni nopeasti lattialta löytyneen vastapestyltä, kukkaispesuaineelta tuoksuvan kauluspaidan. Mielessä siintää tulevaisuus. Oo, ihana aamu! Mitähän jännää tämä päivä tuo tullessaan…?”

Joo, ja lisään siihen vielä vihjailevan viehkeän silmäniskuhymiön.

😉

kaunismaija

/Ämmä, aikoo oppia vielä nää hommat…