Sain eilen lukijaltani erinomaisen palautteen. Hän kysyi, että miksi minulla AIKUISELLA IHMISELLÄ on tarve julkaista niin paljon kuvia itsestäni tässä blogissa, että hohhoijaa. No. Kysymys osuu niin hyvin tämän blogin arvojen ytimeen, että kirjoitan  aamun kunniaksi muutaman sanan tästä aiheesta. Ja se on tämä aikuisuus.

Minä olen sitä mieltä, että aikuisuus on tämän yhteiskunnan yksi suurimmista huijauksista. Että kun tulee teknisesti tiettyyn ikään, pitäisi yhtäkkiä tehdä joku ihme muutos ihmisenä, ja alkaa käyttäytyä ihan luonnottomasti; unohtaa, että on koskaan ollutkaan lapsi, jonka koko elämä koostuu leikkimisestä, tutkimisesta ja heittäytymisestä. Kun meistä tulee ”aikuisia” yhteiskunta alkaakin tunkea meidät aikuisuuden muottiin, jossa leikkimielisyydellä ei ole mitään sijaa. Hassuttelu, leikki ja heittäytyminen eivät ole aikuisten hommaa, niin meille sanotaan. Me olemme vakavia! Me olemme aikuisia!

Me ollaan niin vakavia ja varteenotettavia aikuisia, että kukaan ei kohta uskalla leikkiä tai nauraa ääneen. Tai laulaa keskellä katua tai potkia palloa, koska on herranjumala aikuinen. Ja minä en aio tehdä niin vain sillä verukkeella että olen yli kolmekymppinen. Teen asioita, jotka eivät mene normiaikuisuuskaavan mukaan, koska normaali on minusta tylsää. Sitä paitsi aikuisuus tuntuu olevan monelle tekosyy jättää paljon asioita tekemättä. Palautetta antanut lukijani arvioi blogiani kirjoittamalla: ”Mutta erikoinen tämä sun blogi on muutenkin”. Se on hienoin kommentti, jonka voin saada! Tämä maailma nimittäin tarvitse enää yhtään normin mukaista ihmistä, vaan enemmän hulluja, heittätyviä ja lapsenmielisiä luovia ihmisiä. Ja minä toivoisin, että sinäkin, blogiystäväni, uskaltaisit rikkoa rajoja, vaikka vaan ihan pieniä.

Ja sitten jäin miettimään, että millaisen kuvan AIKUINEN sitten julkaisisi blogissaan. Se olis varmaan tällainen:

Ja lisukkeena olisi teksti, johon aikuinen kirjoittaisi ”Kevät se tulla puksuttaa, voi kun on ihanaa seurata kevään tuloa näin aikuisena ihmisenä!” ja lisäsisi perään vielä hymiön ihan vaan vahvistelemaan, että eihän tuo ”puksutella” kuulu hänen normaaliin sanavarastoon, että ihan tässä yhteydessä vaan sanoi niin… Ja sitten seuraavana päivänä kollega työpaikan kahvipöydässä ihan sivumennen kysyy, että oliko tämä aikuinen huomannut, että siinä keväisen leskenlehtikuvan vasemmassa laidassa oli kasa koirankakkaa.

Ja sit se aikuinen ois ihan kauhuissaan ja kävis poistamassa koko kuvan.

/Maija, joka lähtee nyt koko päiväksi leikkimään, sillä tänään on eka Teatterikoulupäivä!

Ps. Lue myös tästä aiempi blogini aikuisuusaiheesta, Manifestini aikuisuudesta.