Kuva lainattu Instagramista käyttäjältä Adventures in pics
Kauniita unia, söpöläiset! Olkoon huominen upea päivä! Ja jos sä vaan voit, niin oothan näin!
/Äm
Lämpöisen pehmeä uni
Tag Archives: nukkuminen
Kolmetoista tuntia yksitoista minuuttia
Huomenta juhannuskansa! Minä syön täällä aamiaista, ja kello on 13.55. Ei ollut villi juhannusjuhla kun minut väsytti, vaikka heräsinkin vasta klo 12.41! Matemaattisella timanttisella päättelykyvylläni lasken nukkuneeni kolmetoista tuntia yksitoista minuuttia…
Olen aina ollut aamuvirkku. Myöhäisimmillään olen koskaan nukkunut ehkä noin aamuyhteentoista, vaikka olisin valvonut aamun pikkutunneille. Minä vaan en nuku myöhään. Ja viimeistäänkin tuo Herra Hermanniseni kyllä pitää huolen siitä, että unet eivät veny liian pitkiksi ja tulee vinkumaan sängynviereen jos uni minulle maistuu liian pitkään. Ei ollut tänä aamuna sitä huolta näemmä. Koira näytää minuakin väsyneemmältä. Kun havahduin klo 12.41. se vaan nosti päätään sängystään ja näytti selvästi miettivän, että ”jaaha nyt taitaa olla aika”.
Ihan ensinnä, kiitos teille ihanat viesteistänne, joita sain eilen yksinäisyysaiheiseen blogiini. Sain jopa monta kutsuakin tulla mukaan juhannuksenviettoon. Olin oikeasti aika hämilläni ja otettu. Ihania ihmisiä on, ja minä olen teistä todella kiitollinen!
Nappasin iltapäivällä koiran mukaan ja kömmimme Lotalle, ihana ystäväni kun asuu tässä lähellä, ja oli myös suunnitelmia vailla. Siellä me sitten nökötimme sohvalla. Juuri sopiva juhannus tälle herran vuodelle 2014. Itsehän sitä enemmän oman päänsä sisällä rakentaa ajatuksen siitä, että juhannuksena asioiden pitää olla jollain tavalla. Nyt asiat olivat näin, minä, Lotta ja Hermanni vietimme rauhallisen, ihan tavallisen perjantai-illan syöden feta- ja raparperipiirakkaa ja juoden vettä.
Menin kotona nukkumaan kello 23.30. Ja sitten heräsin kello 12.41. Kolmetoista tuntia yksitoista minuuttia myöhemmin. Ja nyt suunnittelen painuvani takaisin sänkyyn ja katsovani jonkun leffan. Kehoa pitää kuunnella. Se selvästi yrittää sanoa minulle nyt, että minun on levättävä – juhannuksesta viis.
/Ämmä, juhannusneito pakkasessa ja yöttömässä yössä eilen joskus iltayhdentoista aikaan…
Ruokaa!!!!!!
Joo! Oon mä täällä!
Täällä!
Okei, mä vähän nousen…
Olen ollut tapaamisissa koko aamun ja tulin nyt hengähtämään kotiin. Makaan sängyllä, kun en halua liikkua yhtään ylimääräistä. Virta on ihan loppu ja KAMALA NÄLKÄ!!! Treenaamisen kääntöpuolet näkyvät valtavassa ruokahalussa. Ja nyt pitäisi vielä jaksaa vähän aikaa ennen kuin pääsen lounaalle. ISIN kanssa! Sitten lähdetään ajamaan kohti Jyväskylää. Jotenkin kierolla tavalla tykkään matkustamisesta. Varsinkin autolla. Voi olla, että nukahdan saman tien kun päästään moottoritielle. Syytän siitä vanhempiani, sillä aina lapsena vanhemmillani oli tapana lähteä autoajelulle nukuttamaan minut. Ja vielä tänäkin päivänä autoon istuessani alkaa nukuttaa…
Mutta nyt sitä ruokaa kiitos ja äkkiä!!
/Maija, syöden nyrkkiä paremman purtavan puutteessa
Hyvää yötä!
Väsymys. Valtava väsymys. Eräs ihmismielen ammattilainen totesi minulle, että isoissa elämän muutoksissa keho reagoi aina jälkikäteen, vähän viiveellä. Vaikka mieli haluaisi jo sanoa, että elämä sujuu jo paremmin, keho muistuttaa välillä muusta; että on otettava rauhassa ja annettava kehon palautua isosta stressikokemuksesta. Harmittaa tavallaan, kun haluaisi porskuttaa täyttä höyryä eteen päin, mutta kroppa ei anna periksi. Väsymyksen lisäksi koko kroppa on totaalijumissa (joskin hyvässä sellaisessa) – venyttelyistä huolimatta uusi salitreeni tuntuu ihan ihme lihaksissa. Kävely on ollut tänään sellaista pingviinimaista vaappumista…
Mutta vielä jaksan hymyillä teille väsymykseltäni. Blogissa on viime viikoinna tapahtunut joku hurja juttu, ja ennätyksiä paukutellaan harva se päivä. Ja samalla minulla ajatukset selkiytyvät siitä, millainen tämän blogin haluan olevan. Olen päättänyt karsia pois viimeisetkin turhat elämäntaitohömpötykset ja mietelauseet, ja jatkossa kirjoittaa asioista vain ja ainoastaan oman kokemukseni ja omien ajatusteni kautta. En tiedä saatko tästä vielä kiinni mitä tarkoitan, mutta tulet sen näkemään jatkossa. Enemmän sitä mitä viime päivniä ja viikkoina olet nähnyt, vähemmän viittauksia ajattelijoihin, guruihin ja muiden totuuksiin. Nyt tuntuu, että tärkeintä on puhua omaa totuuttaan – kertoa teille siitä.
Mutta nyt, rakkaat pöpperöiseni on aika mennä nukkumaan. En jaksa enää olla pystyssä. Onneksi ei tarivitse! Siitä kai tietää tulevansa koko ajan vanhemmaksi, kun nukkuminen tuntuu joka päivä ihanemmalta…
Meillä luettiin lapsena aina tällainen iltarukous: ”Nyt nukkumaan käyn vuoteelleein ja silmät painan umpehen, vaik’ olen pieni voimaton, niin taivaanisä läsnä on.” Sen siivin: hyvää yötä!
/Maija, väsynyt, mutta onnellinen pieni voimaton.
Kevätkevätkevätkevätkevätkevät!
Kevät helmikuussa! Mikä ihana ilma ulkona! Huhtikuu helmikuussa! Talitintti laulaa! Aurinko kurkistaa pilven takaa! Lumi poissa! Loska poissa! Koiran kakat pitkin tien pientareita! Helsinki! Huutomerkki!
Nukuin melkein 12 tuntia. Koko eilisen päivän tuntui, että se ihmeellinen pari vuotta sitten tyhjästä alkanut migreeni kolkuttelee taas ohimoitani ja päätin antaa itseni nukkua sen pois. Olin myös vähän alakuloinen eilen saamistani ikävistä uutisista ja voimat valahtivat hetkeksi pois kokonaan. Mutta nyt on niin kirkas mieli ja virkeä olo, että voisin valloittaa koko maailman. Maailma pitääkin ehkä valloittaa tietyiltä osin tällä viikolla, sillä viikon päästä lomani loppuu ja aloitan uudet mielenkiintoiset työprojektit.
Virtaa ja hyviä rasvoja saan myös tästä; ihanasta sydämen muotoisesta avocadosta, jonka sekoitin aamusmoothieeni!
MaiLife 