Mä ja mun napa

Päiväni lähtevät liikkeelle samalla rutiinilla joka aamu; koiran kanssa ulos (loistava aamumeditaatio!), suihkuun, aamusmoothien tekoon ja sitten käymään läpi päivän uutisia ja blogeja. Seuraan itseäni kiinnostavia bloggareita, joiden postausten lukeminen kuuluu olennaisena osana aamunavaukseeni.

Tänään luin mielettömän hyvän tekstin Katri Manniselta, toiselta ihanalta rautanaiselta, joka minun on kunnia tuntea. Katri osaa sanoa ja kiteyttää, mitä ajattelee. Hänen uusin tekstinsä Nosta nenä navasta, osuu naulan kantaan! Häntä vituttaa. Kyllä! Vituttaa ja ottaa päähän se, että ihmiset haaskaavat elämänsä oman napansa kaivamiseen, onegelmien rakentamiseen ja pyörittelemiseen. Että ihmisillä ”ei ole aikaa pysähtyä kuuntelemaan sisäistä viisauttaan ja seuraamaan sydäntään, koska he ravaavat…. Tilaisuuksissa, joissa joko yhtä pihalla olevat tai rahanahneet valmentajat, kouluttajat ja terapeutit kannustavat heitä haskaamaan elämänsä itsensä miettimiseen, parantamiseen ja korjaamiseen — elämästä nauttimisen sijaan.”

Aamen! Aamen! Aamen! Minäkin tuijotan vain omaan napaani! Tähän napaan!

napa

Joten: step 2 tavoitteessani tulla onnellisimaksi ihmiseksi, jonka tunnen on lopettaa (mukaillen Katrin pointteja):
1. tunteitteni ja ajatusteni jatkuva analysointi
2. loputon itseni etsiminen
3. sen hokeminen, ettei minulla ole elämää
4. onnen etsiminen ja tavoitteleminen
5. turhien ongelmien luomisen turhista asioista
6. poikaystäväni tunteitten ja ajatusten jatkuva analysointi
plus iso joukko muita turhia oman napani tuijotusoperaatioita

/Maija, valtavan herätyksen tänä aamuna kokenut hammassärkyinen ex-omaannapaantuijottelija